Suomi KGB:n ohjauksessa. Megaluokan fiba Neuvostoliiton purkautuesssa

Kekkosen aikaiset poliitikot ymmärsivät ettei Neuvostoliitto aio hyökätä meille.  Mutta eivät sanoneet sitä kansalaisille.  Oli parempi käyttää Neukkulan pelkoa vipuna kansalaisten ohjailuun.

Kekkonen ja monet muut aikalaiset uskalsivat ajaa Suomen etua siinä sivussa kun ajoivat Neuvostoliiton kansainvälisiä tavoitteita, kuten ydinaseetonta Pohjolaa yms.

Poikkeuksena edellisestä on Andropovin aika, jolloin NL:llä ei olisi ollut pidäkkeitä ryhtyä hyvinkin väkivaltaisiin toimiin missä tahansa maapallolla.  Onneksi Andropovin vallassaoloaika jäi lyhyeksi tämän sairastuttua.

Tilanne degeneroitui pahan kerran presidentti Koiviston aikana.  Tuolloin puolueet ja henkilöt kilpailivat NL:n suosiosta.  Suomen etu unohtui.  Mentiin KGB:n sanelema etu edellä sillä KGB soi tukensa sille joka parhaiten osasi nuolla neuvostosaapasta.

Ikävimmän leiman tässä pelissä saa Kalevi Sorsa, mutta hyvänä kakkosena tuli presidentti Koivisto.  Oman kotiryssänsä omanneet poliitikot olivat myös mukana kilpailussa vaikka eivät päässeet aivan eturiviin.  Koko Suomen poliittinen kenttä oli KGB:n taskussa muutamaa vastarannan kiiskeä lukuun ottamatta.

Myös Kokoomus ja keskustapuolue kilvoittelivat KGB:n suosiosta.  Kotiryssät olivat lähes poikkeuksetta KGB:n väkeä.  Tätä pidettiin etuna, jotta sillä ”saa suoran yhteyden päättäviin tahoihin Neuvostoliitossa”.  Tämä ei pitänyt paikkaansa, vaan vetoomukset ja keskustelut jäivät KGB:n arkistoon käytettäviksi maatamme vastaan, ei maamme hyväksi.  Vain poikkeustapauksessa tieto eteni Keskuskomiteaan ja NL:n ulkoasiainhallintoon.

Presidentti Koiviston kotiryssä oli Viktor Vladimirov.  Englantilaisen herrasmiehen habituksella varustettu mutta tosiasiassa veritöihin sotkeutunut KGB:n entinen märän pään työntekijä.  Vladimirov oli toiminut KGB:n edeltäjän, NKVD:n, James Bondistakin tutussa Smert fascistu-järjestössä (Kuolema fasisteille-järjestössä).

Koska kaikki poliitikot kilpailivat KGB:n suosiosta, olivat poliitikot kautta linjan (vähäisin poikkeuksin ) valmiita tukemaan KGB:n ehdotuksia.

Inkeriläiset

Yksi tällainen KGB:n tavoite oli puhdistaa Leningradin alue etnisesti.  Inkeriläiset haluttiin saada pois tältä Neuvostoliiton kannalta tärkeältä alueelta.  Ehdotettiin että inkeriläiset voisivat muuttaa Suomeen.  Koivisto noudatti KGB:n tahtoa ja ilman eduskunnan käsittelyä massamuutto toteutettiin.

Mittatappiota tuli aika lailla, inkeriläisten mukana tuli rikollista ainesta sillä inkeriläisen paperit saattoi Neuvostoliitossa ostaa rahalla.

Vielä pahempi moka

Neuvostoliiton purkautuessa KGB ehdotti että Venäjä voisi astua Neuvostoliiton tilalle.

Mahdoton ajatus. Miten yhdelle Tappuraiselle voisi siirtää koko Tuppuraisten suvun omistus?

Osa purkautuvan Neuvostoliiton omistuksista olisi ilman muuta kuulunut toisille neuvostotasavalloille, Virolle, Ukrainalle, Valko-Venäjälle jne.

Nyt yksi sai kaiken.  Todettakoon että esim. Norjassa ei Neuvostoliiton tilalle astunut Venäjä vaan Venäjää käsiteltiin uutena valtiona.

Ja mitä mokasta seurasi

Ensimmäisenä olisi tietenkin pitänyt purkaa laittomat omistukset.  Esimerkiksi saksalaisten ja unkarilaisten omaisuuden takavarikoiminen, jonka Neuvostoliitto oli tehnyt, olisi pitänyt purkaa.  Omaisuus olisi tullut palauttaa laillisille omistajille siltä osin kuin mahdollista ja loppu jättää Suomen valtion omistukseen, ei siirtää Venäjän omistukseen.

Ahvenanmaan konsulaatti

Oltaisiin voitu todeta että kun Neuvostoliittoa ei enää ole, Neuvostoliiton konsulaatti Ahvenanmaalla lakkautetaan.  Mitäpä asiaa Venäjällä olisi ollut tulla tilalle.  Ihan viime kädessä Venäjä olisi voinut alkaa vuokrata vaikka siivouskomeroa Arkipelag-hotellissa jos olisi halunnut jatkaa demilitarisoinnin valvontaa Ahvenanmaalla.

Tarvitsiko Venäjä esim. Turun konsulaattia?  Se ei olisi kuulunut Venäjälle vaan olisi voitu luovuttaa vaikkapa Virolle, Latvialle, Liettualle, Ukrainalle tai vaikka Kazakstanille jollei sitä olisi haluttu ottaa itselle.

Porkkalan huvilakiinteistö jota käytettiin KGB:n henkilökunnan virkistäytymiseen, olisi joutanut takaisin Suomelle.
Ylimalkaan, Neuvostoliitolla oli kaikenlaista omaisuutta ja minkään ei olisi pitänyt joutua Venäjän omistukseen, sillä Venäjä totta tosiaan ei ole mikään Neuvostoliiton oikeudenomistaja.  Merkittävä osa Neuvostoliiton omistuksesta on oikeudettomasti saatua, alkaen ihan suurlähetystön tontista Kaivopuistossa.

Ja jos joku nyt pohtii, kuka olisi maksanut Neuvostoliiton velat, niin olisihan sitä neuvosto-omaisuutta ollut kattamaan velkoja.  Jos velkaa olisi jäänyt, Suomi olisi voinut kärsiä vahingon nahoissaan mieluummin kuin jäädä odottamaan pitkäksi aikaa inflaation syömää korvausta Venäjältä.

Olisimme säästyneet paljolta mikäli tässä asiassa oltaisiin noudatettu tervettä järkeä ja oikeudenmukaisuuden periaatteita.

Mutta ei, rautakoron nuoleskelu jatkui tapana vielä senkin jälkeen kun Neuvostoliittoa ei enää ollut.  Vaihdettiin juohevasti venäläisen saappaan nuoleskeluun.

KGB sai Neuvostoliiton purkautumisen jälkeen nopeasti rivinsä kuntoon ja vakoilu ja vaikuttaminen jatkui entisenlaisena kaikkein degeneroituneimpien poliitikkojemme suuntaan.

KGB oli huolehtinut omasta rahoituksestaan siirtämällä isännätöntä neukkulan rahaa ulkomaille tuulensuojaan, siten ettei katkoksia työskentelyssä tullut vaikka liittovaltio ja liittovaltion rahoitus lähtikin alta.

Jatkossa

Jos Venäjä jatkossa hajoaa pienempiin osiin, on pidettävä tarkoin huoli että omaisuus ei taas seuraa nyky-KGB:n eli FSB:n eikä GRU:n jalanjäljissä kolmannelle oikeushenkilölle.

Lähde: Oleg Gordievsky – Inna Rogatchi Sokea peili WSOY 1997. (Oleg Gordievsky oli KGB:n vakooja joka loikkasi 80-luvulla ja on luotettava tietolähde KGB:n toimintaan).  Myös Alpo Rusin uusin kirja, Kremlin kortti on suositeltava lähde.

+9

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu