Suomen Joutsen, se parempionninen tuhkasta nousevan valtion tunnuskuva

Kun tuli kirjoitettua Estoniasta niin kirjoitetaan nyt myös Suomen Joutsenesta.  Suomi oli aikanaan samaan tapaan Venäjän vallasta vapautunut uusi valtio.

Siinä missä autolautta Estoniasta tuli tunnuskuva uudelle Virolle, oli aikanaan Suomen Joutsen nuoren valtiomme tunnus ja ylpeys.

Estonian uppoaminen oli kova henkinen isku Viron valtiolle.  Alus edusti valtiota pienoiskoossa, joka suuntaa kohti parempaa tulevaisuutta.  Meillä kävi parempi tuuri, tunnuskuva ei uponnut eikä sitä myyty romuksi vaikka joutuihan se kyllä Turkuun.

Suomen Joutsen teki kahdeksan valtamerimatkaa, lähtien tyypillisesti syksyllä ja palaten vakiopaikalleen, ankkuriin Katajannokan pohjoispuolelle, Meriekipaasin eli Merikasarmin eteen, keväällä.

Ainoastaan yhden kerran Suomen Joutsen, tosin ensimmäisellä matkallaan, joutui vaikeuksiin ja sekin oli vain typerän käskyttämisen syytä.  Fregatti komennettiin lähtemään inhimillisesti katsoen liian myöhään syksyllä ja Joutsen joutui Fär-saarilla niin kovaan keliin, etteivät ankkurit pitäneet vaan aluksen peräsin vaurioitui kallioon. Nimittäin talvimyrskyjä vastaan luoviminen ei onnistu Pohjoisella Atlantilla ja alus joutui kiven ja kovan paikan väliin yrittäessään odottaa suotuisaa keliä päästäkseen vapaille vesille.

Onnettomuudesta johtuen kommodori Lieto vaihdettiin ja kapteeniksi tuli John ”Körmy” Lietola, joka olikin päällikkö paikallaan.

Suomen Joutsen teki matkoillaan Suomea ja Suomen teollista tuotantoa tunnetuksi.  Aluksessa oli pysyvä teollisuustuotteiden näyttely.  Suomen Joutsen oli todellinen mainosvaltti nuorelle valtiolle.

Nyt ei ne nuoret, parasta purjelaivakoulutusta maassamme tarjoaa vain kämäinen kuunari.  Ennenvanhaan köyhällä, sisällissodan runtelemalla valtiolla oli sentään varaa fregattiin.

Pari ”Körmyn” tempausta

Portugalin rannikon edustalla Suomen Joutsen joutui hirmumyrskyyn.  Kannella katsottiin kallistusmittaria tarkkaan ja kun se osoitti 56 asteen kallistumaa, eräs huusi että ”nyt se menee!”.  Tähän ”Körmy” alkoi tähyillä horisonttia ja kysyi että mikä menee.

Eräältä matkalta palatessa ”Körmy” pyysi hinaajaa Helsingin matalalle.  Esikunnasta (Suomen Joutsen oli laivaston koululaiva) kysyttiin että mitenkäs hinaajaa niin kauas merelle tarvitaan.

Tästä Körmy hiukan suivaantui ja ohjasi aluksen ilman apua Kustaanmiekkaan.  Tuohon aikaan Kustaanmiekkaa ei ollut vielä oikaistu, joten Kustaanmiekka oli nykyistä kapeampi ja sen keskellä oli tehtävä ihan reipas mutka.

Tästä Suomen Joutsen eteni omin avuin ja vielä Katajannokan kohdalla Körmy edelleen kieltäytyi hinaajan avusta, kiersi yksin NJK:n ja pysähtyi nykyisen Olympialaiturin kohdalle.  Keulaköysi saatiin maihin kiinni ja vasta sen jälkeen Körmy suostui siihen että hinaaja työnsi ahterin kaijaan.

Suomen Joutsen on ollut komea näky Eteläsatamassa.  Kansanjoukot, katsojat mm. Haaksirikkoisten patsaalla seurasivat aluksen kiinnittymistä keväisessä Helsingissä.

Siihen aikaan matkat kaukomaihin ja Etelä-Amerikkaan ovat olleet vielä tarunhohtoisempia kuin nykyään.

Sodan aikana Suomen Joutsen toimi sukellusveneiden tukialuksena, vuoden 1943 ilmavalokuvassa Helsingistä se näkyy vakiopaikallaan kyljellään kolme sukellusvenettä.

Sodan jälkeen se toimi miinanraivaajaveneiden tukialuksena.  Minullakin on tuttu, joka sodasta päästyään joutui suorittamaan asevelvollisuutta miinanraivauksessa.  Sotaa kun ei lasketa varusmiespalveluksi.  Selviytyi sentään hengissä, kaikki eivät selviytyneet.  Sellainen tavallista vaarallisempi intti.

On surullista että Suomen Joutsenen oltua pitkään osa pääkaupunkiseudun maisemaa, sitä kaupungin ahdaskatseisuuden ja valtion köyhäilyn tähden alettiin pitää rasitteena ja siitä haluttiin eroon.

Se ehdittiin jo myydä romuksi, mutta kauppa onnistuttiin perumaan. Merimies-Unionin johtajan, Niilo Wällärin painostuksen ansiosta se päätyi merimiesammattikouluksi ja sijainniksi tuli Turku.

Toisin toimien Suomen Joutsen voisi olla nyt Helsingin kaunistuksena.  Mutta onhan Helsingissä merellinen perintö osattu munata monessa muussakin asiassa.  Merimuseokin sössittiin ja lopulta menetettiin Kotkaan.

Kirjoitus perustuu Juhani Aaston, Heikki Aittolan ja Jukka Maunon kirjaan Suomen Joutsen vuodelta 1989.  Mutta onpa myös perhealbumissa kuva meripojasta joka innosta pinkeänä odottaa matkaa Rioon.

+7

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu