Josko tyhjiinkalastettu Atlantti myös happamoituu?

Tapio Lehtinen on syystä päässyt lehtien palstoille.  Pätevä pelastautuminen uppoavasta veneestä ansaitsee kunnioitusta.  Jos sellaisessa tilanteessa jäätyy ja menettää toimintakykynsä tai edes hidastelee, saattaa menettää ainokaisensa.

Hyviä neuvoja on saatu kuulla rannan asiantuntijoilta:  Pelastuslautta pitää sitoa tiukalla solmulla uppoavaan veneeseen ettei se vaan pääse karkaamaan.  Think again.

Sinällään mietityttävä onnettomuus.  Törmäys konttiin tai valaaseen tai hammasvalaan isku olisi väkisinkin tuntunut.  Perstuntuma on se paras tuntuma siihen mitä veneessä tapahtuu.  Joten eipä jää juuri muuta jäljelle kuin että kevyessä kelissä esim. peräsimen skegi on lähtenyt omille teilleen.

Aika outoa mutta outoja asioita tapahtuu.

Ilmastonmuutos

Ilmeisesti Tapio Lehtisen sponsoreissa ja muussa viiteryhmässä on sen verran väkeä jossa ilmastonmuutosta ei kyseenalaisteta, joten on ymmärrettävää ettei Tapio Lehtinenkään sitä tee.

Ilmastonmuutoksen kieltäminen on ilmeisesti heikon koulutustason omaavien heiniä, ja sitten toisaalta tavallista korkeamman koulutustason omaavien käsitys.

On normaalia että keskiluokka omaksuu ne yleisimmin julkisuudessa esitetyt käsitykset.

Mutta sitten on vielä hiukan eri asia mennä mukaan kaikkein alkeellisimpiin vedätyksiin, kuten merien happamoitumiseen.

Mutta käsitellään ensin se tyhjiin kalastaminen.

Tyhjiin kalastettu Atlantti

Yhdyn täysin Tapio Lehtisen käsitykseen että Atlantti on tyhjiin kalastettu.  Nykyiset pyyntimenetelmät ovat vaan niin tehokkaita.  Ja ylikalastaminen on jatkunut niin pitkään.  Hylätyt verkot jatkavat kalastamistaan vielä sen jälkeenkin kun ne on jätetty nostamatta.

Tyhjiin kalastamisen voi nähdä rannikoilla:  Proletaarien ruoasta kala on muuttunut fine dining-evääksi, josta saa maksaa sievoisesti.  Hyvä kala-ateria maksaa nykyään enemmän kuin paras pihvi.  Ja se ei johdu vain kysynnästä vaan myös tarjonnan vähenemisestä.

On erittäin sikamaista että vielä tänään on sallittua kalastaa lasiankeriaita.  Herkkusuu hotkii sata kiloa tulevaa ankeriaskantaa yhdessä alkupalassa.  Ankerias on vaarantunut mutta niin on kaikenlainen muukin merenelävä.
Kun paikalliset kalastajat pyytävät viimeisiä sinttejä, niin varsinaisia isoja saaliita haetaan nykyään kauempaa.  Turskaa saa vielä Barentsin mereltä, muualta se on jo loppunut.

Orjanomaisissa oloissa työskentelevät aasialaiset ovat alkaneet tyhjentää Etelämerta.  Vielä tällä hetkellä merielämä on hyvinkin runsasta etelässä, mutta kuinka kauan?

Historiatietoa

Vuonna 1952 Alain Bombard halusi testata teoriaansa siitä että ihminen voi purjehtia Atlantin yli ilman ruokavaroja.

Vähäisin poikkeuksin (eväsleivät ja yksi ateria laivalla matkan loppupuolella) hän ravitsi itseään kalalla ja joi kaloista puristettua nestettä (joka on suolatonta).  Ruokavalioon kuului myös planktonia jota hän pyydysti tiheäsilmäisellä verkolla.

Bombard selvisi matkasta laihtuneena ja hampaansa menettäneenä (keripukki vei hampaat, sillä tällaisesta menyystä ei saa riittävästi C-vitamiinia).

Olisin taipuvainen väittämään ettei nykyaikana sama olisi enää mahdollista.

Kohtapuoleen Atlantin yli on lähdössä vuorikiipeilijä 3 jalkaa pitkässä veneessä ja hän varastoi mukaansa kaiken tarvitsemansa ruoan, pemmikaania.  Kun mies on noin 6 jalkaa pitkä, on selvää ettei jalkoja juuri oikaista kuin kauniilla ilmalla.

Happamoituminen

Mutta mennäänpä siihen happamoitumiseen.  Ensinnäkin on ihan selvää ettei väitetty (paino sanalla väitetty) 0,1 pykälän happamoituminen aiheuta kalojen vähentymistä tai merielävien kuorien hajoamista.

Eli happamoituminen ei missään tapauksessa voi olla syy merielämän vähentymíseen.

Mikään muu tiede kuin puhdas roskatiede ei voi tällaista väittää.

Väärä mielikuva

Mielikuva on, että kohonnut (heh, tosiasiassa puhutaan alle puolen promillen pitoisuudesta hiilidioksidia ilmakehässä) pitoisuus hiilidioksidia imeytyy meriin.

No, tämähän on täyttä roskaa sillä Lehtisen reitillä ja siellä missä kaloja ei enää ole, lämmin merivesi nimenomaan luovuttaa ilmakehään hiilidioksidia, ei ime sitä.

Siellä missä merivesi ottaa hiilidioksidia ilmakehästä, eli kylmillä vesialueilla, etelässä ja pohjoisessa, merielämä on toistaiseksi vielä vilkasta ja kalakanta voi hyvin.  Siellä hiilidioksidia imeytyy meriin eikä se haittaa merielämää tippaakaan.

Todellista happamoitumista

Todellisen vaaran rannikon merielämälle aiheuttaa puhdistamattomat jätevedet joita kehitysmaissa riittää.  Jätevedet ovat hyvin happamia ja sisältävät paljon bakteereja jotka myös ovat vaaraksi mm. koralleille.  Jätevesien vaikutus ei kuitenkaan mitenkään ulotu aavoille vesille, ja aavoista vesistä tässä nyt puhutaan.

Mittaustuloksia

Merivesi ei missään nimessä ole happamuudeltaan yhdenlaista, vaan happamuudessa on vaihtelua.  Nyt mitatut lukemat ovat vanhojen oppikirjojen mukaisen luonnollisen vaihtelun sisäpuolella.

pH-arvot ovat logaritmisia, joten neutraalin (7) lähellä olevat lukemat ovat asteikon laakealla alueella.  Valtamerivesi on kahdeksan luokkaa, eli emäksistä.  Muutaman kymmenyksen heitot ovat normaalin rajoissa.  Muutaman kymmenyksen heitot eivät aiheuta vaikeuksia merielämälle.  Muutaman kymmenyksen heitot ovat mitättömiä silloin kun sijoittuvat pH-asteikon laakealle alueelle.

Väitteet siitä, ettei kuorellisten normaali kuorenmuodostus enää tapahtuisi happamoitumisen johdosta, on tätä aikamme epätiedettä, aiheetonta alarmismia.

Tiedonlevityksen ongelmaa

Mutta niin suuri on tämän valheuutisoinnin voima, että sinällään hyvin informoitu Tapio Lehtinenkin sortuu levittämään tällaista roskaa merien happamoitumisen aiheuttamasta merielämän vähenemästä.

Ja vielä suurempi pukki tulee siitä ettei kukaan puutu tällaisiin virheväittämiin.  Lehdet julkaisevat tällaista näkemystä pidäkkeettä eikä yksikään tiedemies oikaise.

Samalla vesittyy ja hämärtyy se todellinen suuri uhka joka syntyy merien tyhjiin kalastamisesta joka jatkuu vieläkin joka hetki ja kaiken aikaa.  Ja vieläpä orjalaivoilla.

Että miettikääpä toisen kerran kun ostatte sitä tonnikalaa.  Se ei missään tapauksessa ole kestävästi pyydettyä vaikka purkin kyljessä niin lukeekin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu