Tähän on tultu. Sananvapaudesta ja hajamietteitä banniviikoilta

Hyvää uutta vuotta!

Aluksi haluan

Aluksi haluan kiittää US ylläpitoa ja minua äänestäneitä (banninappulaa painaneita) siitä, että sain viettää häiriöttömän joululoman.

Lisäksi haluan kiittää jatkuvasta mahdollisuudesta testata sananvapauden rajaa.  Se on suomalaisessa mediassa suurimmillaan juuri US puheenvuorossa, jossa monenmieliset pääsevät ääneen.  Mutta ei se kovin suuri tunnu olevan täälläkään.

Jään kaipaamaan monia hyviä kirjoittajia, joilla on joko pitkät bannit, kirjoituskiellot tai jotka ovat kyllästyneet noudatettuun linjaan.

Rokotteista on vaikea lausua mitään negatiivista täällä.  Kirjoituksin en itse ole käsitellyt kuin rokotehistoriaa mutta sekin on ollut vaikeaa.

Rokotepassinkin vastainen kirjoitus oli liikaa, kirjoitukseni Je suis Passiton poistettiin.  Taisin olla etulinjassa kun hyvin pian poiston jälkeen asiantuntijatkin alkoivat passin hyödyllisyyttä kyseenalaistaa.

Aikaisemmin ilmastonmuutos-opin vastainen kirjoittelu on johtanut kieltoihin, onneksi ei enää.

Suhtautuminen suurvaltojen presidentteihin on mielenkiintoista.  Aikaisemmin ei saanut lainata Navalnyin käyttämää termiä erään presidentin puolueesta, ”Varkaiden ja huijareiden puolue”.  Nyt ehkä saisikin.  USA on oma lukunsa.  Biden nauttinee toistaiseksi aikamoista koskemattomuuden suojaa täällä.

Maahanmuutosta ja uskonnollisesta väkivallasta ei kannata sanoa mitään, se on kenties kaikkein kuumin aihe käsiteltäväksi.  Jos kiinnostaa, voi googlata mitä Je suis Charlie tarkoittaa.

Enää yksi kommentti rokotepassista:

Olisiko Jeesus ollut passiton?

Sattumalta vanha otsikkoni on melkein kuin Jesu is Passiton.  No tähän on vastattava että ilman muuta kristillistä uskoa julistavan olisi oltava kuuliainen maalliselle esivallalle, joten passittomaksi ei Jeesus olisi halunnut julistautua.   Näin luulen.

Ainoastaan, jos ajatellaan, että Jeesus oli marginaaliryhmien puolella, voisi ajatella että hän ei olisi ottanut rokotusta, ja olisi voinut joutua sen tähden passittomaksikin.

Lisää M/S Estoniasta

Estoniasta sitä riittää kirjoitettavaa.  Useampi kirjoitus on muhimassa.  Estonia näyttäytyy yhä enemmän samassa valossa kuin WTC-turmat Yhdysvalloissa.

”Tutkinta” onkin kootut selitykset ilman että olisi ollut tarkoituskaan rehellisesti selvittää tapahtumien kulkua.
Tällä kertaa olen perannut lähinnä Stefan Torssellin kirjaa M/S Estonia Svenska statens haveri.  Torssell on merikapteeni ja hyvin perehtynyt autolauttoihin monesta suunnasta, myös viranomaisena.

Tapahtuma on liikuttanut eniten ruotsalaisia, olihan valtaosa menehtyneistä ruotsalaisia, 501 kaikkiaan 825:sta.

Tässä on hiukan joutunut takkia kääntämään.  Alun perin kaikkein ensimmäisessä kirjoituksessani pidin perusteiltaan uskottavana JAIC:n, tutkimuskomission skenaariota.  Nyt olen korjannut kantaani jo pitkään, skenaario ei ole ollut toden mukainen ja koko komission varsinainen tehtävä on ollut salata todellinen tapahtumien kulku.

Peppi ja valtio

Olisi tarkoitus kirjoittaa myös siitä mitä yhteistä Peppi Pitkätossulla on valtiovallan kanssa.
Näitä uusia kirjoituksia nyt tietenkin julkaisen vain mikäli US ylläpito suo.

 

PS. Ilotulitteista

Vuoden vaihtuessa pahat henget on taas karkotettu raketein.  Ainakaan en tiedä muuta syytä räjäytellä ja räiskytellä kuin pahojen henkien häätäminen.  Ainakin Kiinassa se on räiskyttelyn perimmäinen tarkoitus.  Ajatella että ihmiset ovat vieläkin niin taikauskoisia ja vieläpä länsimaita myöten.

Pääkaupunkiseudulla näin vain kaksi hätärakettia muiden rakettien lomassa.  Toivottavasti laajoihin etsintöihin ei ruvettu niiden tähden.  Vääräoppisesti pidän hyödyllisenä että veneilijät saavat harjoitusta hätäraketin ampumisessa.  Vuoden vaihtuminen antaa hyvän syyn pistää vanhentuneet hätäraketit taivaalle.  Hiljalleen hätäraketitkin tosin ovat vaihtamassa luonnettaan pois pyrotekniikasta kohti stroboja ja ledejä ja mitä näitä nyt onkaan.

+17

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu