Miten rakennetaan toimimaton kaupunki! OSA I. Raideyhteys Vuosaareen, sitä ei ole

Pääkaupunkiseudun kaupungit vakuuttelevat rakentavansa toimivaa kaupunkia mutta taitaa olla päinvastainen seurauksena.  Vaikkapa liityntä meriliikenteeseen on ihmeen toimimatonta.

Raide Vuosaaren matkustajasatamaan

Vuosaaren satama sopisi Jätkää paremmin matkustajasatamaksi.  Autolauttojen taloustodellisuus yksinkertaisesti edellyttää rekkojen kuljetusta samoilla aluksilla kuin millä matkustajatkin kulkevat.

Rekkojen ajo Jätkässä ja Jätkän ympäristössä lähentelee ympäristörikosta.  Pitääkö rekkaliikenne tosiaan ängetä liikenteellisesti kaikkein vaikeimpaan ulokkeeseen Helsinginniemellä?  Vaikka mitä tehtäisiin, perusongelma ei siitä miksikään muutu.  Ja ilman rekkoja ei nykyisenkaltaiset autolautat voi liikennöidä.

Raide Vuosaareen

Olisi ollut mahdollista rakentaa Tikkurilasta raideyhteys Vuosaaren satamaan.  Raideyhteys on välttämätön toimivalle satamalle mutta Vantaan kaupunkipa ei rataan suostunut.

”Jo riittää peltomaisemiemme tuhoaminen” sanottiin Vantaan kaupungin johdossa kun kiellettiin raiteen rakentaminen pääradalta Vuosaareen.

No nyt ollaan innolla rakentamassa raitiovaunuyhteyttä Hakunilaan ja sen taakse Tikkurilasta.  Kysyn vaan, kuka sitä muka oikein käyttäisi.  Kuka haluaisi matkustaa Hakunilasta Tikkurilaan tai toisinpäin?  Niille harvoille jotka sellaista yhteyttä haluavat, riittäisi bussikyyti mainiosti.

Toisin olisi, mikäli Vantaan kaupunki olisi hyväksynyt junaradan rakentamisen Vuosaaren satamaan.  Välipysäkkeinä voisi olla Hakunila ja mitkä muut tahansa jo olevat tai rakennettavat lähiöt matkan varrella.  Lisäetuna olisi nopea yhteys edullisiin laivayhteyksiin Tallinnaan ja muualle.

”Raideverkko” voisi saada aidon silmän yhdessä metron kanssa mikäli Vuosaaressa metron ja junan asemat olisivat lähekkäin.

Tikkurilan houkuttavuus lisääntyisi.  Matkailijoilta voisi kysyä miksi vaivautua Helsinkiin kun puukkohippaa voi seurata Dixissäkin ja ampumavälikohtauksia tanssiravintola Tulisuudelmassa.

Vantaa olisi voinut kiristää käyttöönsä lähes ilmaisen radan joka parantaisi merkittävästi pääkaupunkiseudun infraa.
Helsinkiläisille olisi tullut paljon paljon halvemmaksi toteuttaa aistikas monikäyttörata Tikkurilaan kuin maanalainen pelkkää tavaraliikennettä palveleva rata joka tulee maan pinnalle vasta Keravalla.

Ainoa selitys nykyiselle ja suunniteltavalle nololle toteutukselle on, etteivät suunnittelijat kykene näkemään nenäänsä pidemmälle ja että omiin käsiin jäävästä raitiolinjasta saa muhevammat natsajuut ja muut korruptiiviset maksut puolueille ja päättäjille.  VR:n rata ei kelpaa koska kuntapäättäjät eivät pääse vetämään VR:ltä provikoita.

Lisäetuna

Täysin toimimattoman Helsinginniemen liikennekaaos olisi saanut ainakin pienen helpotuksen mikäli matkustajaliikenne siirtyisi Vuosaareen, edes osittain.

Helsinginniemelle voisi edelleen tulla risteilyliikenne ja nopean yhteyden tarjoavat alukset, olisivatpa nämä kantosiipialuksia tai ilmatyynyaluksia tai vaikkapa maaefektiä (tässä tapauksessa nestepintaefektiä) hyväksikäyttäviä ilma-aluksia tai puoli-ilma-aluksia.  Tai näiden hybridejä.

Tilanne nyt

Myöhäistä ei olisi vieläkään pyytää veronmaksajilta anteeksi ja ruveta suunnittelemaan raitiotieyhteyden sijasta junayhteyttä Vuosaareen.

Ne sadat miljoonat jotka tarvitaan Jätkäsaaren liikennekaaoksen selvittämiseen eivät poista sitä rakenteellista ongelmaa mikä on synnytetty Jätkäsaareen.

Suurin osa Jätkästä tai Katajanokalta kaljan perässä matkustavista ei suinkaan tule Punavuoresta tai Etu-Töölöstä vaan jostain kaukaa.

Vantaan kaupungin ja Helsingin kaupungin yhteinen ratkaisu olisi WIN-WIN molemmille kaupungeille.
Ihan merkityksetön ei olisi sekään etu että satamasta pääsisi lentoasemalle Tikkurilan kautta yhdellä vaihdolla tai jopa ilman vaihtoa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu