Mistä Pekka Haavistolle rauhantöitä?

Kuva: Pixabay

Missä olit silloin, kun Alex Stubb Pekka Haavistolle töitä lupasi? Minä oli telkkarin ääressä todistamassa juuri voittaneen ehdokkaan vierailua voitetun ehdokkaan vaalivalvojaisiin.

Näytelmän käsikirjoitus oli yksinkertainen. Stubbin mukaan hän ja Haavisto, ”yksi Suomen historian suurimmista rauhanvälittäjistä”, ovat jatkossa osa samaa tiimiä, ”Suomen joukkuetta”, ja jatkoi, että Haaviston ”hommat ei kuule lopu tähän”.

Niitä odotellessa tilanne maailmalla on entisestään mutkistunut. Eikä ole mitään takeita siitä, että ns. laajan Lähi-Idän alueella – USA:n strategisia etupiirejä kuvaavilla kartoilla se kattaa myös Ukrainan – sotilaalliset vastakkainasettelut olisivat vähenemässä.

Millaisia töitä Suomen joukkueella on tarjolla?

Omaksi linjakseen Stubb on ilmoittanut arvopohjaisen realismin. Se on käsitekukkanen vailla merkitystä. Jos arvot nimittäin määrittävät, mikä on reaalista, ollaan idealisteja. Jos realismi taas määrittää arvot, ollaan opportunisteja.

Presidenttikautensa ensimmäisinä kuukausina Stubb on tullut eräänlainen Pentagon2024man, jolle rauhan ja demokratian kehyskertomus tulee USA:n puolustusministeriöstä, Pentagonista, ei Suomesta. Siinä roolissa hän on toistuvasti puhunut Suomesta USA:n ”luottopakkina”.

Ja sen roolin Suomi näyttäisi ottaneen myös rauhantöihin: rauhaa välitetään vain silloin ja vain niillä ehdoilla, jotka USA on välitystyölle asettanut. Ukrainassa se edellyttää Venäjän sotilaallista tappiota, Gazassa Hamasin sotilaallisen kapasiteetin murskaamista, oheistappioista välittämättä.

Ja mitä muihin konflikteihin tulee – niitähän on mm. Irakissa, Syyriassa, Libyassa, Jemenissä, Libanonissa ja Turkin Kurdistanissa – sota ”terrorismia vastaan” on saanut ikuisen sodan piirteitä. Valmista ei tunnu tulevan, vaikka tappamista on ollut todella paljon ja aseet maailman parhaita.

Myös hintalappu on tiedossa.

USA:n vuonna 2001 käynnistämässä terrorismin vastaisessa sodassa on tähän mennessä kuollut jo noin 4,5 – 4,6 miljoonaa ihmistä, vajaa miljoona taisteluissa ja loput 3.6-3.7 sotatoimien epäsuorina seurauksina. Lisäksi kotinsa on joutunut jättämään noin 37 miljoonaa ihmistä.

Mutta en ole huomannut, että ulkopolitiikkamme johto olisi tätä erityiseksi ongelmaksi kokenut. Ei siitäkään huolimatta, että kaikkien aikojen turhimman sodan, lähes 30 vuotta kestäneen Vietnamin sodan, uhriluku oli pienempi, noin 3,8 miljoonaa, joista amerikkalaisia noin 58 000.

Me voimme toki väittää, että ilman Venäjää ja sen sellaisia näitäkään uhreja ei olisi tullut. Mutta todellisuutta se ei miksikään muuta. Terrorismin vastaisen sodan seurauksena siviilejä kuolee kuin kärpäsiä, ympäristöt muuttuvat asuinkelvottomiksi ja näköalat dystooppisiksi.

Tätä parempaa juurisyytä terrorismille on vaikea osoittaa.

Nyt – tilanteessa, jossa monet verrokkimaistamme olivat ottaneet tai ottamassa kantaa itsenäisen Palestiinan puolesta – Stubb kertoo, että Suomi ei ole Palestiinan eikä Israelin, vaan rauhan puolella. Jos tämä ei ole kannanotto sodan jatkamisen puolesta, niin mikä sitten on?

Ja mitä Ulkopoliittiseen instituuttiin tulee, niin sieltä on kyllä aina löytynyt joku arvopohjainen nihilisti, jonka mukaan Suomen kannattaa pysyä USA:n leirissä ainakin niin kauan kuin molemmat USA:n valtapuolueet näkevät USA:n kansallisen edun likimain samalla tavalla.

Ainoa huoli tässä ihmisarvon välineellistävässä katsantokannassa näyttäisi olevan, että Donald Trump sattuisi voittamaan USA:n presidentin vaalin marraskuussa ja vähentämään USA:n läsnäoloa ns. laajan Lähi-Idän alueella. Ilta illan jälkeen meille uskotellaan, että muita ongelmia ei ole.

USA:n sotateollisen kompleksin ylläpitämä poliittinen korruptio, noin 850 tukikohtaa kattava sotilaallisen ja poliittisen väkivallan globaali verkosto ja sen nielemät resurssit, joille olisi kyllä muuta, huomattavasti tuottavampaa käyttöä, pysyvät poissa julkisuudesta.

Siinä ohessa myös rauhanjärjestöjen rooli on muuttunut.

Niiden perinteinen, vastakkainasettelua kyseenalaistava agenda on mahdollisuuksien mukaan revisioitu yhteensopivaksi Pax Americanan kanssa. Ja varmemmaksi vakuudeksi Petteri Orpon hallitus on nyt nollannut perinteisten rauhanjärjestöjen valtionavut.

Mutta laadullinen muutos tapahtui ilmeisesti jo aiemmin. Kun USA:n johtama koalitio syksyllä 2016 piiritti ISISin hallussa olevaa miljoonakaupunki Mosulia, Martti Ahtisaaren perustaman CMI-rauhanvälitysjärjestön edustajalta kysyttiin telkkarissa operaation näköaloista.

Vastauksen mukaan paljon riippui suunniteltujen salamurhien onnistumisesta. Voi olla, että olen vanhanaikainen, mutta kyllä salamurhat ja niitä koskevan operatiivisen tiedon jakaminen myös potentiaaliselle välittäjätaholle kuulostaa aika ongelmalliselta.

Mistä siis Haavistolle rauhantöitä?

Niin paljon kuin viime aikoina on puhuttu sodan laeista ja niiden vaikeaselkoisuudesta, niin kyllä ne heijastuvat myös rauhanvälittämisen ja -turvaamisen puolelle. Kun toinen osapuoli koostuu oikeudettomista taistelijoista, niin rauhanvälittäjän toimistoon ei ole tunkua.

En siis olisi kovin yllättynyt, jos Pekka Haavisto joutuisi lähivuodet välittämään jotain muuta kuin rauhaa.

 

Erkki Laukkanen

ErkkiLaukkanen
Vasemmistoliitto Mäntsälä

Kunnanvaltuutettu, kauppatieteiden tohtori, Mäntsälä. Viime aikoina olen kirjoitellut lähinnä valta-aseman väärinkäytöstä omaksi tai jonkin porukan eduksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu