Lepakkovirusta buustattiin Kiinassa vuonna 2016. Oliko Wuhanin laboratoriossa kaikki ok?

Helmikuun 23. päivä vuonna 2016 Peter Daszak alustaa keskustelua viruksista asiantuntijajoukolle.

Hän kertoo kuulijoille – siitä on jäänyt tallenne – ”Siis otetaan piikkiproteiini ja sitten me – niin, en tehnyt tätä itse vaan kiinalaiset kollegani tekivät – istutetaan piikkiproteiinit lepakkoviruksen runkoon … ja päädytään pieneen joukkoon viruksia jotka todella vaikuttavat oikein tappajilta”.

Tämä viruksen kehittely tapahtui Wuhanissa Kiinassa.

Miksi kukaan tekisi sellaista, kehittelisi tappajaviruksia?

On olemassa gain-of-function oppi, jonka mukaan voimme varautua mahdollisiin tappaviin viruksiin kehittämällä niitä itse etukäteen.

Mm. Antonio Fauci on suhtautunut myönteisesti tähän menettelyyn.

Eräiden mielestä se vastaa sitä että kaasuvuotoa yritettäisiin etsiä tulitikun valossa.

Wuhanin laboratorio ja lepakot

Peter Daszak on ollut mukana etsimässä ja hakemassa lepakkoja lepakkoluolista virustutkimuksiin.  Mukanaan hänellä on ollut ”lepakkoleidinä” tunnetuksi tullut Shi Zhengli.

Ei mitään perää

Lepakkoleidi on pontevasti kieltänyt että virus voisi mitenkään olla lähtöisin laboratoriosta.  ”Sulkekaa likaiset suunne”, hän käskee niitä jotka sellaista epäilevät.

Ei ole mutaatiota

Julkisuudessa on todettu että virus ei ole mutatoitunut vaan on aito ja alkuperäinen luonnonvirus, lepakosta tai muusta luonnoneläimestä tullut.

Se tuskin on mahdollista, sillä ei siitä muuten olisi tullut ihmisestä ihmiseen hyppäävää virusta.

Ja Daszakin mukaan piikkiproteiinit on laboratoriossa virukseen istutettu.

Laboratorion tilanne

Wuhanin laboratoriossa on ollut tiloja tutkijoille, kaikkiaan 250:lle.  Kuitenkin siellä on työskennellyt vain 38 tiedemiestä.  Muuta porukkaa on kyllä ollut, mm. Kiinan armeijasta.   Kiinan armeijan opin mukaan bioase on hyvinkin harkinnanarvoinen ja mahdollinen ase käytettäväksi konflikteissa.

Laboratorio on alunperin perustettu kiinalais-ranskalaisen yhteistyön merkeissä, mutta Ranska on jättäytynyt pois toiminnasta.

Muistiin (netti muistaa kaiken) on myös jäänyt valittelu siitä miten biolaboratorioiden turvallisuus Kiinassa on ollut pitkään aliresursoitu.

Myytiinkö lepakkoja Wuhanin märkätorilla?

Lepakkoja ei ole ollut myynnissä Wuhanin toreilla.

Jotenkin tulee mieleen että olisiko virus lähtenyt laboratoriosta karkuteille omin päinsä.  Kai korvaa saa kaivaa vaikka olisikin suojavarusteissa?  Jotta turvallisuussäännöillä olisi jotain merkitystä, niitä pitäisi myös noudattaa.

Kaveri on ollut töissä ydinvoimalaitoksessa Ruotsissa.  Jos jakoavain unohtuu väärälle puolelle niin ei kai hän mene lukkojen läpi ja vaihda vaatteita uudelleen ja suihkuta itseään moneen kertaan.  Kun kerran jakoavaimen saa haettua sivuovenkin kautta, kertomansa mukaan.

Lähde

Kirjoitus perustuu Peter Schweizerin kirjaan Blood Money. 2024.

Taitaa olla epäluotettava lähde jos kiinalaisilta kysytään.

Kirjaa tekemässä on kuitenkin ollut toimituskunta tutkivia journalisteja, monet New York Timesista, joten lähde ei ehkä olekaan epäluotettava.

Jatkosuunnitelma

Sarjan on määrä jatkua sillä, miten Kiinan salailu, petollinen ja harhaanjohtava tiedonjakaminen ja Kiinan menettelyt suojavarusteiden kanssa pahensivat pandemiaa länsimaissa.

Edellinen Kiina-aiheinen kirjoitukseni kosketteli Kiinan länsimaihin levittämää TikTokia.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu