Työpaikkaromanssi armeijassa

Kenraalit ovat viriilejä miehiä vielä nykyäänkin eikä vain Kleopatran aikaan.

2012 vuonna USAn maavoimien neljän tähden kenraali David Petraeus jäi julkisesti kiinni uskottomuudesta.

Petraeus oli syntynyt 1952, mutta hänellä oli erittäin terveet elämäntavat upseeriksikin. Hän oli kolmen korkeakoulun kasvatti ja USAn militääriakatemian opettaja. Hän ei opettanut vain teoriaa kuten meillä tehdään eri upseerikursseilla yleisesikuntatasoon saakka.

Petraeus oli moninkertainen rintamasotilas ja johtanut joukkoja niin Afganistanissa kuin Irakissa ja menestyksellä.

Obama nimitti hänet myöhemmin CIAn pääjohtajaksi, jonka piti olla hänen  viimeisiä virkoja kohti eläkevuosia.

Sitten tapahtui jotain kummaa. Pitkässä avioliitossa ollut kenraali muuttui teinipojaksi, jolla oli ahdasta  pöksyissään. Näin oli erityisesti hänen tavattuaan everstiluutnantti P. Broadwellin, joka oli aloittamasssa elämänkerrallisen teoksen kirjoittamisen eräästä USAn arvostetuimmasta kenraalista.

Everstin etunimi unohtui mainita, hän oli Paula ja 20 vuotta kenraalia nuorempi.

**

Broadwell matkusti Petraeuksen mukana ympäri maailmaa seuraten hänen toiminta- sekä johtamistapojaan ja kirjaten ne talteen opiksi tuleville upseereille. Broadwellin mukaan hän ehti reissata 70 maassa.

Lopulta kävi pienen draaman kautta niin, että Broadwell jäi kiinni kenraalin sähköpostien sisällön pienestä tahattomasta vuodosta. Vuodettu tieto oli mitätön, mutta pariskunnan erityinen palvelussuhde paljastui.

Petraeus joutui jättämään CIAn pomon tehtävänsä ja päätyi sivuraiteelle paskamyrskyyn.  Kenraalin vaimo otti homman kuin Hillary Clinton, mutta Broadwell päätyi eroon ja hänet alennettiin majuriksi.

**

Juttu laittaa kysymään kuinka miesten ja naisten yhteinen asepalvelus sopii perheellisille. Erityisesti paljon komennuksilla oleville tilanne ei ole ongelmaton, kun tilaisuus voi olla koko ajan ns saatavilla.

Läntisen maailman kaksinaismoraalisin kansa on jenkit ja he kivittivät tämän parin lähes pois historiasta, vaikka he tekivät työnsä USAn kannalta erittäin hyvin.

Yksityiselämän takia he menettivät lähes kaiken. Petraeuksen elämä palasi raiteilleen, Broadwelliä ei armahdettu yhtään.


Petraeus vaimoineen, The Independent. Huomaa kenraalin pronssinen suunnistusmerkki.

Petraeus ja Broadwell, The Daily Mail

+2
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika. Minulla ei ole identiteettiongelmia eikä ilmastopaniikkia. Olen työeläkkeellä oleva isä ja päivettynyt hetero.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu