Lomilta lompsis: Mitä jäikään sanomatta ilmastosta
US ylläpito passitti minut kesälomalle kahdeksi ja puoleksi viikkoa. Sehän käy. Jos US haluaa että pistetään pää hiekkaan ja teeskennellään että tiede on selvittänyt ilmastoasiankin eikä tarvita kuin yhdenlaisia mielipiteitä, niin kyllä se käy.
Loman aikana on jäänyt sanomatta seuraavaa:
Älkää hyvät ihmiset käyttäkö US puheenvuoroa uutislähteenä
Lomani perusteluissa mainitaan ”valheellisen tai perättömän tiedon välittäminen”. Tosiasiassa kerron mielipiteitäni, joten älkää uskoko minuun tietolähteenä. US ylläpito ehkä sekoittaa mielipiteet tietoihin.
Poleeminen kirjoitustyyli
Asioiden kärkevöittäminen kuuluu poleemiseen kirjoitustyyliin. Viimeisimmässä, poistetussa ja US ylläpidon valheelliseksi toteamassa kirjoituksessani väitin jo otsikossa että ilmastotieteellä olisi koottuja selityksiä.
Näin ei tietenkään ole, vaan tarkasti ottaen ilmastotieteen tulkeilla on koottuja selityksiä. Tulkkeja on toimittajissa, kuten HS:ssä, YLE:llä ja onpa tulkkeihin luettava rikostuomion saanut Greta Thunbergkin.
Vaikkapa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja, professori Ollikainenkin on tulkki. Hän ei ole itse mikään ilmastotieteilijä.
Yleisesti sanoen ilmastoliioittelu on nyky-yhteiskunnassa sallittua ja jopa toivottavaa. Voi sattua vaikka mitä kauheaa. Ilmastonmuutoksen vähättely ei taida olla yhtä sallittua. Joten mennään nyt edelleenkin sen varassa että ilmasto on meidän merkittävin uhka ja Putinkin on pelkkä pikku harmi.
Ilmastotieteen kootut selitykset oli vastakirjoitus kirjoitukseen nimeltä Denialistien kootut selitykset. Tarkasti ottaen ei niitäkään ole kukaan koonnut virallisiin kansiin ja denialistejakin on erilaisia erilaisin perusteluin. Yhtäläisestä valheellisuudestaan huolimatta sitä kirjoitusta ei ole kuitenkaan poistettu ja tuskin kukaan denialisti on banninappia painanut muusta syystä kuin korkeintaan törkeästä kielenkäytöstä.
Mihin uskotaan jos ei tieteeseen
Lomani aikana on nostettu esiin kysymys että mihin olisi uskottava jos ei tieteeseen.
Olisiko näin ollut oikea kanta aikaisemmin että Jerusalem on maaimankaikkeuden keskus (tästä oli tieteellinen konsensus) ja nyt oikea kanta on että ihminen on ilmastonmuutoksen keskus, johtava ja muutoksen keskiössä oleva toimija?
Itse arvelisin että vaikka tiede antaisi parhaan tiedossa olevan vastauksen kysymyksiin, sen ei tarvitse merkitä sitä että ”tiede” olisi silti oikeassa.
Varsinkin ilmastonmuutoksen kohdalla on vaikeaa mieltää miten jo kaksi fysiikan nobelistia on esittänyt ilmastonmuutosoppia arvostelevia lausumia. Itse olisin kuvitellut että fysiikan laureaatit olisivat fysiikan ilmiöistä perillä. Eli soraääniäkin kuuluu ja vieläpä hyvin asioista perillä olevilta tahoilta.
Oma kantani on että tieteeseen voi uskoa vain jos tieteen esittämät perustelut kestävät tarkastelun. Ilmastonmuutoksen kohdalla näin ei tunnu olevan (taas tuli mielipide, pidelkää hevosianne, ylläpito!).
Jotta tieteellinen tieto olisi varmaa, olisi oltava vertailuilmasto ja toistettavissa olevat kokeet. Nyt ei näin ole, vaan tieteellinen tieto perustuu malleihin. Malleissa, varsinkin monimuuttujaisissa malleissa on heikko todistusvoima. Tuttu fyysikko sanoikin kerran että monimuuttujaisella mallilla voi todistaa vaikka elefantin lentävän.
”Herra kaikkitietävä”
Satuin nimittämään denialistien kootuista selityksistä kirjoittanutta kaikkitietäväksi. Tämäpä otti kopin ja väitti minun esittävän kaikkitietävää.
Tämä nyt ei osu ollenkaan, kun pääargumenttini tiedettä vastaan on juuri se, ettemme tiedä riittävästi. Esimerkiksi ”emme tiedä muuta” syytä ilmastonmuutokseen (kuin ihminen) ei ole mielestäni pätevä argumentti mielestäni, koska tietämyksemme on liian vähäistä. Ei riitä, että ”ilmaston lämpenemistä ei voi muutoin kuin ihmisen toiminnalla selittää”.
Graaveja virheitä syntyy jo siitä että otetaan käyttöön apukäsitteitä kuten ”globaali ilmasto”. Sellaista ei ole, koska ilmasto jakaantuu ilmastovyöhykkeisiin joiden välinen lämmönsiirto ilmaa väliaineena käyttäen on vähäistä.
Kaiken lisäksi globaali ilmasto ei vallinnut keskiajalla nykyilmastotieteen mukaan, koska koettiin atlanttinen lämpökausi jota ei saman tieteen mukaan koettu muualla maapallolla.
Termeillä voidaan pelata muutenkin, kuten ”sään ääri-ilmiö” termillä, joka on uuskieltä. Säästä on puhuttu tuhansia vuosia mutta vasta nyt puhutaan ääri-ilmiöistä, jotka niputetaan kaiken lisäksi samaan. Ennen vanhaan ei kuivuuden kuviteltu aiheutuvan samasta syystä kuin tulvien.
”Ilmastokahjot”
On tullut käytettyä tuollaista loukkaavaa termiä, sorry siitä. Toisaalta minä en ole sitä lanseerannut, termi on ollut minulla ainoastaan lainassa. Toisaalta, eikös ilmastokahjoksi voi sanoa ihmistä jonka mielestä Afrikan teiniraskaudetkin aiheutuu ilmastonmuutoksesta?
Riidan haastaminen
Yksi hyvä syy lomailla on riitojen väistäminen. Jotkin kommentoijat suuttuvat kovasti tietyistä väitteistä. Vaikkapa ilmastonmuutosuskon vertaamisesta uskontoon. Se suututtaa niin kovin että siinä on jo uskonnollisen tuohtumuksen merkkejä.
Juu, älkää suuttuko. Yritän olla pilkkaamatta ilmastonmuutosuskoa mahdollisuuksien mukaan. Riidan haastajien kommentit on pakko vast´edes panna piiloon. Eräskin puhui pelkuruudesta ja valehtelusta. Sellainen rankka kielenkäyttö merkitsee vanhan käytösopin mukaan riidan haastamista.
Kuka käräytti?
Olinkin saanut ilkkua pidemmän aikaa ilmastonmuutosuskoa ilman lomia. Mitä nyt keväältä on yksi varoitus, yksi poisto (aivan eri aiheesta) ja yksi viikon loma.
Yksityiskohtia tietämättä uskoisin että parhaiten toimii sellainen käräytys jossa käräyttäjä esittelee itsensä ilmastotieteilijäksi ja kertoo että asiat ei ole niin kuin kirjoituksessani väitän.
Toimii taatusti. Ylläpidon olisi vaikeaa jättää huomioimatta sellainen ilmoitus. Suosittelen kuitenkin että ylläpito harkitsisi uudelleen. Ilmastotieteilijä kun puhuu omassa asiassaan. Eikä muidenkaan uskontojen pidä määrätä siitä mistä saa puhua.
Käräytys toimii kun väittelyssä ei saa menestystä. Varmaan käräyttäjäkyylää nyt harmittaa kun banni ei ollut tämän pidempi.
Niinpä, olipahan se kuitenkin fakta, että ennen hyvinä aikoina, maapallon todettiin yksimielisesti olevan maaimankaikkeuden keskus jota aurinko kiersi. Jos tämän faktan kielsit saattoi kirkko julistaa sinut pannaan. Huu-haata taitaa olla sanonta – kyllä hstoria opettaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkasti ottaen silloin kun oli konsensus siitä että maa on litteä, kyseisen pannukakun keskuksessa tiedettiin sijaitsevan Jerusalemin. Se oli ennen kuin hokattiin että maa on pallo jota muu maailmankaikkeus kiertää.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tässä oikein tiedä keneen tai mihin luottaa.
Esimerkkinä vaikkapa ITL, ovat väittäneet vuosikausia nettisivuillaan että Suomessa hellejaksot pitenee.
ILT avoimen datan mukaan sekä heinäkuiden että elokuiden hellejaksot ovat lyhentyneet tasaisesti ~30 vuotta. Data siis näyttää täysin päinvastaista mitä itse väittävät.
Ilmoita asiaton viesti
Humoristinen kirjoitus!
Ruotsalainen kirjailija Lena Andersson on saanut risuja ja ruusuja kuvauksistaan ilmastonmuutosuutisoinnista keväästä tähän päivään päiväkirjan muodossa, Svenska Dagbladetissa. Hän vierittää arvostelua journalistien kontolle, että ovat menneet tieteen kelkkaan ilmastonmuutosasioissa, sen ei pitäisi olla heidän tehtävänsä.
Hän muistelee elämää ennen ilmastonmuutosuutisointia ja kuvailee aikaa ennen teollistumista. Toteaa, että kaikilta ilmastonmuutosjournalisteilta puuttuu looginen ajattelu ja rehellisyys.
Tuomiohan siitä tuli ja kerrottiin tuomion syyksi humoristinen kirjoittelu ilmastonmuutoksesta ja jopa ärsyttävään sävyyn, joten roviolle!
https://klimatupplysningen.se/wp-content/uploads/2023/08/klimat-humor-900×499.jpg
Ilmoita asiaton viesti
”Ennenvanhaan” +30°C lämpötilasta uutisoitiin myönteisenä asiana, nykyään samat mediat kehoittaa menemään maakuoppaan piiloon 😆 . Kelit ei ole juurikaan muuttuneet mutta sen uutisointi melkoisen ”dramaattisesti” .
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin!
Joten journalistit saisivat muuttaa tapojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus yli 10 v sitten P. Taalas sanoi, että raportointi ääri-ilmiöistä on lisääntynyt monituhatkertaiseksi jollakin aikavälillä.
Varmaan ihan totta, mutta pätee lähes mihin tahansa asiaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tottahan se on. Ihan luonnollisista tuhoista raportointi nousi jyrkästi sen jälkeen kun internetti ”keksittiin” .
Sen jälkeen ne on vähentyneet kohtuu tasaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, mutta raportointi ei ole vähentynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Ei niin vaan päinvastoin varsinkin mediat niistä liioittelee kiihtyvään tahtiin vaikka vähenevät koko ajan.
https://www.researchgate.net/profile/Katarzyna-Kocur-Bera/publication/333542254/figure/fig1/AS:885189504925702@1588057032740/Global-reported-natural-disasters-by-type-and-economic-damage-Ritchie-Roser-2019.png
Ilmoita asiaton viesti
Lehtisen juttuihin kannattaa suhtautua aivan samaan tapaan kuin Karisen höpinät, huumorilla. Kun tietolähteenä käytetään mm. amerikkalaisten salaliittoteoreetikkojen juttuhja, on henkilö sijoittanut itsensä pysyvästi parodiahorsontin tuolle puolen.
Luonnollisista tuhoista erityisesti ilmastoon liittyvät tapahtumat ovat lisääntyneet huomattavasti 2000-luvulle tultaessa, riippumatta kuinka paljon Lehtinen niistä yrittää valehdella:
https://ourworldindata.org/grapher/number-of-natural-disaster-events
Ja kun keskitytään pelkästään ihmisen toimien buustaamiin luonnotuhoihin, eli tulviin ja äärisääilmiöihin, huomataan että ne eivät todellakaan ole vähenemään päin, vaan lisääntyneet huomattavasti (sininen ja viininpunainen palkki):
https://ourworldindata.org/grapher/natural-disasters-by-type
Juuri uutisoidaan siitä kuinka medikaanin (Välimeren alueen trooppisen hurrikaanin) aiheuttamat käsittämättömän voimakkaat syöksytulvat ovat aiheuttaneet jopa 10 000 ihmisen kuoleman.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009849345.html
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009846925.html
Tuolla ei ole enää mitään tekemistä normaaliuden kanssa. Vaikka deniastit toki yrittävät epätoivoisesti vakuutella ettei mikään ole muuttunut.
Ilmoita asiaton viesti
”Hän vierittää arvostelua journalistien kontolle, että ovat menneet tieteen kelkkaan ilmastonmuutosasioissa, sen ei pitäisi olla heidän tehtävänsä.”
Mielenkiintoinen ajatelma tuossa. Jos kerran Lena Andersson, ja mitä ilmeisemmin myös Jouni Aro ovat sitä mieltä että ”tieteen kelkkaan meneminen” ilmastonmuutosasioihin liittyen on huono juttu, niin minkä tahon hankkimaan ilmastotietoon journalistien pitäisi vaihtoehtoisesti luottaa?
Ilmoita asiaton viesti
Sellainen käsitys on vahvistunut, että kriittinen kirjoitus ilmastonmuutoksesta on helppo bannata täällä Puheenvuorossa, jos vain joku ilmiantaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tämä keskustelu on mennyt sellaiseksi, että niitä ilmiantajia sitten spekuloidaan vihjauksin tai jopa suoraan nimeltä mainiten. Kun todellisuudessa ei ole edes tiedossa, onko aloite poistoon tullut blogin lukijoilta vai onko ylläpito tehnyt poiston oma-aloitteisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään, sanotaan. Onpahan yksi ilmastotieteilijäksi itsensä mieltävä myöntänyt tehneensä banni-ilmoituksen aikaisemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Sellainen käsitys on vahvistunut, että kriittinen kirjoitus ilmastonmuutoksesta on helppo bannata
————————————–
Denialistien kirjoitukset ovat vain kritiikkiin naamioitua tieteen vastaista potaskaa. Koska tätä potaskaa tulee tänne niin paljon, niin mitä ilmeisimmin moderaattorit alkavat ainakin hiukan rajoittaa sitä, jotta tästä ei tulisi pelkkä paskan jauhajien foorumi.
Ilmoita asiaton viesti
Makkonen unohti laittaa linkin tärkeimpään tietolähteeseensä, TM:n artikkeliin jossa kerrotaan ilmastotieteilijöiden yksimielisyyden jo ohittaneen Neuvostoliiton aikaisten äänestysten yksimielisyyden.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi on oppikirja esimerkki potaskan puhumisesta. Tiedettä verrataan kommunistiseen diktatuuriin.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaus: Roskauutisointia verrataan kommunistiseen diktatuuriin.
Ilmoita asiaton viesti
Korjaus: Roskauutisointia verrataan kommunistiseen diktatuuriin.
——————————-
Media vain kertoo mitä tiede sanoo. Karinenkin näköjään vaihtanut taktiikkaa kun on vaihtanut ”roskatieteen” kritisoimisen viestintuojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Soppaan tarvitaan sekä roskatiedettä että roskaisia viestintuojia.
Voiko Makkonen vakavalla naamalla väittää että Afrikan teiniraskaudet johtuu ilmastonmuutoksesta? Onko se tieteellinen tieto? Entä onko tiedettä sellainen ennustelu että tulevaisuudessa voi jotakin tapahtua? Paino sanalla voi.
Onko Makkonen kuunaan lukenut ainoatakaan vertaisarvioitua tieteellistä tutkimusta? Vai onko Makkosen tieto ns. toisen käden tietoa?
Ilmoita asiaton viesti
Et sitten itse havaitse verranneesi tiedettä uskontoon? Uskonnonvastaiset mielipiteet ovat olleet kiellettyjä teokraattisissa yhteiskunnissa ja ovat edelleen.
Ilmoita asiaton viesti
Et sitten itse havaitse verranneesi tiedettä uskontoon?
—————————————
Missä?
Ilmoita asiaton viesti
Olemmekin jo tästä samaa mieltä: ”Et sitten itse havaitse verranneesi tiedettä uskontoon”
Ilmoita asiaton viesti
Näkisin kyllä, että täällä on kyllä melekosesti ”ilmastonmuutoskriittisiä” kirjoituksia, jotka sisältävät harhaanjohtavaa tietoa johtuen aina tahattomista väärinkäsityksistä puhtaaseen valehteluun. Ei niitä juurikaan silti poisteta. Karinen ei ole ihan niitä tämän alustan asiallisimpia kirjoittajia ja uskaltaisin veikata bannien liittyvän ennemminkin siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Anton Laakson ympäripyöreästä pyörittelystä voi päätellä yhtä sun toista.
Ilmoita asiaton viesti
Jos nyt tässä yrität vihjailla että minulla olisi jotain tekemistäni banniesi kanssa niin kyllä osaisin sen itsekin tässä kertoa. Olen itse ilmiantanut vain yhden Ollilan kommentin jossa hän väitti minun sanoneen jotain mikä ei pitäny paikkansa ja silloinkin sen avoimesti hänelle sanoin. Siitäkään ei seurauksena ollut kuin asiaan kuuluva kommentin poisto.
Ja mitä tulee tyyliisi kirjoitella, niin se on oma asiasi ja lähinnä vaan todella noloa sinulle itsellesi.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin kylläkin sitä että asetuit keskustelun yläpuolelle arvottamaan eri keskustelijoita. Ikäänkuin tieteen saapasnahkatornista piskuisia ihmisiä katsellen.
Pitääkö kommenttisi ymmärtää niin että vain asiallisin keskustelija saa olla äänessä? Kuka määrittelee asiallisimman kirjoittajan? Kentes ilmastonmuutosopin kieltäminen, denialismi ei ole mielestäsi asiallista?
Joku niitä banniehdotuksia todennäköisesti ylläpidolle lähettelee, olen iloinen puolestasi ettet se ole sinä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tässä kenenkään yläpuolella olla, vaikka ymmärrän kyllä että sen herkästi tulkitsee sellaiseksi, kun suht usein täällä olen pätemässä. Mutta eikös se ole myös aika luonnollista että aihepiirin tutkijana osallistun keskusteluun varsinkin kun aika usein täällä myös kommentoidaan asioita, jotka liittyvät suoraan meihin tutkijoihin ja tutkimuksen tekemiseen.
Asiallisen keskustelun määritelmä määräytyy aika pitkälti ihan yleisten normien mukaan ja varmaan suurin osa sellaisen aika hyvin tunnistaa. Yksi hyvä lähtökohta on kirjoittaa pelkästään asiasta eikä turvautua halveksuntaan ja mollaamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
No ei kai tässä ole epäselvää että koet tietäväsi asiat paremmin. Ja asiatonta on kirjoittelu joka ei ole sopusoinnussa tietämäsi kanssa.
Avoimeksi kysymykseksi jää miten suhtaudut vaikkapa Richard Lindzenin kirjoitteluun. Kun hänen tietonsa ei voi olla vähäisempää kuin sinun vaikka onkin tehnyt päinvastaisia johtopäätöksiä.
Onko kyseessä pelkkä rahanahneus vai todelliset ongelmat nykyisessä valtanäkemyksessä?
Ja ovatko fysiikan nobelin pokanneet myös menneet mukaan rahanahneuksissaan kestämättömiin näkemyksiin?
Koetko mitään ongelmaa siinä ajatuksessa että meren pintalämpötila on nyt poikkeuksellisen korkea ja että näin ollen ihmisen toiminta on aiheuttanut pintalämpötilan nousun?
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se on että ilmastodenialismi ja asiattomuus menee usein käsikädessä, mutta siellä lienee taustalla tekijöitä jotka aiheuttavat kumpaakin. Yksi iso yhteinen iso tekijä tulee nimenomaan siitä, ettei olla valmiita rakentavaan keskusteluun. Mutta moni osaa myös kirjoitella asiasta ihan asiallisestikin.
En tiedä Lindzenin tai parin nobelistin toiminan syitä ja taustoja, mutta oleellista lienee se, mihin heidän kritiikkinsä pohjautuu. En ainakaan minä ole nähnyt heiltä mitään kovin syvällistä ja perusteltua kritiikkiä. Jos he ovat sellaista esittäneet, niin mielläni tietysti niistä kuulen.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on nyt Anton Laakson käsitys että ilmastodenialismi ja asiattomuus on sama asia.
Aika erikoista jos et ole kuullut Richard Lindzenistä vaikka olet alalla.
Yli kaksisataa ilmastoaiheista tutkimusta pitäisi jossain näkyä.
Ei ole erityisiä vaikeuksia löytää aineistoa Lindzeniltä, vaikka tämä:
https://www.thegwpf.org/content/uploads/2018/10/Lindzen-2018-GWPF-Lecture.pdf
Mm. ilmastopaneeli kyllä tunsi äijän kun kerran olin viestinvaihdossa, eivätkä kieltäneet Lindzenin meriittejä, vaikka edustavatkin eri kantaa.
Ne kahden nobelistinkin kritiikit on helppo löytää jos haluaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa linkkaamassasi puheessa Lindzen ei sano yhtään mitään konkreettista. Sensijaan hän on allekirjoittanut Cornwall Alliancen paperin, jossa kerrotaan, että Jumala on laittanut fossiiliset polttoaineet maaperään ihmisten kaivettaviksi eikä niiden käytöstä siksi voi seurata mitään harmia.
Ilmoita asiaton viesti
Voi hellanlettas. Hihhuliuskovainen onkin tehnyt yli kaksisataa ilmastotieteellistä tutkimusta.
Tuo oli nopeimmin löydettävissä oleva esitelmä. On se PDF:näkin.
Yrittääkö Härkönen sumuttaa ettei Lindzen ole a) tiedemies, b) etevä tiedemies ilmastotieteen saralla?
Kyllä Suomen ilmastopaneeli tuntee miehen eikä kiellä miehen ansioita.
Ilmoita asiaton viesti
”It’s important to note that the scientific consensus on climate change is based on a large body of research and data, while Dr. Lindzen’s views are based on a minority of studies. Therefore, while Dr. Lindzen is considered credible in the field of atmospheric science, he is not considered credible in the climate change debate by the majority of the scientific community.”
Tuo on muuten AI:n antama vastaus. Ei lisättävää.
Ilmoita asiaton viesti
Tarinatieteen mukaan ei ole kelvollinen vaikka on muuten kelvollinen.
”Lindzenin näkemykset perustuvat tutkimusten vähemmistöön”. Miten niin jos heppu on ollut monissa yliopistoissa opettamassa ja tehnyt tutkimusta vuosikymmeniä? Lukenut pelkkiä akuankkoja?
Jos AI:ltä kysyy, saa latteuksia vastaukseksi. Ei mitään syvällistä ymmärrystä vaan kuvan siitä mitä ihmiset luulevat.
Ei se muuten roskatutkimusten suuri määrä vaan laatu. Ilmutieteilijät tuottavat paljon tutkimusta mutta määrällä ei voi korvata laatua.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Lindzen sanoo että ihmisen vaikutus ilmastoon on mitätön ja vaikkapa tuhat toista tiedemiestä sanoo päinvastaista, eivät molemmat voi olla samaan aikaan oikeassa. Tieteellinen kokonaiskuva syntyy suuresta määrästä tutkimuksia, jotka käsittelevät aihetta eri näkökulmista ja eri menetelmillä. Vaikka Lindzen olisikin julkaissut paljon, osuus kaikesta tutkimuksesta silti on vähäinen. Siihen tuo AI:kin viittaa.
Laadun suhteen olet oikeassa. Laadun mittarina voisi pitää, että tutkimus sisältää konkreettista uutta tietoa, jonka myöhempi tutkimus toisten tutkijoiden toimesta vahvistaa todeksi. Tällaista paperia Linden tietääkseni ei ole julkaissut.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietääksesi. Mutta kukaan ei voi julkaista yli 200 ilmastotutkimusta ilman mitään tuloksia ja ilman että kukaan älähtää. Joten Härkönen yrittää sumuttaa.
Lähdetään nyt siitä että professori on joutunut lukemaan oman alansa tutkimukset. Joten kapea-alaiseksi Lindzeniä ei voi mitenkään syyttää.
Kummallisia sivuliikkeitä.
Konkretia ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta puuttuu. Tuloksena 30 vuoden uurastuksesta on pelkkää tarinatiedettä.
Todellakaan eivät voi olla molempi osapuoli samaan aikaan oikeassa. Jos vetoa lyötäisiin, pistäisin vetoni Lindzenin ja nobelistien puolesta
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tästä Lindzenista tekee blogisti mielestä paremman(oikeassa olevan) asiantuntijan, kuin muut?
Ilmoita asiaton viesti
Ensinnäkin on virhe kuvitella että on muut. Enin osa tiedemiehistä ei oikeasti usko että ihminen on aiheuttanut ilmastonmuutoksen. Moni saattaa uskoa että ihmisellä on ollut joku vaikutus.
Pitää ymmärtää että ilmu on poliittinen liike, ei tiedeliike. Aivan samoin kuin rotutiede tai marksismi-leninismi on ollut.
A Gore ja demokraattinen puolue on vienyt sitä USA:ssa ja Euroopassa kodittomiksi jääneet vasemmistolaiset, teollisuusvastaiset piirit.
Täysin kahjoon oppiin on sopeutunut tiedemaailma koska se on täyttänyt ihmisten odotukset merkityksellisyydestä ja sille on ollut kysyntää. Ilmu on tarjonnut runsaasti työpaikkoja tieteen piirissä.
Ilmastoa on tutkittu ja mitattu kuin ei koskaan ennen. Teorioita väsätty ja tutkittu mahdollisuuksia mitä se voisi aiheuttaa ja miten sitä voi torjua. Kyseessä on myös kokonainen teollisuudenhaara.
Lindzen on vain yksi nimi, voisin ottaa esille paljon muitakin. Pari fysiikan nobelistia tässä jo mainitsinkin. Likasankosivustoilta löytyy paljon nimiä, koska kaikki ilmuoppia vastustavat pyritään lokaamaan,
Olisi vaikea kuvitella että kukaan säteilyä ymmärtävä tai aurinkotutkija voisi kannattaa ilmua.
On täysin harhaista ajatella että tieteessä olisi mitään merkitystä äänestyksillä. Asiat joko on tai ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
En edelleenkään ole sanonut, että ilmastodenialismi ja asiattomuus olisivat sama asia.
Ja tottakai olen kuullu Lindzenistä. Tämä on ties monesko kirjoitus jossa itsekin olet hänet täällä nostanut esiin. Tiedemaailmassa ei vaan voi antaa kenellekään tutkijalle erityistä painoarvoa sen takia, että hän on jotain tiettyä mieltä. Isoin vaikutus on hyvin tehdyillä tutkimuksilla. Tuo pdf, jonka tähän laitoit on hyvin pitkälti aika yleistä löpinää ilman sen suurempaa sisältöä. Nettikeskusteluihin se varmasti antaa riittävästi sisältöä, mutta ei sillä tieteellistä painoarvoa ole. Osaatko sanoa häneltä jonkun hyvän tieteellisen tutkimuksen jonka pitäisi muuttaa käsitykseni ilmastosta?
Ilmoita asiaton viesti
Vastakysymys: Osaatko sanoa jonkin hyvän tutkimuksen joka osoittaa ihmisen aiheuttaneen ilmastonmuutoksen?
Tai että miten hiilidioksidin teho on riittänyt aiheuttamaan tapahtuneen ilmastonmuutoksen? Laskelmat takaperin ei kiinnosta, kuten eivät muutkaan kehäpäätelmät.
Hyvä alku itsellesi voisi olla vaikka tämä: Continuous isotopic composition measurements of troposheric CO2 at Jungfrauhoch, Switzerland.
Ilmoita asiaton viesti
Käsitys ilmastonmuutoksesta on monen tekijän summa niin kuin mikä tahansa isompi kokonaisuus. Ei siihen löydy yksittäistä tutkimusta. Voin tietysti tähän laittaa ilmastomallien tuloksia, koska ne ovat tavallaan eräänlaisia kokoelmia teorioista ja eri tekijöiden monimutkaisista vuorovaikutuksista. Mutta tämä lienee turhaa? Tämän kaiken voi kuitenkin helpostikin kaataa sillä, jos osoittaa että nykytietämyksessämme on joku yksityiskohta pahasti pielessä tai jotain oleellista on jäänyt huomiotta.
Tarkoitatko nyt tätä: https://acp.copernicus.org/articles/11/1685/2011/acp-11-1685-2011.pdf
Mitä tuosta pitäisi nyt poimia? ” ..when sudden and pronounced enhancements in the tropospheric CO2 were observed. These short term changes were closely correlated with variations in CO mixing ratios measured at the same site, indicating combustion related emissions as potential source.” ?
Ilmoita asiaton viesti
Senpä tähden laitoin linkin Lindzenin esitelmään kun hän siinä käsittelee monen tekijän summia. Ei voida sanoa että puhuisi tietämättömänä. Kunhan yritit sumuttaa vaatimalla alkuperäisiä tutkimuksia.
Kyllä aikaisemmin Jungfrauhochin tutkimuksen on löytänyt ihan googlaamalla.
Eniten minua kiinnostaa Jungfrauhochin tuloksissa se että fossiilisen hiilen osuus on kauttaaltaan vähäinen kokonaisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös palstan säännöt kiellä disinformaation levittämisen? Tuskinpa kukaan ilmiantaa ellei kirjoittajaa olisi ensiksi oikaistu.
Toki pitää ymmärtää myös se mekanismi mikä aiheuttaa denialismin, eli kognitiivinen dissonanssi. Kyllä siihen ymmärrystä löytyy kun se on ihmisen perustoimintamalleja mutta jos henkilö ei kykene ratkomaan harhaansa niin kai se bannaus on se mitä siitä seuraa missä tahansa moderoidussa paikassa.
Noin esimerkkinä jos palstalle vaikka eksyisi litteään maahan uskova ja häntä pyydetään toistamiseen näyttämään valokuva kuunpimennyksestä missä näkyisi litteän maan muodostama, viiva/palkkimainen varjo sen pallon tuottaman pyöreän varjon sijasta ja jankkaus vaan jatkuu niin mitäpä palstan ylläpidon pitäisi tehdä kun säännöt ovat kuitenkin kaikkien tiedossa?
Tämä asia vähän unohtuu siitä sananvapaudesta ja argumentaatiosta että kaikki mielipiteet eivät vaan ole samanarvoisia. Ei tiede ole mikään mielipideasia.
Ilmoita asiaton viesti
Asiattomien vertausten mestari ilmoittautui keskusteluun.
Eiköhän ole parasta Karnaattu että teet vaan omat kirjoituksesi ja säästät minulta vaivan vastata harhoihisi.
Tuntuu hiukan huolestuttavalta jos Karnaattu tai vastaavilla hengenlahjoilla varustettu määrittelee tieteen ja sen jälkeen arvottaa mielipiteet sen mukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Denialistit ovat vähän kuin Paavo Väyrynen politiikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Granlund puhuu vertausten ja tunnuskuvien kautta Aleksis Kiveä siteeratakseni.
Epäasialliset vertaukset ovat denialisteja vastustavien peruskauraa. Milloin verrataan kreationismiin, milloin litteään maahan yms. Vertaus Väyryseen on tietenkin mieto, mutta yhtä kaikki asiaton.
Ilmoita asiaton viesti
Se n.s. ilmastonmuutos kulkee tällä hetkellä täällä Suomessa täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä mediat meille tyrkyttää. Jos suunta jatkuu samana eli viilenee niin aika moni yllätetään housut kintuissa ja p….e jäässä kun ovat varautuneet vain ikuiseen lämpenemiseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos suunta jatkuu samana eli viilenee”
Suunta ei ole viilenevä: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/jaatilastot
Kymmenen vuoden keskiarvolla nähdään miten suuntaus on lämpenevä.
Ja se keskiarvo pitää olla koska vuositason vaihtelu on kohinaa.
Ilmoita asiaton viesti
Riippuu siitä mihin verrataan, Ilmatieteen laitos jakaa tietoa perin valikoivasti. Näköjään joskus pääsee lipsahtamaan.
Kymmenvuotisjakso 1930–1939 on toistaiseksi ollut jäällisen alan laajuudella mitattuna kaikkein vähäjäisin.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/1296574368
Ilmoita asiaton viesti
”Kymmenvuotisjakso 1930–1939 on toistaiseksi ollut jäällisen alan laajuudella mitattuna kaikkein vähäjäisin.”
Ei silti muuta selvästi havaittavaa lämpenevää trendiä sillä jäätiköiden laajuudesta on havaintoja pidemmältä ajalta. Pierre Martel havainnoi kutistuvia jäätiköitä vuonna 1742, havainnoitia tehty pitkin 1800-lukua ja valokuvamateriaalia on 1800-luvun lopulta lähtien.
Ilmoita asiaton viesti
Virallisesti ilmu ei alkanut ennen höyrykoneen käyttöönottoa joten vuosi 1742 todistaa ”tieteen” käsitystä vastaan.
Anekdotaalisesta aineistosta on pitkä matka tieteelliseen todistusvoimaisuuteen.
Myös kausaalisuus mahdollisen lämpenemisen ja ihmisen toiminnan välillä on haastavaa todistaa
Ilmoita asiaton viesti
”Virallisesti ilmu ei alkanut ennen höyrykoneen käyttöönottoa joten vuosi 1742 todistaa ”tieteen” käsitystä vastaan.”
Ensimmäisen kaupallisen höyrykoneen patentoi Thomas Savery vuonna 1698.
Ilmoita asiaton viesti
Mikäs mies tämä Karnaattu on puhumaan tiädettä vastaan. Ilmu alkoi vuonna 1850 joten Karnaattu pitäisi bannata tai polttaa roviolla väärän tiedon levittäjänä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on ”ilmu”?
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/ilmu?searchMode=all
Ilmoita asiaton viesti
ILmastonMUutos on sairas oppi jonka mukaan maapallon ilmasto pyörii ihmisen navan ympärillä ja ilmastoa ohjaa ihmisen toiminta.
Ilmoita asiaton viesti
Tilastojen mukaan ihmisen toiminta meni joskus 60-luvulla väestöräjähdyksen, teollisuuden tuotannon ja energian kulutuksen kasvun yhteydessä niin suureksi, että se peitti tilastoissa luonnollisen auringon yms. vaihtelun vaikutuksen. Tämä ei tapahtunut vuonna 1850, eikä vuonna 1698 kuten voit hyvin havaita linkkaamastani materiaalista.
Ihmisen toiminta toki vaikuttanut ilmastoon pitkin historiaa mutta se ”vaikutusteho” vain ollut niin olematon kun ihmisiä ollut niin vähän, eivätkä esimerkiksi kaivaneet teollisessa mittakaavassa fossiilisia polttoaineita käyttöön vaikka sitä ”palavaa kiveä” onkin käytetty jotain 5000 vuotta.
Eikä sillä oikeasti olisi mitään väliä jos yksi sadan ihmisen kylä lämmittäisi tupaa palavalla kivellä niinkuin tuhansia vuosia sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvän tarinan Karnaattu vetäisi. Onko se tiedettä?, no ei. Onko se totta, no ei, mutta hyvä tarina silti.
Ilmutieteen mukaan ilmastonmuutos alkoi vuonna 1850 kun isoisoisoisä öljylampun osti eikä enää käryttänyt päreitä.
Ilmoita asiaton viesti
”Onko se totta, no ei, mutta hyvä tarina silti.”
Se oli totta, mutta siinä oli virhe.
Sanoin 5000v mutta on ajoitettu tarkemmin: https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_coal_mining#Early_history
Eli noin 5510v sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Se että ihminen aloitti ilmastonmuutoksen käyttämällä hiiltä 5500 vuotta sitten on hourailua.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy olla silmää että näkee Karnaatun linkkaamassa tilastossa muuta kuin satunnaista vaihtelua.
Toisekseen, eihän maapallo ole ihan eilen syntynyt. Vähintäänkin pitäisi olla tilasto ennen ihmisen vaikutusta (eli ennen vuotta 1850) ja ihmisen vaikutuksen alettua. Jos sellainen tilasto olisi, emme todennäköisesti kykenisi huomaamaan siinä mitään olennaista trendiä josta näkyisi ihmisen vaikutus. (Jos ihmisen vaikutuksen kuviteltaisiin näkyvän lämpenemiskehityksenä).
Ilmoita asiaton viesti
”Täytyy olla silmää että näkee Karnaatun linkkaamassa tilastossa muuta kuin satunnaista vaihtelua.”
Kuten sanoin niin vuositasolla kyse on pelkästä kohinasta. Pitää osata erottaa signaali kohinasta.
Ihmisen vaikutus alkoi näkyä joskus 1960-luvulla, yhdessä väestöräjähdyksen ja teollisen tuotannon ja energiankulutuksen moninkertaisen kasvun kanssa. Aiemmin asiassa näytti vaikuttavan aurinko vahvemmin.
Havainnollistamista:
https://assets.weforum.org/editor/PM7ntYI8vtyuW3KyNnCs1p9KnR_Dczf1VGcGuIw9LUw.png
https://i0.wp.com/ourfiniteworld.com/wp-content/uploads/2012/03/world-energy-consumption-by-source.png
https://www.darrinqualman.com/global-automobile-production
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7b/Temp-sunspot-co2.svg
—
Minusta on aivan turha höpistä mistään 30-luvusta, kun väestöräjähdys, teollisen tuotannon ja energiankulutuksen moninkertainen kasvu tapahtui sen jälkeen.
”Vähintäänkin pitäisi olla tilasto ennen ihmisen vaikutusta”
Onhan niitäkin. Löytyy aika hyvin historiallista materiaalia mm. katovuosien muodossa. Harmillisesti minulla ei nyt ole tuota kirjaa missä oli kirjattuna Suomen kaikki tunnetut katovuodet ja näitä oli tunnettu todella monen vuosisadan ajalta, ennen nuijasotaakin. Suomen katovuosien yleisyys vastasi melko hyvin auringon aktiivisuutta auringonpilkkujen muodossa: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/28/Sunspot_Numbers.png
Sittemmin 1860-luvun katovuosien jälkeen on lämpenevän ilmaston ohella myös rakennettu varmuusvarastoja.
Toinen asia mitä on historiaan kirjattu ylös pitkältä aikaväliltä on vaikka markkinat joita on järjestetty jäätyneille joille: https://en.wikipedia.org/wiki/River_Thames_frost_fairs
Näinä talvina on täytynyt olla ainakin niin kylmä että joki on jäätynyt. Huomataan myös että tuohan vastaa aika hyvin sitä auringon aktiivisuuden seurantaa jota tehty vuosisatojen ajan.
Suoraa lämpötilamittausta on tehty niinikään vuosisatoja: https://www.metoffice.gov.uk/hadobs/hadcet/
https://bolin.su.se/data/stockholm-thematic/smhi-temperaturserie.png
Toki dataa on menneisyydestä saatu monilla eri tavoilla mutta tuossa niitä helpoimmin ymmärrettäviä. Huomioitavaa on että lämpeneminen tosiaankin jatkunut vuosisatojen ajan jossa pääasiallisesti vaikuttanut aiemmin aurinko ja tulivuorten purkaukset mutta se ei selitä lämpenemistä mikä havaitaan sieltä 60-luvulta lähtien.
Ja lämpeneminen jatkuu kun niistä jäätiköistä vaan edelleen räpsitään valokuvia: https://assets.bwbx.io/images/users/iqjWHBFdfxIU/i8FmkjkcCTAo/v1/-1x-1.jpg
Jos ilmasto viilenisi niin jäätiköt kasvaisi, Thames joki menisi useammin jäähän että siellä voisi pitää markkinoita, lämpömittarit näyttäisi lämpötilan laskevan, merijään määrässä nähtäisiin vuosikymmenen keskiarvolla kasvua.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ihminen voi nähdä kaiken mitä haluaa. Jos haluaa nähdä trendin tuossa aineistossa niin kyllä se vaan käy.
Jos haluaa nähdä säännönmukaisuuden ilmastossa, jäätiköissä tai jäätymisissä niin kyllä se onnistuu.
Kaikki satunnainen aineisto käy todistamaan ihmisen mahtavuutta ja se mikä ei todista, se sivuutetaan. Sellaista on tiäde.
Ilmoita asiaton viesti
https://youtu.be/bJfrKNR3K2k
Poliitikkojen co2 tietämyksen taso.
Ilmoita asiaton viesti
Mielikuvitustani kutkuttaa Tieteenvastaisen seuran kuvitteleminen. Seuran pääasiallinen tehtävä olisi tehdä valituksia jäsenistönsä syrjinnästä (-; Positiivisena puolena voisi olla, että tieteen asema valtauskonnon korvikkeena tulisi paremmin esille.
Ilmoita asiaton viesti
Vai olisiko parempi nimi Roskatieteenvastainen seura?
Toinen vaihtoehto olisi Tarinatieteen vastainen seura.
Ilmoita asiaton viesti
”Lomani perusteluissa mainitaan ”valheellisen tai perättömän tiedon välittäminen”. Tosiasiassa kerron mielipiteitäni, joten älkää uskoko minuun tietolähteenä.”
Juu, huoli pois: ei sinun juttujasi ota todesta kuin alentuneesti syyntakeelliset.
Näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että esität mielipiteitä, joilla pyrit loukkaamaan täysin tarkoituksellisesti toisia ihmisiä. Ja kun ylläpito reagoi siihen sinun harjoittamaan toisten ihmisten tahalliseen solvaamiseen ja mustamaalaamiseen, mitä sinä teet? No tietenkin vedät marttyyriviitan päälle ja uhriudut. Että kun ihan viatonta ihmispoloa noin kiusataan kun ei saa vapaasti solvata muita ihmisiä. Saisit hävetä, mutta en usko että sinä osaat. Sinulta puuttuu kyky siihen.
Tuosta kyvyttömyydestä viimeisin, erittäin irvokas esimerkki oli sinun SYYSKUUN 11. PÄIVÄN TERRORI-ISKUJEN VUOSIPÄIVÄNÄ Uuteen Suomeen julkaisema mielipidekirjoitus, missä annoit ymmärtää, että Pentagoniin ei osunut oikeasti lentokone, vaan että kyse oli jostain muusta. Kirjoituksesi oli tyylipuhdasta, kyseisen iskun uhrien muistoa törkeällä tavalla häpäisevää salaliittospekulaatiota.
Onneksi se poistettiin.
Olisin käynyt kertomassa sinne keskusteluun, että vastaavissa tapauksissa, missä salaliittoteoreetikot ovat levitelleet täysin paikkansapitämättömiä ja uhrien omaisia erittäin syvästi loukkaavia salaliittoväitteitä traagisista ja todellisista tapahtumista, sontaväitteiden esittäjät on asetettu vastuuseen väitteistään. Tässä eräs esimerkki:
”WATERBURY, Conn. (AP) — Jurors ordered conspiracy theorist Alex Jones on Wednesday to pay nearly $1 billion to Sandy Hook Elementary School shooting victims’ relatives and an FBI agent, who said he turned their loss and trauma into years of torment by promoting the lie that the rampage was a hoax.
The $965 million verdict is the second big judgment against the Infowars host for spreading the myth that the deadliest school shooting in U.S. history never happened, and that the grieving families seen in news coverage were actors hired as part of a plot to take away people’s guns.”
https://apnews.com/article/shootings-school-connecticut-conspiracy-alex-jones-3f579380515fdd6eb59f5bf0e3e1c08f
Alex Jones tuomittiin lähes miljardin dollarin (965 miljoonan dollarin) sakkoihin siitä että valehteli vuosien ajan, ettei Yhdysvaltojen pahinta joukkoampumista olisi muka tapahtunut ollenkaan. Että tapahtuma oli muka ”näytelty”.
Taitaapa olla niin, ettei Jones enää kertoile vastaavia ”mielipiteitä” ja ”totuuksia” vastaavista tapauksista. Tai ainakin miettii kahteen kertaan, ennen kuin lähtee valehtelemaan ihmisuhreja vaatineesta tapahtumasta.
Jonesilla oli miljoonia seuraajia / kuuntelijoita / katselijoita, siksi myös rikos oli törkeä ja sakko oli iso.
Sinun esittämä spekulaatio Pentagonin lentokoneiskun tapahtumattomuuudesta loukkaa ihan yhtä lailla siinä lentokoneessa olleiden uhrien omaisia. Sinä Karinen olet onneksi mitätön tekijä, netti-nobody. Vitsi, jonka juttuja ei kenenkään tarvitse ottaa todesta. Mutta joku raja sillä ”ihan vaan esitän tässä hauskaan tyyliin mielipiteitä” -kirjoittelullakin on. Onneksi ylläpito puuttuu noihin karkeimpiin ylilyönteihin.
Itse olet luonnollisesti sitä mieltä, että poistot ja bännit on tehty väärin perustein. Mitäpä muutakaan mieltä voit olla, kun sinulta puuttuu kyky ymmärtää tehneesi väärin. Reagoinnistasi ja käyttäytymisestäsi ei voi tehdä kuin yhden päätelmän: aivojesi osa, joka ymmärtäisi että toimit kamalla tavalla väärin, siis esimerkiksi se osa joka käsittelee empatiaa, ei toimi. Ei lainkaan.
Tässä on lista 64 ihmisestä, jotka olivat American Airlinesin lento numero 77:n kyydissä 11.9.2001. Siis siinä koneessa, joka ajettiin päin Pentagonia:
https://iaff2498.org/news/american-airlines-flight-77.html
Tässä on lista kaikista uhreista, jotka kuolivat tuossa iskussa. Koneessa kuoli 64 ihmistä, Pentagonin rakennuksessa 125. Sinä loukkasit spekulaatiollasi kaikkien heidän muistoa ja heidän omaisiaan:
https://www.washingtonpost.com/wp-srv/metro/specials/attacked/victims/viclist.html
Oli aivan oikein että ylläpito poisti pöyristyttävän härskin kirjoituksesi. Sen lisäksi teille vastaaville, ilmeisen alentuneen tai olemattoman empatikyvyn omaaville ihmisille olisi hyvä lähettää esimerkiksi 1000 euron sakko jokaisesta vastaavasta, toisten ihmisten muistoa loukkaavasta ”mielipiteestä”. Tuo raha tilitettäisiin suoraan uhrien omaisille. Sinulta Karinen puuttuu mitä ilmeisemmin kyky ymmärtää tekeväsi väärin, mutta jos ymmärrrät että mielipiteesi esittäminen liittyy siihen että omaisuuttasi ulosmitataan sinulta pois ilman neuvottelua, ymmärtäisit – kenties – seuraavalla kerralla pitäytyä esittämästä vastaavanlaisia törkeitä väitteitä ja vihjailuja.
Tässä kohtaa kerrottakoon, että arvostan sinua Karinen tasan yhtä paljon kuin Holokaustin kieltävää Juha Kärkkäistä.
En tiedä tuliko sinulle tuon viimeisimmän tökeryyden yhteydessä myös bannia US sivuilta, toivottavasi tuli. Olet ansainnut sen, ja itseasiassa koko lopppuelämäsi kestävän porttikiellon. Mene vaikka jonnekin suoli24:een viljelemään salaliittojasi.
Ilmoita asiaton viesti
”Ilmastotieteen kootut selitykset oli vastakirjoitus kirjoitukseen nimeltä Denialistien kootut selitykset. Tarkasti ottaen ei niitäkään ole kukaan koonnut virallisiin kansiin ja denialistejakin on erilaisia erilaisin perusteluin. Yhtäläisestä valheellisuudestaan huolimatta sitä kirjoitusta ei ole kuitenkaan poistettu ja tuskin kukaan denialisti on banninappia painanut muusta syystä kuin korkeintaan törkeästä kielenkäytöstä.”
Sarjavalehtelija Karinen valehtelee siinä ihan ihan kuin huomaamatta että minun aloittama blogi ”Denialistien kootut selitykset” (oikeasti ”Ilmastodenialistien kootut selitykset”) olisi muka valheellinen.
Olisitko niin ystävällinen, että kertoisit mikä tarkalleen tässä aloituksessa on valheellista?
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarkkonikkila/ilmastodenialistien-kootut-selitykset/
Tiedän jo tässä vaiheessa että et tule perustelemaan väitettäsi, koska perusteettomien syytösten roiskiminen on sinusta niin paljon helpompaa ja kivempaa kuin todellisiin asioihin viittaaminen. Tai sitten oli kyse siitä mistä niin monta kertaa aiemminkin: ymmärsit väärin. Väärinymmärtäminen, valehtelu / panettelu ja toisten ihmisten solvaaminen onnistuvat sinulta mennen, tullen ja palatessa.
Ilmoita asiaton viesti