Työttömiä vai ansiottomia

Työvoiman menestyksen tilastointitapa on väärä

Työllisyys on yhteiskunnan tärkeimpiä asioita. Työllisyyden seuranta on hoidettu väärin perustein tilastoinnissa kaikkialla. Työllisyysastetta seurataan tärkeimpänä indikaattorina. Sitähän se ei yksin ole.

Mikä on oikea seurantatapa?

Työ täyttää tarkoituksensa elinkeinona vain, kun saatu palkka riittää tekijänsä elinkustannuksiin.

Voimme siirtyä aikaan jolloin kansakunnan taloudellista menestystä mitataan ansiollisten määrällä. Ansiollinen on henkilö, joka elää työansioillaan ilman tukia. Hänen vastakohtansa on ansioton henkilö. Ansioton voi olla työllistynyt, muttei hänen työpaikallaan ole mitään virkaa, koska palkka ei riitä elämiseen.

Tilastoinnilla on aiheutettava paineita nostaa palkkoja eikä tulonsiirtoja. Paineen pitää kohdistua työnantajiin.

 


Kuva: Tyhjän saa pyytämättäkin.

© Blogisti

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu