Derkkulan synty; vaikeimman kautta

DDR:n alue joutui Neuvostoliiton miehittämäksi, mikä on ollut kauheaa.  Varsinkin naisille mutta myös lapsille.  Miehiltä ylimielinen virne on pyyhitty kasvoilta hyvin nopeaan, ja veriryhmätatuointi joka paljastaa kantajansa SS:n jäseneksi, on ollut yhtä kuin kuolemantuomio.

Juna toisensa perästä puksutti itään täynnä sotasaalistavaraa, polkupyöriä, pesukoneita ja muuta irtainta.  Ajat eivät ole muuttuneet, samalla tavoin venäläiset ovat tankanneet tavaraa Ukrainasta ja Georgiasta.  On venäläisen sotamiehen oikeus ottaa niin paljon kuin jaksaa kantaa, sillä edellytyksellä että kerää upseereilleen toisen samanmoisen tavaramäärän.

Keskitysleirit, Gestapon kellarin lihakoukut ja giljotiinit ovat löytäneet uudet käyttäjänsä sulavasti.

Sotakorvaukset

Siinä missä Länsi-Saksa ei maksanut sotakorvauksia liittoutuneille, Itä-Saksa maksoi senkin edestä Neuvostoliitolle.
Jos sotakorvaukset olivat Suomelle kohtuuttomat, vielä kohtuuttomammat ne olivat Itä-Saksalle.  Kun nimittäin myös tehtaat tyhjennettiin koneista ja vietiin itään.  Opelin viimeisin henkilöautomalli opittiin tuntemaan täällä päin paremminkin Moskvitsina, niin sanottuna piikkinokkamossena.

Sotakorvauksia leimasi Saksassa niiden arvaamattomuus.  Juuri kun tehdas on saanut tilauksen valmiiksi, paikalle tulee venäläisiä upseereja jotka ilmoittavat että nämä tavarat lähteekin sitten itään.

Sotatalous

Myös Suomessa tuotantoa on leimannut sotatalous.  Tehtaat on määrätty tuottamaan määrättyjä tarvikkeita, ei ole pyydetty, saati järjestetty tarjouskilpailuja.  Hinnat ovat perustuneet kustannuslaskelmiin.  Tällainen ajattelu on ulottunut myös yksityiselle puolelle, ei yksin valtion tilauksiin.  Ja vasta vähin erin on päästy/jouduttu eroon sellaisesta ajattelusta.

Nythän sotataloutta ehdotetaan otettavaksi uudelleen käyttöön ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa (tällä kertaa länsi-saksalaisen ajattelijan ja voimahahmon toimesta).

Itä-saksalaisille on ollut luontevaa jatkaa sotataloudessa sodan jälkeen.  Itse asiassa fascistisessa ja sosialistisessa tuotantotavassa ei ole juuri mitään eroa.  Amerikan neuvonantajaksi ryhtynyt entinen Hitlerin perhetuttu, Erik Hanfstaengl, osasi kertoa jo hyvissä ajoin amerikkalaisille että solahdus toisesta toiseen tulee tapahtumaan niin sulavasti ettei kukaan juuri edes älyä että mitään eroa olisi tapahtunut.

Heikot lähtökohdat

Saksan resurssit ja luonnonrikkaudet jäivät lännen puolelle.  Tärkeimpinä hiili ja teräs, molemmat. Itä-Saksan puolelle ei jäänyt kuin ruskohiili joka ei pala puhtaasti, likaa kaiken ja on tehotonta.

Itä-Saksassa ei ole ollut tehtaita samassa mitassa kuin lännessä.  Ja niistä vietiin sorvit ja kalut itään.
Itä-Saksassa on ollut enemmän maataloutta, ja kuten tiedämme, se ei ole ala jonka varaan menestyvää kansantaloutta voisi rakentaa.

Länsimaisessa propagandassa on annettu ymmärtää että sosialismi on heikko oppi jonka varaan ei taloutta voi rakentaa.  Itäsaksalaiset osoittavat tämän väitteen vääräksi.  Heikoista lähtökohdista huolimatta se nousi selvästi menestyvimmäksi kansandemokratiaksi kansandemokratioiden joukossa.  Yhtenä selityksenä on se että saksalaiset oli jo harjaannutettu sosialistiseen tuotantotapaan kansallissosialismin aikana.

Sarja jatkuu:  Mitä sitten tapahtui.  Valitettava Stasin nousu merkittäväksi yhteiskunnalliseksi voimaksi jota muu johto ei olisi halunnut.  Ihmiskauppaa toisinajattelijoilla.  Farkut ostettiin lännestä ihmiskaupasta saaduilla tuloilla.   Trabant, todellinen kansanauto!

Itä-Saksasta on ilmestynyt useita asiaa valottavia kirjoja mutta omasta puolestani parhaana pidän Katja Hoyerin uutta kirjaa Muurin takana.

Olen jakanut yleiset luulot Harppi-Saksasta, mutta tuo kirja avasi näkemään toisen todellisuuden.  Ja lisää ymmärrystä siitä, miksi ossit ovat nyt takajaloillaan.  Jo riittää ossien nöyryyttäminen ja halveksunta!