Yliopiston tutkija lööperin kirjoittajana

Ruotsissa ovat maahanmuuttajat Malmössä taasen riehuneet ja tuhonneet ympäristöä joukolla sekä käyneet poliisin kimppuun.  Hesan kaupunginvaltuutettu ja terrorismin tutkija Atte Kaleva on todennut, etteivät nämä nuoret pääsääntöisesti muslimimiehet edes halua sopeutua Ruotsin yhteiskuntaan.

Heidän puhdasoppinen uskontonsa tulkinta kieltää sopeutumisen vääräuskoisten lakeihin, tapoihin sekä arvoihin. Sen voi jokainen itse opinkappaleita lukemalla todeta. Odotusarvona onkin, että muut alistuvat.

Helsingin yliopiston populismin tutkija Emilia Palonen näkee kuitenkin, että ”ruotsalaisessa yhteiskunnassa ei olla onnistuttu osallistamaan suurta muslimiväestöä niin, että muslimiväestökin kokisi ruotsalaisen yhteiskunnan omakseen. Siksi mielenosoittajat kävivät myös poliisin kimppuun, joka nähtiin tilanteessa sinä ruotsalaisen yhteiskunnan osasena, joka on marginalisoinut heidät yhteiskunnan ulkopuolelle, eräänlaisiksi kakkosluokan kansalaisiksi.”

Palonen jatkaa jaaritustaan sanoen, että ”osa ihmisistä vieraantuu, kun asukkaat osallistetaan yhden tietyn etnis-paikallisidentiteetin kautta.”

Voiko antaa älyttömämpää lausuntoa olematta itse umpipopulisti ja silti olemalla yliopiston leivissä opettajana.

Eivätköhän muuttajat ole itse velvollisia sopeutumaan asuinmaahansa, kun ovat sinne menneet. Se ei ole Ruotsin kantaväestön tehtävä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/edd97574-0d6e-4cdd-8aa5-133b2bfda577

emailjuuso

Olen ICT-alalla leipäni Suomessa ja eri puolilla maailmaa tienannut helsinkiläinen ja moninkertainen mamu. Kannatan löyhää EUta ja vain hyödyllistä hallittua maahanmuuttoa EUn alueelle. Kaihdan puoluejärjestelmiä ja haluan, että vieraan vallan joukot sekä aseet poistetaan EUn alueelta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu