Uusi massiivinen bisnes Suomelle

Globaali uhka leviää – se on myös valtava bisnesmahdollisuus

Kansalaisiin kohdistuva urkinta on tämän vuosisadan tuoma uhka kaikkialla maailmassa. Olemme nähneet lukuisan joukon tietoturvaamme ja yksityisyyttämme runnelleita rikoksia erityisesti viimeisten 20 vuoden aikana.

Meitä ovat urkkineet ja tietojamme varastaneet paitsi rikolliset niin myös rikollisesti toimivat viranomaiset, yritykset ja valtiovallat. Tilanne on menossa vain huonompaan suuntaan.

Urkintaa pyritään laillistamaan ja toisaalta meillä on yhä vähemmän mahdollisuuksia suojautua urkinnalta tekniikan kehittyessä ja lähes kaikkien tietojemme siirtyessä verkkoon ja sen palvelimille eri organisaatioissa, joihin meillä ei ole mitään valtaa eikä mahdollisuutta tarkistaa mitä tietoja ja viestintäämme on missäkin.

Emme tiedä edes missä maissa itseämme koskevia tietoja on ja kenellä on niihin pääsy tai mihin niitä on käytetty tai tullaan käyttämään.

Pahin uhkamme ovat urkkivat valtiot ja viranomaiset

Valtavaa kansalaisten urkintaa tekevät lukuisat valtiot kotimaissaan ja ulkomailla. USA on tunnetusti urkkijoiden aatelia. Sen kumppaneita ovat anglosaksiset maat kuten Englanti, Kanada ja Australia. Tätä lähellä ovat Saksa ja Ranska edellisten kumppaneita.

Venäjä ja Kiina tulevat hyvin perässä. Tuoreeltaan on uutisoitu Venäjän aikeista asettaa kansalaisille pakon käyttää puhelimissaan valvonnan mahdollistavia ohjelmistoja. Kiinassa on jo pitkään kansa ollut tiukan urkinnan alla, joka viisveisaa yksilön yksityisyydensuojasta.

Suomessa on myös otettu askeleita urkinnan lisäämiseen. Ikävintä on, ettei tästä toiminnasta Suomessa haluta edes kertoa pari vuotta sitten tapahtuneiden paljastusten jälkeen. On siirrytty täyteen mykkäkouluun.

Lukuisat diktatuurit käyttävät urkintaa sortoon ja niitä tukevat suurvallat auttavat niitä teknisissä asioissa.Kaikki nämä urkkijat valvovat vain itse itseään.

Tietosuojaa ei ole tällä hetkellä

Hallitusvallat sumuttavat meitä lanseeraamalla kaikenlaista tietosuojalainsäädäntöä niin globaalisti kuin maittain. Sen soveltamista vahtimaan asetetaan muutamia virkamiehiä apupoikineen ja luulemme asioiden olevan kunnossa. Eivät ne ole eikä meillä ole tietoturvaa eikä yksityisyyttä tietoverkoissa.

Tiedämme tämän tilanteen edes tutkimatta. Valtiovallat eivät saa suojatuksi omiakaan järjestelmiään niin kuinka sitten me kansalaiset olisimme suojassa?

Bisnestä tiedossa

Tämä tilanne on jo pitkään tarjonnut mahdollisuuksia bisnekseen. Mahdollisuudet räjähtävät uusiin sfääreihin, kun kuluttajille tehdään tuotteita heidän turvakseen valtiollista urkintaa vastaan.

Tarvitaan entistä parempia tietosuojatuotteita henkilökohtaiseen käyttöön, joilla on mahdollista salata viestinsä ja dokumenttinsa. Maksuliikenteemme, viestimme, terveystietomme, mielipiteemme, jäsenyytemme, ostotottumuksemme, matkustuksemme, sijaintimme, ihmissuhdeverkostomme tai omaisuustietomme on voitava suojata.

Kaikki asiamme eivät kuulu edes yhteiskunnalle ja vielä vähemmän  urkkijoille. Ihmiset heräävät nyt jo vastustamaan jo laillistettuakin tietojemme haalintaa. Emme enää tyydy valtiovallan ja viranomaisten saneluun näissä asioissa.

Suomen tietotekniikkaosaajilla on nyt tilaisuus keksiä ja kehittää näihin tarpeisiin kuluttajatuotteita. Ne on tehtävä itsenäisesti ilman suurvaltojen valvontaa ja takaporttien luontia. Kansalaiset on vapautettava urkinnasta.

Kysyntä uusille tietosuojatuotteille on vielä piilevää, mutta se tulee olemaan valtavaa ihmisten valveutuessa. Se on aivan jotain muuta kuin virustorjuntabisnes on ollut. 

 


Kuva: Tietosi eivät muille kuulu.

© Juha Hämäläinen

 

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu