Sananvapaudesta

Törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin, ja siellä pisti silmääni tämä pätkä koskien sananvapautta (Mauri Peltokangas):

– En henkilökohtaisesti vetele oikein mitään rajoja. Jokainen aikuinen ihminen osaa päättää, mitä sanoo tai ei. Puolustan leikillisesti sanottuna kaikkien poliittisten arkkivihollistenikin sananvapautta viimeiseen saakka. Jos minulla olisi yhtä herkkä hipiä kuin eräällä poliisihenkilöllä, niin olisin saanut tehdä rikosilmoituksia noin 600 000 kappaletta, Peltokangas sanoo.

Peltokangas viittaa ylikomisario Jari Taposeen, joka teki rikosilmoituksen, kun perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen kutsui häntä ”munattomaksi nillittäjäksi”.

Minun mielestäni sananvapaus on nimenomaan tätä; rajoittamatonta sanan vapautta. Minä en tule poistamaan kommenttejanne, luki niissä mitä tahansa hölmöilyjä. US ehkä poistaa niistä joitain, jos joku oikein törkeitä alkaa latelemaan. Eli: sana on vapaa minun puolestani.

JK. Luultavasti äänestän Perussuomalaisia seuraavissakin vaaleissa, ellei mitään minun kannalleni sopivampaa puoluetta perusteta ennen sitä. Mutta Järjestelmäpuoluetta en tule äänestämään. Sen jäsenet ovat aivan omalla toiminnallaan tehneet sen minulle mahdottomaksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu