Sanna Marinin poliittinen perintö sivuvaunusta arvioituna

Englannissa ilmestyvä New Left Review julkaisee blogeja Sidecar-nimisellä alustalla. 12.4. ”Sivuvaunu” julkaisi Lily Lynchin blogin nimellä Finland’s Turn, Suomen vuoro. Pidin itse sitä niin mielenkiintoisena, että raakakäänsin sen alle Suomeksi. Blogin linkki löytyy tämän kirjoituksen lopusta.

En tunne Lynchin muuta tuotantoa. Mutta tämä blogi täydentää – ehkä jopa uudelleen jäsentelee – sitä aika kapeaa ja varsin sotaisaan poliittiseen puheeseen perustuvaa kuvaa Sanna Marinin poliittisesta perinnöstä. Millaisesta poliittisen vaihdannan muodosta siinä viime kädessä on kysymys? Tuleeko siitä toimintamalli myös Marinin seuraajille ja muille verrokeille?

Kannattaa lukea.

Erkki Laukkanen

Suomen vuoro

Suomen on vallannut sotamania. Uutiset kertovat Nato-kakkuja leipovista äideistä, Nato-lippujen verkkomyynnin huimasta kasvusta, ja savonlinnalaisen panimoyhtiön uudesta Otan olutta -oluesta, missä Otan tulee sanoista Organisation du traité de l’Atlantique nord. Eroava sosiaalidemokraattinen pääministeri Sanna Marin on toistuvasti korostanut samankaltaisuuksia vuoden 1939 Suomen ja Venäjän välisen sodan ja nykyisen Ukrainan konfliktin välillä. Sadat suomalaiset, mukaan lukien entinen ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, ovat maksaneet siitä, että ukrainalaisiin kranaatteihin on kirjoitettu henkilökohtaisia viestejä Venäjän joukoille.

Suorastaan kuumeeksi keskustelu nousi viime viikolla, kun Suomi liittyi virallisesti Natoon, lähes tasan 75 vuotta puolueettomuuspolitiikkansa julistamisesta. Noin 78 prosenttia väestöstä kannatti nykyään jäsenyyttä, mutta vuonna 2017 kannatus oli vain 21 prosenttia. Uuden transatlanttisen kiihkon kärjessä on ollut Marin, jonka asema maailman nuorimpana pääministerinä ja Nato-jäsenyyden kannattajana oli jo herättänyt kansainvälistä huomiota, tehden tilaa hänen valovoimaiselle profiililleen myös brittiläisessä Vogue-lehdessä. Hänen tiukka linjansa Venäjää kohtaan vahvisti myöhemmin hänen tähteyttään. Maaliskuussa hän vieraili Kiovassa ja laski kukkia äärioikeistolaisen Oikean Sektorin johtavan hahmon Dmytro Kotsiubailon haudalle. Hän vaati myös raskaampia asetoimituksia Ukrainaan ja kannatti 124 mailin pituisen este-aidan rakentamista Suomen itärajalle torjumaan asevelvollisuutta pakenevia venäläisiä miehiä.

Marinin Nato-myönteisyys (Natophilia) muutti hänet toivon majakaksi Euroopan uudelle edistyneistölle. Tämä sisällöltään kevyt mutta helposti instagrammattavissa oleva poliittinen suuntaus ei perusta vetovoimaansa johdonmukaiseen ideologiseen näkemykseen vaan nettisukupolven kokemaan hyvänolontunteeseen. Sen modernisoiva eetos nousee enemmän uudesta kuin vanhasta maailmasta; se on aivan yhtä kotonaan Bilderberg-ryhmän vuosikokouksessa ja World Economic Forumin (WEF) puhujalavalla kuin yökerhossa tai pride-kulkueessa. Marin on käyttänyt hyväkseen pohjoismaisen pasifismin moraalista pääomaa – ja siihen liittyviä feminismin, puolueettomuuden ja sosiaalidemokratian perinteitä – tuhotakseen sen.

Marinin kansainvälinen tähteys ei kuitenkaan riittänyt turvaamaan SDP:n valta-asemaa Suomen eduskuntavaaleissa 2. huhtikuuta. Ne vaalit voitti keskustaoikeistolainen Kokoomus 20,8 prosentilla äänistä, kun taas äärioikeistolainen Perussuomalaiset sijottui toiseksi 20,1 prosentilla, mikä on puolueen kaikkien aikojen korkein kannatus. Ja vaikka myös SDP voitti – se sai 19,9 prosenttia äänistä ja kolme lisäpaikkaa – hallituskoalitio menetti valtansa, sillä pienemmät puolueet – Vasemmistoliitto ja Vihreät – menettivät vastaavasti viisi ja seitsemän paikkaa. Vaikutelmaksi jäi, että heidän kannattajansa olivat taktisista syistä äänestäneet sosialidemokraatteja (SDP:n vaalijuhlissa kallein cocktail oli nimeltään ”Taktinen äänestys”).

Marinin oikeistolaisille opponenteille hänen suurin syntinsä oli huono finanssipolitiikka. Pandemian aikana maan velka suhteessa bruttokansantuotteeseen hyppäsi kymmenen pistettä, 64 prosentista 74 prosenttiin, mikä sai Petteri Orpon johtaman Kokoomuksen vaatimaan laajoja työttömyys- ja asumistukien leikkauksia muiden hyvinvointiohjelmien leikkausten ohella. Oikeisto-oppositio käytti tehokkaasti hyväkseen nousevan inflaation aiheuttamaa tyytymättömyyttä, kun peruselintarvikkeiden hinnat nousivat yli 30 prosenttia, ja edessä häämötti taantuma. Perussuomalaiset taas ottivat hampaisiinsa maahanmuuton EU:n ulkopuolisista maista, yrittäen esittää sen talousongelmien syyksi. Ja vaikka kaikki suuret puolueet tukivat Nato-jäsenyyttä, Marinin valtiomiestaito asiassa kyseenalaistettiin. Huomauteltiin, että vaikka Suomen ulkopolitiikan johto kuului presidentti Sauli Niinistölle, Marin näytti usein ylittävän valtuutensa; esimerkiksi tarjoutumalla antamaan Ukrainalle F18 Hornet -suihkukoneita neuvottelematta asiasta etukäteen muiden tahojen, kuten Suomen ilmavoimien, kanssa.

Hallitusneuvottelujen odotetaan nyt kestävän viikkoja. Tuloksena voi olla sopimus kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä, niin sanottu ”sinimusta” liitto konservatiivien ja oikeistopopulistien kesken, vähän niin kuin Ruotsissa. Tai jos kokoomus on haluton tahraamaan edistyksellistä imagoaan, se voi sen sijaan valita ”sinipunan” SDP:n kanssa. Oli lopputulos mikä tahansa, on todennäköistä, että perussuoalaisten 45-vuotias puheenjohtaja Riikka Purra syrjäyttää Marinin – hänen erottuaan SDP:n puheenjohtajan paikalta – huomion keskipisteensä olevan nuoren poliitikon paikalta. Purran 42 589 ääntä ovat selvästi enemmän kuin Marinin 35 623 ääntä ja Suomen historian neljänneksi korkein naisehdokkaan keräämä kannatus 75 vuoteen. Marinin tavoin Purra on käyttänyt sosiaalista mediaa luomaan muista erottuvan henkilökohtaisen brändin. Hänen Instagraminsa on täynnä säteileviä selfieitä ulkona, kuten myös kuvakaappauksia hänen raakakasvipohjaisesta ruokavaliostaan. Myös muut perussuomalaiset nettisukupolven kasvatit, kuten Miko Bergbom, Joakim Vigelius ja Onni Rostila, ovat hyödyntäneet laajaa TikTok-seuraajakuntaansa varmistaakseen paikan parlamentissa. 18–29-vuotiaiden joukossa perussuomalaiset ovat nyt suosituin puolue 26 prosentin kannatusluvullaan. Se on kaksinkertainen SDP:hen verrattuna.

Tästä ääriöoikeiston vallan kasvusta ei ulkomaisissa medioissa ole juuri ääntä pidetty – ehkä siksi, että varottaisiin vahingoittamasta Suomen asemaa Nato-jäsenyyteen liittyen. Vaalien jälkeisinä päivinä transatlanttilaiset ajatushautomot ja niiden kommentaattorit ovat vakuuttaneet, että Marinin johtajuus ja sotilasliiton jäsenyys ovat kaksi eri asiaa. Ja suppeassa mielessä he ovat täysin oikeassa. Tosiasia kuitenkin on, että Pohjois-Makedonian Zoran Zaevin ja ruotsalaisen Magdalena Anderssonin jälkeen Marin on kolmas sosiaalidemokraattinen pääministeri Euroopassa, joka on vienyt maansa Natoon ja hävinnyt seuraavissa vaaleissa valta-asemansa oikeistolle. Mitä tämä toimintamalli kertoo meille? Ehkä sen, että yksipuolinen keskittyminen euroatlanttiseen integraatioon on vienyt tällaisilta puolueilta niiden historiallisen tarkoituksen ja huomion muiden päällekäyvien asioiden hoidolta.

Lähde: Lily Lynch: Finland’s Turn, 12. April 2023 at Sidecar

https://newleftreview.org/sidecar/posts/finlands-turn