Esko Aho, lama ja elvytys. Nykyaikaakin sivuten

Esko Aho muistelmissaan* vuoden 1992 ajalta paheksuu sen aikaista yksityistä lainanottoa:

”Holtitonta yksityistä velkaantumista”

Tässä olen eri mieltä Ahon kanssa.  Suurimmalta osin yksityishenkilöiden tai pien- ja keskisuurten yritysten velkaantuminen ei ollut millään tavoin holtitonta.  Siihen aikaan eli ihmisissä uskomus että veloista selviää, kunhan vain velkaa saa otettua.  Menneet vuosikymmenet voimakkaan inflaation vallitessa olivat osoittaneet sen.

Se on totta, että suuryritysten kannalta kova velkaantuminen oli silloisen verojärjestelmän mukaisesti edullista, joten sillä puolella oli velkaa enemmän.

Mutta yleisesti ihmiset eivät ottaneet enempää velkaa kuin minkä pystyivät silloisissa odotettavissa olevissa oloissa hoitamaan.  Ihmiset luottivat valtion taloudenpitoon eivätkä osanneet ajatella että oma velkataakka voi kasvaa 40%:lla.

Kyse on poikkeuksista, kun on otettu velkaa tai houkuteltu ottamaan velkaa ilman minkäänlaista suunnitelmaa miten velat kyettäisiin hoitamaan.  Muistuu mieleen eräskin näyttelijä joka kertoi käyneensä Roomassa päivän retkellä ja pohti ääneen radiossa mihin sijoittaisi pankin hänelle työntämät miljoonat.

Sellaisten puheiden vallitessa osassa kansaa heräsi halu elää säädyn edellyttämällä kulutustasolla.  Kerskakuluttaa.  Mutta sen ei pitäisi hämärtää sitä että suurimmalta osin kysymys oli liiketoiminnan tai asumisen rahoittamisesta.  Ihan normaalia ja legitiimiä rahoitustarvetta joka on juuri sitä verenkiertoa mitä yhteiskuntaruumis tarvitsee.

”Idänkauppa melkein loppui”

Idänkauppa laman syynä on tekosyy.  Suomi ei ollut enää riippuvainen idänkaupasta.  Idänkaupasta ei olisi syntynyt kuin pieni kuoppa käppyrään.  Itä-blokin jälleenrakentaminen olisi sen pian tasoittanut.

”Pankkijärjestelmän kestokyky petti”

Pankit olivat olleet heikossa tilassa jo pitkään.  Kilpailu joka ilmeni laajana konttoriverkostona oli vienyt hapen pankeilta.  Ainoa syy pelastaa pankit ennen ihmisiä on pankkien suuri vipuvaikutus.  8%:n omavaraisuudella voi antaa 100% lainaa.  Markka pankille merkitsee 12,5 markan antolainausmahdollisuutta.

Ongelmana oli kun pankkien omavaraisuudet olivat pahasti alle kaiken uskottavuuden.

Pankeista vain osa kaatui valtion syliin, loput pelastettiin velallisten omaisuutta konfiskoimalla pankeille.  Näin pankit saatiin EY-kelpoisiksi.

”Suuryritykset vajosivat tappiollisiksi”

Suurin syy vajoamiseen oli vakaan markan politiikka joka nosti lainakorot kohtuuttomiksi ja esti muutoin hyvin vetänyttä vientiämme.  Hinnoittelimme itsemme ulos markkinoilta.

Sosialidemokraatit olivat järkeilleet että tulojen jakautumisen suhde olisi työläiselle edullisempi jos työnantajat pakotettaisiin puun ja kuoren väliin, korkean valuutan arvon ja korkeiden palkkakustannusten väliin, jolloin työvoiman riisto olisi vähäisempää.  Toimii, ei siinä mitään.  Tosin silloin unohtuu se että tuonti saa kohtuuttoman edun kotimarkkinoilla ja että viennin kakku pienenee dramaattisesti, joten duunaritkin lopulta häviävät.

Duunarit häviävät myös kun kotimainen hintataso nousee ja velan korot ovat korkeita ”vakaan markan” johdosta.

Paavo Lipponenhan sen lopulta huomasi että vasemmisto ei voi jatkaa kestämätöntä politiikkaansa.

Valtiontalouden velkaantuminen

Aho on ehdottomasti sitä mieltä että Suomen velkaantumisen rajat paukkuivat ja lainansaanti uhkasi tyrehtyä.  No nyt sellainen näyttää etäiseltä, mutta olihan valtiolta vaadittu yli 8% korko osoitus siitä ettei Suomi ollut kovin haluttu kohde sijoittajille.

Aho tuskittelee sen kanssa että ei millään Suomi ollut lisälainanottokelpoinen.  Yli kaksinkertainen velka viennin arvoon nähden veisi valtion kuralle ja banaanitasavaltojen joukkoon.  Jos nyt joku lainaisikin Suomelle, otettaisiin jäätävän korkeaa korkoa.

Nykyisin elämme aivan toisenlaisia aikoja.  Tuollainen ajatus tuntuu nykypäivänä hyvin kaukaiselta.  Suomi ei ole iskussa tänään ja velkataakka on jo huomattava verrattuna 1990-lukuun ja silti hanat ovat pysyneet auki.

Ehkä tämä on terveellinen muistutus siitä että tilanteet voivat muuttua äkkiä.

”Ongelmien todellinen mittaluokka”

Eliitti ei ollut tilanteen tasalla eikä ongelmien laajuutta ymmärretty.  Varsinkaan työntekijäjärjestöissä, puoluetoimistoissa,(varsinkaan vasemmiston) ja ihan erityisesti ei Suomen pankissa.  Suomen pankista on laadittu 90-luvulla kirjakin jonka nimi on kuvaavasti ”Pihalla kuin lumiukko”.

”Suuryritysten musta vuosi”

20 suurinta yritystä:  Vain neljä tuotti pikkuruista voittoa.  Loput olivat tappiollisia, useat raskaasti tappiollisia.
Vielä mustempi se saattoi olla monelle pienelle tai keskisuurelle yritykselle.  Esim. rakentaminen käytännössä loppui kokonaan.  Eikä kesken jääneistäkään saanut maksua.

Ecu-sidos sivulauseessa

Pyrkimyksessämme valmistautua EY-jäsenyyden hakuun oli markka sidottu ecuun.  Sopimus esti rahan painamisen.  Rahan painaminen olisi mahdollistanut akuutin kriisin pehmentämisen.

Ja en todellakaan tarkoita että tuhlaus olisi voinut jatkua kuten vasemmisto ehdotti, vaan hallittu alasajo aiheuttamatta kohtuutonta yrityskatoa ja valtavien yksityispanostusten katoamista vahingollisissa konkursseissa.
Aho sivuuttaa ecu-kytköksen merkityksen laman koventajana sivulauseella tässä nyt lukemassani kirjassa.

Elvytys

Kaikki lainanotto on ollut elvyttävää Ahon mukaan ja tähdännyt siihen että edes jotain pysyisi pystyssä.  Ja lisäelvyttäminen ei ole ollut mahdollista, näin Ahon mukaan.

Vasemmisto näki elvytyksen ihmekeinona jatkaa kuten ennenkin, ilman korjaavia toimia.

Jossain toisessa maailmassa olisi ollut asiallista pehmentää iskua.  Nyt sitä ei velallisten kohdalla haluttu tehdä, paljolti Koiviston uskonnollisuuden (syntisen eli velallisen kuuluukin kärsiä) tähden ja sen tähden että keskeinen keino ei ollut mahdollinen ecu-sidoksen tähden.

Työntekijäjärjestöt

Työntekijäjärjestöt pitivät yllä aktiivista yleislakkouhkaa.

Koska työehtosopimukset oli sovittu kolmikantaisina, siten että valtion toimet ja verotus oli osa työehtosopimuksia, ei valtio voinut muuttaa omaa osuuttaan pakonkaan edessä koska se olisi vaikuttanut työehtosopimuksiin.

Jälkiviisaana voi sanoa ettei valtion pitäisi sitoutua tällaisiin asioihin, vaan verot pitää niitata sen mukaan mitä tarvitaan.

Kolmikantaisuus kaventaa Suomen demokratiaa.

Kun vääryys vallan saa

Lama on ollut likainen sotku ja sisältää tekoja jotka eivät ole lain mukaisia.  Näitä on tehty niin pankeissa kuin julkisellakin puolella.

Eliitti on puhtaan tietämätön ilmeisesti edelleenkin miten likainen tapahtumasarja lama ruohonjuuritasolla oli.
Se ettei Aho ota edes puheeksi olennaisia kipupisteitä osoittanee ettei hän ehkä oikein edes tiedä mitä kentällä on tapahtunut.

Jos 2/3 kansasta eli lamankin aikana kuten ennenkin, ei silti pitäisi sulkea silmiä siltä mitä tapahtui sille yhdelle kolmannekselle joka vedettiin patterin läpi.

Osa olennaisista uudistuksista toteutettiin

Siinä suhteessa pitää antaa kiitosta, että moni asia meni jengoilleen laman jälkiselvittelyissä, kun oli pakko.

– Markka lähti kellumaan.

– Yritysverotus kohtuullistui mikä näkyi verotulojen nopeana kasvuna.  Kasvu johtui veropohjan laajenemisestä ja siitä että taloudellinen tuotteliaisuus elpyi eikä enää ollut kannattavampaa näyttää yrityksissä suurta velkaisuutta vaan kannatti näyttää varallisuuden kasvua, verotus oli siihen motivoivaa.

Mutta paljon jäi tekemättäkin.  Nokian menestys ei enää pakottanut loppuihin uudistuksiin ja uudistukset jäivät puolitiehen.

Ja tänään

Nyt olemme jälleen 80-luvun loppua muistuttavassa tilanteessa.  Nokia on mennyt ja kärsimme edelleen tekemättömistä uudistuksista, niistä joiden tekeminen jäi kesken.

Samalla virkamieskunta on uudelleen pöhöttynyt lamaa edeltäneeseen kuosiin.  Leikkausveitsi on kohtapuoleen pakko jälleen ottaa käyttöön ja leikata liiat pois julkisesta hallinnosta.  Uskon että viimeksi synnytetystä pöhöstä, pahoinvointialueista on pakko aloittaa.

Tulee mieleen sellainenkin, miten nykyistä työvoimapulaa voisi helpottaa vapauttamalla julkishallinnosta sinne jäätynyttä työvoimaa.

* Esko Aho: 1992 Suomen valinnat aavekissojen varjossa.