Sopisiko Suunnittelutiede kehittämään ratkaisuja Vastaamon tapaisiin IT-uhkiin?

Viime viikolla paljastunut tietoturvakriisi kiristyksineen on horjuttanut ihmisten uskoa IT-alaan ylipäänsä. Vaikka hyökkäykset on tuomittu kaikkialla, ei kunnon ratkaisuja ole pystyneet esittämään parhaat kyberturvattomuuden professoritkaan.

Otto Scharmer kertoo U-teoriallaan, että meillä on kaksi tapaa oppia: valtaosa oppii lähinnä kokemuksistaan, ja vain pienehkö osa pystyy kehittämään uutta ja oppii sitä kautta, ehkä jopa alansa guruksi asti, koska hänellä on ainutlaatuiset mahdollisuudet epäonnistua uudella tavalla ja sitten onnistua.

 

 

Olen saanut käsityksen yliopistoista ja firmoista, että niillä ei ole ihmisiä keskustelemaan minkäännäköisistä periaatteellisista haasteista tai teorioista. Toisin oli 1900-luvun lopulla, kun yhteiskunta eli voimakkaan kehittymisen kautta, ja Suomesta tuli maailman huippumaa nimenomaan ITC-alueella.

Sellainen ilmiö kuin ”ajatteleva professori” on kuollut sukupuuttoon – tuli liian hajamieliseksi. Jos näin ei olisi käynyt, haluaisin liittoutua parhaiden ajattelijoiden joukkoon luomaan yhteisiä ratkaisuja, joilla maailma menee eteenpäin kestävän kehityksen uralla.

Otto Scharmer on systeemiajattelijoita kuten Peter Senge ja sadat muut viime vuosisadalla. Tässä eräs hänen opetusvideoistaan (9 min): https://youtu.be/8AhIa4Yc1ec

Kirjoitin aiheesta Suunnittelutiede ja tietoturvauhkat LinkedIn-palstalle nimenomaan ajatuskokeita työkaluna käyttäen.

Näin se maailma kehittyy, tai sitten taas tulee takapakkia. Otetaan parasta teoriaa käyttöön ja sovelletaan ihmisten tarpeisiin. Teorioista ei maailmassa ole pulaa, mutta nykyihmisten aika ja taito ei riitä oppimaan sitä parasta. Systeemienteoria kaikista universaalein käsitys ihan kaikesta. Siksikin meillä on tietoturvaongelmia, ettei ihmisillä ole halua oppia, vaikka yhdellä isolla globaalilla hankkeella saataisiin piankin aikaan sellainen protokolla, joka ei jätä mitään jossittelun varaan: missään maassa eikä missään tarkoituksessa. Nyky-Internet on mätä. Se pitää korjata.

Ihminen on käynyt kuussa jo 50 vuotta sitten, kyllähän me yhden tietoturvaprotokollan piankin saisimme valmiiksi alkamalla parhaasta käsityksestä mitä jo maailmalla on (vaikka HUS:n johtaja toista väittäisi).

Avoin mieli, avoin sydän ja avoin tahto kuuluvat myös Otto Scharmerin reseptiin, sillä muutoin juuttuu itse omiin traumoihinsa 🙁

erkkilaitila1

Perustin Metayliopisto - foorumin edistämään monipuolista ajattelua yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu