Borat: Kansallislaulunne loukkaa Suomea!

Elokuvassa Borat esitetty kansallislaulu loukkaa Suomea.

Siinä esitetään väite, että muissa maissa johtajat ovat pikkutyttöjä.

Väite on virheellinen, koska meidän tytöt ovat jo isoja. On halpamaista tytötellä meidän hallitustamme.

Sitäpaitsi, vaikka emme olekaan isoja potassiumin tuottajia, hallituksemme on muutoin tuottanut paljon hyvää lannoitepuhetta, potaskaa maailmalle viime aikoina.

On myös turha kehuskella Tenshienin uima-altaan puhdistusjärjestelmillä, meidän on parempi. Olemme vieneet läpi lain haja-asutusalueiden jätevesien puhdistamisesta ja suuri osa haja-asutusalueiden jätevesistä ohjataan nykyään kunnallisiin puhdistuslaitoksiin, kymmenien kilometrien päähän.

Tuo kehuskelu, että uima-altaan puhdistusjärjestelmä puhdistaa melkein 80% kiinteästä jätteestä ei ole paljoa parempi kuin meidän jätevedenpuhdistamoidemme kyky puhdistaa aika ajoin melkein kaiken kiinteän jätteen. Ainoastaan rankkasateiden aikana prosenttimme jää alemmaksi kuin tuo Tenshienin uima-altaan puhdistusjärjestelmän teho.

Kansallislaulunne on muutenkin vanhentunut, koska siinä ei viitata ilmastonmuutokseen, joka on aikamme suurin uhka. Meidän hallituksemme sitäpaitsi ratkaisee sen muunkin maailman puolesta. Me käytämme siihen omaa rahaamme, kun muut EU:n jäsenmaat pikkutyttömäisesti jäävät odottamaan Euroopan keskuspankista jaettavaa rahaa.

Omaan kansallislauluumme voitaisiinkin lisätä säkeistö joka suitsuttaa kunniaa nykyhallituksellemme ilmastonmuutoksen ratkaisusta.

Alla Borat-elokuvan versio Kazakhstanin kansallislaulusta (kiitokset geniuspistenetille lainasta):

Kazakhstan, greatest country in the world
All other countries are run by little girls
Kazakhstan, number one exporter of potassium
All other countries have inferior potassium

Kazakhstan, home of Tinshein swimming pool
It’s length thirty meter, width six meter
Filtration system a marvel to behold
It remove 80% of human solid waste

Kazakhstan, Kazakhstan, you very nice place
From plains of Tarashek to northern fence of Jewtown
Kazakhstan friend of all except Uzbekistan
They very nosey people, with bone in their brain

Kazakhstan, industry best in world
We invented toffee and trouser belt
Kazakhstan’s prostitutes, cleanest in the region
Except of course for Turkmenistan’s

Kazakhstan, Kazakhstan, you very nice place
From plains of Tarashek to northern fence of Jewtown
Come grasp mighty penis of our leader
From junction with the testes to tip of its face!

Parodian vaikeassa lajissa me, minä ja Hannu Sinivirta jäämme kuitenkin jälkeen parodian mestarin, Jali Karjalaisen kirjoituksista. Kuka enää todella voisi uskoa ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen luettuaan Jali Karjalaisen kirjoituksen ”IPCC on oikeassa”.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu