Rakkaudesta snookeriin; miten snooker tuli Suomeen

Saimme juuri todistaa mielenkiintoista snookerin loppukilpailua.  Snooker on ihan parasta penkkiurheilua, se on katsojalle mielenkiintoista.  Snooker on muutenkin nousussa, Suomeen tulee lähiaikoina kuuluisuuksia vierailuille ja uskoisin pelin kiinnostavan melko laajoja piirejä.

Miten snooker tuli Suomeen

Oman tietoni mukaan snookerin Grand Old Man on Suomessa Kare Kauppinen, tunnetun snooker-selostajan Aki Kauppisen isä.  Joka muuta tietää, kertokoon.

Seuraavassa on auktorisoimaton muistelus, lupaa kysymättä ja pyytämättä.  Jonkin verran tiedon tuskaa tämä voi joillekin tuottaa, mutta elämä on.

Tapasin Karen ensimmäisen kerran 70-luvun lopulla.  Silloin hänen ykkösharrastuksensa oli slalom.  Kovan luokan talousmies.  Talousjohtaja ei ihan pienessä firmassa ja etevä alallaan.

Suorasukainen, selkeästi ajatteleva tyyppi.  Tultiin hyvin toimeen joskin oltiin hiukan eri ikäisiä, Karen ollessa vanhempi.

80-luvun puolelle tultaessa Kare perheineen muutti uuteen kämppään Espoon perukoille.  Todella tyylikäs kämppä hyvillä näkymillä.  Tänne hän hankki pool-pöydän.  Minä siihen sitten sanomaan että eikös tämä pool ole hiukan sellainen rekkamiesten laji?  Sopii hyvin Road Houseen country-musiikin säestyksellä pelattavaksi.

No, eihän sitä englantilaista biljardiakaan varsinaisesti loordit pelaa mutta kuitenkin tällaiselle konossöörille kuin minä tyyli on tärkeää ja näiden kahden pöydän ero on huimaava.

Tyylillä en tarkoita hienostelua, usein paremminkin päinvastoin, särmät kledjut ja merkkivaatteet on usein paha tyylirikko.

Mutta takaisin biljardiin, niin minäpä sitten annoin Karelle kirjasen Billiards and Snooker omasta hyllystäni.

Erityisesti itse pidin billiardsista jota pelataan kolmella pallolla.  Se on varsin antoisa peli vähätaitoiselle.  Siinä melko vähin taidoin pääsee kymmenen tai parinkymmenenkin lyönnin breikkeihin.  Ammattilaisille tai muuten taitaville se on tullut liian helpoksi ja on nykyään jäänyt sen vuoksi pois käytöstä.

Snookeria olin sen verran kokeillut (minulla oli oma pikkupöytä) ettei se tuntunut mielenkiintoiselta pelaajan kannalta.  Liikaa tuskaa toistaitoisen kannalta kun peli ei etene.

Ja loppu on historiaa…

Kun seuraavan kerran kävin Karen luona, pool-pöytä olikin vaihtunut puolipöytään ja snookerpeli oli täydessä vauhdissa.

Olin hölmistynyt.  Ei olisi tullut mieleenkään että kirjasen kahdesta pelistä hän valitsisi juuri tämän snookerin.
Täyskokoinen pöytä ei olisi mitenkään mahtunut siihen kämppään, ei vaikka olisi poistanut jokseenkin valtavan merivesiakvaarion joka oli myös yksi Karen harrastuksista.

Niin eipä aikaakaan kun perheellä oli etsinnässä uusi kämppä jonne mahtuisi täysikokoinen snookerpöytä.  Sellainen sitten löytyikin keskisestä Espoosta, mutta samalla meni entisen asunnon poikkeuksellisen antoisat näkymät ja tyyli. Harmittava muutos, ja tätä juuri tarkoitan otsikolla, että rakkaus snookeriin sai muuttamaan tyylillisesti möllimpään joskin selkeästi isompaan kämppään.

Asiaa läheisesti tuntematta uskoisin että Aki ja Kare ovat pelanneet aika lailla snookeria kotonaan.

Ja bisnekseen…

Snooker-halleja ei Helsingissä ollut, olisiko ollut koko Suomessakaan.  Yksi vanhanaikainen biljardisali oli kyllä, jossa Punavuoren venkulat kävivät pelaamassa kaisaa.  Kaisapöytiä oli siellä täällä, upseerikerhoissa ja varuskunnissa nyt ainakin.

Karella oli näkemys että ensimmäisenä snooker-markkinoille tuleva korjaa potin.  Tämän saman perinteisen erehdyksen ovat kai tehneet viime aikoina Padel-kenttien perustajat.

Kun kysyin rahoitusta Kare kertoi rahoituksen perustuvan bullet-lainoihin.  Pahaenteinen nimi.  Bullet otetaan eikä sitä lyhennetä ja se maksetaan eräpäivänä pois.  Ja kun kysyin millä se sitten maksetaan, Kare sanoi että otetaan uusi bullet-laina.

Bullet-laina ei tuntunut ainakaan minun jutulta.  Mutta olinhan ihan sivustaseuraaja.  Pienesti avustin hallien perustamisessa Ratakadulle ja Oulunkylään ja Vuosaareen.

Tätä myös tarkoitan otsikolla, rakkaudesta snookeriin.  Tuskin Kare kuvitteli pääsevänsä niille ansioille kuin taloushallinnon ammattilaisena pelkillä halleista tuloutuvilla tuloilla.  Uskoisin että rakkaus lajiin oli iso syy ryhtyä snookerhalliyrittäjäksi.

Lama tulee…

Sitten tulikin lama kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nopeassa tahdissa yksityinen kulutus loppui.  Tai väheni dramaattisesti.  Niissä oloissa ei asiakkaita halleille riittänyt.

Osumaa tulee väkisinkin toiminnan alasajon kanssa.

Hallit hävisivät nopeahkossa tahdissa ja Kare palasi takaisin omalle alalleen.  Tässä vaiheessa tiemme kulkivat eri suuntiin enkä tavannut Karea moneen vuoteen.  Kävin kuitenkin tässä muutama vuosi sitten jutskaamassa kun oli visainen talousongelma johon tarvitsin ”toisen mielipiteen” kuten tapana on sanoa.

Pieni sivumuistelus

Karen isä tuli aikanaan tunnetuksi pogokeppi-villityksen tuojana Suomeen.  Sellainen nopeasti levinnyt hullutus joka myös loppui nopeasti.  Eli tätä taitaa olla suvussa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu