Kylmän sodan kylmäävin hetki. Mitä yhteistä RJAN-projektilla on ilmastonmuutostieteen kanssa.

Vuonna 1981 Juri Andropov, kommunistipuolueen pääsihteeri Neuvostoliitossa, alkoi pelätä länsimaiden ensi-iskua ydinaseilla.

Andropov, Budapestin teurastaja, joka oli lahdauttanut lukemattomia ihmisiä Unkarin kansannousun yhteydessä vuonna 1956, ei ollut ollenkaan kartalla siitä mitä länsimaissa ajateltiin sodasta.

Andropov ajatteli vain, mitä vahinkoa Neuvostoliiton asevoimille ehtisi tapahtua, mikäli länsimaat salakavalasti tekisivät ensi-iskun.

Andropov oletti, että ensi-isku olisi kannattava länsimaiden kannalta, vaikka sen kuolinuhrit nousisivatkin korkeiksi. Sillä voitto olisi kuitenkin niin tavoiteltavaa.

Tämän täysin päättömän idean tähden Andropov vaati KGB:n henkilökuntaa tutkimaan miten pitkälle valmistelut olivat jo edenneet. Projekti nimettiin RJANiksi. Oliko esim. verenluovutuksessa jo alettu maksaa korkeampaa hintaa verestä (sillä oletettavasti verestä tulisi puutetta sotatoimien alkaessa). Skenaariossa oli vaan se pieni mutta että monessakaan länsimaassa ei maksettu veren luovuttamisesta. Andropov kuitenkin piti sitä itsestäänselvänä kapitalistisessa järjestelmässä. KGB:n virkailijoiden oli myös seurattava asevoimien parkkipaikoilla, olisiko henkilökuntaa jo lähdetty kasvattamaan tulevan liikekannallepanon johdosta ja oliko muukin sotataloudellinen toimeliaisuus lisääntymässä.

Ja, kas kummaa, KGB:n toimihenkilöiltä alkoikin tippua raportteja lisääntyneestä toimeliaisuudesta vihollisen asevoimien keskuudessa ja siitä miten ensi-iskuun oltiin valmistautumassa.

Logiikka toimi siten, että hyvistä huomioista palkittiin, kun sen sijaan KGB:n toimihenkilöt, jotka eivät kyenneet löytämään todisteita, olivat huonoja työssään tai vähintään laiskureita.

Eli tässä toimii täsmälleen sama vaikutussuhde kuin ilmastonmuutostutkijoidenkin keskuudessa. Ilmastonmuutos-oppia tukevat huomiot palkitaan ja ne tutkijat jotka eivät löydä mitään sitä tukevaa, ovat kyvyttömiä.

Tietenkin on tarkoituksenmukaista jakaa rahoitusta niille tutkijoille jotka saavat jotain aikaankin, joten tuloksien löytämisellä on suora yhteys omaan menestykseen tutkijana.

Näin länsimaiden hyökkäysaikeet tulivat todistetuiksi samalla logiikalla kuin nykyään on todistettu ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

Kylmäävin hetki

Yhdysvaltain presidentti ei kuvia kumarrellut ja käytti kovaa kieltä Neuvostoliitosta, pahan valtakunnasta. Tämä jo yksinään oli todiste odotettavissa olevasta agressiosta.

Ronald Reagan alkoi myös haastaa Neukkulaa varustelukilpailuun. Länsi-Saksaan alettiin siirtää Pershing-ohjuksia, jotka tulisivat kuudessa minuutissa Kremlin katosta läpi laukaisun jälkeen.

Tähtien sota-nimellä kulkeva hanke taas perustui ajatukseen, että Neukkulan mannertenväliset ohjukset voitaisiin tuhota jo ilmakehän ulkopuolella, avaruudessa. Tässä Reagan hiukan hassutti neukkuja. Avaruudessa lentävien ohjusten tuhoaminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Näissä oloissa ja näiden tietojen varassa Andropov alkoi kallistua sellaiselle kannalle, että ainoa ratkaisu ja ainoa mahdollisuus voittaa tässä pelissä olisi siirtää aloite itselle. Eli sen olisikin oltava Neukkulan joka painaisi nappia ensimmäisenä.

Mutta pahempaa oli tulossa: Länsivoimat alkoivat suunnitella ABLE ARCHER-sotaharjoitusta, jossa simuloitaisiin hyökkäystä Itään. Eli selvä juttu tämä. Ennenkin sotaharjoitusten nimissä oli aloitettu oikeita sotia. Sotaharjoitus olisi vain peite todelliselle tavoitteelle, todelliselle sodalle.

Miten tilanne purkautui

Samoihin aikoihin Oleg Gordijevski-niminen KGB:n agentti Tanskassa päätti, että hän alkaa järjestelmällisesti kaivaa maata neuvostohallinnon alta. Neuvostohallinto oli selvästi heikompi järjestelmä kuin länsimainen, ja Oleg ei enää halunnut tukea neuvostojärjestelmää tai toimia sen hyväksi. Tässä tarkoituksessa hän alkoi paljastaa tietojaan tanskalaisille ja englantilaisille kollegoilleen.

Nämä länsimaiden agentit olivat kuullessaan RJAN-projektista aidosti hämmästyneitä neuvostohallinnon vainoharhaisuudesta. Samalla kävi ilmeiseksi tilanteen vaarallisuus. Vähäinenkin väärinymmärrys saattaisi aloittaa ydinsodan.

Gordijevskin tietojen perusteella asiasta informoitiin ensimmäisenä Margaret Thatcheria. Tämä ymmärsi tilanteen räjähdysherkkyyden ja puolestaan informoi asiasta Ronald Reagania.

Tämä johti välittömästi lieveneviin puheisiin. Länsimaiden johtajat alkoivat varoa jyrkkiä ilmaisuja.

Yhteistyömahdollisuuksia neuvostoliittolaisten kanssa alettiin etsiä ja tarjota.

Momentumi Neuvostoliiton ensi-iskulle meni ohi. Tästä huolimatta päähuomio KGB:n salakuuntelussa kiinnitettiin edelleen pieniin merkkeihin, joita saatettiin pitää hyökkäyksen valmisteluna. KGB:n virkailijat seurasivat tarkkana merkkejä länsimaiden mahdollisesta agression valmistelusta aina Andropovin poismenoon saakka.

Jatkoa

Uuden pääsihteerin, Gorbatshovin myötä alkoi puhaltaa uusia tuulia. Tässäkin agentti Gordivetskillä oli osuus. Lontooseen siirtyneenä agenttina hänellä oli mahdollisuus suunnitella salaisesti Thatcherin tapaamisen tulevia asiakohtia tämän tulevassa tapaamisessa Mihail Gorbatshovin kanssa. Mietittiin brittiagenttien kanssa missä asioissa voisi olla mahdollisuuksia edetä liennytyksen polulla. Samaan aikaan hän antoi omalle neuvostohallinnolleen arvioita, missä asiakohdissa olisi mahdollista edetä englantilaisten kanssa.

Tällä oli suotuisia vaikutuksia jännityksen lievenemiseen ja ydinsodan mahdollisuus jäi tuolloin historiaan, toistaiseksi.

Nyttemmin Oleg Gordivetski asuu salaisessa osoitteessa Englannissa ja on oletettavasti yksi tappolistalla olevista.  Venäjän nykyisenkään hallinnon käsityksen mukaan KGB:sta ei ole mahdollista erota ja palkka petoksesta voi olla vain yksi, kuolema.

Lähde: Ben Macintyre, Vakooja ja petturi.  Atena kustannus 2020.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu