Mitä on SLAPP? Sillä voi painostaa yhdyntään, väärentää tiedettä ja estää julkisen keskustelun

SLAPP (Strategic lawsuit against public participation, strateginen haaste julkisuudessa häröilyä vastaan) on menetelmä, jota käytetään maissa joissa on common law-järjestelmä. Strategista haastetta voidaan käyttää myös muihin tarkoituksiin, joten pääpaino on kahdella ensimmäisellä kirjaimella.

Näissä anglosaksisissa maissa kukin maksaa tyypillisesti omat kulunsa oikeudenkäynnistä. Ja nyt valitettavasti kulut ovat kovin korkeat. Esimerkiksi USAssa tavallinen tapaus joka viedään korkeimpaan oikeuteen, maksaa molemmille osapuolille luokkaa 3 miljoonaa dollaria. Ryhmäkanteet ja sen sellaiset ovat vielä ihan omassa suuruusluokassaan.

Esimerkki: McDonalds haastoi kaksi katupoikaa oikeuteen maineensa halventamisesta ja norkkimisesta (liiketoiminnan vaikeuttamisesta epäreiluin keinoin) Britanniassa. Pojat olivat lirissä, kun heillä ei ollut varaa oikeudenkäyntiin, mutta McDonaldsilla olisi ollut.

Se tapaus päättyi julkiseen paheksuntaan, mutta tavallisesti syytetty saa pärjätä omillaan.

Jos hyvin käy, syytetty jää puille paljaille ja selviää kenties julkisella anteeksipyynnöllä.

Näin kävi Linda Lampeniuksellekin, kun Nygård painosti seksisuhteeseen ja kosti kieltäytymisen SLAPPilla. Tässä tapauksessa SLAPP sekä esti Nygårdin toimien arvostelun että toimi kostona.

Tyypillinen SLAPPin soveltamisala on tiede. Jos tiedemies ei tuota tilaajan haluamia tuloksia ja varsinkin jos tutkija potkii aisan yli ja häröilee julkisuudessa, saapi hyvin pian SLAPPin poskelleen.

SLAPP on erittäin tehokas keino mm. lääketeollisuudelle painostaa tutkijoita saamaan tuloksia, joita lääketehdas haluaa ja estää julkinen keskustelu tehottomista tai vaarallisista lääkkeistä.  Tutkimukset ovat hyvin usein lääketehtaiden kustantamia, joten painostusmahdollisuuksia on toki hienovaraisempiakin kuin SLAPP.

Tästä lääketehtaiden roolista lisää esim. Ben Goldacren Bad Pharma-kirjassa.

Erityistapaus Michael Mann vs Tim Ball

Michael Mannin toiminta on puhdasta SLAPPia. Kun Tim Ball vitsaili että Michael Mann kuuluisi vankilaan eikä yliopistoon. (To state pen, not to the Penn State) ja muutenkin oli vaarana, että Mannin ilmastotieteellisestä työstä tulisi yleinen naurunaihe, Mann SLAPPaisi Ballia.

Michael Mann oli nimittäin laatinut tieteellisen tutkimuksen siitä, miten lämpötilat ovat olleet äärimmäisen tasaiset maapallolla ennenkuin ihminen sotki ilmakehän ja alkoi ilmu, joka on kaikkien aikojen suurin ilmu maailmassa. Tutkimus on saanut nimekseen lätkämaila, sillä varsi on suora (menneisyys), kun taas tulevaisuus nousee jyrkässä kulmassa kohti kuumuutta (mailan lapa).

No lapsenkin luulisi osaavan arvioida että tutkimus on täyttä huuhaata. Ensinnäkin menneisyys on täynnä pomppuja, lämpötilat ovat vaihdelleet rajusti ihan lähivuosisatoinakin ja tulevaisuus ei näytä kovin kuumalta sekään. Lämmöt ovat nousseet puuduttavan hitaasti, flättipaikkoja on ollut kymmeniä vuosia. Keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa ihmiset innostuvat että kyllä se ilmu taitaa kumminkin sieltä tulla, mutta ei. Vain erittäin hyvällä mielikuvituksella ilmun voi sanoa noudattavan lätkämailan lapaa.

Tärkeys

Lätkämaila on kuitenkin ihan keskeinen ilmu-opille, sille että väitetään kasvihuoneilmiön voimistuvan hallitsemattomasti ja nopeammin kuin kymmeniin tuhansiin vuosiin tätä ennen.

Kun ja jos lätkämaila hylätään, on se samaa kuin jos kirkko hylkäisi keskeiset opinkappaleensa.

Michael Mannin lätkämaila on kuitenkin hylättävä, kun se ei pidä paikkaansa, ei menneisyyden eikä tulevaisuuden suhteen.

Lätkämaila itse asiassa on jo hylätty, se on IPCC:ssä korvattu graafilla jossa näkyy edes jotenkuten keskiajan ja roomalaisen kauden lämpökaudet pomppuina varressa. Tuleva lämpeneminen ennustetaan aika leveällä pensselillä, tulevaisuuden suhteenhan kukaan ei voi väittää että graafi olisi väärässä.

Rahoitus

Ilmastonmuutos, ilmu,  on valtava bisnes sekä siitä työllistyville tutkijoille, että sidosryhmille, joista vähäisin ei ole USAn demokraattinen puolue. Joten ei ole ihme, että taloudellisesti Mann ei ole ollut pulassa vaikka oikeudenkäyntiin uppoaisikin miljoonia. Hiukan eri asia Ballin kohdalla, Ballin on pitänyt kerätä rahoitusta ruohonjuuritasolta.

Mann haastaa

Mann haastoi Ballin mutta sen sijaan että Mann olisi pyrkinyt ratkaisuun oikeussalissa, jätti Ballin löysään kiikkuun, yhdeksäksi vuodeksi.

Tänä aikana riekkuminen Mannin tökeröllä tiedeväärennöksellä on estynyt. Joku on yrittänyt, mutta on saanut oman SLAPPinsa ja on mieluummin pyytänyt anteeksi ja maksanut. Mannin kannalta homma on toiminut kuin junan vessä.

Ilmu-valhesivustot jopa riekkuvat tällä, jota voisi pitää paremminkin oikeuden estämisenä. Samat valhesivustot selittävät nyt, että oikeus salli Ballin päästä hirttosilmukasta ikänsä takia. No, ei tosiaankaan. Kunnon asianajaja esittää kaikki asiakkaansa etua palvelevat näkökohdat ja onhan tuonkin oltava siellä mukana.

Oikeus ei tunne periaatetta, että ikä antaisi oikeuden loukata asiattomilla puheilla. Oikeuden kova sisältö on, että Mann ei toiminut mitenkään asian selvittämiseksi vaan pelasi puhtaasti aikaa. Nyt oikeus päätti että ajan pelaaminen loppuu tähän. On huomattava että Ball ei pyytänyt missään kohtaa anteeksi vaan oli loppuun asti sitä mieltä että Mannin pitäisi istua aikaa, eli vankilassa tiedeväärennöksestään.

IPCC

IPCC, hallitustenvälinen CCCP sai tämän yhdeksän vuoden aikana korjattua rivinsä, eli on korjannut lätkämailan aivan toisennäköiseksi ja teeskentelee, ettei lätkämaila olisi koskaan ollutkaan kovin keskeinen ilmulle.

Lehdistön osa

On ymmärrettävää ettei lehdistö voi oikein uutisoida keskeneräisestä oikeusasiasta. Mutta hiljaisuus oikeuden päätöksen jälkeen on huumaavaa. Missä on uutiset siitä että meitä kaikkia on hassutettu väärennetyllä tutkimuksella? Ja pitkään, monien vuosien ajan.

SLAPP Suomessa

Slappin tapainen menettely ei meillä hyvin onnistu. Yksinkertaisessa tapauksessa voi mennä oikeuteen jopa ilman avustajaa (jota en suosittele), lisäksi meillä on tavanomaista että aiheetta haastanut maksaa vastapuolenkin kulut.

Suomessa on kuitenkin eräitä erityistapauksia, jossa SLAPPin tapaista menettelyä käytetään.  Mutta pientähän se on verrattuna suuren maailman tyyliin.  Yksi tärkeimpiä hyvinvointivaltion tunnusmerkkejä on toimiva oikeuslaitos, siitä olisi syytä pitää kiinni ja huolehtia siitä että sen palvelut on kustannustenkin puolesta kansalaisen saavutettavissa.

Nygård

Odotan mielihyvällä että Nygård joutuu oikeuden teilipyörään kaikkien niiden rikosten tähden, joita hän on kohdistanut turvattomiin naisiin.

Jos hänet saatetaan oikeudenkäynnin jälkeen poliisiautoon toimitettavaksi vankilaan, ehdotan, ettei poliisi tavanomaiseen tapaan suojaisi asiakkaan päätä ettei se kolahtaisi auton ovenkamanaan.  (Donald Trumpin käyttämä vitsi rikollisista joita talutetaan poliisiautoon. Trump on muuten ollut erittäin hanakka SLAPPin käyttäjä ennen presidentiksi tuloaan).

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu