Poliitikot ja äänestäjät: Onko systeeminen kehitys ylipäänsä mahdollista?

Jokainen mediaa seurannut on huomannut merkkejä politiikan teon kovenemisesta. Äänestäjät alkavat kyllästyä debatteihin, jotka eivät (kohusta huolimatta) kuitenkaan johda toimiviin uudistuksiin. Jokaisella kunnalla on samantapaiset perustehtävät, samoin valtiolla. Kaikkialla on kysymys niukkuudesta, vähän hallinnasta. Joku aina hyötyy eniten siitä, että on päässyt hinnoittelemaan pulan.

Olen perehtynyt opinnoissani kehityspsykologiaan, johtamisen haasteisiin sekä kehittyneimpiin oppimisen menetelmiin, joista monet perustuvat metakognitioon, tietämykseen itse tietämyksestä ja sen muodostumisesta, mikä on kuumimpia tutkimuksen aiheita maailmalla ns. tekoälyhuuman muodossa. Mielenkiintoisinta, mitä tiedän, on sen tarkkailu, miten kehittymättömiä ihmiset kollektiivisesti lopulta ovat.

Vaikka Spiral Dynamics – periaate ei ole tieteellisesti arvioituna täsmällisen pätevä, monet parhaista johtamisen alueen teoreetikoista näkevät, että geenejä vastaamaan ihmiselle on ajan kuluessa kehittynyt ajattelun tapoja, meemejä, jotka ovat kulttuurin heijastumia ihmisten aivoissa. Maslowin tarvehierarkia on selvä esimerkki siitä. Kyberneetikot ovat kehittäneet siihen oman lisänsä, mutta myös malleja, millaisia olisivat ihanteelliset ja kestävät organisaatiot, jotka eivät tuota haitallisia sivuvaikutuksia kilpailijoilleen, vaan etsivät yhteistä hyötyä.

Entä Suomen poliittiset puolueet?

Oheisessa kuvassa Spiral – periaatteen mukaiset ajattelun tasot: primitiivisestä heimotasosta (violetti) ylimpään, holistiseen (turkoosi) tasoon asti.

Transformatiivinen oppiminen on muuttumista vanhoista tavoista uusien periaatteiden suuntaan: yhteisöllistä kehittelyä visioiden kautta. Kuvan meemeistä vain kaksi ylintä pystyvät yhteisölliseen kehitykseen.

Jokainen lukija voi miettiä millä tavalla sijoittaisi eri puolueita ja itsensä tähän kaavioon. Viidakon laki vai integroitunut viisaus?

  • Perussuomalaiset esiintyy moraalipuolueena, vaikkakin sen oma perälauta taitaa  vuotaa pahiten (kuvassa toiseksi alin taso)
  • Kokoomus esiintyy jyrkän rationaalisena toimitsijana tuomitsemassa tuhlausta ja estämässä veronkorotuksia (vaikka se suhtautuu kaikkein leväperäisimmin hyvätuloisten saamiin suuriin palkkiohin karkaamassa veroparatiisehin asti)
  • Vihreät esiintyvät humanisteina jopa intersektionaalisen tasa-arvon tasolle asti, missä kaikki järjellinen ajattelu uhkaa jäädä ilmastonmuutoshehkutuksen taakse, jopa että elinkeinoelämä ilmastontorjunnassa pysähtyisi
  • Keskustan tai vasemmiston linjaukset ovat niin opportunistisia, että arvoja niistä ei juurikaan voi löytää. Tilanne ratkaisee. Hallitukseen ei pääse, ellei myöntele pääpuolueita. Oma porukka uskoo, jos uskoo.
  • EU:ssa on uudella tapaa sekä holistisia että absolutistisia piirteitä. EU asettaa normeja kansallisvaltioiden yli, ymmärtämättä niiden olosuhteita. Siitä uhkaa syntyä vakavia ristiriitoja, joita ei osata systeemisesti korjata. Suurin osa puolueista nöyrtyy siihen.

Vuosisatojen kuluessa on luotu satoja ja tuhansia oppimisen menetelmiä ja teorioita. Koululaitos tulee jälkijunassa. Se tankkaa ihmisten päähän yksiulotteisia Adam Smithin oppeja ulkoa opittavaksi niin, että ihmisten taito yhdistellä teorioita ja arvojaan ja käytännön tilanteita on täydellisesti hävinnyt. Postmodernissa kulttuurissamme perusarvot halutaan poliitikkojen toimesta hävittää, minkä takia syntyy anarkistinen valtatyhjiö, missä yhteisten asioiden hoito muuttuu entistä autoritäärisemmäksi, yksilökeskeiseksi trapetsitaiteiluksi kuinka nousta mahdollisimman korkealle hierarkian tikapuilla, miltä johtajakin vaarassa joka päivä pudota alas ”lausuttuaan muutaman väärän mielipiteen”.

Entä sitten kehittymisen mahdollisuudet?

Olen edistänyt kymmenisen vuotta systeemiajattelua, ja keskittynyt IT:n ja tekoälyn kautta tieteen teon monipuolistamiseen. Tiede tulee mielestäni popularisoida (arkipäiväistää) niin, ettei tieteellinen ajattelu ole yliopistojen etuoikeutta, sillä nehän vasta ovatkin rahoittajien talutusnuorassa talouden kiristyttyä sekä EU:n integroitumisen seurauksena pakkoraossaan. Nykyinen tutkimus on edelleen yksiulotteista monologia, mikä tuottaa kertakäyttöisiä artikkeleita, joiden käyttö harvoin hyödyttää yhteiskuntaa. Toimivaa taloustiedettä ei ole. Koska käytännönläheistä tutkimustulosta harvoin saadaan aikaan, ihmiset unohtavat yliopisto-oppinsa jo nuoruusiässä, ja lopun ikää menevät sumussa päämääränään maksimoida oma valta, raha ja kunnia.

Silti jo Einstein 100 vuotta sitten opetti, että emme voi ratkaista vaikeimpia (systeemisiä) ongelmia samalla tavalla kuin ne ovat syntyneet. Olisi ensiksi ymmärrettävä millainen se systeemi on, jotta sille löytyisi toimivia säätökeinoja mahdollistamaan moniarvoinen, sosiaalinen ja taloudellinen kehitys.

Haluan opettaa tässä edes yhden periaatteen, teorian, joka päätehtävänään edistää kokonaisvaltaista kehittymistä aiemmista elementeistä rakentaen. Transformatiivinen oppiminen on yksi monista eri tieteenaloja ja käytännön aloja yhdistävistä oppimisen metodeista. Transformaation ja evoluution opiskelu on kaikkinensa yksi osa systeemitieteen ja kybernetiikan alaa, joka vaikutuksiltaan käsittää kaiken, mitä yleensä on tutkittu ja mitä voidaan tietää. Suomessa sitä ei laajasti osata. Kehityspsykologia taitaa olla valtaapitäville liian vaarallinen sana, mikä prof. Tatu Vanhanen aikanaan totesi joutuessaan paitsioon. Kun opit yhden asian, opit sen avulla kenties toisen teeman, joka kasvattaa oppimisen mahdollisuuksia yhä laajempiin saavutuksiin.

Oheisessa kuvassa systeeminen tarkastelutapa on piirretty keltaisella värillä. Systeeminen näkökulma yhdistää luontevasti poliittisen, taloudellisen, sosiaalisen, teknologisen ja luontokeskeisen ajattelun. Tietenkin tämä on äärimmäisen vaikea tehtävä. Se onnistuu vain siten, että ihmisten omassa henkisessä kehityksessä tapahtuu uudistumista sosiaaliseen ja toinen toistaan kunnioittavaan suuntaan. Sellaista puoluetta Suomessa ei valitettavasti ole. Yliopistolaitoskin on ajettu marginaaliin, koska siihen ei uskota. Ei ole ketään edistämässä metaoppimista, systeemiajattelua koko valtion parhaaksi, tai kollektiivista älykkyyttä ylipäänsä. Tämä osaamisen alue on ollut missioni jo pitkään.

Ei tarvitse kauaa ihmetellä, miksi politiikka on niin sekaisin. Yhteistä missiota ja identiteettiä ei koronan tyhmistämällä somekansalla ole. Tieto on korvautunut opportunistisilla tulkinnoilla peruslaieista lähtien. Näin syntyy hyvävelijärjestelmä. Kiistely niukkuudesta loppupeleissä torppaa vähät mahdollisuudet saada erinomaisia uudistuksia aikaan, että talous alkaisi elvyttää koko kansaa ja hyvinvointi lisääntyisi tasapuolisesti. 1950-luvulla sellainen yhteisöllinen ihme koettiin. Poliitikkoja ei enää kiinnosta kansalainen, joka on vain yksilö.

Budjettikuri kuulostaa rangaistukselta; miltä kuulostaisi vision mukaisten tavoitteiden edistäminen mahdollistamassa parempaa tulevaisuutta ihmisille systeemisin keinoin?

Kirjallisuutta systeemialasta, johtamisesta ja oppimisesta sekä tieteen edistämisestä löytyy paljon, liike-elämän opit mukaan lukien. Tässä kaksi sopivinta linkkiä:

  1. Kazan: Spiral dynamics and the art of thinking: https://www.slideshare.net/FrancesKazan/spiral-dynamics-and-the-art-of-thinking
  2. Transformative Learning (Jack Mezirow): https://www.instructionaldesign.org/theories/transformative-learning/
erkkilaitila1
Sitoutumaton Turku

Metayliopisto: Tieteen kauneus kohtaa arjen rosoisuuden.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu