Asumisoikeusseniorit pahassa pulassa

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asumisoikeusasunnoista (HE
59/1990) ilmaisi selvästi: ”Tarkoituksena on, että asukas saisi kohtuullisella
pääomasijoituksella turvatun asumisoikeuden asumisoikeustalon
asuinhuoneistossa.” Sama todetaan yhä ympäristöministeriön kotisivulla
(https://ym.fi/asumisoikeusasuminen): ”…asukkaalla on pysyvä
asumisturva”.

Lupauksista huolimatta maamme asumisoikeuslainsäädännön
historiassa (1990–2021) ei missään vaiheessa ole arvioitu perustuslain
edellyttämällä tavalla lakien perusturvavaikutuksia eikä sitä, miten niiden
sallima hinnoittelumalli todella antaisi myös käytännössä ”pysyvästi turvatun
asumisoikeuden”. Esimerkiksi vuoden 2021 asumisoikeuslain käsittelyssä
Oikeustieteen professori Mikael Hidén joutui huomauttamaan eduskunnan
perustuslakivaliokunnalle lain perusturvavaikutusten arvioinnin
puuttumisesta, mutta siitä huolimatta laki runnottiin kiireellä eduskunnan
läpi ja voimaan.

Nyt kun aso-järjestelmän synnystä on kulunut jo kolme
vuosikymmentä, ja talojen rakentamislainoista suurimman summan
maksaneet aso-seniorit eläkeiässä, ovat ongelmat tulleet yhä selvemmin
esiin. Vihdoin on asukkaille eli kaiken maksajille alkanut hahmottua pitkälle
aso-asumisuralle kasautuva kokonaishinta, joka tulee nykykehityksellä
nousemaan yli kaksinkertaiseksi verrattuna oman asunnon hankintalainan ja
vastikkeiden (mukaan lukien remonttivaraukset) maksamiseen.

Tilanne on jo käynyt monille eläköityneille kohtuuttomaksi
vuositulojen puolittuessa ja viimeistään puolison menetettyään. Taustalla on
useimpien asukkaiden valinta sosioekonomisin perustein, hakijoista, joilla ei
ollut taloudellisia mahdollisuuksia omistusasujiksi. Silti heidän tulisi nyt
pystyä maksamaan tuplasti omistusasumisen hinta.

Pysyväksi tarkoitettujen asuntojen valinnassa kokonaishinta on
vähintään yhtä tärkeä tieto kuin yhden osamaksun tai kuukausimaksun
suuruus, mutta aso-asuntojen osalta asukkaille ja järjestelmään hakeutuville,
on annettu vain kuukausitason tietoa, enintään vuodeksi kerrallaan.

Asukkaiksi hakeutuneet ja todennäköisesti myös useimmat
kansanedustajat laista päättäessään näyttävät olettaneen, että lakiin kirjatut
määräykset / lupaukset, omakustannusperiaatteen noudattamisesta ja
asukashallinnosta, turvaisivat asumisen kohtuuhintaisuuden ja sen myötä
asumisoikeuden pysyvyyden samaan tapaan kuin asunto-osakeyhtiöissä.

Todellisuudessa ”omakustannusten” joukkoon, kohteiden
ulkopuolisissa aso-yhtiöissä, lasketaankin myös muiden kohteiden menoja
tonttien hankinnoista lähtien ja niitä ”tasataan” muissa kohteissa asuvien
maksettavaksi. Tämä selittää suurimmaksi osaksi sen paradoksin, miksi
asuntonsa arvon jo kertaalleen pääomakuluissa maksanut joutuu
loputtomasti maksamaan rakentamisten pääomakuluja, eikä hänen
taakkansa kevene koskaan, vaan sen paino lisääntyy loputtomasti aivan
epäloogisella ja epäinhimillisellä tavalla, joka ei noudata lain edellyttämää,
yleisesti ymmärrettyä omakustannusperiaatetta. Tällaista kohtuutonta
hinnoittelumallia ei olisi varmaankaan päässyt syntymään, jos lainvalmistelu
olisi tehty heti järjestelmän alkuvaiheessa huolella simuloiden eri
hinnoittelumallien pitkäaikaisvaikutuksia myös asukkaiden talouden
kannalta.

Oheisessa kuvassa on esimerkki maamme suurimman yksityisen aso-yhtiön,
Asuntosäätiön, neliöltä perimän kuukausihinnan toteutuneesta
jyrkkenevästä noususta helsinkiläisessä kerrostalossa. Vuosivälillä 1994–
2024 neliöhinta on noussut 2,5 kertaiseksi.

Kun toteutuneiden, 25:n, vuoden hinnankorotusten todennäköisen
trendin oletetaan jatkuvan, voidaan ennustaa, että kyseisen helsinkiläisen
kerrostalon kolmiossa asuvat, tulevat seuraavien 25:n vuoden aikana
tilanteeseen, jossa ovat maksaneet asumisurastaan yhtiölle lähes 900 000
euroa. Vastaavassa ajassa aidon asumisoikeusyhdistyksen jäsenet, kuten
myös vertailukelpoisen oman asunnon ostaneet, ovat kaikkine
asumismenoineen, maksaneet asumisurastaan puolta vähemmän eli vajaat
400 000 euroa.

Asunnon hallintamuodolla on siis valtava merkitys asumisoikeuden
kestävyyteen. Ympäristöministeriön Asumisoikeusjärjestelmän
riskienhallinta -raportin 1/2016 sisältämän 4561:n asukaspalautteen kantaa
ottaneista vastaajista 95 %:n mielestä riittävä valta puuttui
asumiskustannuksiin liittyvissä asioissa. Siksi ulkopuolisten yhtiöiden
hallitsemista aso-kohteista suurin osa asukkaista pakenee asumisuran
kohtuutonta kokonaishintaa, eikä mitään, ei edes asumisoikeutta, jää
perinnöksi annettavaksi, omaisuudesta puhumattakaan.

Professori Juhani Laurinkari totesi jo vuonna 2003
Ympäristöministeriölle tekemässään kyselyraportissa, Turvaa asumiseen –
asumisoikeusko ratkaisu?, että tutkimuksen perusteella ”voidaan
kyseenalaistaa asumisoikeusjärjestelmän sopivuus nykyisellään
nimenomaan lapsiperheiden pitkäaikaiseen käyttöön.”

Vain sisukkaimmat aso-seniorit sinnittelevät, lasten lennettyä
pesästä, niin kauan kuin suinkin pystyvät ja tarrautuvat kalliisti maksamaansa
ja pysyväksi luvattuun aso-asuntoon vaikka se pakottaa tinkimään roimasti
muista menoista, myös välttämättömistä.

Tilastokeskuksen vuoden 2019 aineistosta tehdyn erillisajon mukaan
on olemassa vahvat viitteet siitä että asumisoikeusasumisen hinnan suuresti
rasittavaksi kokemia asukkaita voi Suomessa olla jopa lähes 20 000.

Hyvät keinot ovat olemassa aso-veteraanien pelastamiseksi pahasta
pulasta, jota ne eivät ole itse aiheuttaneet. Ne samat keinot auttaisivat
samalla myös nuorempia asukkaita etteivät he vorollaan putoaisi samaan
ansaan.

Suositeltavaa ajankohtaista luettavaa tilanteesta ratkaisunäköaloineen
on mm. tässä:
Avoin viesti pääministeri Petteri Orpon hallitukselle

https://www.asumisoikeusasukkaat.fi/tiedostot/20231128avoinViestiOrponHallitukselle.pdf
Linkistä aukeavan dokumentin liitteissä on mm. SASO:n nettikyselyn tuloksia otsikolla:
Asumisoikeus kestäväksi, mutta miten?
Lisää tietoa tästä teemasta on osoitteessa  http://www.asumisoikeusasukkaat.fi  ->
Tiedostoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu