Hyppää perkele! Veneilyä ennen ja nyt

Veneen rantautuessa on ollut tärkeää hyppääminen ajoissa ja veneen vauhdin pysäyttäminen ennen rantaan osumista.  Komentajakapteenia on tilanne stressannut mikä on purkautunut otsikon mukaisena huutona.

Epälukuinen määrä parisuhteita on purkautunut kun puoliso on sanonut että hyppää jatkossa ihan itse vaan.

Nykyään kaikki on toisin.  Veneet ovat niin suuria ettei niitä käsin oteta vastaan.  Monella on jos jonkinlaisia keulapotkureita, ennen vanhaan Seagullissa ei ollut edes pakkia.

Kukas enää menisi luonnonsatamaan liukastelemaan kallioilla.  Vierasvenesatamien paikat ovat satakertaistuneet 50 vuoden aikana.

Aika pitkään tässä on tullut harrastettua.  Viimeisin päällikkyys johtui enää siitä että olin ainoa joka oli selvin päin ja näin päälliköksi nimetty vaikkei komea pursi ollutkaan minun.

Omassa veneilyssäni olen aina noudattanut nollatoleranssia.  Milloinkaan ei tiedä jos jotain yllättävää tapahtuu ja silloin selvä mieli on paras apu.

Georg Henrik von Wright muistelee

Muistelmissaan tunnettu suomalainen filosofi kertoo lopettaneensa matkapurjehduksen siinä vaiheessa kun alkoi ilmetä että samaan saareen saattoi tulla toinenkin.  Moinen tungettelu tuntui sietämättömältä.

Erämaa

Kun itse aloitin purjehtimisen, saaristo oli vielä, voi sanoa, erämaata.  Palveluja oli vähän ja väkeä myös.  Luonnonsatamissa oli valinnan varaa.  Silloin voi olla joskus kaksikin venettä samalla lahdella.  Nykyään voi totutella fendarien nitinään, naapuri on yhden nitisevän fendarin päässä.

Selällä

Venenäyttelyssä ajatellaan miten vene kulkee vapaiden tuulten kuljeteltavana, kun taas todellisuudessa aikaa vietetään satamissa.

Tyylikäs saapuminen

Mielellään ajattelisi että satamaan saavutaan iltatuulen viime puhalluksilla tyylikkäästi lipuen.  Tosiasiassa hätääntyneet katseet seuraavat mikäli vanhaan tapaan saapuu satamaan purjeilla.

Usein ollaan märkiä ja väsyneitä jolloin tyylikäs rantautuminen jää toiveiden tasolle.

Mutta todella tyylikkäästi saapuva sitoo kiinnitysköyden paalusolmulla poijuun veneen lipuessa poijun ohi.  Tietenkin yhdellä kädellä (temppu jota en itse ole opetellut).

Satamassa

Yllättävänkin vahvoja sosiaalisia jännitteitä syntyy kun ventovieraat venekunnat tulevat lähinaapureiksi.

Miehet:  Kenellä on isoin.  Kuka on käynyt kauimpana.  Suurimmat pallit, nykyään puhutaan tuulista, eli kovimmat tuulet, kuka on ne kokenut.  Hienoimmat varusteet.  Ollaan hiukan alentuvia jos toisella on ihan pieni.

Naiset:  Näin katamme nätisti pöydän istumalaatikkoon ja on niin tyylikästä.  Toivottavasti kaikki huomaavat.  Hönötetään pänikästä punkkua.  Teeskennellään ettei huomata odööriä mikä nousee täydestä septitankista.

Metsäsuomalainen kyräilee hytissään ja puree leivänkyrsäänsä ilman kattauksia.

Ruotsissa

Veneilykulttuurilla on pidemmät juuret länsinaapurissa kuin meillä.  Jo 1960-luvulla sveduille myönnettiin isoja lainoja veneen ostoon ja venekalusto oli aivan toista kuin meillä.  Ruotsissa fiinaaminen on muutenkin edistyneempää.  Tässäpä pikku lainaus satunnaisesta kohdasta ruotsalaisesta kirjasta (Rebecka Edgren-Aldén, Mustat purjeet):

”Paljon harrastelijaveneilijöitä”, Zack sanoo katsoen ympärilleen.

”Ethän sinäkään mikään ammattilainen ole”, en malta olla sanomatta.

”Ymmärrät kyllä mitä tarkoitan.  Nuo ihmiset eivät osaisi edes ankkuroida venettä ilman satamatyöntekijöitä”.

”On kai heilläkin oikeus lähteä vesille”.

”Totta kai, mutta ei heitä jaksa katsella kovin kauan.  Kaikki on hyvin niin kauan kuin he pysyttelevät tällaisissa vierassatamissa eivätkä lähde rynnimään luonnonsatamiin”.

”Kaikki eivät ehkä ole varttuneet purjeveneessä kuten sinä ja minä.  Kyse on myös yhteiskuntaluokasta.  Eikö sinun mielestäsi useampien pitäisi päästä nauttimaan saaristosta?”

”Toki ja niinhän minä sanoinkin.  Kunhan pysyttelevät tällaisissa paikoissa.  Ajattele nyt sitä eilistä ökyvenettä.  Tyyppi ei edes osannut ohjata sitä maihin ilman apua.”

Miten vielä iloisempaa ja myötämielisempää olisikaan sama naapureiden arviointi suomalaisessa veneessä?

Tuo keskustelu tapahtui/oli tapahtuvinaan Sandhamnissa.  Onpahan sekin aikamoinen purjehduskeskus.  Kansainvälinen meininki varsinkin Gotland Runt´in päättymisen aikaan.  Venettä riittää moneen kerrokseen päälaiturin edustalla.

Meillä jonkinlaista esimakua saa siitä Hangossa Hangon regatan aikaan.

Ennen vanhaan paikat olivat hyvin vähissä Hangossa ja ennen nykyisiä laitureita tilanne saattoi olla melkein painajaismainen.  Joskus aikaisella 70-luvulla satamakapteeni oli hyvin ärhäkkä ja saattoi irrottaa väärään paikkaan kiinnittyneen veneen köydet ihan noin vain.  Hankoa on ollut hiukan vaikea ohittaakaan perhemiehistöllä kun lähimmät kelvolliset luonnonsatamat ovat olleet kaukana lännessä ja idässä.

Hangossa on tapahtunut sellaistakin että tuttavan nimi pyyhittiin purjehdusseuran saunan vuorolistalta kun joku itseään hienompana pitävä tarvitsi sauna-aikaa kipeämmin.  80-luvulla legendaarisia olivat Hangon suihkut joista vain ensimmäiselle riitti lämmintä vettä.  Loput suihkuttivat itsensä kylmällä.

Ne hyvät puolet

Hyviä puolia on mutta niitä on vaikeampi kuvailla.  Kesätuulen puuska kallistaa venettä, solina keulassa lisääntyy ja vene pääsee kuin pääseekin merkille.

Toisaalta kasvattaa luonnetta jos puuskaa ei tulekaan, silloin tehdään vielä yksi venda eikä mitkään raivarit asiaa muuksi muuttaisi.

On jotensakin mukava kun hallitsee itseään ja kulkemistaan ja on jonkinlaisessa harmoniassa elementtien kanssa.  Siinä asiassa pienalukset voivat olla myös hyvin palkitsevia.

Jos möykkäävien koneiden varassa pitäisi liikkua niin sitten voi jäädä himaankin.

Naapurimaihin on luontevinta matkustaa omalla kölillä, ei jonoja eikä kassien kilinää eikä aikatauluja.

Yksi ilon aihe voi olla niinkin yksinkertainen kuin meren ja taivaan liittymäkohtaan nouseva pilvi, jonka alla tietää olevan sen saaren tai mantereen jonne on matkalla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu