USAssa on meneillään paluu terveempiin arvoihin

USAn korkein oikeus on mitätöinyt vuodesta 1973 voimaantulleen vapaan abortin. Korkeimman oikeuden tuomareiden vahva enemmistö päätyi tähän ratkaisuun.

Oikeuden yksi tuomari ilmaisi asian niin, että oikeuden pitää kyetä myös purkamaan vääriä asetuksia.

Oikeuteen ovat vahvasti vaikuttaneet USAn Suomeen verrattuna paljon vaikutusvaltaisempi kristillinen väestö. Kristillisyys opettaa kunnioittamaan elämää eikä ihmisen ihmisen haluja ja mukavuuden maksimointia. Kristillisyys ei tuomitse ihmistä aborttiasiassakaan vaan abortin eli teon.

**

Feministit ja naisjärjestöt ovat menneet täysin pois tolaltaan oikeuden päätöksen takia. He väittävät, että vain nainen itse voi päättää kehostaan. Tässä he tekevät koko vapaan abortin kannalta ratkaisevan virheen ajattelussaan.

Kehittymässä oleva lapsi ei ole osa naisen kehoa ja persoonaton solumöykky vaan naisen kehossa kehittyvä ihmisyksilö. Ihmisen ja elämän arvoa ei siis määrittele sen ikä, kehitysvaihe, maan laki tai vielä vähemmän yksittäinen ihminen eli odottava äiti.

Aborttioikeus nykyisellään on myös hyvin yksipuolinen toisen vanhemman kannalta. Mieheltä ei edes kysytä hänen mielipidettään lapsen lopettamisessa.

USAssa on sitten vuoden 1973 tapettu noin 60 miljoonaa lasta abortilla. Vain marginaalinen osa näistä on tehty vakavan kehitysvamman tai raiskauksen takia tai äidin hengen pelastamiseksi. Kyse on siis selkeästi ehkäisyn korvikkeesta.

**

On selvää, että abortteja voidaan joka tapauksessa joutua tekemään erityisissä tilanteissa, mutta vapaalle abortille ei ole mitään hyväksyttäviä perusteita.

Aina on äidillä mahdollisuus antaa lapsi adoptioon, jonkin todellisen syyn estäessä lapsen pitämisen. Haluttomuus pitää lasta ei oikeuta lapsen tappamiseen. Meillä on muista riippuvaisia muitakin ihmisryhmiä kuten sairaita, kehitysvammaisia ja vanhuksia emmekä heitä lopeta, vain koska emme halua heitä sotkemaan elämäämme ja viitsi heitä passata ja elättää.

Eettisistä syistä elämän oikeutuksen suojaaminen on ydinasia. Jos otamme itsellemme vapaan vallan käyttää lopettamista palvelemaan mukavuuttamme niin ajan kanssa kaikki estot poistuvat. Ihmisen vapaaehtoiseen kohtuuteen ja hyvyyteen on hölmöä luottaa. Lähihistoriamme Euroopassa osoittaa sen.

Koulussa huonosti pärjäävän lapsen voisi jatkossa lopettaa aiheuttamasta häpeää menestyville akateemisille vanhemmilleen tai tehdä saman vauvalleen ansiotulojen tippuessa työttömänä, eihän se vauva mitään mistään vielä ymmärrä.

**

USAn korkein oikeus tullee myös miettimään uusiksi muita virhepäätöksiä kuten samaa sukupuolta olevien oikeutta  avioliittoon. Palataan siihen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto perheen perustamista ja lasten tuottamista varten turvalliseen ympäristöön. Muut parisuhteet perustuvat poikkeavien seksuaalisten halujen tyydyttämiseen eivätkä ne edellytä avioliittoa ja lapsia.

USA on menossa terveempään suuntaan ja tekee pesäeroa yhteiskuntaa tuhoaviin  ilmiöihin, jotka ovat jo aiheuttaneet nuorille näköalattomuuden ja epätoivon, joka ilmenee räjähdysmäisesti kasvavina mielenterveyden ja identiteettiongelmina, ahdistuksena ja huumeiden käyttönä.

 

 

 

 

+10
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen, moninkertainen mamu sekä pakolaisperheen poika.

Minulla ei ole identiteettiongelmia eikä ilmastopaniikkia. Olen työeläkkeellä oleva isä, vaari ja päivettynyt hetero. Olen setä-mies, en Seta-mies.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu