PAU-PAU-PAU todistaa ettei se ollut Oswald
Vuosipäivä lähenee. 22.11. 1963 salamurhattiin Yhdysvaltain presidentti. 60 vuotta sitten.
National Geographicin ohjelmassa joka käsittelee presidentti John F. Kennedyn salamurhaa, paikalla ollut todistaja kertoo miten elävimmin on jäänyt mieleen laukaukset, PAU-PAU-PAU.
Huomiota sopii kiinnittää siihen että laukaukset ovat tasavälisiä kuten ne ovat jokseenkin olleetkin. Laukausten kokonaismäärästä ei ole täyttä yhteisymmärrystä, kun rakennusten seinämien kaiku sekoittaa laskelmia. Laukauksia on ehkä voinut olla enemmänkin mutta ei ainakaan kolmea vähempää.
Tiedämme että ensimmäisen ja viimeisen laukauksen väliä on 8,5 sekuntia. Se on välittynyt kameroiden mikkeihin.
Jos laukaukset ovat olleet tasavälisiä kuten todistaja antaa ymmärtää ja josta ei liene epäselvyyttä, ainoa johtopäätös on ettei Oswald ole syyllinen, tai ei ainakaan ole toiminut yksin.
Nimittäin, Oswaldin väitetysti käyttämä kivääri, onneton sohlo on lukon toiminnaltaan niin kehno ettei annetussa ajassa sillä voi ampua kolmea tähdättyä laukausta.
Joten vain ensimmäinen laukaus voi olla tähdätty, kahden jälkimmäisen laukauksen osalta kyse ei voi olla tähdätyistä laukauksista. Aika ei vaan riitä.
Millä todennäköisyydellä tähtäämätön laukaus osuisi napakymppiin? Ainakin silloin voi sanoa että ampujana olisi voinut olla vaikka pihtiputaan mummo. Ei, ei ja vielä kerran ei. Kaksi tähtäämätöntä laukausta, älkää viitsikö naurattaa. Miksi osaava ampuja edes yrittäisi ampua tähtäämättömiä laukauksia?
Tasavälein ammutut laukaukset olisivat voineet tulla automaattikivääristä, jossa tähtäämistä jatketaan heti laukauksen jälkeen. Tai helppotoimisella lukolla varustetulla kiväärillä, vaikkapa sentapaisella joita ampumahiihtäjät käyttävät. He vetävät uuden patruunan piippuun keskeyttämättä tähtäämistä hetkeksikään.
Mannlicher-Carcanolla se ei vaan onnistu. Ase on otettava poskelta alas, ladattava ja nostettava uudelleen poskelle. Tähtäämisen uudelleen aloittamista hidastaa muotoilematon, tarkkuusammuntaan sopimaton tukki ja se, ettei kiikaritähtäin ole aseen päällä, vaan sivussa (lukko on tiellä).
Jos Oswald on ollut osaava ampuja, tottahan olisi osannut valita aseen joka sopii aiottuun tehtävään. Aseiden saanti on ollut vapaata Dallasissa. On hullua ostaa tarkkuusammuntaa varten sodassa ollut ylijäämäase postimyynnistä.
Tätä on kokeiltu
Ampumista on Carcanolla kokeiltu ja päästy tällaiseen johtopäätökseen. Virallinen tarina kai lähteekin siitä että viimeinen laukaus ei voi olla tähdätty. Uskoo ken jaksaa.
Lisätodistetta tulee yllättävältä taholta. Gus Hall, USA:n kommunistipuolueen pitkäaikainen johtaja on käynyt Moskovassa jossa on harmiteltu Kennedyn murhaa aidosti. Kennedyn kuolema neuvostoliittolaisten mielestä pysäytti aseriisunnan ja taisipa joku keskuskomitean jäsenistä tirauttaa itkunkin asian johdosta.
Neuvostoliiton matkan jälkeen Gus Hall vieraili Fidel Castron luona Kuubassa. Castro tiesi kertoa, että he olivat hankkineet Carcanon ja kokeilleet sillä ampumista ja todenneet, että Carcanolla ei voi ampua sillä nopeudella millä Oswald väitetysti ampui.
Lähde: Oswaldin asetta voi tarkoin tutkia netissä, se löytyy melko helposti ja on yksityiskohtaisesti tutkittavissa. Naarmuinen, juoksuhautojen hiekoissa pyöritelty sohlo, italialaisen Terni-tehtaan valmistama. Ternit tulivat talvisodan aikaan tunnetuiksi Suomessakin ”laadustaan”.
Gus Hallin osalta: Tuomas Savonen: Moskovan mies vakoilun verkossa, alaotsikko Amerikansuomalaisen Gus Hallin erikoinen tarina. Otava 2023.
Loppupäätelmä
Jos Oswald olisi oikeasti yrittänyt ampua ja on ollut ampumista ymmärtävä henkilö, tottahan olisi hankkinut kunnon aseen. Mutta ei ollut hankkinut. Jopa Oswaldin väitetysti ostama revolveri oli kaksi kertaa kalliimpi kuin Carcano. Jos Oswald olisi kuitenkin jostain syystä halunnut käyttää Carcanoa, ääni olisi ollut PAU — — —Pau — — — pau. Viimeisimmän kudin lähtiessä Kennedyn limusiini olisi ollut jo kaukana, tehokkaan ampumaetäisyyden ulkopuolella ja nopeassa liikkeessä.
Oswald on patsy, syntipukki, joka ties minkä tarinan nojalla on houkuteltu mukaan seikkailuun ja saatu näyttämään tekijältä. Näin mielestäni.
Ja tämä johdantona toiseen syntipukkiin, Osama bin Ladeniin.
Voisi vielä tähdentää että todistaja pitää itsestään selvänä että ääni on tullut samasta aseesta ja samasta lähteestä, suunnasta. Syntyy mielikuva ampujasta joka ampuu heti seuraavan kun on selvinnyt edellisestä ja ehtinyt valmistautua seuraavaan. Jos niin on, silloin se ei ole ollut Oswald.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kuunnellut äänitettä, jossa puoliautomaattiaseella on todistetusti ammuttu kolme erillistä laukausta. Tallenteelta kuuluu silti vain yksi hieman pidempi PUM! Kyse ei myöskään ollut douple-tap tai triple-tap laukauksista, vaan ampuja väitti tähdänneensä jokaisen laukauksen. Se oli suuri mysteeri, miten nauhoitteelta kuului vain yksi laukausääni, kun hylsyjä oli kolme.
Ilmoita asiaton viesti
Harvempi varmaan kuullut tästä laukausmäärien yksityiskohdasta, tosin harva paljoa tutustunut tapaukseen tällä otteella.
Jos tilanne suunniteltu, mukaan on voitu laittaa paljon hämärtäviä tekijöitä, ihan savuverhoksi.
Hyvin suunniteltuja murhia, voi olla vaikea selvittää, koska selvittämistyö tehty vaikeaksi. Ei välttämättä ne yksityiskohtien haasteet, vaan jokin vaikuttavampi ote siihen, että asioista ei selvyyttä ole oikein saada.
Palmen tapaus voi olla samaa, jne. (Ei kuitenkaan täysin varmaa, mikään yksittäistapaus hämäräksi jäävänä)
Vaikka eksoottisen oloista ja elokuvamaista, näitä voidaan tehdä vähälukuisina, mutta sitäkin merkittävemmissä kohdin.
Valikoidut ja osuvasti kohdistetut interventiot, ovat paitsi tehokkaimpia, lopulta ehkä taloudellisin toimitapa, toteutuksellisesta vaikeudesta huolimatta.
Menetettelypainotus vaatisi avointa analysointia, miksi on tosiaan sujuvinta, toisin kuin helposti voisi olla taipuvainen kuvittelemaan.
Mitä avoimuus tuossa tarkoittaa. Vähän normiassosiaatioista poikkeavaa. Voiko vaikeus avoimuuden tapauksessakin olla joskus jotain perivaikean käsittävää. Hyvin erikoista.
Todellisuus haastaa tarkkuuteen, ja vaikka tosi harvinaista, ei välttämättä vähävaikutteinen kenttä.
Ilmoita asiaton viesti
En millään lailla tyrmää Kososen väitettä, nyt vaan päätin käyttää hyväkseni National Geographicin todistajaa, kun siinä ohjelmassa on kerätty keskeisin aineisto mikä puhuu Oswaldin syyllisyyden puolesta.
Äänitallenteita on sinällään kai erilaisia kun seinistä tuleva kaikukin on erilainen eri puolilla aluetta.
Ilmoita asiaton viesti
Missä on rikospaikkakuvat pressan autosta, niistähän näkee selvästi mihin suntaan veriroiskeet ja aivojen palaset on lentänyt. Kävikö näillekkin niin ikävästi että koira söi ne.
Ilmoita asiaton viesti
Limusiini vietiin huoltoon ja huoltoasiakirja on ollut Mobilisti-lehdessä skannattuna jotain 10 vuotta sitten. Mm. mainittu luodin kimpoamisjälki tuulilasin karmissa.
Hyvin putsattu ja huollettu, veriroiskeet pesty pois.
Ilmoita asiaton viesti
Minä en ota kantaa miten tuo murha tapahtui, mutta onhan siitä kuvia. Aika oleellinen on se, mihin suuntaan takaraivo lentää osumisen jälkeen. Fakta on, että se lensi ylös-/taaksepäin. Warrenin komission raportissa tuo takaraivon aukko kuvataan muuten väärään paikkaan. Reikä on aika keskellä takaraivoa ja Warrenin raportissa se on paljon alempana. Muuten, mielenkiintoisinta taitaa olla, että tuo ns. mysteeriluoti oli käytännössä ehjä.
Ilmoita asiaton viesti
”Nimittäin, Oswaldin väitetysti käyttämä kivääri, onneton sohlo on lukon toiminnaltaan niin kehno ettei annetussa ajassa sillä voi ampua kolmea tähdättyä laukausta.”
Tuon kaltainen todistelu ei tuo lisäarvoa 60 vuoden aikana jo käytyyn keskusteluun.
En ota tässä kantaa puolesta tai vastaan Warrenin komission raporttin. Jos jotain pitää sanoa, niin mielestäni koko totuutta se ei sisällä (ehkä selkein viittaus tähän on tappavien laukausten suunta todistusaineiston perusteella).
Kuitenkin minua harmittaa edellä lainatun kaltaiset ”todistelut”.
Ilmoita asiaton viesti
Mannlicher-Carcano: 6 laukausta 5,1 sekuntia
https://www.youtube.com/watch?v=h4c5Zr7hzzA
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin jo ihmettelin että eikö nyt kukaan ole aseella ampunut. Eli samaan tapaan pystyy ampumaan kuin millä tahansa pulttilukolla ilman mitään kommervenkkejä. Tältä osin Karisen väitteiltä putoaa pohja pois.
Ilmoita asiaton viesti
Ks. yllä esittämäni linkki. Tuossa aseessa ei kiikaritähtäin ollut mitenkään tarkka, päinvastoin, joten Karisen väitteeltä ei putoa pohja.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ei tarkkuutta millään tavalla kommentoitukaan, vaan tulinopeutta. Asia kerrallaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo video todistaa, että kyllä laukauksia saa aikaan 6 kappaletta 5 sekunnissa, mutta vain yksi niistä voi olla kunnolla tähdätty liikkuvaan maaliin eli ensimmäinen. LIsäksi Oswald on ollut varsin kehno ampuja.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo ei ollut Kennedyn ampumisen laukaustahti. Aseen käsittely ei vaadi niin paljon aikaa etteikö olisi ollut mahdollista ampua niitä ja samalla pikaisesti tähdätä. Eli tämä argumentti ei ole pitävä.
Samoin Oswaldin kyvyistä ampujana on erilaisia näkemyksiä. Mutta muutoin pidän virallista selitystä epävarmana ja mahdollisena että jotain isompaa oli takana. Miksi Oswald esimerkiksi ammuttiin?
Ilmoita asiaton viesti
The trajectory of the magic bullets was phenomenal, to say the least. Maybe later for military use?
Ilmoita asiaton viesti
Siis nimenomaan sitä oli Kuubassa kokeiltu eikä ollut onnistunut.
Sikäli ei putoa pohja pois että kyllähän Kuubassakin osataan ampua.
Tietääkseni on virallisessakin tutkinnassa tultu johtopäätökseen ettei viimeinen ratkaiseva laukaus ole ollut tähdätty vaan onnenkantamoinen.
Tässä on aika paljon samaa kuin WTC-turmien kanssa, voiko lentokonetta lentää kovalla nopeudella alhaisessa korkeudessa ilman että siivet repeää irti, kun nääs konetta ei ohjekirjan mukaan saa lentää kovalla nopeudella matalalla kun ei se kestä sitä.
Ja kun ei se enää tottele ohjaustakaan suurissa nopeuksissa matalalla.
Ilmoita asiaton viesti
”Mannlicher-Carcanolla se ei vaan onnistu. Ase on otettava poskelta alas, ladattava ja nostettava uudelleen poskelle.”
Video osoittaa että tarve aseen laskemiselle ei pidä paikkaansa. Jos se ei Kuubassa onnistu, niin Kuubassa ei osata ampua.
Ilmoita asiaton viesti
Katos se video uudestaan, se on editoitu ihan vi…een.
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Tarkemmin katsoen häikkää päällekkäisissä laukeamisissa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa ei tähdätä liikkuvaan maaliin, vaan ammutaan tuelta suurin piirtein samaan paikkaan. Osumia ei näytetä. Ei myöskään kerrota, miten paljon on tuota nopeutta harjoitellut. Onhan tuolla aseella oikeastikin testattu niin, että osumatkin on katsottu. https://en.wikipedia.org/wiki/John_F._Kennedy_assassination_rifle
Ilmoita asiaton viesti
😆 Tossahan laukee kax patii samaan aikaan ja myös kax hylsyy lentää samaan aikaan. Huonosti manipuloitu viteo siis. Myös toinen laukaus on huonosti editoitu kun pati lähtee vasta kun käsi on jo lukolla.
Ilmoita asiaton viesti
Harrastatko ampumista?
Jos harrastat, niin kuinka nopeasti saat itse pulttilukolla laukauksia aikaiseksi ylipäätään peräkkäin?
Entäpä tähdättyinä?
Suoraveto lukolla?
Vipulukolla?
Itselataavalla kertatulella?
Ilmoita asiaton viesti
Suurin osa niistä, jotka paikalla olleina ovat todistaneet salaliiton puolesta, ovat perustaneet argumentointinsa sille, että ainakin yksi laukauksista tuli toisesta suunnasta auton ohittaman ruohokentän puskan takaa. Tästä on erilaisissa salaliittoa tukevissa dokumenteissa runsaasti toisiinsa liittymättömien silminäkijöiden havaintoja.
Mutta vaikea tietää ketä uskoa. Salaliiton todennäköisyys on kuitenkin näppituntumalta ajatellen varsin suuri.
Ilmoita asiaton viesti
Presidentin auton tuulilasissa oli ampumareikä. Sen on todistanut ainakin kolme henkilöä. Kennedyn kallon osuma on tullut edestäpäin. Se on mahdotonta muutoin. Takaa tullut luoti ei vie kallon takaosasta kolmannesta.
Kennedyllä oli merkittäviä vihamiehiä pelkästään USAssa. Moni hyötyi merkittästi hänen kuolemastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin koko sarjan. Jos sarjan tarkoitus oli, niin kuin minä sen ymmärsin, luoda uskoa ja vakuuttaa, että kyllä se oli Oswald, joka ampui Kennedyn, niin kyllä minun kohdalla vaikutus oli päinvastainen. Muutenkin ampumisen jälkeiset tapahtumat ovat erikoisia. Oswaldia kuljetaan ruuhkassa ihmisten keskellä ja kuinka ollakaan, Ruby pääsi lähietäisyydeltä ampumaan Oswaldin. Sehän oli varsinainen onnenpotku Oswaldin oikeudenkäyntiä ajatellen, koska näyttö oli hatara.
Minulle jäi jostain syystä mieleen Jacklyn Kennedyn sanat, kun häneltä kysyttiin, haluaisiko hän vaihtaa vereen tahrautuneet vaatteensa ennen Johnsonin virkavalan vannomista: ”En halua vaihtaa, sittenpähän näkevät, mitä he ovat tehneet”.
Ilmoita asiaton viesti
Monikon käyttö ei myöskään ole mitätön seikka. Koneeseen mennessä Jackie tiesi hyvin, että ampujaa pidettiin yksin toimineena. Monikon käyttö ei oikein tunnu sattumalta. Jackie tiesi miestään uhkaillun ja on perin outoa, etten tiedä Jackien myöhemminkään julkisuudessa arvioineen tekoa ja tekijöitä. Ehkä hän pelkäsi ja vaikeni.
Ilmoita asiaton viesti
Tapauksesta, ja tällaisten liepeiltä, mieleen tulee tämä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/anttikuosmanen/pauna-lihaa/#comment-4012554
Dan Brown on omistautunut tällaisen kerrontaan. Samoin esim Tex Willer, sarjakuvapuolelta.
Dan Brown on tuottajana siitä hassu, että tosiaan painottaa tarinan tiettyä painavuutta, jopa naivistisesti. Elokuvakerronnassa, tämä ilmaisutapa on tyypillisempää vahvana.
Dan Brownin tarinat sillä tavaa simppeliä ja kotoisen liityttäviä, että vähän kuin Mika Waltaria kuulisi, ja tietysti Lars Svedbergin tulkitsemana.
Joku osaa tehdä virtuaalisen kodin ja turvan, ihan kirjallisuuden kautta toteutettuna.
Kasattu ympäristö extremistisen kuvitteellis-irrallista, mutta silti resonoivuutta aikaansaavaa, ja siten merkittävä osa teoksen rakennetta, ja varmaan sitä kautta, merkittävä osa itse kunkin todellisuus-suhdetta.
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta vaikea tietää ketä uskoa. Salaliiton todennäköisyys on kuitenkin näppituntumalta ajatellen varsin suuri.” (Juha Kuikka)
Helppo kallistua tuollaisen (täsmällisen?) ajatuskulun kannalle.
Jenkit sentään saavat jotain tapahtuvaksi, jos eivät tykkää valtaa pitävistään. Ainakin juuri tuohon aikaan siellä rytisi ja miestä kaatui. Päteneekö laajemmin ko. valtakunnassa? Jos kallistutaan salaliittopuolelle, niin ainakin sitä tukisi se, että perussyyllinen löytyy siltä puolen jolla silloisessa ajassa oli ”kahisevien seteleiden” rakentama valta käsissään ja näin ollen paljon mahdollisuuksia.
Tuosta tulee mieleen se, että itäisessä naapurimaassamme ollaan tällä sektorilla aika nahjuksia. Tai sitten siellä ollaan täysin tyytyväisiä valtaapitäviin. Tai sitten siellä eivät valtaa pitävät (kuten presidentit) ajele avoautoissa.
Kariselle: Hyvää ajanvietettä.
Edit: Tarkka havainto A. Ollilalta. Tämä: ”En halua vaihtaa, sittenpähän näkevät, mitä he ovat tehneet”. Tuo lause kuin pomppasi korviin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuttu on ollut Moskovassa kun Putin lähtee Kremlistä. Liikenne pysäytetään ja kymmenien panssaroitujen autojen letka ajaa lujaa eikä voi tietää missä autossa Putin on.
Ja onhan Putinilla oma armeijakin joka ei ole muun armeijan käskettävissä.
Eiköhän niillä mennä, mahdollisesti pitkäänkin.
Kennedyn omat nimikko-henkivartijat tunnetusti eivät olleet Dallasissa vaan muualla.
Ilmoita asiaton viesti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lee_Harvey_Oswald
Oswald oli äärivasemmistolainen. Sellainen voi tehdä mitä tahansa hullua, kuten Suomen eduskunnastakin näemme. Oswald oli myös ilmeisestikin taitava ampuja.
Jos sitten ajatellaan salaliittoa (joka olisi murhannut Kennedyn), niin saadaanko salaliittoon osallistuneiden määrä pidettyä uskottavan pienenä, ettei kukaan myöhemminkään vuoda? Ehkä tämä saadaan täytettyä, kun mahdolliset laululinnutkin saatiin vainaiksi. Esimerkiksi Kreml olisi värvännyt Oswaldin ja myös Rubyn ampumaharrastuksiin. Rubyn myrkyttäminen olisi ehkä se vaikein osuus.
Mutta olisiko Neuvostoliitossa odotettu jotain hyötyä itselleen tästä? Ei oikein tunnu uskottavalta. Kuuban osalta voisi ajatella, että pelkkä kosto olisi ollut riittävä motiivi. Jos sitten ajatellaan USA:n sisäisiä tekijöitä, niin voisihan siinä olla joitakuita hyödyn saajia, joista sitten pitäisi seuloa. Tämä sisäinen salaliittolaisjoukko olisi kuitenkin se, josta herkimmin löytyisi joku vuotaja.
https://en.wikipedia.org/wiki/Jack_Ruby
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan kukaan joka on ollut vuoden töissä neukkulassa enää äärivasemmistolainen? Oswaldhan halusi pois. Merkillistä että rautaesiripun yli hypitään kuin tyhjää vaan. Ei neukkulasta yleensä lähdetä kun alkaa tehdä mieli. CIA ja FBI eivät ole olleet yhtään kiinnostuneita kaverista joka on ollut vuoden neukkulassa, omituista.
Luulisin että on suurempiakin salaliittoja ja kukaan ei vuoda. Olihan samaan aikaan Yhdysvalloissa vahva järjestäytynyt rikollisuus mutta eihän sitä kukaan Suomessa siihen aikaan uskonut. Kai sitäkin voidaan pitää salaliittona, puolijulkisena sellaisena. Kaikkea mitä järjestäytynyt rikollisuus on tehnyt, ei selviä ikinä. Järjestäytyneen rikollisuuden kovin ydin ei edes ole ollut italialainen vaikka niin nykyisin uskotellaankin.
Komisario Tippitin ampumisen nähneet ovat piilotelleet itseään vuosikymmeniä, ei ole ollut terveellistä kertoa mitä on nähnyt.
Kuolinvuoteellaan salaisen agentin poika todisti että hänen isänsä oli ollut yksi niistä kulkureista jotka poliisi pidätti Grassy Knollilta ja jotka päästettiin vapaaksi ilman että edes nimeä kysyttiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kennedyn murhan takana ollut salaliitto on voinut olla sen verran rajoitettu ja lojaali toisilleen, että se on ollut mahdollista pitää salassa. Esimerkiksi kuumatkan feikkauksen kohdalla sellainen tuntuu kyllä mahdottomalta.
Aihetodisteita salaliiton puolesta on paljon. Merkittävin niistä Rubyn tekemä Oswaldin murha. Ruby ei ollut mielipuoli, vaan kuolettavaa sairautta potenut kovanaamainen gangsteri.
Oma olettamukseni on, että hänelle on sanottu, että ”hoidat homman tai sinut hoidetaan huomenna.”
Ilmoita asiaton viesti
Warrenin komissio päätarkoitus on ollut rauhoittaa mieliä, ei suinkaan selvittää mitä todella on tapahtunut.
Ihmisten ahdistus ja huoli oli kanavoitava rauhallisiin uomiin eikä panikointia kommunistien vallankaappauksesta ollut syytä edistää. Eikä ajatuksia siitä, kenet mahdollinen salaliitto seuraavaksi tappaa.
Niiden syiden tähden on ihan sivuseikka kuka leimataan yksittäiseksi sudeksi.
Yleensäkin salamurhat halutaan esittää yksittäisen ihmisen tekoina, näin myös Bobrikoffin murhan suhteen.
Myös WTC-turmissa oli keskeistä ettei ketään tekijää jäänyt henkiin. Osamaakaan ei haluttu todistamaan ja selittämään yhtään mitään oikeudessa. Selvintä oli ottaa pois päiviltä niin tarina pysyy ehyenä.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi valita, maassa jossa vielä viime vuosisadalla pystyi ostamaan aseen kuin aseen ilman mitään esteitä, tehtäväänsä suhteellisen kelvoton ase, kun markkinoilla olisi ollut helposti saatavilla tehtävään erityisesti suunniteltuja varusteita?
Itse olisin valinnut tuon ajan market aseista Springfield M-14 kiväärin.
Pulttilukkoisen käytön nopeudesta puhuttaessa tulee ottaa huomioon kaksi tekijää: Onko kyseessä suoravetolukko vai perinteinen kierrettävä ja käytetyn patruunan pituus. Ampumahiihtokiväärit ovat nopeita käyttää, koska niissä on suoravetolukko ja hyvin pienikokoinen 22.LR patruuna.
Nopein sotilaskäytössä ollut pulttilukkoinen ampuma-ase oli brittiläinen Lee Enfield, jonka kymmenen patruunan makasiinin pystyi tyhjentämään enempi tähtäämättä noin kymmenessä sekunnissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja verrataan sitä siihen että ostaa aseen postimyynnistä kuvan perusteella.
Asetta ei voi kokeilla miten se istuu itselle. Ei voi tarkastaa kuntoa. On arpapeliä onko ase väljäksi ammuttu II maailmansodan juoksuhaudoissa vai onko se jonkun könsyn pilalle jynssäämä.
Tämä on kuin Putinin pelikirjasta: Nähköön maailma miten me haistatamme teille ettekä voi mitään. Samalla periaatteella Putinin käyttämät myrkyt salamurhissa ovat olleet sellaisia ettei niitä kadun miehellä ole toivoakaan saada hankittua.
Ilmoita asiaton viesti