Piti tulla pelastusta, mutta tulikin markkinahäiriö. Suomi omaksuu kehitysmaakäytäntöjä

Jos vastuuntuntoinen toimija ei hae koronatukea (ehtona yrityksen kehittäminen), mutta ahne ja vastuuntunnoton kilpailija sitä hakee, syntyy tilanne missä keplottelija pääsee kehittämään toimintaansa (lue: viemään markkinaosuutta) vastuulliselta kilpailijaltaan.

Tämä kääntyy alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Kunnotonta palkitaan, vastuullisesti toimivaa rangaistaan.

Johtopäätös: Jo myönnetyt tuet on laitettava uuteen harkintaan. Näin suurta markkinahäiriötä ei tule sallia.
Toisena vaihtoehtona on myöntää tukea sitä hakemattomillekin. Se vaihtoehto tuskin tulee kysymykseen, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää peruuttaa jo myönnetyt tuet. Kyse on kuin alokkaan asennosta, sitä ei voi korjata vaan se on tehtävä kokonaan uudelleen.

Askel tiellä joka johtaa Suomen kehitysmaaksi

Kehitysmaat Afrikassa tunnetaan siitä ettei mikään kehity. 40 vuoden takaisessa kuvassa ainoa ero nykypäivänä samassa paikassa otettuun kuvaan on se, että kehitystyöntekijöiden autot ovat eri mallia. Pääkaupungeissa mihin kehitysmaatukia virtaa on kyllä pilvenpiirtäjiä, mutta jo parinkymmenen kilometrin päässä kehitysavun jakopaikalta tiet ovat liki kulkukelvottomia.

Valtavasti näissä maissa silti työskennellään kehityshankkeiden parissa. Paras tarina voittaa rahoitusta, joten siellä keskitytään tarinoiden keksimiseen. Sama tapa on nyt siirretty meille. Tarinat voidaan syöttää Business Finlandille tai ELY-keskuksille jotka myöntävät kehitysrahaa. Paras tarina voittaa, ja nyt melkein tarina kuin tarina on kelvannut. Tosin onhan kehitysmaissakin pula hyvistä tarinoista ja rahaa pitää silti jakaa vaikka tarinat eivät aina olisi kovin kummoisia.

Kehitysrahojen käyttö on oma taiteenlajinsa. Tilataan tai teetetään siskon kummilla tai muulla sukulaisella tai kaverilla selvityksiä jotka eivät ole ihan halpoja.

Tai harrastetaan kuittikauppaa. Ostetaan selvityksiä ulkopuolisilta toimijoilta. Varmasti löytyy toimijoita, jotka ovat halukkaita myymään kuitteja osalla kuitin loppusummasta. Erotus on verovapaata tuloa, valtion pohjattomasta kassasta.

Venäjä on perinteisesti halvin paikka mistä kuitin voi ostaa. Tehdään markkinatutkimus, miten muumimukit kävisivät kaupaksi Venäjällä.

Kirjoitetun tutkimusraportin voi toimittaa muun selvityksen ohella BF:lle. Ei siellä muitakaan selvityksiä lueta, ja vaikka luettaisiin, ei niistä mitään ymmärrettäisi. Ja siinäkin tapauksessa että ymmärrettäisiin, voitaisiin sanoa, että tilasimme tutkimuksen bona fides, vilpittömin mielin. Jos tutkimus ei ole hyödyllinen, mitäpä sille voi.

Ja se itse kehittäminen:

Pidetään palkkalistoilla henkilökuntaa, millä ei ole mitään varsinaista tehtävää.  Mieleen tulee tukirahat joilla saatiin järjestettyä yksi juoksutapahtuma.  Perheenjäsenet on yksi ilmeinen ryhmä, mutta sukulaisetkin menettelevät ja kylänmiehet jos palauttavat osan palkastaan maksajalle.

Ostetaan tukirahalla koneita jotka kilpailija joutuu ostamaan omalla rahalla. Ostetaan koneita, ja kuitteihin kirjoitetaan eri summia kuin mitä todellisuudessa rahaa vaihtuu. On olemassa moniaitakin tilanteita missä koneen hinta voi vaihtua kovemmaksi ilman että sillä on myyjälle veroseuraamusta tai jossa ylihintaa voi jakaa ostajan ja myyjän välillä.

Viime kädessä takapihan romuläjä voi vaihtaa omistajaa kovaan hintaan. Minkäs sille sitten voi jos hankinta ei ole ollut onnistunut. BF ei ainakaan sitä pysty selvittämään, miten hyödyllisiä jotkin takapihalla pitkään seisseet laitteet ovat.

Mainostamiseen saadaan uppoamaan kivasti rahaa. Voidaan ehkä jopa sopia että osa mainosrahasta palautuu takaisin maksajalle. Mutta tokihan mainostaminen hyödyllistä on yrityksen kannalta, sillä pystytään nostamaan omaa markkinaosuutta vastuuntuntoisten toimijoiden kustannuksella.

Synnytetään markkinahäiriö valtion tukirahojen avulla. Imaistaan valtion tukirahat jotka sitten onneksi menevät pian kiertoon ehkä joskus avattavissa ravintoloissa. Kelmit kiittää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu