Vapaa abortti USAssa uudelleen harkinnassa

Bidenin hallinnon korkein oikeus, jonka viimeisimmät nimitykset teki Trump, on aloittanut mietinnän vapaan abortin poistamisesta USAn liittovaltiotasolla.  Päätöksiä voidaan saada ensi vuoden kesällä.

Abortit ovat olleet USAssa vapaita tai vähän rajoitettuja kohta 50 vuotta. Noin 18% raskauksista USAssa päättyy aborttiin. Aborttien määrä on kuitenkin  laskenut voimakkaasti sitten 70 -luvun. Osaltaan varmaan syynä pienentynyt syntyvyyskin.

***

On ilahduttavaa, että USAssa herätään kunnioittamaan yksilön oikeutta jo alkaneeseen elämäänsä. Sen arvo ei riipu siitä onko ihminen äidissään tai jo synnytetty tähän kurjaan maailmaan.

Kehittyvän lapsen arvoa ei voi määrittää sen äiti eikä yhteiskunta. Tätä on vaikeaa ymmärtää itsekkään sukupolven, joka ei usein näe kuin oman napansa.

***

On tietekin tilanteita, joissa lääkärit  joutuvat valitsemaan jääkö äiti vai lapsi henkiin. En kadehdi heitä enkä yritä edes neuvoa, kerron tässä vain näkemykseni vapaasta abortista yleensä.

Toinen valintatilanne on päätös abortista lapsen ollessa vakavasti kehitysvammainen tai raiskauksen tulosta tai äidin ollessa aivan liian nuori äidiksi.  Nämä ovat luku sinänsä enkä millään tavoin arvostele äitien tekemiä  päätöksiä.

Lähes kaikki abortit tehdään kuitenkin mukavuussyistä, mielialan mukaan tai jopa ääritilanteessa kostona. Niitä on mahdoton puoltaa ja perustella naisen oikeutena päättää kehostaan.

Siitähän ei ole kyse vaan naiselle annetusta oikeudesta päättää toisen kehosta ja elämästä. Sellaista vapaata oikeutta ei tulisi sallia kenellekään.

Monelle olisi paikallaan puhua lääkäreiden kanssa, joille ei abortin tekeminen ole aina läpihuutojuttu, joka on helppo unohtaa vaan hyvinkin traumaattinen kokemus, johon heidät pakotetaan. Se on useimmiten myös lääkärinvalan ja lääkärin etiikan vastaista.

Ihmisyyden ja ihmisoikeuksien sitominen yksilön ikään on täysin keinotekoinen lähestyminen.

On myös nykyisen ns tasa-arvon aikana outoa, ettei lapsen isällä ole mitään sanottavaa abortin suhteen. Hän on täysi statisti, jolla on lastensa suhteen vain elatusvelvollisuus, jos lapsi säilyy hengissä.

Odotan mielenkiinnolla mihin pykälän vääntäjät päätyvät USAssa.

 

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2d8d89fd-525d-45a6-aaf2-d8b72b5115d7

+2
emailjuuso
Sitoutumaton Helsinki

Olen ict-alalla leipäni Suomessa ja maailmalla tienannut helsinkiläinen sekä moninkertainen mamu.

Kannatan löyhää EUta, itsenäisiä jäsenvaltioita ja lähinnä hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Pidän hölmöläisten hommana aina yrittää korvata ahkeruus ja taloudellinen toimeliaisuus tulonsiirroilla.

Kaihdan mielipiteen vapauden rajoituksia ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta. EUn on ryhdistäydyttävä ja hoidettava puolustuksensa itse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu