Kommunismi, trauma ja minä

Janne Kejo on haastanut minut kertomaan suhteestani kommunismiin. Hän arvelee suhdettani traumaattiseksi.

No, ei se ole. Jos probleemeja on, ne liittyvät omaan henkilökompositiooni. Suhtaudun vihamielisesti paikkansapitämättömiin ja haitallisiin oppeihin, joilla ihmisiä harhautetaan.

Sisällissota

Ei traumaa. Äitini tunsi paremmin punaisen terrorin kuin valkoisen kotipaikkakunnaltaan. Hänen isänsä syrjäytettiin kun tehdaspaikkakunnan osuuskauppa muutettiin edistykselliseksi sodan jälkeen vallinneissa tunnelmissa. Äitini ihmetteli myös sitä miten pahimmat pukarit säästettiin ja eräät heistä elivät melko hyvin jälkikäteen, mahdollisesti tekemiensä ryöstömurhien saaliilla.

Isäni suku ei juuri ollut tekemisissä sisällissodan kanssa. Isoisäni oli torppari ja torpparivapautuksen kanssa sisällissodalla ei ollut muuta tekemistä kuin että se hidasti torpparilain voimaantuloa. Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla puhutaan perättömiä torppareiden osuudesta kapinassa.

Emigrantit ja evakot

Olen tuntenut emigrantin joka joutui ottamaan hatkat kahteen kertaan, ensin Venäjältä Viipuriin ja vielä toisen kerran sieltä evakkona. Ei traumaa siitäkään, ainakaan minulle.

Evakkoja en tunne montaa läheisesti. Luen silti mielenkiinnolla Karjalan kuvalehteä ja arvostan Veikko Saksia, sen päätoimittajaa.

Talvi- ja jatkosota

Pensasneuvostoliittolaiset yrittivät kyllä tappaa isäni mutta eivät onnistuneet. Isäni sotakavereista monet kyllä menettivät jäseniä tai terveytensä. Ei traumaa minulle tästä.

Oppikoulu

Oppikoulussa lähinnä naureskeltiin historian ja yhteiskuntaopin oppikirjoille. Siihen aikaan vakavalla naamalla selitettiin että Neukkulassa valitaan etukäteen henkilö joka sitten voittaa vaaleissa 99%:n äänisaaliilla.

Jouduin lukemaan pakkovenäjää, koska olin ns. valtion koulussa. Valtion kouluissa oli pienet lukukausimaksut ja niihin oli sen tähden vaikeampaa päästä. Toisaalta venäjän lukeminen oli mielenkiintoista ja avartavaa. Siihen aikaan minulla oli tosin parempaakin tekemistä.

Mielenosoitukset

Olin liian nuori osallistumaan Kansainväliseen nuorisofestivaaliin vuonna 1962. Mutta monet tuntemistani pihapiirin nuorista hulinoitsivat ja häiritsivät tätä kommunistileirin tapahtumaa. Myöhemmin olen tullut tuntemaan toiselta puolelta järjestelyihin osallistuneen.

Tshekkoslovakian miehitystä vastustaneissa mielenosoituksessa kaverini sieppasi poliisin lakin ja oli pidätettynä kolme päivää Aleksanterinkadulla. Itse meinasin saada turpaan käyttämäni huligaanimaisen nahkatakin takia. En ollut nuorena mikään yhteiskunnan tukipilari.

Asepalvelus

Asepalveluksesta ei jäänyt traumaa. Suoritin pitkän kaavan mukaan, pyyntöäni lyhyen kaavan mukaan suorittamisesta ei noteerattu. Maininta epäsotilaallisuudesta. Jotain vähäisiä killuttimia sain kauluksiini.

Korkeakoulu

Korkeakoulussa ystäväpiirini jakautui melko tasan punaisten ja valkoisten kanssa. Myöhemmässä vaiheessa taistolaiset eristäytyivät omiin opintopiireihinsä.

Olen jopa kerran osallistunut vappumarssille, silloisen tyttöystäväni houkuttelemana. Ei omasta vakaumuksesta. Mitenköhän moni nuorimies osallistuu näinä päivinä Elokapinaan toissijaisen motivaation tähden?

Olen lukenut Marxia, voisi lukea T-paitani selkämyksessä. Pitkäpiimäistä tavaraa. Marx yrittää päteä empirialla, mutta mantiljojen valmistajien lukumäärä 1800-luvun Lontoossa ei jaksa paljoa innostaa. Empirialla Marx yrittää peittää opin suuret puutteet, eli perustavaa laatua olevan virheajattelun, mm. sen mistä syntyy tavaran arvo.

Pohjimmiltaan Marxin oppi on kehäpäätelmä, mikä ilmeisesti tuottaa matematiikkaa ihailevalle ahaa-elämyksen täydellisyydestä.

Käännekohta: Solzhenitsyn

Vankileirien saaristo-kirja muutti näkemystäni. Siihen asti olin aika lailla ollut Hesarin linjoilla, ymmärtänyt silloista vallitsevaa ilmapiiriä Suomessa, neuvostoystävyyttä, ”luottamusta” yms. Aika lailla vastoin vanhempieni näkemyksiä ja kokemuksia.

Voisin sanoa, että tuosta lähtien näin neuvostojärjestelmän todellisen luonteen ja kaiken sen valheellisuuden. Niin sanoakseni yhdistin pisteet, jotka oli jo siihen mennessä nähty ja kuultu.

Työura

Työurallani en saanut traumoja neukuista.

Aktiviteettini suuntautuivat länsi- ja kotimarkkinoille. Hiukan tuli toimittua Aasiassakin.

Mutta sitten 90-luvulla loin onnistuneita kontakteja Baltiaan. Riikassa liiketutukseni tuli Podzharski, ei kuitenkaan tämä sama kuin Hunter Bidenin pomo. Podzharskin henkilökunta ja asiakaskunta oli kauttaaltaan venäläistä, vaikka hänellä itsellään oli Latvian kansalaisuus. Mitään kytköksiä energia-alaan minulla ei ole koskaan ollut.

Neukkujen jälkiä Baltiassa katsellessa en voinut tulla muuhun päätelmään kuin että kyse ei ollut onnistuneesta järjestelmästä. Valtavasti pilattua ympäristöä.

Venäjälle en olisi hevin luonut mitään vahvoja siteitä, joskin otin hiukan tuntumaa myös siihen suuntaan.

TRAUMA: Ei traumaa

Kommentointiani kommunismista ei traumat haittaa. Päinvastoin, jos tunteet nousisivat esiin, viestistä tulisi helposti jankuttavaa eikä kykenisi näkemään asian humoristisia piirteitä. Viestin laatu laskee helposti jos kokee traumaa.

Ilmastonmuutos

Sama koskee ilmua. Minulla ei ole ilmustakaan mitään traumaa. Eikä henkilökohtaista etua saavutettavana. Senpä tähden olen vapaa puhumaan asiasta. Kohtalaisen hyvä perehtyneisyys asiaan on avuksi.

Jos nyt punnitsee näiden kahden painoarvoa, niin pidän toki ilmu-opin vastustamista tärkeämpänä sen tähden että ihmiskunta on vasta syöksymässä tähän erehdykseen.

Kommunismista ja sosialismista ihmiskunta on jo suurelta osin toipunut, vain muutama die-hard kuten Janne Kejo ja Sanna Marin on jäljellä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu