Hyppää perkele! Veneilyä ennen ja nyt
Veneen rantautuessa on ollut tärkeää hyppääminen ajoissa ja veneen vauhdin pysäyttäminen ennen rantaan osumista. Komentajakapteenia on tilanne stressannut mikä on purkautunut otsikon mukaisena huutona.
Epälukuinen määrä parisuhteita on purkautunut kun puoliso on sanonut että hyppää jatkossa ihan itse vaan.
Nykyään kaikki on toisin. Veneet ovat niin suuria ettei niitä käsin oteta vastaan. Monella on jos jonkinlaisia keulapotkureita, ennen vanhaan Seagullissa ei ollut edes pakkia.
Kukas enää menisi luonnonsatamaan liukastelemaan kallioilla. Vierasvenesatamien paikat ovat satakertaistuneet 50 vuoden aikana.
Aika pitkään tässä on tullut harrastettua. Viimeisin päällikkyys johtui enää siitä että olin ainoa joka oli selvin päin ja näin päälliköksi nimetty vaikkei komea pursi ollutkaan minun.
Omassa veneilyssäni olen aina noudattanut nollatoleranssia. Milloinkaan ei tiedä jos jotain yllättävää tapahtuu ja silloin selvä mieli on paras apu.
Georg Henrik von Wright muistelee
Muistelmissaan tunnettu suomalainen filosofi kertoo lopettaneensa matkapurjehduksen siinä vaiheessa kun alkoi ilmetä että samaan saareen saattoi tulla toinenkin. Moinen tungettelu tuntui sietämättömältä.
Erämaa
Kun itse aloitin purjehtimisen, saaristo oli vielä, voi sanoa, erämaata. Palveluja oli vähän ja väkeä myös. Luonnonsatamissa oli valinnan varaa. Silloin voi olla joskus kaksikin venettä samalla lahdella. Nykyään voi totutella fendarien nitinään, naapuri on yhden nitisevän fendarin päässä.
Selällä
Venenäyttelyssä ajatellaan miten vene kulkee vapaiden tuulten kuljeteltavana, kun taas todellisuudessa aikaa vietetään satamissa.
Tyylikäs saapuminen
Mielellään ajattelisi että satamaan saavutaan iltatuulen viime puhalluksilla tyylikkäästi lipuen. Tosiasiassa hätääntyneet katseet seuraavat mikäli vanhaan tapaan saapuu satamaan purjeilla.
Usein ollaan märkiä ja väsyneitä jolloin tyylikäs rantautuminen jää toiveiden tasolle.
Mutta todella tyylikkäästi saapuva sitoo kiinnitysköyden paalusolmulla poijuun veneen lipuessa poijun ohi. Tietenkin yhdellä kädellä (temppu jota en itse ole opetellut).
Satamassa
Yllättävänkin vahvoja sosiaalisia jännitteitä syntyy kun ventovieraat venekunnat tulevat lähinaapureiksi.
Miehet: Kenellä on isoin. Kuka on käynyt kauimpana. Suurimmat pallit, nykyään puhutaan tuulista, eli kovimmat tuulet, kuka on ne kokenut. Hienoimmat varusteet. Ollaan hiukan alentuvia jos toisella on ihan pieni.
Naiset: Näin katamme nätisti pöydän istumalaatikkoon ja on niin tyylikästä. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hönötetään pänikästä punkkua. Teeskennellään ettei huomata odööriä mikä nousee täydestä septitankista.
Metsäsuomalainen kyräilee hytissään ja puree leivänkyrsäänsä ilman kattauksia.
Ruotsissa
Veneilykulttuurilla on pidemmät juuret länsinaapurissa kuin meillä. Jo 1960-luvulla sveduille myönnettiin isoja lainoja veneen ostoon ja venekalusto oli aivan toista kuin meillä. Ruotsissa fiinaaminen on muutenkin edistyneempää. Tässäpä pikku lainaus satunnaisesta kohdasta ruotsalaisesta kirjasta (Rebecka Edgren-Aldén, Mustat purjeet):
”Paljon harrastelijaveneilijöitä”, Zack sanoo katsoen ympärilleen.
”Ethän sinäkään mikään ammattilainen ole”, en malta olla sanomatta.
”Ymmärrät kyllä mitä tarkoitan. Nuo ihmiset eivät osaisi edes ankkuroida venettä ilman satamatyöntekijöitä”.
”On kai heilläkin oikeus lähteä vesille”.
”Totta kai, mutta ei heitä jaksa katsella kovin kauan. Kaikki on hyvin niin kauan kuin he pysyttelevät tällaisissa vierassatamissa eivätkä lähde rynnimään luonnonsatamiin”.
”Kaikki eivät ehkä ole varttuneet purjeveneessä kuten sinä ja minä. Kyse on myös yhteiskuntaluokasta. Eikö sinun mielestäsi useampien pitäisi päästä nauttimaan saaristosta?”
”Toki ja niinhän minä sanoinkin. Kunhan pysyttelevät tällaisissa paikoissa. Ajattele nyt sitä eilistä ökyvenettä. Tyyppi ei edes osannut ohjata sitä maihin ilman apua.”
Miten vielä iloisempaa ja myötämielisempää olisikaan sama naapureiden arviointi suomalaisessa veneessä?
Tuo keskustelu tapahtui/oli tapahtuvinaan Sandhamnissa. Onpahan sekin aikamoinen purjehduskeskus. Kansainvälinen meininki varsinkin Gotland Runt´in päättymisen aikaan. Venettä riittää moneen kerrokseen päälaiturin edustalla.
Meillä jonkinlaista esimakua saa siitä Hangossa Hangon regatan aikaan.
Ennen vanhaan paikat olivat hyvin vähissä Hangossa ja ennen nykyisiä laitureita tilanne saattoi olla melkein painajaismainen. Joskus aikaisella 70-luvulla satamakapteeni oli hyvin ärhäkkä ja saattoi irrottaa väärään paikkaan kiinnittyneen veneen köydet ihan noin vain. Hankoa on ollut hiukan vaikea ohittaakaan perhemiehistöllä kun lähimmät kelvolliset luonnonsatamat ovat olleet kaukana lännessä ja idässä.
Hangossa on tapahtunut sellaistakin että tuttavan nimi pyyhittiin purjehdusseuran saunan vuorolistalta kun joku itseään hienompana pitävä tarvitsi sauna-aikaa kipeämmin. 80-luvulla legendaarisia olivat Hangon suihkut joista vain ensimmäiselle riitti lämmintä vettä. Loput suihkuttivat itsensä kylmällä.
Ne hyvät puolet
Hyviä puolia on mutta niitä on vaikeampi kuvailla. Kesätuulen puuska kallistaa venettä, solina keulassa lisääntyy ja vene pääsee kuin pääseekin merkille.
Toisaalta kasvattaa luonnetta jos puuskaa ei tulekaan, silloin tehdään vielä yksi venda eikä mitkään raivarit asiaa muuksi muuttaisi.
On jotensakin mukava kun hallitsee itseään ja kulkemistaan ja on jonkinlaisessa harmoniassa elementtien kanssa. Siinä asiassa pienalukset voivat olla myös hyvin palkitsevia.
Jos möykkäävien koneiden varassa pitäisi liikkua niin sitten voi jäädä himaankin.
Naapurimaihin on luontevinta matkustaa omalla kölillä, ei jonoja eikä kassien kilinää eikä aikatauluja.
Yksi ilon aihe voi olla niinkin yksinkertainen kuin meren ja taivaan liittymäkohtaan nouseva pilvi, jonka alla tietää olevan sen saaren tai mantereen jonne on matkalla.
Venenäyttelyn kunniaksi veneilyaiheinen kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
siihen sitloodan glamouriin kuului vielä äänekäs jääpalojen kilistely gintoniclasissa siihen aikaan kun enemmistöllä oli pilssissä keskaria.
Ilmoita asiaton viesti
Ostimme veljen kanssa kutosen Ruotsista muistaakseni vuonna 1986. Veljeni omistaa vuonna 1937 rakennetun mahonkikaunottaren vieläkin.
Moottoria siinä ei tietenkään ole. Purjeet lasketaan, kun tullaan satama-altaaseen tai luonnosatamaan ja sitten vain liutaan omalla painolla halutulle paikalle. Veljeni toimiessa kipparina vene pysähtyy 20-40 cm ennen laituria, kukaan ei ole menettänyt hermojaan eikä mitään ruumiin osia.
Ilmoita asiaton viesti
Kutonen on hieno vene.
Näinhän se satamaan tulo tapahtuu ihanteellisessa maailmassa. Tosimaailmassa paikkoja on molemmin puolin laituria ja toinen puoli on tuulen suuntaan. Kun kutosessa ei ole jarruja, on vene tuulenpuolella otettava vastaan, muuten ei pysähdy. Sivutuulella taas on vauhtia oltava sen verran ettei ehdi liukua sivusuunnassa liikaa.
Tanskan salmissa on venepaikoille kysyntää sen verran että loma-aikana on syytä varata paikka puhelimella etukäteen. Jos ei sitä tee, voi joutua viettämään yön merellä.
Madeiralla kysyntää on sen verran että voi olla syytä hyvällä tyytyä paikkaan Porto Santossa.
Ilmoita asiaton viesti
– Sea Gull kyllä pakitti, kun käänsi koneen ”väärin päin”.
– ”Marinella” oli nimensä mukainen mahonkikaunotar 2-pyttyisellä Wickstromillä.
– ”Viborrette”, 12- metrinen mahonkiristeilijä Fordson- marinoidulla traktorin koneella ja ääni sen mukainen, oikea aaltojen halkaisija tai ratsastaja.
– Allberta Ross ( Albatross) taas nimensä mukainen, mutta perheen muovikaukalo, joka keikkui ja heilui vaikka ilman kaljakoriakin.
Meri on meri, joka on yllätyksiä täynnä, eikä sieltä voi hypätä vaan pois.
Monet kokeilevat onneaan kompassi hukassa, luulevat GPS:n olevan paperinen merikortti ja mennään tietämättä, missä mennään maamerkeistä niin väliä – karille.
Vanhalla merikapulla pitää olla kymmenen lokikirjan kokemus ja varautumistietoa päässään ennen kuin ensimmäinenkään aalto kokassa roiskuu merisumusta puhumattakaan.
Kirjanhan näistä saisi aikaan oppina hengissä säilymiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Joo et nyt vaan muista miten Seagull toimi. Siinä oli potkurille menevä akseli joka oli
laakeroitu kiinnittimeen ja sen takana paksu pakoputki. Ei todellakaan pyöri ympäri.
Aika paljon on venemaailmassa katoavaa tai jo kadonnutta kansanperinnettä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä minä täällä sain ihan mukavasti peruutettua. Oli kylläkin kiinnitettynä tasaperäiseen peltipaattiin ( ex- pelastusvene).
https://images.app.goo.gl/AGdVLQnTRUEpgpgu6
Ilmoita asiaton viesti
Aika kultaa muistot. Jos katsot tarkkaan kuvaasi, huomaat ettei pyöri ympäri vaikka itkisit.
Isompaan Seagulliin sai lisämaksusta vapaan. Lisähinta oli 100,- kun iso kone muuten uutena maksoi hiukan yli tonnin. Pikkukone reilu 800,-. 70-luvun alussa. Maahantuoja Farsons, Pohjoisrannassa. Mukava nimi firmalla, Far+Sons.
Ilmoita asiaton viesti
Täsmennän; ettei se pyöri tietenkään ympäri, mutta kääntyy riittävästi, että potkuri työntää vinosti taakse päin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos se riittää niin hyvä. Moni vene lähtee pyörimään ympyrää, kun ei käänny tarpeeksi.
Perusmalli oli vielä siitä hauska että lähtee vetämään heti kun käynnistyy, eli vapaavaihde ei kuulunut perusvarusteisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Veneilyllä on ökyleima, vaikka oikeasti liikkeelle pääsee muutamalla tonnilla. Kymppitonnilla saa jo hyvän pikkupurkkarin perävetolaitteellakin, tai merikelpoisen uppoamarunkoisen matkaveneen. Polttoainekulutus on vaatimatonta tai purkkarilla liki nolla, ja luonnonsatamat on ilmaisia.
Toisaalta paattien koko on moninkertaistunut. Faija rakensi 70-luvulla vanhan 10-metrisen rungon ympärille matkaveneen jossa oli kaksi kajuuttaa ja tilava styyrhytti. Matala ja kapea se oli, mutta yleisesti tykättiin että eihän kukaan nyt oikeasti noin isoa paattia tarvitse. Nykyään sen styyrhytin katto ei ulottuisi naapurin kannen tasolle.
Ruotsalaisille naureskeltiin, kun niitä oli aina luonnonsatamissa joukoittain. ”Siellä ne ruotsalaiset taas parveilee”. Jos suomalainen näki saarenrannassa veneen, se saari oli sitten varattu. Ruotsalainen näki sen merkkinä hyvästä paikasta rantautua, kunhan perälippu oli oikeanvärinen.
Venemessut jee, itse vietän siellä viimeisen viikonlopun ajan kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Meillä isä rakensi vanhasta takahytillisestä lohiveneestä matkaveneen. Pituutta oli yli 11 metriä ja moottori oli kuorma-autosta.
Joskus, kun nenään tulee vanhan dieselin tuoksu, niin se tekee vieläkin iloiseksi.
Keväällä isä ajoi veneen Helsingistä huvilalle Vaasaan ja syksyllä takaisin.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, faijallas oli vähän isompikin teräspaatti, jolla pääsin seilaamaan isoilla vesillä. Ihania muistoja kuunari Lokilta.
Ilmoita asiaton viesti
Lokki oli upea. Ainoa patti missä on meinannut tulla korkeanpaikankammo kun istuu sitlooran viereissä täkillä luuvartim puolella kun oikein kallistuu. Ja kuitenkin se oli täysin kahden hallittavissa.
Aika monta tuntia nuoruudesta meni sitä rälläköidessä.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko se purjelaivasäätön Lokki
Ilmoita asiaton viesti
Sama paatti juu.
Ilmoita asiaton viesti
Janne tossa tyyliä. Yritin aikonani solkata samaa asiaa näille puuveneen rakentajille en ne mitään halunneet oppia ainakaan uutta. Joshua Slocum rakensi aikoinaan Spairyn vanhan rakenteen päälle. Hitto vie ja paatti kesti. RWO:n blogi nenästä sisää ja ei kun nokka tuuleen. Toki mun käpälät ei jaksa enää. Eikä tarttekkaan ne muistaa ja päivääkään en vaihtaisi pois.
Ilmoita asiaton viesti
Hyviä juttuja, jos kohta maakrapuna mua vesi aina hieman epäilyttää, eikä syyttä. Näistä on jo aikaa, mutta ovatpahan jääneet mieleen. Muutamia muistoja äkkiseltään…
Opin aikoinaan purjehtimaan koska kapteeni sammui, ja sitä tapahtui usein, aivan liian usein. Kerran sammui myrkyisässä rantautumis vaiheessa moottori, kun päästettiin löysä peräköysi potkuriin. Sitä sitten sukellettiin irti syksyn viileissä vesissä. Vahingot henkisiä.
Kerran herra kapteeni päätti että lähdetään menemään, vaikka tuulta oli sellaiset mukavat 25m./sek. Purjetta päälle niin vähän kuin sai, niin silti vene pyrki koko ajan kääntymään vastaseen. Pistin jalan puisen perämisen päälle, ja se piru meni poikki, hups. Jollain avaimella ohjattiin sitten lähisaareen, saaressa vene, josta ostimme koivusta veistellyn varaperäsimen.
Haettiin kaverille ruotsista vene. Pari maakrapua potki yöllä kylkeen, että tulehan puikkoihin, täällä myrskyää. Käskin tiputtaa purjeita ja painua pehkuihin. Istuin ohjailemssa niin pitkän tovin, että en tajunnut enää kartasta tai suunnista yhtään mitään. Lopulta oltiin kiinni hiekkasärkässä, keskellä Ahvenanmaata. Tuurilla ne laivatkin, joo joo…
Oltiin neljä venettä laiturissa, Virossa jossain hevon kuusessa, kun heräsin yöllä kovaan kolinaan ja keinuntaan. Selvisi että hinaaja oli päästellyt vauhdilla ohi, siinä pienen pienellä satama alueella. Kaikkien veneiden keulat rikki enemmän tai vähemmän, yhdessä iso reikä, meillä kaiteet täysin solmussa. Sitä sitten selviteltiin iltapäivään asti, ja lopuksi todettiin että korvauksia on turha hakea, ei ole sellaista järjestelmää.
Virossa oli -90 luvun alkupuolella varsin mielenkiintoista purjehtia, kun ei ollut karttoja, eikä juuri merimerkkejä. Siellä on paikoitellen hyvinkin kivistä ja matalaa, sekä liikkuvia hiekkäsärkkiä. Kerran poikettiin Paldiskissa, jonne päästäkseen piti kiivetä köysiä pitkin ylös syvästä satama altaasta. Kylän raitilla oli pari sortunutta venäläistä kerrostaloa, ja muutenkin melko synkkää. Kysyttiin paikalliselta, mitä täällä voi tehdä, heppu vastasi että ”täällä voi ottaa turpaan” ;O Virosta olisi paljonkin muistoja, mutta ei niitä voi julkisesti kertoa, sen verran kummallisia reissuja oli ne ;O
Parhaat hetket purjehtiessa ovat kunnon plaanit ja oman pienuuden tunne rannattomalla aavalla. Erityisesti jäi mieleen, kun kerran liuttiin hiljaa yöllä säkkipimeässä, ja oli aivan tyyni ja hiljaista. Taivaan tähdet heijastuivat merestä, siinä tuntui kuin olisi ollut avaruusaluksella. Saaristo on uskomattoman hieno, ja vieläpä tuossa vieressä. Olispa vene ;O Moottoripyörällä on paljon sittemmin kierrelty, onhan siellä kohtalaiset yhteydet.
Lääkäri kertoi meille joskus, että ette voi saada lapsia. Vaimon kanssa vietettiin sitten kerran autiosaaressa viikko ihan nakuna, ongittiin ja telttailtiin, ihan kaikenlaista. Sen jälkeen tuli lapset. Saaristossa on magiaa 😉
Ilmoita asiaton viesti
”Ei tyyni sää taitavaa merimiestä tee”, sanotaan.
Aikamoisia kokemuksia sinulla. Mutta mieleen jäävimpiä asioita yleensä ovat vastoinkäymiset, tapahtumahetkellä ketuttaa ja voi pelottaakin, mutta jälkeenpäin niille voi naureskella. Ei tietty koske vain veneilyä vaan elämää yleensä, mutta mm. veneillessä on paremmat mahdollisuudet niihin joutua.
Ilmoita asiaton viesti
On kaksi venekulttuuria, purjevene- ja moottorivenekulttuuri.
Purjevenekulttuuri on säilynyt kohdallaan, kun taas moottoriveneily on karannut käsistä ihan horisonttiin.
Ilmoita asiaton viesti
Elä usko, onhan noita juttuja.
Ilmoita asiaton viesti
Neonvalot olisi hyvä, ja parempi valotus yleensäkin.
Mikäs olisi ottaa selfietä, jos olisi toisaalta muutama selkäfileen tapainenkin näytillä, vaikka Supermarketista tuotuna. Jee-jee.
Selkää riittää, ja avaruutta on, ei epäselvyyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Kesämökkini on Murena 30 1974 rakennettu.
Huvittaa kun ihmiset hankkii näitä isoja Bustereita isoilla 200-300 hp perämoottorilla. Nehän maksaa jo monta kymppitonnia kun tällaisen vanhan purjeveneen saa kymppitonnilla.
Busterilla pääsee mökille tai kalaan mutta purtsikassa voi asua vaikka koko kesän vaihtaen maisemaa minne haluttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Isot ja nopeat moottoriveneet joita ajetaan puolikännissä pahemmin ympäristöä seuraamatta muodostaa vakavan turvallisuusuhan. Törmäyksiä joita on jo tapahtunut monia, tulee olemaan jatkossa enemmän, ei voi mitään. Varsinkin melojille ja soutajille nykytilanne on hengenvaarallinen.
Oma lukunsa on luodit, vesijetit, joissa ei välttämättä ole edes jarrua, ja kuljettaja usein täysin tietämätön hyvistä merimiestavoista.
Ei edes ymmärretä meriteiden sääntöjen henkeä jonka mukaan nopea väistää hidasta, nopealla on helppo pujotella, kun taas nopeaa ei voi hitaalla väistää. Heikolla yleistietämyksellä varustetut kuvittelevat väistämissääntöjen olevan olennaisesti samat kuin tieliikenteessä.
Jos vauhtia on 100 km/t, pitäisi kaiken järjen mukaan promillerajojen olla tieliikenteen mukaisia, siitä voisi aloittaa.
Murena on mukavan tilava vene ja nopeakin. Vendat ovat hiukan suuritöisempiä kuin nykyveneissä.
Ilmoita asiaton viesti
Purjeveneessä, tai hitaissa matkaveneissä moottorillakin, on perillä kun köydet irtoaa satamasta. Sehän niissä on parasta, se matkanteko itsessään.
Itsekään en ole koskaan kaivannut ”äkkiipaattei”.
Ilmoita asiaton viesti
Kyl länsirannikolla veneily o suur osa elämää. Ku joku kuol, kaverit kysys ”kummone paat sil leskel jäi”?
Ilmoita asiaton viesti
Ukis kysytä et ”kumne paatpaik silt jäi”.
Ilmoita asiaton viesti
Laihialla monen kuolinilmoituksen alalaidassa kuulemma lukee että myydään traktori, mopo ja vene.
Ilmoita asiaton viesti
Ei huono. Murena on yes. Pidä se hapessa ja pelittää aina kun tarttet. Toppiriki toimii aina. Ei huolta
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos! Hapessa on. Tässä kun ikää tulee itsellekin koko ajan lisää niin olen varustellut S.Y. ”ISTERI” venettäni helpoksi käsitellä sittlådasta käsin. Sain vuosia sitten Furlex rullalaitteen yhdestä Bavariasta hintaan €300,- kun noviisit kaatoivat maston maston laskun yhteydessä. Furlex oli vahingoittumaton mutta masto katkesi. Heppu sai koko takilan vakuutuksesta ja myi Furlexin minulle. Nostimet järkkäsin sittlådasta käsiteltäväksi. Yhden vinssin siirsin mastolta ison nostimelle vinssin vapauttajan taakse. Tämän talven projekti on rodkicker. Teen sen vähän eri tavalla, kuin on totuttu. Ostin Etrasta polyasetaaliputkea, jonka sisähalkaisija 30 mm ja Motonetista 1300 N kaasujousen, joka solahtaa polyasetaaliputkea sisään niin että liukuu hyvin mutta ei lenksu kun on niin nafti. Polyasetaalista tein myös helan kiinnittämään rodkicker maston jalkaan. Koko hoito on nyt yhdellä pajalla kun itseltä ei löydy työkaluja jengojen tekoon, joita tarvitaan puomin pään hela tekoon, sillä putken yläpäähän suunnittelin tehtäväksi putken sisään kierrettävän holkin, johon keskireikä, johon taas ruuvataan vanttiruuvin haarukallinen ruuviosa. Sitten puomiin rosterista ja polyasetaalista tehty osa, johon vanttiruuvin ruuvin haarukka rikipultills kiinni. Kikkitaljaksi riittää vanha kikkitalja.
Myös ruffin sisällä olen töitä tehnyt sekä sittlådasta, näyttävät samalta kuin uudessa veneessä. Aurinkopanelin asensin lisävirran lähteeksi.
Muuten, ISTERI nimi on malaijin kieltä ja tarkoittaa suomeksi vaimo. Eli tällainen suhde on veneeseen, tosin sitten kun kupsahdan, niin jätän veneen pojalleni, toivottavasti innostuu.
Ilmoita asiaton viesti
Saaristossa kokenu melko usein että omaa rauhaa ei ole vaikka menet kuinka ”syrjäiseen” paikkaan. Yksi pieni muistelo 20v takaa, poika oli sellaisen 7kk vanha ja aika huono nukahtamaan. Mentiin sellaiseen paikkaan aika lähellä Turkua jossa saataisiin 100varmasti olla yksin. Tein rannalle kivistä kunnollisen nuotiopaikan vaikka lähimpään pusikkoon oli matkaa sellaisen 20 metriä, maanomistaja tuttu tiedoksi saivartelijoille.
Vaimo jäi paattiin nukuttamaan lasta ja ite kannoin nuotiopaikan viereen leirivehkeet ja patjan kun piti vähän haureuttakin harrastaa.
Kun tulin ”mettästä” syli täynnä puita niin purkkari lähestyi poukamaa ja tuli ihan pokkana vajaan 5 metri päähän parkkiin. ”Ukko” kävi laittamassa keulaköyden ison stemun ympäri, ei puhunut mitään eikä muutenkaan kiinnittäny huomiota että joku muu oli ihan vieressä. Nooh illan tullen istuttuun siinä nuotiolla vaimon kanssa ja kuunneltiin purkkarista kuuluvaa tappelua ilman sitä romantiikkaa. Aamulla kun herättiin paatista niin purkkari oli kadonnut ja sain vielä kiukut päälle koska mun olis pitäny kuulemma häätää ne ennen rantautumista.
p.s. Nykyään saaristomeri on niin täynnä mökkejä että on todella vaikea löytää saarta johon voi rantautua ja vielä niin että ei ole ketään muuta.
p.s.2 Vierasvenesatamat on nykyään helvetistä pikkasen pahempia, jos haluaa kokea sellaisen laiturihelvetin kauniina kesäyönä niin vaikka Houtskärin Näsbyn vierasvenelaituri on sellainen lomakaudella viikonloppuisin. Ja nyt pitää erikseen mainita että syy tähän ei ole rantaravinteli eikä sen henkilökunta vaan se venesakki.
Ilmoita asiaton viesti
Mulle Nauvon vierassatama edustaa sitä ultimaattumia helvettiä. Liian lähellä ja helppo saavutettavuus Turusta, eikä jaksa kuunnella niitä aamuöisiä tepsin kannatuslauluja höystettynä turkulaisilla kiekaisuilla.
Minulla kun on paatti Uudessakaupungissa, lähden yleensä aina lounaaseen ja kun Kustavin Katanpään ohittaa pohjoispuolitse, onkin jo kohta ylittänyt Ahvenanmaan rajan. Loppuu niin mökit kuin veneliikenne, vapaita luonnonrantoja löytyy joka tuulille ja varmasti saa olla itsekseen.
Joskus käynyt niin että paikallinen kalastaja on motittanut sen lahden, jonka pohjukassa on itse kiinni, pintaverkoilla ja kerran oli haahkanmetsästäjät (?) haulikoineen vastassa, ei suinkaan ottamassa köyttä vastaan vaan vakuuttelemassa että tämä on nyt vähän huono paikka landata. Useimmiten niidenkin kanssa tulee hyvin toimeen, kun on paatissa tarjota kaffenplöröä.
Ilmoita asiaton viesti
Milloin harrastus muuttuu ammattiin. Tosiasiassa se tapahtui jo kauan sitten. Kerronpa tarinan olen koko urani aikana myynyt ja hoitanut markkinointia veneiden kanssamitä erilaisempien ihmissuhteitten kautta, myynyt veneitä. Hienoimmat tarinat tulevat asiakkailtani itsestään. Myyt vanhoituneelle motskariasiakkaalle purjeveneen esim Sunwind 311:n sehän kuin pelastaisit sielun pirulta. Tarkoitan vain sitä, että kun hoidit duunisi kunnolla ja pidit asiakkaiden huolta, etkä lähtenyt elvistelemään, jotain sellaista, mitä he eivät tiedä.
Veneiden myynti korreloi tasan tarkkaa siihen miten saat asiakkaasi ymmärtämään asian. Paitti joskus teki hiukan kipeää. Myin Sirena 38:n ja Windeksi oli vinksallaan. No myyjän vikahan, tottakait. Ei muuta kuin mastoon vääntämään vaikkei siinä mitään vikaa edes ollut
Ilmoita asiaton viesti