Historia: Armenialaisten kansanmurha

Armenialaisten kansanmurha Turkissa ensimmäisen maailmansodan aikaan on erityinen siinä, että massamurhavälineiden puutteessa armenialaisia on surmattu maatalousvälineillä, kuokilla ja kirveillä.

Ja siinä mielessä tavallinen, että tässäkin kansanmurhassa on saksalaisilla ollut näppinsä pelissä. Ensimmäisenä nykyaikaisena kansanmurhana pidetään herero-kansan tuhoamista Afrikassa, jonka saksalaiset toteuttivat vuosisadan vaihteessa. Ja Hitler tavallaan jatkoi jo alkanutta kansanmurhaperinnettä murhaamalla juutalaisia ja romaneja. Mitäpä sitä toimivaa reseptiä muuttelemaan. Tämä pieni kansanmurha on yksi tässä kansanmurhien jatkumossa.

Taustaa

Armenialaiset olivat yleisesti ympärysvaltamielisiä samaan aikaan, kun hallitus eli turkkilaiset liittoutuivat saksalaisten kanssa. Harvoja venäläismielisiä poliitikkoja lukuunottamatta armenialaiset olisivat silti olleet uskollisia ottomaani-imperiumin alamaisia.

Ittihat-puolue, eli vallassa olleet nuorturkkilaiset sisäministeri Mehmet Talaatin johdolla kuitenkin päättivät, että lähellä pohjoisrintamaa asuneet armenialaiset oli syytä hävittää turvallisuusuhkana… ja muutenkin. Saman tien kaikki muutkin armenialaiset saisivat mennä, vaikka osa heistä asui yhtä kaukana niin etelä-kuin pohjoisrintamasta. Tämä siitä huolimatta että Turkki on varsinainen tilkkutäkki erilaisia kansallisuuksia ja mm. kreikkalaisia ei tässä yhteydessä ahdisteltu.

Saksalaisten osuutta päätökseen ei ole syytä vähätellä. Kansanmurhan tuloksista laskivat saksalaiset hyötyvänsä monella tavalla. Kun Turkki olisi Suomen tapaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen tullut saksalaiseksi vasallivaltioksi, se olisi kastelujärjestelmiä kehittämällä voinut muodostua tehokkaasti elintarvikkeita tuottavaksi Saksan lähisiirtomaaksi aivan samoin kuin Suomi olisi tuottanut voita ja metsätalouden tuotteita Saksan käyttöön.

Tällaisessa vasallivaltiossa ei tietenkään ole mitään hyötyä englantilais-ranskalais- tai venäläismielisestä etnisestä vähemmistöstä. Ja saksalaiset olisivat voineet organisoida viljelysten suunnittelun, kaupankäynnin ja infran ilman armenialaisia.

Yhtymäkohtaa Suomen ja Turkin välillä on siinäkin, että saman von der Goltz-sotilassuvun jäsen oli näillä molemmilla sivurintamilla johtajana.

Fatwa

Uskonnollinen puoli oli vahva ja oikeutti tavallisten muslimien osallistumisen verityöhön. Uskonnollinen johtaja Seyh-Ül Islam julisti 14.11.1914 fatwan, jossa määrättiin muslimit tekemään armenialaisten kansanmurha ja se on tarkasti ottaen edelleen voimassa. Azerbaidzhanissa fatwan toteuttaminen itse asiassa jatkuu yhä, vihollisuudet armenialaisia kohtaan eivät ole koskaan loppuneet, ainoastaan välillä laantuneet.

Hyödyt

Saksalaiset teeskentelivät ei-tietävänsä kansanmurhasta mitään ja siltä osin kuin sitä ei voinut olla huomaamatta, pitivät sitä Turkin sisäisenä asiana. Saksaan toimitettiin valtava määrä mm. armenialaisten kirkkojen kirkonkelloja, suuria ja pieniä, joita tarvittiin ammusten ja panosten valmistamiseen. Myös armenialaisten turhiksi jääneet kupariset keittokattilat ja pannut löysivät uuden käytön saksalaisten tehtaiden sotatarviketuotannossa.

Vielä suuremmat, lyhyen tähtäimen hyödyt korjasivat paikalliset asukkaat. Vaikka perustettiinkin hylättyjen materiaalien virasto, kaikki ryöstötavara ei sinne joutunut, vaan tavalliset paimenetkin keekoilivat hännystakeissa, joita entiset omistajat eivät enää tarvinneet.

Salamyhkäisyys ja petollisuus

Kansanmurha oli tietenkin Turkin perustuslain vastainen, olivathan armenialaiset asuneet Turkissa useita tuhansia vuosia ja olivat Turkin alamaisia, joita ei lain puolesta voi noin vain teloittaa ja joilla pitäisi olla valtion suojaa ryöväreitä vastaan. Kansanmurha toteutettiin salaisilla määräyksillä ja niistä kieltäytyvät paikallisjohtajat vaihdettiin ripeästi nuorturkkilaisen puolueen jäseniin.

Ensiksi määrättiin asepalvelusikäiset armenialaiset armeijaan. Siellä nopeaan tahtiin heidät siirrettin aseettomaan työpalvelukseen keskisen Turkin alueelle, jossa heidät teloitettiin.

Seuraavaksi pidätettiin kansanjohtajat ja merkittävän aseman omaavat armenialaiset kaupungeissa. Sen jälkeen armenialaisten käskettiin luovuttaa kaikki aseet isoja keittiöveitsiä myöten. Kotitarkastuksilla varmistettiin, ettei aseita ollut jäänyt. Sen jälkeen nimilistoilla koottiin miehistä karavaaneja jotka johdatettiin ulos kaupungista. Neljän tai kahdeksan tunnin marssin jälkeen alkoi tappaminen. Cete-joukot, jotka olivat vankilasta vapautettuja rikollisia, saivat usein tehdä raa´an verityön. Toisin paikoin kaupunkilaiset itse houkuteltiin tekemään verityö. Halukkuutta tähän oli, sillä vangituilla oli säännönmukaisesti mukanaan omaisuutta, ja kaikki omaisuus ei suinkaan päätynyt valtion hylätyn omaisuuden viraston haltuun.

Kun miehet oli tuhottu, annettiin naisille ilmoitus heidän mahdollisuudestaan siirtyä miestensä luokse. Kehotettiin järjestämään vankkurit irtaimelle, ja kerrottiin miesten jo odottavan naisia luokseen uudessa asuinpaikassa. Naiset lähtivät innostuneina lapsiensa kanssa matkaan, ja kohtasivat lapsineen saman lopun kuin miehensä.

Toisin paikoin jotkut harvat armenialaiset pelastuivat ryhtymällä muslimeiksi. Usein se ei ollut mahdollista, sillä armenialaisten miesten kääntymistä ei hyväksytty. Haaremeihin pakotettujen naisten ja tyttöjen (pakko)kääntyminen kyllä hyväksyttiin.

Verityön valmistuttua kaupungeissa sitä jatkettiin maaseudulle, jotta murha olisi täydellinen. Osa armenialaisista pääsi jatkamaan aavikoille, lopullisena päämääränä Aleppon seutu, joka oli vaelluksen virallinen määränpää. Aavikoille verilöylystä selvinneet kuolivat ruoan ja veden puutteeseen.

Yksi harvoista kansanmurhaa todistaneista, Grigoris Balakian päätti yrittää jäädä henkiin ja kirjoittaa siitä kirjan, joka on hiljakkoin suomennettu. Hänenkin henkensä oli monesti hiuskarvan varassa, mutta arvostettu asema armenialaisten keskuudessa kirkonmiehenä ja toisaalta sivistyneenä turkin- ja saksankielentaitoisena hänen onnistui jäädä henkiin ja kirjoittaa ainutlaatuinen dokumentti, kirja nimeltä Armenialainen Golgata.

Kansanmurhan jälkeen

Saksalaisista ei ollut turkkilaisille apua sodan jälkeen.  Vaikka meillä saksalaisvaikutuksen loppuminen mahdollisti Suomen itsenäisyyden saavuttamisen (emme jääneetkään vasallivaltion asemaan), se ei Turkissa johtanut samalla tavalla nopeaan kehitykseen.

Kauppa Saksan kanssa loppui ja kauppayhteyksiä länsimaihin turkkilaiset eivät osanneet aloittaa ja hoitaa. Länsikauppa oli ollut armenialaisten käsissä.

Ryöstöjalkineet olisi pitänyt pohjata, mutta suutarit, usein armenialaisia, oli tapettu. Myös muut käsityöläiset olivat usein olleet armenialaisia. Tämä kansanmurha oli yksi osasyy, miksi yhteiskunta ja elintaso Turkissa taantui.

Turkin johtajaksi vuonna 1923 noussut nuorturkkilainen Mustafa Kemal oli ollut rintamalla, eikä ollut osallistunut kansanmurhaan.  Hän näki kuitenkin parhaaksi salata puoluetoveriensa teot ja sen tähden Turkki ei vieläkään tunnusta tapahtunutta.

Jälkinäytös

Vuonna 1921 armenialainen Soghomon Tehlirian murhaa Berliinin kadulla Mehmed Talaatin. Murhaaja jää odottamaan pidätystä ja haluaa päästä oikeuteen todistamaan murhan syytä, armenialaisten kansanmurhaa.

Oikeudessa todetaan noin 600 000 armenialaisen tuhoutuneen joukkomurhassa, mukaanlukien Soghomonin läheiset. Murhaaja kävelee vapauteen ilman rangaistusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu