Pitsinnypläys, tuo hiukan unohdettu harrastus (nyt en mainitse enää r-sanaa). Fawlty Towers mainitaan

Aikanaan Pitkän Jussin majatalossa (englantilainen komediasarja Fawlty Towers) majatalonpitäjä Basil (John Cleese) oli saamassa saksalaisia asiakkaita.

Koskapa voitetusta sodasta oli vasta 30 vuotta, Basilin täytyi ehtimiseen muistuttaa itselleen, ettei mainitsisi sotaa. Siitä olisi ikävää muistuttaa kun saksalaiset olivat hävinneet sodan.

Nyt minulla on hiukan samaa ongelmaa.  Olen saanut jo kolme kirjoituskieltoa r-kirjoittelusta ja siitä ei kannattaisi lausua enää halaistua sanaa.  Silti aihe vaan pyörii mielessä.

En edes ole ehtinyt nykysellaisiin saakka, olen käsitellyt vain r-historiaa ja nyt viimeisimmässä, ihme r-ta (YLE MOT).  Mielenkiinnolla seuraan, salliiko US ylläpito edes r-aihetta sivuavaa kirjoitteluani, jos aihetta sivuavaa sattuisi tulemaan mieleen kirjoittaa.

Viimeisin r-kirjoitus hävisi tunnissa, se oli jankkaamista (käsitteli mm. ihme r-n ominaisuuksia).  Jankkaamisesta en tosin saanut kuin kolmen päivän kirjoituskiellon.  Täytyy todellakin yrittää kohentaa kirjallista ilmaisuani.

Mitä tulee pitsinnypläykseen, se on hieno harrastus.  Se on aivan turhaan viime vuosina jäänyt sivuun valtavirrasta.

Ohessa ote wikipediasta:  Nypläyksessä käytetään neljää eri lyöntiä eli nypylöiden siirtotapaa.  Nyplääjä käsittelee aina neljää nypylää kerrallaan.  Kiertolyönnissä nelikon toinen nypylä nostetaan kolmannen yli.  Puolilyönnissä tehdään ensin kierto, jonka jälkeen toinen nypylä nostetaan ensimmäisen ja neljäs kolmannen yli.  Liinalyönti tehdään kuten perättäiset verkkolyönti ja kierto.  Kokolyönti tehdään kuten kaksi perättäistä puolilyöntiä.  Lyöntejä yhdistelemällä ja eri nypylänelikkoja ja -pareja käsittelemällä syntyy pitsi, joka muotoillaan nypläysalustalle nuppineulojen avulla.  Peruslyöntien lisäksi käytetään erilaisia erityistekniikoita kuten kierteitä, silmuja ja kutomalla tehtävää mantelia.

Et tarvitse kuin nypylät, nypläystyynyn, lankaa ja mynsterin eli mallin.

Tämä on helppo oppia, sillä onhan nykynuoriso kätevää käsistään.  Jos osaa niinkin vaikean tekniikan kuin swaippaamisen, tottahan oppii pitsiäkin nypläämään tuossa tuokiossa.

Hauskoja hetkiä pitsinnypläyksen parissa!

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu