Työtöntä maisteria ahdistaa Suomen työkeskeisyys

Olen tuollainen lyhyen työuran nainen – muitakin huonoja valintoja tehnyt, eikä siinä mikään ole puolusteltavaa,,,,,,,, sitä harmittelen, etten ole kohdalleni ”ymmärtänyt / halunnut tehdä niitä liikkeitä, jolloin olisin saanut täydelliset tuet / ollut alun pitäin jonkun liiton maksava jäsen + naisena käyttänyt sitä vanhaa konstia, jolla elintasoni olisi keskituloinen”.

Kymppi vuotiaasta hoitelin ”sukulaisten” lapsia ja kun koulunkäynti ei kansa- ja kansalaiskoulun jälkeen kiinnostanut, niin kasvatti-Äitini hankki minulle eka piikomispaikan, joka olikin sellainen, jossa perheenisä tuli aiemmin töistä ja minun tissejäni halusi puristella – vissiin jotain muutakin oli vailla, mutta kun tissien puristeluja vastustelin, sanoinkin syykseni – et minä maaseudun Tytteli olen hänen syliinsä tunkenut, jolloin työsuhde päättyi siihen.

Siinä parikymppiseen piika / muita hommia tein ja sitten kohtalo puuttui peliin, et poikien isän tapasin ja 4 poikaa hänen kanssa tein, ollen samalla kunnallisena perhepäivähoitajana ( joka ei poikien isän mielestä riittänyt tienaamiseksi, vaikka hänen ollessa viikot poissa työpestissään, niin hoidin myös omat pojat, ollen kuitenkin hänen elätettävä ) ja maaseudulla asuessa ei työtä kovin ollut tarjolla ja kun erosin, en myöskään kelvannut kunnalliseksi perhepäivähoitajaksi,,,,,,,, kun ei ollut miestä perheessä, joten se uravalinta tyssäsi siihen.

Opiskelin jossain vaiheessa 2 kädentaidon tutkintoa, jotka eivät suomessa silloin / eikä tänäänkään leiville lyö, kun kiinalainen jne. halpatuote kansalaisten kassiin kaupasta lähtee, niin jo kansalaiset itse ovat tehneet esim. suomessa kansantaloudelle hallaa = kotimainen on liian kallista ostettavaksi, kuten nykyisin vihannekset – joita sesonkina jotkut viljelee, saaden niihin tuet ja heidän eläkekertymä tuotetaan oman järjestelmän kautta, mikä löytyy ihan lakipykälistä,,,,,,, ehkä se nykyisin on kutistunut, kun Eu:ssa määritellään miten suomi voi olla omavarainen?

Niin ja kuka ei pysty sitä myöntämään, että suomen höveli tukipolitiikka antaa joka kansankerroksien ihmisten ottaa käsiin myös oma mukavuus, jolloin ei ehkä tarvitse sitä pitkää jatkuvaa työuraa tehdä – tosin Eu:n liittyminen myös sanelee, mitä työpaikkoja suomessa pidetään / millä ehdoin ( nyt tuli mieleen tuo yksi ydinvoimala, josta annettiin lausuntoja, ettei siitä voi täydellä teholla tuottaa sähköä, niin mikä suojatyöpaikka se on tai joku muu, missä tehdään salaisia juttuja, kun toiminta ei pyöri niin kuin pitäisi? ), ja ketkä siellä oikeasti työskentelee, joten kummallista toimintaa ja valitetaan työvoimapulaa, vaikka työkkärin kirjoissa niitä työttömiä on varmaankin 1/2 miljoonaa, joka toiminta Eu:ssakin hyväksytään, kun monissa maissa työttömät huilaa ja halpatyövoimaa tuotetaan koko Eu-alueelle.

Sitten elämäni sai suunnan, jolloin ponkaisin pks:lle yliopisto-opiskelijaksi, josta ohjauduin lähihoitajaopintoihin + sen rinnalla sain verkoston luotua ja pääsin hoitotöitä tekemään + uusi avioliitto, aviomieheni ja nuoremman poikani kuolema + muuta maallista, jolloin tuntui että elämältä häviää pohja ja opiskelu tyssäs muuttoon jne. edellä mainittuihin asioihin, etten kerinnyt itselleni parempaa eläketurvaa hankkia, niin olen sitten veronmaksajien elätti – hiukan lohduttautuen, et elossa ovat poikani minusta nyt huolehtii, kuten moni muu veronmaksaja.

Olen kohtuu hyvässä kunnossa, niin keväällä paikkakunnan puskassa kyselin töitä – niinpä haastattelussa tehtiin työsopimus, jossa muutamia kertoja kerkesin käymään, kun asiakas joutui sairaalaan, niin kesän tienestit jäi hankkimatta, kun asiakas ei enää palannut kotiinsa.
Ensi kuussa täytän 70 vuotta, niin työssä halusin olla – muussakin kuin hoitotyössä, mutta olen kuitenkin liian alhaisesti kouluttautunut esim. askarteluohjaaksi – joissa palkataan artenoomeja, minun ollen lasi- ja tekstiili artesaani, jolloin palkkatulotkin olisi alhaisemmat.

Olen taasen erittäin laajasti kirjoittanut, mutta nuo esittämäni asiat liittyy / vaikuttaa aina jossain kohtaa toisiinsa, ja haluan kertoa, josko muutkin ihmiset uskaltaisivat kohtaloitaan kertomaan ja miten yhteiskunnan muutokset ovat elämiimme vaikuttaneet?