Miten Suomen opioidiepidemia on saanut alkunsa?

Poikkeuksellisesti lainaan tutun poliisin henkilökohtaista ajatelmaa luvan kanssa nimettomänä ja keskustelutan ajatelmaa julkisuudesta löytyvän aineiston kanssa.

Tämä blogi on pitkä, mutta luo kuvaa siitä, miten nykyinen huumepolitiikan kokonaisuus on muotoutunut Suomessa ohi kansanvaltaisen parlamentaarisen päätöksenteon sektoroituina palasina.

Lainaus alkaa:

”Reilut kaksikymmentä vuotta sitten raahelaiset amfetamiinin käyttäjät siirtyivät Temgesic -lääkkeen jälkeen toiseen bubrenorfiini -lääkkeeseen Subutexiin, jota päihdelääkäriksi kutsuttu lääkäri alkoi määrätä korvaushoitolääkkeeksi.

Suurin osa lääkkeistä käytettiin oheiskäyttöhuumeena. Käyttäjät pystyivät suomalaisen lääkemääräyksen ansiosta hakemaan Subutexinsa ulkomailta.

Matkalaiset tekeytyivät riippuvaisiksi opioidin käyttäjiksi ulkomaalaisen lääkärin vastaanotolla. Laillisesti tuoduilla lääkkeillä oli jo silloin hyvä katukauppakate.

Päihteenä käytettävän Subutex -lääkkeen tehoa ja taloudellista tuottoa maksimoitiin suonensisäisellä käytöllä.

Subu -matkoja tehtiin myös yhteiskunnan maksusitoumuksien turvin.

Lääkityksen aloittanut lääkäri tuomittiin useista huumausainerikoksista, sillä subu -kikkailu riistäytyi käsistä.

Alkoiko Suomen ja Euroopan subutex -ongelma pohjoispohjalaisesta Raahesta? Suurin osa bubrenorfiiniin rakastuneista raahelaisista ovat kuolleet.

Huumekuolemien ehkäisyn Suomen malli 2022:

• opioidikorvaushoito ja muut päihdepalvelut

• käyttöhuone

• huumeiden käyttäjien terveysneuvonta

• naloksoniohjelma

• avun hälyttämisen esteiden vähentäminen

• tiedottaminen ja kampanjat

• yhteistyö poliisin kanssa

• huumeita käyttäviin ihmisiin kohdistuvan negatiivisen leiman vähentäminen”

Lainaus päättyy.

Ajatelman kirjoittanut poliisi nojaa ajatelmassaan omiin muistikuviinsa, sekä Laura Juntusen kirjaan Subutex -kaupungin kasvatit.

”Raahestahan se kaikki alkoi. Tämä kaupunki oli avainasemassa, kun Subutex valloitti Pohjois-Suomen.”

Vuonna 1997 on laadittu Suomen ensimmäinen Huumestrategia

Huumestrategiassa kuvataan sen hetkistä huumausainetilannetta. Suonensisäinen käyttö on alkanut yleistymään ja käyttö keskittynyt strategian mukaan pääkaupunkiseudulle.

”Suonensisäinen huumeiden käyttö on ainakin toistaiseksi pysynyt
marginaalisena ilmiönä, joskin se on viime vuosina yleistynyt nuorten
keskuudessa. Huumeiden kokeilu ja käyttö kasaantuvat
Etelä-Suomeen ja erityisesti pääkaupunkiseudulle.”

Myös huumemyönteisyyden yleistymisestä on ollut havaintoja jo vuonna 1997.

”Huumeita suosivat mielipiteet ovat yleistyneet, vaikka
valtaosa kaikenikäisestä väestöstä edelleen suhtautuu huumeisiin kielteisesti.”

Huumestrategian mukaan huumeiden käytön haitat ovat alkaneet yleistymään jo -80 luvulla. Strategiassa kuvataan haittoja, mutta todetaan myös, ettei haittavaikutuksista ole tehty erityistutkimuksia.

Strategiassa kuvataan sen ajan huumekuolemia.

”Äkillisistä kuolemantapauksista tehdään oikeuslääketieteellinen
kuolinsyytutkimus, jonka yhteydessä 1980-luvun lopulta alkaen on tutkittu myös huumausainelöydökset.

Vuonna 1993 tapauksia oli 50, vuonna 1994 niitä oli 66 ja vuonna 1995 taas 76. Viimeksi mainituista 37 oli myrkytyskuolemia, joista peräti 30 opioidien aiheuttamia.

Myrkytyskuolemien määrät eivät ole 1990-luvulla enää kasvaneet, joskin amfetamiinilöydökset” ovat lisääntyneet ruumiinavauksissa.

Tapaturmaisia yliannostuskuolemia on vaikea erottaa itsemurhista. Kaikista myrkytyskuolemista yli puolessa kuolemansyyksi on voitu varmistaa itsemurha”

Strategiassa kuvataan haittojen ehkäisystrategian painottavan helposti saatavilla olevia terveyspalveluja
vaatimatta niiden käyttäjiltä huumeiden käytön lopettamista. Tanskanmalliin viitaten, kuvataan, ettei hoidon tarvitse suuntautua huumeettomuuteen, vaan haittojen vähentäminen hyväksytään
erilliseksi tavoitteeksi.

Strategiassa kuvataan Sveitsin strategiaa:

”Sveitsissä haittojen vähentämis-ajattelu on viety pitkälle: ruiskujen ja neulojen lisäksi käyttäjille tarjotaan tiloja suonensisäiseen käyttöön. Lisäksi metadonhoidon rinnalle on otettu koeluontoisesti käyttöön heroiinin jakelu 800:lle huumeriippuvaiselle henkilölle.”

Strategiassa todetaan

”Kontrollipainotteinen ja rajoittava politiikka ei ole ideologisesti suuntautunut sosiaalista tukemista ja hoitoa vastaan. Kun hoitoa on 1990-luvulla supistettu, syyt ovat olleet taloudellisia ja käytännöllisiä eivätkä ideologisia.”

Strategiassa tuodaan esiin myös, että huumeiden käyttövälineiden jaon on epäilty lisäävän suonensisäisten huumeiden käyttöä, mutta työryhmän mukaan siitä ei ole ollut silloin vielä näyttöä.

”Viranomaisten harjoittamaa käyttövälineiden jakamista on vastustettu sen takia, että käyttövälineiden jakaminen lainsäädännössä laittomaksi
säänneltyyn toimintaan voidaan nähdä vastakkaisena käytön
kriminalisointitavoitteiden kanssa.

Tämä olisi omiaan murentamaan tiukkaa huumausainepoliittista linjaa ja saattaisi johtaa huumemyönteisten asenteiden
yleistymiseen ja sitä tietä huumeiden käytön lisääntymiseen.

Toisaalta ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että neulojen jakelu johtaisi huumeiden käytön
aloittamiseen tai käytön lisääntymiseen. ”

Strategiassa esitetään myös väittämiä stigman ja rangaistavuuden vaikutuksista epäsosiaalisuuteen, mutta näyttöä väittämien tueksi ei esitetä.

”Rikolliseksi tai moniongelmaiseksi leimaantuminen yleensä syventää ja pahentaa sosiaalisia ja yksilöllisiä ongelmia ja kaventaa mahdollisuuksia työnsaantiin ja yhteiskuntaan sopeutumiseen. Rikosoikeudellinen rankaisujärjestelmä saattaa tässä mielessä pikemminkin ylläpitää ja syventää epäsosiaalisuutta kuin ehkäistä sitä.”

Strategian laatinut toimikunta ehdottaa opioidi-korvausaineiden laajentamista.

”On varauduttava korvaavan lääkehoidon laajentamiseen vaikeasti opiaattiriippuvaisille potilaille. Hoito on aina kytkettävä psykososiaaliseen kuntoutukseen ja sen tulee olla tiukasti valvottua sekä moniammatillisesti suunniteltua. Hoito on järjestettävä niin, ettei käytettäviä lääkkeitä voi missään olosuhteissa ajautua katukauppaan.

Toimikunnalle on esitetty, että tällaista hoitoa tarvitsee 100-150 huumeriippuvaista.”

Nämä edellä olevat poiminnat oli siis vuodelta 1997 Huumestrategiasta, jonka jäseninä ovat olleet:

Puheenjohtaja:

• ylijohtaja K. J. Lång, oikeusministeriö

Jäsenet:

• poliisiylitarkastaja Erkki Hämäläinen, sisäasiainministeriö
• budjettineuvos Raija Koskinen, valtiovarainministeriö
• neuvotteleva virkamies Tapani Sarvanti, sosiaali- ja terveysministeriö
• pääsihteeri Hannu Takala, oikeusministeriö
• yksikön päällikkö Anna-Maija Korpi, ulkoasiainministeriö
• opetusneuvos Eero Nurminen, opetusministeriö
• Tapani Sarvannin tilalla toimikunnassa työskenteli ylitarkastaja
  Pia Rosenqvist sosiaali- ja terveysministeriöstä 1.9.1996 lähtien.

Pysyvät asiantuntijat:

• tutkimusjohtaja Kauko Aromaa, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos
• erikoislääkäri Carola Fabritius, HYKS
• rikosylikonstaapeli Kirsti Koivio, keskusrikospoliisi
• yliproviisori Hanna-Maija Koponen-Piironen, Lääkelaitos
• ylitarkastaja Jarmo Orola, tullihallitus
• Toimikunnan työskentelyyn osallistuivat myös lähetystöneuvos Ilmari Tuomainen ulkoasiainministeriöstä ja
•  ylitarkastaja Jukka Mäki sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Toimikunnan sihteereinä toimivat:

• erikoistutkija Aarne Kinnunen Tilastokeskuksesta 18.3.1996 lähtien,
• tiedottaja Markku Soikkeli Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta 11.4.1996 lähtien
•  ja suunnittelija Satu Vuorjoki sosiaali- ja terveysministeriöstä 24.12.1996 lähtien.

Toimikunnan kuultavina ovat olleet seuraavat järjestöt:

A-klinikkasäätiö, Irti Huumeista ry, Youth Against Drugs ry, Suomen kannabisyhdistys, Kriminaalihuoltoyhdistys, Anonyymit narkomaanit,
Päihdehuollon valtakunnallinen yhteistyöryhmä ja Raittiusjärjestöjen ry.

Lisäksi toimikunta on kuullut seuraavia asiantuntijoita:

• Assistentti Pekka Hakkarainen Turun yliopistosta,
• erikoissuunnittelija Ari
  Virtanen Stakesin päihdetilastoyksiköstä,
• erikoistutkija Juha Partanen Stakesin alkoholipoliittisesta tutkimusyksiköstä,
• tutkimusjohtaja Klaus Mäkelä
  Alkoholitutkimussäätiöstä,
• ylilääkäri Kimmo Kuoppasalmi Helsingin kaupungin terveysvirastosta,
• ylilääkäri Leena Arpo oikeusministeriön vankeinhoito-osastosta,
• syyttäjä Eeva-Liisa Olkinuora Hyvinkään käräjäoikeudesta,
• käräjäoikeuden puheenjohtaja Jouko Räsänen Helsingin
  käräjäoikeudesta,
• ylitarkastaja Heidi Peltonen opetushallituksesta,
• komisario Jari Aarnio Helsingin poliisilaitoksen huumausainetoimistosta ja
• toimistopäällikkö Antti Turkama keskusrikospoliisista.

Edellämainituista osa toimii huumepolitiikan avainhenkilöinä edelleen, jotka ovat systemaattisesti ajaneet ja ajavat yhä huumeita lailliseksi Suomeen. Nykyään jo täysin avoimesti, mutta hyväntekeväisyyden varjolla ja markkinoiden strategiaansa huumeisiin kuolleilla, omaisten tunteista piittaamatta.

Nämä ovat saaneet, haittojen vähentämisen nimissä, strategiallaan huumekuolemat lisääntymään entisestään.

Olisiko jo aika kääntää suuntaa kohti toipumista ja lopettaa haittojen vähentäminen toipumismahdollisuuksien kustannuksella?

Vuonna 1999 Helsingin Sanomat uutisoi:

”Huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä huumevieroitushoitoa varten salakuljettanut lääkäri Pentti Karvonen tuomittiin neljästä huumausainerikoksesta 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.”

Vuonna 2000, vain vuosi Karvosen saaman tuomion jälkeen, buprenorfiini otettiin käyttöön Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella opioidiriippuvaisten henkilöiden vieroitus-, korvaus- ja ylläpitohoidosta eräillä lääkkeillä.

Buprenorfiinin käytöstä opioidiriippuvaisten ”hoitona”, ei siis ole säädetty alkujaan eduskunnassa vaaleilla valittujen kansanedustajien toimesta, vaan silloisen ministerin asetuksella.

”Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 1 päivänä joulukuuta 1989 annetun erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 11 §:n 2 momentin ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28 päivänä kesäkuuta 1994 annetun lain (559/1994) 22 §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä on edellinen lainkohta laissa 1487/1992:”

 A-klinikkasäätiön sivuilta paljastuu, ettei huumeiden käyttövälineiden jakoakaan ole käsitelty eduskunnassa vaaleilla valittujen kansanedustajien päätöksellä, vaan silloisen oikeusasiamiehen kanteluratkaisulla.

”2001 Eduskunnan oikeusasiamies antaa vastauksen kanteluun, joka koskee puhtaiden huumeruiskujen jakamista suonensisäisesti huumeita käyttäville. Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan toiminta ei ole lainvastaista.”

Eli nykyistä huumausainepolitiikkaa ei alkujaankaan ole Suomessa käsitelty kansanvaltaisesti lainvalmisteluprosessissa vaaleilla valitun eduskunnan äänienemmistöllä, vaan strategisesti virkamiesratkaisuin yksittäisinä palasina.

Nyt myös huumeiden käyttötiloille pyritään saamaan erillislaki prosessissa, jossa ei missään nimessä pitäisi säätää vakavan järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiin vaikuttavia lakeja.

Syksyllä 2022 perhe- ja peruspalveluministeri antoi virkamiestoimeksiannon selvittää, mitä lainsäädäntöä tulisi uudistaa, jotta huumeiden käyttötilat voitaisiin ottaa käyttöön.

Ideologisen selvitysasiakirjan on laatinut STM:n Elina Kotovirta, joka on saanut virkapalkan lisäksi palkkioita Alkoholitutkimussäätiostä, OM:n Aarne Kinnunen, joka on saanut vuodesta 2009 lukien palkkioita A-klinikkasäätiöltä, sekä SM:n Sami Nevalainen.

Selvityksestä uupuu poliisivaikutusten arviointi, sekä arvio siitä,  mitä vaikutuksia huumeiden käyttötiloilla ja lainvalmistelijoiden eturistiriidoilla on vakavan järjestäytyneen rikollisuuden toimintaedellytyksiin ja rahatalouteen.

Tuomo Björkstenin ja Miika Viljakaisen kirjoittamassa artikkelissa, joka on julkaistu myös Aamulehden Asiat-liitteessä 1.7.2012, kuvataan sitä, miten autettava voi vetää auttajansakin pinnan alle.

”Rakas äiti
HUUMEET | Tamperelainen perhe välitti ja salakuljetti yli 5 000 Subutex-tablettia Suomeen vuosina 2009–2011.

Rikossarjan keskipisteessä on päihdetutkijana työskennellyt äiti, joka yritti auttaa poikiaan irti huumeista, mutta päätyi itse lopulta huumekauppiaaksi.”

Björkstenin ja Viljakaisen mielenkiintoisessa artikkelissa on hyvä kuvaus siitä, että vaikka buprenorfiini itsessään on suht halpaa ja hyvin saatavilla, niin ”korvaushoidosta” laskutetaan.

Opioideilla voidaan sitoa riippuvaisia laskutusperusteiksi haittoja vähentäviin palveluihin, joissa samoista riippuvaisista voidaan laskuttaa usealla eri laskutusperusteella ilman, että kukaan toipuu riippuvuudesta.

”Tepolle Karvonen järjestää paikan lontoolaisesta Stapleford Centeristä. Se on vieroitusklinikka, jossa voi saada Subutex-hoitoa. Paikka sijaitsee Eccleston Streetillä, ei kovinkaan kaukana taivaallisen kauniista Buckinghamin palatsin puistoalueesta.

Neljän viikon Subutex-kuuri vieroitusklinikalla maksaa 360 puntaa eli melkein 450 euroa. Itse Subutex ei maksa juuri mitään, kahdesta kolmeen euroa kappaleelta. Huumeidenkäyttäjien välisissä bisneksissä hinta moninkertaistuu.

Osa Tepon Lontoosta tuomasta Subutexista menee myyntiin ja osa omaan käyttöön. Tepon puolisolla Saaralla on myös huumeongelma ja hän saa korvaushoitona laillisesti tietyn määrän Subutexia. Sitäkin myydään. Molemmat hankkivat Subutexia myös laittomasti pimeiltä markkinoilta.”

Nämä tuskin ovat myyneet subutexia keskenään toinen toisilleen tuon hoitolaitoskäynnin jälkeen. Artikkelissa kuvataan hintoineen, miten ovat myyneet huumeita eteenpäin, eli rekrytoineet saamillaan korvaushoitolääkkeillä lähinnä uusia asiakkaita Karvoselle ja Karvonen Lontoolaiselle klinikalle.

Liiketalouden näkökulmasta ei ole mikään ihme, että Suomessa buprenorfiini on yleisin suonensisäisesti käytettävä opioidi.

Tarvittiin vain ensin laillistettu lääkäri, jolla oli suhteet ulkomailla toimineeseen ”hoitolaitokseen”, jossa rekrytoijan elimistö totutettiin mahdollisimman suureen annosmäärään buprenorfiinia, jolloin Subutexia pystyi hakemaan löyhemmiltä lainkäyttöalueilta suurempina annoksina, kuin oma tarve vaati. Näin ylimääräiset pystyi myymään. Sama liiketoiminta on jatkunut laillistettuna voittoa tavoittelevissa A-klinikkasäätiössä, Diakonissalaitoksen HDL hoiva Oy:ssä, Sininauha Oy:ssä ja Addiktum Oy:ssä.

Björkstenin ja Viljakaisen artikkelin mukaan Karvonen puhui Subutexista ja korvaushoidoista myönteiseen sävyyn vielä 2000 luvun alussa, vaikka oli saanut tuomion Vantaan käräjäoikeudessa buprenofiinien laittomasta maahantuonnista.

”– Voisi kuvitella, että kokeilemisen kynnys aleni ensikertalaisillakin. Joku saattoi kokea, ettei se ole huume vaan lääke, sanoo Rainiala.”

”Rikostarkastaja Rainiala kertoo, että 2000-luvun alussa Subutexia virtasi tasaisesti Suomeen ja tuontimäärät kasvoivat kerta toisensa perään.”

Vaikuttaa siltä, että sekä tutkijoiden, että toimittajien liiketalouden perusosaaminen on kovin heikolla tasolla, jos ei kykene näkemään minkä vuoksi buprenorfiini on niin suosittua.

”Kaikista perusteluista huolimatta, on edelleen mysteeri, miksi suomalaiset käyttävät Subutexia niinkin paljon kuin käyttävät.”

Positiivista on, että Björksten ja Viljakainen muistavat varoittaa buprenorfiinin vaaroista.

”Korostetaan nyt vielä: Suomessa on Subutex- ongelma. Se ei ole ongelma vain siksi, että aine on laitonta kadulta ostettuna. Se on myös vaarallista.”

Loppuun lainaan vielä tutun poliisin henkilökohtaisia ajatelmia.

Lainaukset alkaa:

”Eduskunnan käsittelyssä olevissa, kannabiksen laillistamista ja haittoja vähentäviä huoneita
ehdottavissa kansalaisaloitteissa on mainittu hyötynä huumekuolemia vähentävä vaikutus. Olisin huolissani huumekuolleiden hyväksikäyttämisestä omien tarkoitusperien saavuttamisessa.

Suomalaisia huumekuolemia estävästä vaikutuksesta ei ole validia näyttöä kummankaan aloitteen osalta. Pitkässä juoksussa aloitteiden läpimeno lisäisi huumekuolemia, sillä kummankin
kansalaisaloitteen toteutumisen jälkeen huumeiden kokeilukynnys madaltuisi.”

”Huumetorjunta tarvitsee tomeria toimijoita jo ennen lapsen yläluokkaa. Huumekäyttö on tarttuva tauti. Joutenolo kasvattaa tartuttavuutta ja kuolemanriskiä. Päihdesairas on vähästä tyytyväinen. Myös hän tarvitsee tekemistä.”

Lainauskset päättyy.