Gaza Al-Jazeeran silmin

Olen viime päivinä lukenut aika paljon Lähi-idän kriisistä. Normista poiketen olen lukenut myös qatarilaisen Al-Jazeera uutistoimiston artikkeleita, joissa tulokulma on historiallinen ja palestiinalaisia tukeva.
Jos tämä on sinulle – hyvä lukijani – liikaa, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Jos taas haluat tutustua mitalin toiseen puoleen ja ymmärtää, mistä Al-Jazeeraa on niin paljon kehuttu ja vihattu, kannattaa jatkaa. Lisätietoa saat mm. wikipediasta.
Mitä meidän pitäisi Gazasta tietää?
Viime päivien kirjoittelussa Al-Jazeera on muistuttanut niistä ongelmista, joita ns. Oslon rauhanprosessi 1990-luvun alussa tuotti: yhtäältä se oli neuvokas avaus kahden valtion mallin suuntaan, mutta toisaalta se kyseenalaisti palestiinalaisten oikeudet maihinsa entisen Palestiinan alueella.
Tämän ymmärtämiseksi on kyettävä tekemään ero Naksan ja Nakban välillä. Naksalla viitataan vuoteen 1967, jolloin Israel miehitti Jordanjoen länsirannan, Gazan kaistaleen, Syyrialle kuuluvat Golanin kukkulat ja Siinain aavikon sekä karkotti noin 300 000 palestiinalaista.
Nakballa taas tarkoitetaan noin 700 000 palestiinalaisten massakarkotusta omilta, uuden Israelin valtion alueelle jäämiltä alueilta vuonna 1948. Karkotusten määrällä mitattuna Nakba on siis yli kaksinkertainen vääryys Naksaan verrattuna ja avain Gazan sotien ymmärtämiseen.
Kaksi kolmasosaa Gazan nykyisestä väestöstä on Israelista vuonna 1948 karkotettujen palestiinalaisten jälkeläisiä. Ja mitä 7.10.2023 israelilaisiin kyliin hyökänneisiin Hamasin terroristeihin tulee, niin he ovat suurelta osin noista kylistä vuonna 1948 karkotettujen pakolaisten pojanpoikia.
Voisiko kytkös nykyisiin vihollisuuksiin olla tätä selvempi?
Ongelma on nyt se, että keskustelua ”kestävästä ja oikeudenmukaisesta rauhasta” käydään ikään kuin Nakbaa ei olisi koskaan ollutkaan. Aivan kuin palestiinalaisten kokemien vääryyksien historia alkaisi vasta vuodesta 1967, jolloin Israel saavutti nykyiset rajansa ja sotilaallisen valta-asemansa.
Juuri Nakban unohtamisesta seuraa, että Gazassa asuvat palestiinalaiset on sittemmin myös ajatuksellisesti eristetty kansaksi vailla omaa historiaa, vailla omia kansallisia pyrkimyksiä ja kehitysnäkymiä. Ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt Israelin ylläpitämään rakenteelliseen väkivaltaan sopeutuminen.
Eräiden lehtileikkeiden perusteella hyvä johdatus tähän väkivaltaan on Ilan Pappen kirja The Biggest Prison on Earth (Oneworld Publications, 2017). En ole itse kirjaa vielä lukenut, enkä tässä suhteessa liene ainoa. Niin vähän suomenkielisiä viitteitä kyseiseen kirjaan löysin.
Gazan erityispiirre on ghettoutuvalle alueelle eristäminen, aivan kuten Varsovassa 1940 – 1943. Tosin sillä erolla, että eristäjinä ovat nyt se sama kansanryhmä, joka 80 vuotta sitten oli eristettävänä. Hyvä esimerkki siitä miten historiallisella syyllä voi olla – ja usein on – historiallisia seurauksia.
Mutta kyllä eräitä erojakin on.
”Terroristien” – erittäin laajasti ymmärrettynä – tappamisen sijaan heidät eristetään muusta maailmasta siten, että heitä ei tarvitse ottaa huomioon muutoin kuin tarkkailtavina ja rangaistavina. Suoraa tappamista vältetään ainakin siihen asti, kun rauhantila on ainakin nimellisesti voimassa.
Perinteisesti tällaista politiikkaa on kutsuttu apartheidiksi, jota Etelä-Afrikka sovelsi alkuperäisväestöönsä 1990-luvulle asti. Myös Israelin harjoittama apartheid lähtee siitä, että koska palestiinalaisväestöstä ei pääse täysin eroon, heidät on alistettava pysyvään periferiaan, ihmisiksi ilman ihmisoikeuksia.
Vaikka toisinajatteluakin esiintyy, suurin osa israelilaisista on tukenut hallitustensa kansanmurhapolitiikkaa siitä yksinkertaisesta syystä, että luvattuun maahan saapuneina sionisteina heidät on opetettu uskomaan, että heillä on rotuun ja pyhiin kirjoihin perustuviin etuoikeuksiin, jotka maan alkuperäisväestöltä on evätty.
Ja jos apartheidin alla olevat alueet eivät kehity, niin vika on aina palestiinalaisissa itsessään. Hyvä esimerkki tällaisesta ajattelusta on Ulkopoliittisen Instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternakin lausunto, jonka mukaan ”Hamasilla olisi ollut vuosikymmeniä aikaa rakentaa Gazasta vaikka turistikohde”.
Mistä siis ratkaisu näin vahvasti politisoituneeseen ongelmaan?
Vaikka palestiinalaisten keskuudessa on nykyään varsin laaja yhteisymmärrys siitä, että akuutti ongelma on juutalaissiirtokuntien laajentamiseen perustuva kolonialismi, he eivät ole päässeet yksimielisyyteen keinoista vuonna 1948 toteutetun Nakban aiheuttamien vääryyksien korjaamisesta.
Ilman sitä katkeruus on ja pysyy. Suurin osa gazalaisista kokee, Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen päätöslauselmaan 194 viitaten, että heillä on oikeus palata kotikyliinsä. Eikä tätä käsitystä selvästikään horjuta edes se, että niin moni maa on sittemmin vetänyt tukensa kyseiseltä päätöslauselmalta.
2000-luvulla USA on myös yhä selvemmin liputtanut laittomien juutalaissiirtokuntien laajentamisen puolesta vuonna 1967 vallatun Länsirannan alueella. Tätä tarkoittaen on puhuttu mm. siirtokuntien ”luonnollisen kasvun” turvaamisesta.
Ei siis kovin yllättävää, että katkeruus on purkautunut toistuvasti toinen toistaan epätoivoisempiin operaatioihin. Aivan niin kuin juutalaisten kapina Varsovan ghetossa natsimiehityksen aikana vuonna 1943. Eikä natsien toiminta silloin laadullisesti paljon poikkea siitä, mitä Israel tekee Gazassa tänään.
Mutta Israelin politiikalla on myös tukijansa.
Sekä EU että USA ovat tiukasti Israelin ”puolustuksellisten” toimien takana. Naksan ja Nakban kaltaisista ongelmista ne eivät suostu enää puhumaan ja luottavat siihen, että Israelin sotilaallinen ylivoima pakottaa palestiinalaiset jatkossakin peräytymään kansainvälisoikeudellisista vaatimuksistaan.
No, ehkä sellainen tulema on taas kerran tarjolla. Mutta vaikka niin kävisi, vihollisuudet eivät Lähi-Idästä tuskin katoavat niin kauan kuin Naksan ja Nakban seurauksia ei korjata. Se, että Joe Biden ja Ursula von der Leyen eivät tätä ymmärrä, kielii siitä, että arvot ja intressit eivät kohtaa.
Omana kommenttina toteaisin, että on ihan terveellistä huomata, että kun etupiiriä koskevat intressit ja kansainvälisoikeudelliset periaatteet ajautuvat ristiriitaan, jälkimmäinen saa luvan väistyä. Toisin kuin esimerkiksi Ukrainan sodan osalta on isoon ääneen julkisuuteen huudettu.
Tätä tarkoittaen Al-Jazeera puhuu kaksoisstandardeista.
Palestiinalaiset kertovat odottavansa kansainvälisen yhteisön tukevan taisteluaan oikeuden ja vapauden puolesta täsmälleen samalla tavalla kuin se on tukenut Ukrainan vastarintaa Venäjän hyökkäystä vastaan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtumassa, ei ainakaan perinteisen lännen osalta.
Ilman kaksoisstandardeja – yhdet ukrainalaisille, toiset palestiinalaisille – länsi ei selvästikään kykene ylläpitämään valittua rintamalinjaa ”demokraattisten” ja ”autoritääristen” valtioiden välillä. Se, mikä Ukrainassa on julmaa hyökkäyssotaa, on Gazassa puolustuksellinen sotilaallinen operaatio.
Voi olla, että olen edellä syyllistynyt asioiden yksinkertaistamiseen. Mutta se johtuu varmasti minusta itsestäni, ei niinkään Al-Jazeeran uutisoinnista. Myös länsimaisen mittapuun mukaan se on varsin analyyttistä ja hyvin jäsenneltyä.
Kuinka yksipuolinen näkemyksemme Gazasta olisikaan, jos Al-Jazeeraa ei olisi.
Erkki Laukkanen
Lännen kaksinaismoralismi on räikeää, kun verrataan Palestiinaa ja Ukrainaa. Toisen toimet ovat moraalittomia, toisen moraalisia, samassa asiassa. Sellaista on politiikka.
Ilmoita asiaton viesti
Komppasin Lintusen kommenttia ekaa kertaa mutta huomautan myös hänen omasta kaksinaismoralismistaan, joka hyväksyy venäjän toimet.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Blogi selkiyttää tärkeää historiallista alue- ja prosessikokonaisuutta.
Ilmoita asiaton viesti
Rauhantyöhön tarvitaan molemmat osapuolet. Ja kyllä, juurisyy on uskallettava kaivaa esille.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa, olisin vähän eri mieltä: Mitä juutalaisille pitäisi tehdä ?
https://www.memri.org/tv/friday-sermon-palestinian-presidentian-advisor-habbash-we-protect-human-rights-chop-off-limbs-gouge-eyes
Ilmoita asiaton viesti
No mutta rouva Kopra! Enhän minä sitä tiedä mitä palestiinalaisille, suomalaisille tai juutalaisille saati venäläisille tulisi tehdä.
Rauhassa eläminen sitä vastoin, niin perheen kuin kansakuntien kesken vaatii sitä vastoin sovittelua. Ja tasapainoilua erilaisten toiveiden välillä.
– vai onko teidän läänissänne päivin sana lakina? – no, mahdolliselle puolisolle voi tueksi mainita että ”parempi tossun alla kuin taivasalla”.
Ilmoita asiaton viesti
MIkä olisi nykyistä mallia oikeampi ratkaisu ongelmaan? Olisiko se kahden valtion ratkaisu? Tai ehkä yhden valtion ratkaisu? Kuuluisiko palestiinalaisten vapaa muutto-oikeus Israeliin (tai nykyisen Israelin valtion alueelle) mukaan?
Ilmoita asiaton viesti
Kuuluisiko palestiinalaisten vapaa muutto-oikeus Israeliin (tai nykyisen Israelin valtion alueelle) mukaan?
——————————-
Ei, koska juutalaiset eivät sitä hyväksy.
Ilmoita asiaton viesti
MIkä olisi nykyistä mallia oikeampi ratkaisu ongelmaan?
——————————–
Sehän on palestiinalaisten itsensä asia päättää miten he omat asiansa hoitavat, oli se sitten yhden tai kahden valtion malli. Tai jos Gazalaiset haluavat liittyä Egyptiin tai Länsiranta Jordaniaan ja Jordania ja Egypti haluaa liittää ne alueisiinsa niin siitä vaan.
Ei se meidän muiden asia ole sitä päättää. Muiden tehtävänä on vastustaa miehitystä jotta palestiinalaiset saisivat vihdoin vapautensa.
Ilmoita asiaton viesti
> Sehän on palestiinalaisten itsensä asia päättää miten he omat asiansa hoitavat, oli se sitten yhden tai kahden valtion malli.
Tarkoitit varmaankin sekä alueen arabeja että juutalaisia.
> Tai jos Gazalaiset haluavat liittyä Egyptiin tai Länsiranta Jordaniaan ja Jordania ja Egypti haluaa liittää ne alueisiinsa niin siitä vaan.
Tällä hetkellä halukkuutta ei kai ole – ei kai palestiinalaisten eikä naapurivaltioiden puolella, mutta on tuollaistakin ehdotettu.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitit varmaankin sekä alueen arabeja että juutalaisia.
———————–
En kumpaakaan, vaan palestiinalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Voi Apua! Ymmärrättekö yhtään ihmiset, että mikä Länsiranta oikeasti on? Minkä tapahtumien seuraus historiassa? Ensimmäisen arabien yhteisen juutalaisten pieleen menneen annihilointi-yrityksen jäänne Israelin sisällä.
Se on Jordaniasta katsottuna heidän länsirantansa.
Jordania oli hyökkääjistä parhaiten varustautuneena työntyi Juudeaan, ja jäi sinne 19 vuodeksi. Irak hiukan ylemmäs Samariaan. Jordania suoritti etnisen puhdistuksen valloittamansa alueen juutalaisille.
Egypti taas työntyi Gazan porteista Etelä-Israeliin ja laittoi Gazaan oman Al-Palestine-hallituksensa, joka oli vähän kuin Hertta Kuusisen Terijoen hallitus. Syyria tuli Golanilta ja Libanon pohjoisesta: https://mondediplo.com/maps/middleeast1948
Mm.Irakilla oli 100 lentokonetta, Israelilla ei yhtään, ja muutama vuosi natsien kauhuista.
Ilmoita asiaton viesti
Vuonna 1948 sionisteillä käytössä ollutta lentokalustoa:
Spitfires, Avia S-199s, B-17 Flying Fortresses, P-51 Mustangs, C-47 Dakotas. Täältä voi halutessaan tarkistella.
Ilmoita asiaton viesti
Israelilla ei oli tasan 0, kunnes 5 toisen maailmansodan lentäjää US:sta sai tshekeistä 5 romua, ja onnistui lentokieltoalueista huolimatta monen mahdottomuuden jälkeen saamaan ne Israeliin.
Ilmoita asiaton viesti
Kahden valtion mallihan on ollut tarkoituksena vähintäänkin vuodesta 1947 (YK:n jakoehdotus).
X
Ilmoita asiaton viesti
Joo, ja Suomen valtion ykkössuosikki edelleen. Voi olettaa, että juuri nyt, väkivaltaisuuksien vuoksi, tuo ei toteudu aivan heti, vaan vaaditaan taas aikaa, jotta luottamus rauhanomiasen rinnakkaiselon mahdollisuuteen palautuu.
Ilmoita asiaton viesti
Ei palaudu todellakaan enää. Hullua vaan on ollut maailmanpainostuksen takia kuvitella että kansa, joka puheissaan, ja mielikuvituksessaan 8 vuotiaista alkaen on valmis kirvein vesurein, puukoin ja muin välinein käymään seemiläisten serkkujensa kimppuun, käyttäyttyisi Lännen utopioiden takia jollakin muulla kauniimmmalla tavalla!
Ilmoita asiaton viesti
Väkivallan kierteen jatkuminen lienee ykkösongelma tuon kahden valtion mallin tiellä. Muutamia kertoja tuota mallia on jo yritetty, mutta hankkeet ovat aina kariutuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Juurisyy löytyy Lontoosta, eli Hänen Erinomaisuutensa hallituksen ahne (menasin liittää ahneen eteen sika, mutta se olisi ollut loukkaus sikoja kohtaan) politiikka mahdollisti lopulta ultra-sionistien äärimmäisen terrorin avulla toteuttaman ryöstön. Tukena heillä oli porukka, joka uskoi ja yhä uskoo rabbien heille lapsesta asti syöttämään tuhansia vuosia sitten runoiltuun, pergamenttirullille rapustettuhin amazing (s)tooriin ympärileikkaussopparista jolla ”Hän” antoi koko Kanaan maan Abrahamille ja ikuisena perintönä äijän seuraajille.
Pari vanhaa otosta brittien politiikan seurauksista irtipäässeiden extremisti sionistien toteuttamina ettei unohtuisi. Tuolloisten terroristien touhuista olis saanu melko extremen videokoosteen 𝕏 ja/tai youtube kanavalle pyörimään, ainostaan sen ajan videotekniikan puute oli esteenä…
Ilmoita asiaton viesti
Britit laittoivat kahden valtion ajatuksen alulle brittiläisen mandaatin aikoihin. Mutta tuo malli ajautui tunnetusti vaikeuksiin heti alussa. Nyt ollaan elelty pitkään jonkinlaisessa epävirallisessa kahden alueen mallissa, lukuisine sotineen ja muine väkivaltiauuksineen, mutta kai edelleen tunteiden rauhoittumista odotellen. Mikä olisi parempi malli?
Ilmoita asiaton viesti
Tunnustaa juurisyy ja räjäyttää Lontoo kimpassa tuusan nuukskaksi 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Hmm, ehkä vähän turhan väkivaltainen malli, eikä helpottaisi oloa Välimeren pohjukassa. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
No jos israelilaiset ovat ajaneet mailtaan pois 700000 ihmistä, niin heillähän olisi velvollisuus suunnitella ratkaisu. Olisiko hyvä ratkaisu lähettää ne Madagaskarille (sitähän Hitler suunnitteli juutalaisille)?
Pitkän päälle kapealla stripillä asuminen voi olla hankalaa. 174 m2 tilaa per henkilö (nyt on tosin harvennettu jonkin verran). Viljele siinä nyt sitten maatiloja.
Ilmoita asiaton viesti
En usko suunnitelmasi kelpaavan palestiinalaisille 🙂 . Olisiko joku sellainen malli, joka kelpaisi heillekin?
Ilmoita asiaton viesti
Madagaskar oli muuten ekaks polakkien idea, lähettivät jopa porukkaa tutkimaan asiaa paikanpäälle, tulos, ei tasan tulisi toimimaan 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai toimisi paljon pienemmällä hukkaprosentilla kuin lähettää väkeä Siperiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sun pitäis löytää sen polakkien ryhmän raportti, niin selviäis syy siihen mikseivät uskoneet että homma voisi toimia. Uskoisin olevan arkistoituna senkin paprun.
Ilmoita asiaton viesti
On ihan vakavasti mietittävä, että kun tarjolla on asiat yksilöhistorioiden kautta läpeensä tutkineen historian professorin tekemä selvitys, se jätetään lukematta. Tämän kuvauksen todistavat oikeaksi paikalla olleet arabit.
Remember Deir Yassin! – Tablet Magazine
Muista lukea loppuun asti, miten arabit päättivät ottaa tilanteesta kaiken hyödyn.https://www.tabletmag.com/sections/israel-middle-east/articles/remember-deir-yassin
Ilmoita asiaton viesti
Sieltähän se löytyy Jewish Tablet Mag sivustolta puolueeton non-zionist non-colored informaatio 🙃
Ilmoita asiaton viesti
Se on vaikka kuinka monessa amerikkalaislehdessä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja siellähän sitä vasta riittääkin juutlaisomisteista mediaa pilvin pimein 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Juutalaisilla on länsimainen oikeuskäsitys, ja moraali. Muslimimaissa sen tilalla on sharia-laki, jossa ei ole mitään vaatimusta olla läpinäkyvä tai vanhanaikaisesti rehellinen mihinkään muuhun suuntaan oman uskonyhteisön ulkopuolelle.
Ilmoita asiaton viesti
Churchill oli hauska tyyppi antoi WWII aikaan 4:n miljoonan bengalilaisen kuolla nälkään. Jenkit ja kanukit olisivat antaneet viljaa ilmaiseksi mutta Winston esti toimitukset. Leopold II tapatti ahneuksissaan 10 miljoonaa Gongon altaan alueen alkuasukasta. Tyyppi lähetti lähetyssaarnaajille tämmöisen kirjeen. Siinä sitä länsimaista moraalia…
Btw, natsi-sakutkin oli eurooppalaisia omituisine oikeuskäsityksineen…😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Palestiinalaiset ovat ottaneet härskisti keksitysleirikuvauksia useammankin kerran omaan probagandaansa ja ihan poskettomalla röyhkeydellä usein esitelleet juutalaisten keskitysleirikuvia palestiinalaistragedioina. Tottunut silmäkin kyllä tunnistaa mustavalkoiset 40 -luvun kuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Keskitysleireillä sikin sokin olleilla ruumiilla oli melko lailla yleensä ne sinivalkoraitaiset pyjamat päällä, ne jotka eivät olleet sikinsokin oli yleensä kasattu sonderkommandon toimesta suoriin pinoihin.
Eivät muuten noi muslimit näytä kovin aliravituilta (paino on tietysti pudonnut kun on hakattu torsoiksi) mikä taas oli leirielmää natsien hoivissa vähänkään pitempään viettäneille yksilöille hyvin tunnusomaista. Ne jotka lähtivät suht koht suoraan junista himmelstraßesa pitkin suihkuun jatkoivat savukaasuina taivasseen eikä siellä takuuvarmasti napsittu uutiskuvia.
Ilmoita asiaton viesti
No eiväthän kaikki olleet raitapaidoissa. Sehän riippui missä vankeuden vaiheessa kuva on otettu.
Ilmoita asiaton viesti
Natsit eivät paljon raatoja kuvailleet. Ovat muuten Benny Morris & Benjamin Z. Kedar olleet ahkeria valkopesijöitä. Niiden nimi löytyy satojen ellei jopa tuhansien ”uutta tietoa” tutkimusten tekijöinä, tuskin ovat edes itkumuurilla kerinneet pyörähtämään 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Uutiskuvat välitti Leon Pearson, silloinen N.B.C:n YK-kirjeenvaihtaja, N.B.C New York toimitukseen. Hän matkusti välittömästi uutisaineiston saatuaan Ranskaan koska ei pitänyt Jeruslemia turvallisena.
Ilmoita asiaton viesti
Kyselin toisessa kommentissani sen perään, millaisin ratkaisuin nykyisestä tilanteesta voitaisiin päätyä johonkin parempaan tilaan. Taisi käydä niin, että ainoaksi ehdotukseksi jäi perinteinen kahden valtion malli, jolla silläkin on ongelmansa, etenkin nyt kun tilanne on riistäytynyt väkivaltaiseksi.
Siksi todennäköisintä on kai se, että nykyisellä kahden riitaisen alueen mallilla jatketaan toistaiseksi. Voi olla, että tällä hetkellä kumpikaan kiistan osapuoli ei edes halua tuota tilannetta muuttaa, koska keskinäinen luottamus on nyt aika nollissa. Tuosta huolimatta kaikkien on hyvä miettiä myös sitä, miten tilanteesta päästään joskus eteenpäin, sen sijaan, että jatketaan vain vihan lietsomista ja väkivaltaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kahden valtion mallissa on sisäänrakennettuna eksistentiaalinen tuho-provisio Israelille. Kahdessa ylänköalueessa, Golanilla ja Juudea Samarian ylängöllä. Ne Palestiinalaishallinnolle annettuna joutuvat Gazan tavoin välittömästi verenhimoisen Hamasin käsiin, ja sota alkaa.
Ilmoita asiaton viesti
No ei ole vaikea huomata että Kopsa kannattaa yhden valtion mallia. Minne ne palestiinalaiset laitetaan, maanparannusaineeksi vai Madagaskarille?
Ilmoita asiaton viesti
Veikkaisin lyhytikäistä merielämää kannattavan 😵💫
Ilmoita asiaton viesti
Oletan että Israel ei tee nyt vähään aikaan kahden valtion ehdotuksia, koska ei luota siihen, että rajan toisella puolella oltaisiin rauhanomaisia. Kunhan aika kuluu, tuollaisiinkin neuvotteluihin voidaan ehkä jälleen kerran palata.
Ilmoita asiaton viesti
Tekosyy se on Israelin puolelta, koska siellä hyvin tiedetään kuka on ja kuka ei ole (Hamas) virallinen neuvotteluosapuoli.
X
Ilmoita asiaton viesti
Se on minusta selvä, että tilanteessa jossa rajan yli ammutaan jatkuvasti raketteja, ja joskus tullaan yli siviileitä tappamaan, mikään rauhansopimus ei voi astua voimaan. Tuo ei siis ole tekosyy, vaan aito syy, jos puhutaan lähitulevaisuudesta.
Hieman pidemmällä tähtäimellä, rajojen rauhoituttua, molemmilta osapuolilta voi taas vaatia uusiin rauhanneuvotteluihin ryhtymistä. Ja nuo neuvottelut voivat tietenkin pitää sisällään myös ehdotuksia kahden valtion malliksi.
Vaikka Hamas ei ole virallinen palestiinalaishallinnon edustaja, Gaza on kuitenkin osa sitä aluetta, jonka tulevaisuudesta puhutaan, ja Hamas on tosiasiassa tuon Gazan alueen johdossa tällä hetkellä.
Ilmoita asiaton viesti
Mielipide vuodelta 2021:
”Netanyahu may not have planned the exact scenario of the current conflict with Hamas militants in Gaza, but his policies laid the foundation for it. First, he has refused to negotiate with the Palestinian Authority and its leader, Mahmoud Abbas, for a two-state solution to the Israeli-Palestinian conflict. Instead, Netanyahu has preferred to bolster divisions between the Palestinian factions of Hamas in Gaza and Fatah in the West Bank.
There is no chance that Netanyahu would order the Israel Defense Forces (IDF) to overthrow the Hamas government in Gaza. The prime minister wants the division amongst the Palestinians to continue. Netanyahu is content with having Qatar — which did not join the United Arab Emirates and Bahrain in recognizing Israel in 2020 — prop up Hamas’ rule in Gaza.”
https://www.fairobserver.com/region/middle_east_north_africa/hillel-schenker-gaza-conflict-benjamin-netanyahu-hamas-israeli-palestinian-conflict-83021/
Tuore samaa teemaa koskeva mielipide:
”For years, Netanyahu propped up Hamas. Now it’s blown up in our faces
The premier’s policy of treating the terror group as a partner, at the expense of Abbas and Palestinian statehood, has resulted in wounds that will take Israel years to heal from”
https://www.timesofisrael.com/for-years-netanyahu-propped-up-hamas-now-its-blown-up-in-our-faces/
X
Ilmoita asiaton viesti
Se voi epäilemättä olla Israelin taktinen etu, jos palestiinalaisten puolella rivit eivät ole suorassa. Kovan linjan kannattajat saattavat olla tyytyväisiä myös siihen, että palestiinalaiset pitkittävät konfliktia, Israelin ollessa kuitenkin sotilaallisesti selvästi vahvempi. Näin mitään kompromisseja (vaikkapa alueluovutuksia) ei tarvitse tehdä, ja siirtokunnatkin voivat vakiintua vuosi vuodelta entistä vahvemmin Israelin osaksi.
Se että Hamasin hallintovalta Gazassa johti koetun kaltaiseen verilöylyyn, ei varmaankaan ollut poliitikkojen toive, vaan oma moka, jota ei olisi pitänyt päästää tapahtumaan.
Netanyahun ja muiden kovemman linjan poliitikkojen ja puolueiden kannatus äänestjien keskuudessa voi syntyä myös siitä, että on menetetty uskoa siihen, että palestiinalaisista voisi joskus saada muodostettua rauhanomaisen naapurivaltion.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä Israelin puolella ei koskaan ole ollutkaan todellista tahtoa palestiinalaisesta naapurivaltiosta (tämä on varmasti kantautunut myös PLO/PA:n korviin):
”On October 5, 1995, at a special Knesset session, Rabin provided a summation of his view of the agreements signed with the PLO – the Oslo Accords-(1993-1995). Rabin said the Accords were “a significant breakthrough in the resolution of the Palestinian-Israeli conflict and in an effort to end decades of terror and blood, we see the permanent solution in the framework of the State of Israel that will retain most of the territory of the land of Israel as it was under the British Mandate and alongside it a Palestinian entity that will be home to most of the Palestinian inhabitant who live in the Gaza Strip and in the area of the West Bank. We want this entity to be less than a state that will manage independently the lives of the Palestinians under its authority. The borders of the State of Israel at the time of the permanent solution will be beyond the lines that existed before the Six-Day War. We will not return to the lines of June 4, 1967.” Quoted from Itamar Rabinovich’s, Yitzhak Rabin Solder, Leader, Statesman, Yale, 2017, pp. 212-213.”
https://israeled.org/resources/documents/how-prime-minister-yitzhak-rabin-viewed-the-1993-oslo-accords-a-collection-in-his-own-words/
X
Ilmoita asiaton viesti
Israelin juutalaiset olisivat varmaankin tyytyväisiä, jos palestiinalaiset haihtuisivat ilmaan, tai jos heillä ei olisi täysiä oikeuksia täysin varustellun armeijan pitoon, tai jos olisivat täysin rauhantahtoisia. Samoin palestiinalaiset olisivat varmaankin tyytyväsiä, jos Israelin valtiota ei enää olisi. Kahden valtion mallissa molemmat joutuisivat luopumaan joistain tavoitteistaan. Palestiinalaisille Israelin valtion pysyvän olemassaolon tunnustaminen, entisillä arabienemmistöisillä alueilla, on kivuliasta. Israelille kivuliasta on ainakin se, että se joutuisi luopumaan joistain Juudean ja Samarian sille historiallisista syistä rakkaista osista.
Ilmoita asiaton viesti
Kerro koska olisi tehty kahdenvaltion ehdotus, joka olisi tullut suoraan Israelin taholta ja että Israel olisi hakeutenut neuvotteluihin oma-aloitteisesti ilman third party osapuolen painostusta 😵💫 Nyt ei käy Barak, idea ei ollut missään vaiheessa hänen, paine tuli Clintonin taholta, joka oli hakemassa Nobelia.
Ilmoita asiaton viesti
En ole noiden sopimusten asiantuntija. Oletan että painostusta ja kannustusta on tullut monesta suunnasta molemmille osapuolille. Käsitykseni on se, että Israel on tehnyt joissain neuvotteluissa aika selviä tarjouksia. On väitetty, että tyypillisesti palestiinalaiset ovat vetäytyneet neuvotteluista. En tunne tarkkaan. En ota myöskään tässä kantaa siihen, kuinka hyviä tai hyväksyttäviä tehdyt ehdotukset ovat olleet palestiinalaisten kannalta. En muista palestiinalaistenkaan ehdottaneen viime aikoina uutta kahden valtion mallia, ja siihen liittyviä neuvotteluita. Enemmänkin ollaan oltu vihamielisemmillä linjoilla, ainakin Gazassa.
P.S. Mikä on oma ehdotuksesi rauhan tuovaksi jatkoksi? En ottanut Lontoon ja Madagaskarin ehdotuksiasi vielä aivan todesta.
Ilmoita asiaton viesti
Israel ei tehnyt ainoatakaan tarjousta 2000 Camp David kokouksessa. Barak oli valtuutettu antamaan narua Israelin määrittämään Länsirannasta 73% ja 100% Gazasta. Camp Davidissa Clinton pisti painetta päälle ja iski ehdotuksen, nk. Clinton parameters: Länsirannasta 94-96% ja Gazasta 100%. Arafat ja Barak pääsivät tästä yhteisymmärrykseen periaatetasolla. Kaikki muu jäi auki. Clintonin toinen pressankausi oli lopuillaan, Israelissa valta vaihtui oikeistolle. Kaikki syytti Arafatia, minkä silloinen Camp Davidin keskusteluissa mukana ollut Israelin ulkoministeri Shlomo Ben-Ami kumosi myöhemmin mm. Democracy Now! haastattelussa kertomalla ettei Arafatille tarjotun sopimuksen kaatuminen ollut menetys palestiinalaisille, mainiten jopa, että jos olisi palestiinalainen hän ei olisi suostunut kirjoittamaan niillä ehdoilla nimeään mihinkään paperiin.
En usko maailmanrauhaan enkä joulupukkiin joten turha ehdotella. Gaza kyllä rauhoittuu kunhan Israel on vähintään murhannut sen, niillä on sen verran arsenaalia, n. $24 mrd. vuosittainen military budjetti plus $3,3 mrd. vuosittainen militäry jelppi jenkeiltä sekä muutoinkin täysi tuki. Joku saa tietty taas Nobelin ei yhtään mistään…
Ilmoita asiaton viesti
Oletan että Israelin itsenäistymisen jälkeen kaikki kahden valtion ehdotukset ovat heijastaneet myös sitä, että Israel ol ollut käydyissä sodissa voitokas, ja siksi esimerkiksi länsirannasta on luvattu Palestiinalle vain alle 100%. Palestiinalaisilla on ollut täysi oikeus hylätä tehdyt ehdotukset, mutta Israel on nykyään sotilaallisesti vahva, eivätkä naapurivaltiot eivät enää ole taistelleet aseellisesti Israelia vastaan, ja sekin tietysti näkyy tehdyissä ehdotuksissa. Tällä hetkellä uutta ehdotusta tuskin on vielä pöytälaatikossa valmiina.
Se on kai enemmän palestiinalaisten kuin Israelin vallassa, kuinka väkivaltaisena tilanne pysyy. Jos palestiinalaiset (enimmäkseen Hamas ja kumppanit nykyään) jatkavat raketti-iskuja ja hyökkäyksiä, Israel varmasti vastaa niihin, ja kierre jatkuu. Jos palestiinalaiset luopuvat suorasta väkivallasta, voi olettaa, että kansainvälisen painostuksen vuoksi myöskään Israelilla ei ole enää varaa harjoittaa väkivaltaa.
Gazaa ei varmastikaan voi pakottaa rauhaan Israelin vastahyökkäyksellä. Rauha vaatii enemmän omaehtoista asenteen muuttamista. Naapurimaiden kanssa Israel on jo saavuttanut jonkintasoisen sovun. Palestiinalaisten on tietenkin hankalampi sopeutua tilanteeseen, kuin noiden naapurivaltioiden, mutta jos nyt rauhaa ja kahden valtion mallia halutaan, riittävä rauhanomaisuus on kai edellytys tuolle.
P.S. Oletin tuossa että sinunkin tavoitemallisi on kahden valtion malli.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kaikille palautteesta. En lähde niitä nyt sen enempää kommentoimaan. Blogini tarkoitus oli esitellä suomalaisella sivustolla Al-Jazeeran sivustolla käytävää keskustelua, jossa vastakkainasettelun syyt ja seuraukset saavat yllättävänkin sekulaarin käsittelyn.
No, onhan siitä vielä matkaa rauhanomaisen ratkaisun edellyttämään synteesiin, josta me kaikki – se näkyy myös saamassani palautteessa – olemme entistä kiinnostuneempia, mutta silti aika ulalla. Minäkin olen.
Olemme nyt joka tapauksessa eräänlaisessa käännepisteessä. Entiseen tapaan emme voi jatkaa, mutta seuraavan askeleen suunnasta me emme vielä juuri mitään tiedä. Pahoin pelkään, että kriisin pohjaa emme ole vielä nähneet.
Ilmoita asiaton viesti