Kielipähkinä: Tuohikirje, vanhaa viestittelyä. Taustoista

Tuohikirjettä No 292 voi pitää mielestäni ensimmäisenä talteen jääneenä todisteena kirjoitetusta suomen/karjalan kielestä.  Se on noin vuodelta 1250 ja löydetty Novgorodista.

Tähän voidaan heti sanoa, että se ei ole suomea.  No, siinä mielessä totta että suomen kirjakieltä ei ollut olemassakaan.  Suomen alueella on puhuttu joka kylässä hiukan eri tavoin, jopa kukin yksilö on puhunut hiukan eri tavoin.  Jossakin Tyrväällä on puhuttu melko lailla eri tavoin kuin vaikkapa Vanajavedellä.  Valistuneen arvauksen perusteella erot syntyvät siitä että yhteydet eivät ole olleet niin kiinteitä kuin nykyään.  Ei ole ollut televisiota josta kaikki kuulevat samat puheet.

Mutta on ollut eroa taustoissakin.  Tyrväällä on ollut merovinkivaikutusta,  Vanajavedellä kenties vendien vaikutusta.  Siinä missä Tyrvää on kenties saanut asukkaansa Pohjois-Ranskasta, osan heistä siis, on Vanajavesi kenties saanut osan asukkaistaan jostain Veikselin mutkasta.

Kyllä tuo tuohikirje mielestäni suomen kielestä käy.

Tuohon aikaan ruotsin kieltä on voinut luonnehtia ala-saksin murteeksi, ei ruotsinkaan kieli ole ollut kiveen hakattua eikä kansallisen yhtenäisyyden symboli tai tae.  Vielä tänäänkin ruotsin kielestä löytyy murre joka poikkeaa niin paljon muista murteista että se lasketaan eri kieleksi.

Nykyään kieli on identiteettipolitiikkaa, ennen vanhaan on vaan yritetty ymmärtää mitä toinen sanoo.  Kielellä on ollut pääasiassa välinearvoa.

Ennen Agricolaa

Väitetään että Agricola olisi ensimmäinen joka on pistänyt suomea paperille.  En ole ihan samaa mieltä, paitsi ehkä tuon paperin suhteen.  Sekin lienee ollut vellumia, karitsannahkapaperia.

On ennenkin tarvittu koko lailla kirjanpitoa ja viestittelyä.  Kirjanpitoon on käytetty sauvoja, kirjanpito on ollut kaksinkertaista siinä mielessä että molemmilla sopijapuolilla on ollut oma sauvansa ja merkit on tehty yhdellä viillolla samaan aikaan molempiin sauvoihin.  Vanha sauva on toiminut samalla kuittina.

Tuohikirjeitä on käytetty sytykkeinä ja kiusallisen vähän on kirjeitä jäänyt jäljelle.  Niitä on saattanut olla käytössä massiivisia määriä.

Mitä tulee kirjoitusasuun, niin tietenkin on käytetty riimukirjoitusta.  Riimujen tuntemusta todistaa puumerkit jotka usein perustuvat alkukirjaimiin.  Miihkelin puumerkki on perustunut tyypillisesti M-riimun hyväksikäyttöön ja siihen on liitetty jotain Miihkelille ominaista.  Yhtä lailla itäisessä Suomessa on voitu hyödyntää kyyrillisiä yykkösia.

Kristinuskon tulo

Kristinusko on ollut aikanaan merkittävää uutta ajattelua.  Miksipä ihminen vetoaisi Pellonpekkoon tai Tapioon kun capo di tutti capo, pääjehu kuuntelee herkällä korvalla yksilönkin toivomuksia.  Yhdellä iskulla on tuntunut turhalta esittää toivomuksia alemman tason virkamiehille, tontuille ja maahisille, kun on voinut saada suoran yhteyden korkeimpiin voimiin.

Kristinusko on levinnyt maahamme itäistä tietä.  Ja se on levinnyt sen tähden kun se on ollut vetovoimaista uutta ajattelua.

Ruotsalaiset ovat vain myöhemmin halunneet levittää omaa versiotaan samasta uskosta.

Kokonaan ei maagillinen kristinuskoa edeltävä ajattelu ole kadonnut vieläkään, ja vielä 1800-luvulla on tehty taikoja ahkeraan.  Joten kyseessä on aina ollut oppien rinnakkaiselo.

Nykyäänkin vannoutunein kulttuurimarksisti edelleen hahmottaa monia asioita kristillistä taustaa vasten. Porvarillisuudesta vapaa rakkaus koki haaksirikon Neukkulassa jo alkumetreillä ja palattiin varsin puritaanisiin sukupuolirooleihin muuten porvarillisuudesta vapaassa yhteiskunnassa.

Ja tässäpä tuohikirjeen teksti. Toistaiseksi vanhinta löydettyä suomen/karjalankielistä tekstiä:

»jumolanuoliïnimiži
noulisehanoliomobou
jumolasoud’niiohovi»

suomennettuna (yksi lukemattomista käännösyrityksistä):

»Jumalannuoli, kymmenen [on] nimesi
Tämä nuoli on Jumalan oma
Tuomion-Jumala johtaa.»

Omat käännösyritykset ovat tervetulleita.

Kyse on todennäköisimmin loitsusta.  Mahdollisesti tässä muistutetaan mitä tapahtuu henkilölle joka pettää sopimuksen.  Huu, parasta pitää lupauksistaan kiinni.

Meillä käsitystä vanhasta ajasta leimaa pauperismin, köyhäläisyyden aika ennen omaan aikaamme.  Keskiajalla suomalaisilla on mennyt hyvin, on ollut omaa aikaa, on rakennettu kivikirkkoja ihan vain oman työn ohella.

Kirjeitäkin lienee raapusteltu.  Kaikki alkoi mennä pieleen rahvaan kannalta vasta kun Kustaa Vaasa alkoi rakentaa vahvaa valtiota 1500-luvulla.

Loitsu on kirjoitettu kyyrillisin kirjaimin.  Siihen ei pidä takertua.  Yhtä hyvin voisi olla kirjoitettuna riimuilla. Tuohikirje on löydetty Novgorodista.  Onnekkaasti siellä kirjeet ovat joutuneet saveen, useita satoja, ja siksi säilyneet.

Tuohiviestittelyä on uskoakseni ollut melkein joka töllissä, eivät vaan ole säilyneet.  Onneksi edes Novgorodissa on ollut sopivan sitkeää savea.

Translitterointi ja tulkinta on otettu wikipediasta, kiitokset lainasta.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu