Oletko ongelmakeskeinen vai ratkaisukeskeinen ajattelija, tai kumpaakaan näistä? Kunniamaininta

Akateemisen kulttuurin alennustila pani minut 10 vuotta sitten tutkimaan ongelmanratkaisua. Aluksi tein sitä vain IT-alan tarpeisiin. Löysin Suomestakin muutaman väitöskirjan ja myös kaikenlaista höttökirjallisuutta ja kukoistuksen teoriaa rajattomat määrät.

Sellaiset ihmiset, joilla ei ole käsitystä omasta ajattelustaan (metakognitio), eivät pysty ratkomaan omia, saati sitten muiden ongelmia. He jäävät tuleen makaamaan. Ihmisen sisäistä tilaa suggeroimalla ei hänen ympäristönsä vielä parane.

Kiinnostuin systeemiajattelusta sen jälkeen, kun olin saanut käsityksen itselleni mitä ongelmanratkaisu eri tasoillaan ja eri näkökulmista on. Vaikeinta tietenkin ovat ihmisten väliset konfliktit ja jäykistyneet asenteet (wicked problems). Niistä sopuun pääseminen poistaisi kyllä maailmasta suurimman joukon ongelmia.

Systeemien suunnittelun koulukunnat maailmanlaajuisesti pyrkivät kehittämään tapoja luoda uusia konstruktioita (arkkitehtuuri, organisaatiomalli, toimintatapa, palaute, kommunikaatio, formalismi, mallintamisen tapa, verkostojen tyyppi jne). Systems engineering on tyypillisesti varsin insinöörivetoista, mutta juuri insinööritiede on mahdollistanut sen, ettei ihmisen tarvitse tehdä kaikkea käsin. Siihen kuuluu suuri joukko erittäin hyvin toimivia menetelmiä ja teorioita sekä lopputuloksena tämä koko IT-yhteiskunta, mihin me osana kuulumme.

Ongelmakeskeisyyden ja ratkaisukeskeisyyden vertailu

Jokaisen poliitikon ykköstehtävä olisi löytää ratkaisuja. Jokaisen insinöörin ykköstehtävä olisi soveltaa ratkaisumalleja (kukin eri tavoin). Jokaisen tutkijan ykköstehtävä olisi ratkoa tutkimuksen ongelmia uudella tavalla. Jokaisen keksijän ylevin haave on keksiä (ratkaista) jotakin perin nerokasta, mutta silti tarpeellista.  Jokaisen johtajan ykköstehtävä olisi saada tuotteliasta kehitystä aikaan organisaationsa ekosysteemin puitteissa. Listaa voi tästä helposti jatkaakin…

Silti suurin osa kansalaisista ja toimihenkilöistä keskittyvät ongelmien ratkaisemiseen, ja osa perin negatiivisella tavalla, tuottaen lisää ongelmia.

Albert Einstein on toisaalta väittänyt, että vaikeimmat ongelmat eivät ratkea samalla tavalla, samoin menetelmin kuin ne ovat syntyneet (ns. boiling frog – syndrooma). Vaikeimmat ongelmat poistuvat vain uuden paradigman kautta, pakkotoimilla tai sovinnollisella asenteella – tai ne eivät poistu koskaan.

MIT:n tutkija K. Taketani erottaa kaksi perusasennetta erittäin konkreettisella tavalla.

Kun 1900-luvulla olin nostamassa IT-alaa (omalla vaatimattomalla tavallani) kukoistukseen, meillä oli siinä ilmapiirissä vain voitettavaa. Riskejä ei paljon ajateltu. Investointeja saatiin liikkeelle ongelmitta. Suomi olikin ehdotonta maailman huippua ainakin meidän sektorilla (kuvan oikea puoli).

2020-luvulle päästyämme apatia on saanut vallan. Jos poliitikolla on korona-ongelma, hän haluaa nyt itse päästä siitä hyötymään, ja jos se ei onnistu, seurauksena on kuvan vasemman puolen mukaisia mietteitä. Sama vetämättömyys näkyy kaikkialla. Autoritäärisyys on saanut vallan kaikkialla.

Luovilla ja ei-luovilla ihmisillä on erilaiset painopistealueet eli fokukset (kuva). He puhuvat erilaista kieltä, koska asenteet ovat niin erilaiset. Siinä olisi psykologeilla työtä jakamaan kansalaiset kuvan vasemman ja oikean puolen mukaisesti hyödyllisiin ja vähemmän hyödyllisiin. Ihan vain juttelemalla se selviäisi.

Kyberneetikkona ja systeemitieteilijänä haluan itse nähdä ulottuvillani lupaavia ratkaisumalleja. Niitä olenkin esitellyt kaikkiaan 10 eri some-foorumilla kirjojen ja toteutusten ohella, sadoissa tiedostoissa satoihin tarkoituksiin kymmenen vuoden aikana.

Ongelmakeskeiset ihmiset eivät näe kokemusta, eikä viisautta, eikä tutkimuksellisia ansioita yleisinä ja hyödyllisinä ominaisuuksina, koska heille se oma ongelmansa on kaikki kaikessa (inside box – ajattelu). Kuinka moni kansalainen oikeasti ajattelee koko Suomen yhteistä hyvää?

Ongelmakeskeiset ihmiset pelkäävät. Se on heidän hallitsevin ominaisuutensa. He pelkäävät uusia asioita ja älykkäämpiä ihmisiä, ennen kaikkea pelkäävät ratkaisukeskeisiä ihmisiä ja heitä, jotka tietävät paljon.

Sitra ei vastaa systeemiajattelun edistäjälle mitään. Eduskunnasta kukaan ei vastaa. Yliopistot kadonneet kuin murmeli turpeeseen. Yrittäjien mielestä aihe ei tuota suoraa tulovirtaa. Koulutuslaitokset haluavat opettaa vain faktaa.

Ei ihme, että maasta ei löydy innovaatioita elvyttämään maata ihan oikealla ja kaikkein jaloimmalla tavalla, terveen työn ja kehittymisen kautta oppien.

Asennemuutosta tarvittaisiin, vai onko joku siitä eri mieltä?

Kunniamaininta

Satoja ehdotuksiaan lukeneena haluaisin antaa kunniamaininnan Ion Mittlerille ideoistaan US:n sivustolla. Hänen esityksissään näkyy selkeästi aikomus suunnitella ja ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia ihan todellisuudessa ja epäpoliittisesti, luovalla tavalla. Yleensä hänen ratkaisunsa ovat järkeviä ja (lähes aina) toteuttamiskelpoisia, jos vain foorumi olisi otollinen. Ion on ikään kuin muuta heimoa kuin muut 🙂

Olen luennoinut viime vuosikymmenellä yliopistoissa aiheesta Systeeminen maailmankuva ja kirjoittanut siitä paljon. Se on minun käsitykseni yhteiskuntaa yhdistävästä ajattelun tavasta, metaratkaisusta, jolla on jopa peräti tieteellinen perusta takanaan ja tukenaan (Viable System Model).

Tervetuloa kaikki ratkaisukeskeisen ajattelun paradigmaan, löytämään uudelleen ilo, yhteisymmärrys ja kekseliäisyys!

 

 

erkkilaitila1
Sitoutumaton Turku

Metayliopisto: Tieteen kauneus kohtaa arjen rosoisuuden.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu