Vertailu Suomi-Israel näyttää, kuinka täysimittaisesti koronasta tehty politiikalle alisteinen keppihevonen

Suomessa tiedottaminen koronasta poikkeaa ylitsepursuavine juttuineen, kaavioineen ja haastatteluineen suuresti siitä, mitä pandemiasta tieteen näkökulmasta halutaan esitettäväksi – siis tosiasioita, joiden perusteella vaarallinen ilmiö parhaiten saataisiin kuriin.

  • Wikipedian mukaan Epidemiologia on terveys- ja lääketieteen ala, joka tutkii terveyttä ja terveyteen liittyvien tekijöiden esiintyvyyttä, yhteyksiä ja syitä väestötasolla. Se on eräällä tapaa väestöterveystiedettä. Epidemiologiaa voi ajatella väestötason lähestymistapana ja menetelmänä terveyden tutkimukseen siinä missä molekyylitason, solutason ja kudostason lääketieteellisillä perustieteillä on oma lähestymistapansa terveyden tutkimukseen.

Epidemiologian kaaviot poikkeavat arkisista käppyröistä siinä, että pandemialle eksponentiaalinen kehitys on tunnusomaista, ettei yksittäistä tapahtumaa pidä korostaa liikaa. Yksi ihminen voi tartuttaa yhden tai useamman henkilöä, tai hän ei tartuta ketään, ja hän voi sairastua tai olla sairastumatta, mutta olla silti tartuttava riski muille (pisaratartunnat leviävät terveenkin kautta).

Israel maksoi kymmeniä prosentteja ylihintaa rokotteista. Sen ansiosta siellä koronan kulmakerroin osoittaa käyrällään oikeaan suuntaan, kohti X-akselia (kuva). Suomessa tarkoitushakuiset YLE:n käyrät osoittavat ”taivaisiin”, Y-akselille, koska jokainen tartunta ja kuolema kirjataan ylös kaikissa tiedotusvälineissä kuin tuomion merkkinä ihmiskunnalle. Sairaus se on tämäkin muiden sairausten joukossa.

Vertasin virallisen kansainvälisen koronatutkimuksen sivuilla Suomen ja Israelin tilanteita (https://www.worldometers.info/coronavirus/country/israel).
Jos Israelissa lähes kaikki sairastuneet on saatu kirjattua parantuneiksi, Suomessa suuri osa kansasta jäänyt sairastamaan tätä lopuksi ikäänsä !!!!

Miksi parantumista ei tutkita, eikä ohjeita siihen anneta?

Eikö mikään taho tutki ja selvitä parantumista ilmiönä Suomessa? Se olisi äärimmäisen tärkeätä tietoa kansalaisille, yhteiskunnan päättäjille ja yrityksille aina kun sulkemis- ja avaamispäätöksiä tehdään. Ettei pian suljettaisi ruokakauppojakin, joka taisi olla yksi vaihtoehto tämän myttyyn menneen ulkoilukieltoesityksen joukossa. Onneksi järki edes siinä suhteessa voitti… Tasan vuosi sitten kaikki 70-vuotiaat eristettiin yhteiskunnasta pois – ihmisoikeusrikkomus sekin! Sitten eristettiin Uusimaa Suomesta – missä perustelut, että siitä olisi ollut hyötyä?

Kuvassa oikeanpuoleinen alin käyrä (Parantuneiden kehitys) on peräti merkillinen. Israelin osuuden kelta-/vihreässä kaaviossa ymmärtää rokotustenkin takia, Suomen osuutta kukaan ei voi järkevästi selittää. Missä ovat parantuneet ihmiset, ovatko kadonneet tilastoista tykkänään pois?

Ketkä Suomessa taloutta kehittäisivät, jos ”koko kansa” makaa edelleen tilastojen mukaan kipeenä ja saikulla?

Onko tapahtumassa mitä merkittävin vallansiirto, kun yhteiskuntaa väkisin ajetaan alas sillä varjolla, että koronasta ei ”kukaan” koskaan parantuisi, mikä antaisi valtuudet perin kokemattomille päättäjille suhmuroida omien etujensa puolesta, muita vastaan? Jääkö yksityinen sektori paniikkijarrutuksesta enää henkiin?

 

+1
erkkilaitila1
Sitoutumaton Turku

Perustin Metayliopisto - foorumin edistämään monipuolista ajattelua yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu