Tappajavalaat hyökkää! Mistä ne nyt niin suuttuivat? Yhteys ”ilmastonmuutokseen”

Huoli leviää purjehtijoiden keskuudessa.  Hammasvalaat, orcat, myös tappajavalaiksi kutsutut ovat hyökkäilleet veneitä vastaan.

Erityisesti hyökkäyksiä on tapahtunut Portugalin rannikolla ja Madeiran ja Kanarian saarten vesillä, mutta myös Gibraltarin tienoilla.

Kansainvälisissä venelehdissä, Yachting Worldissa ja Yachting Monthlyssa on lukuisia artikkeleja hyökkäyksistä.

Hyökkäyksissä erityisesti veneiden peräsimet ovat vaurioituneet.  Eräs yleisönosastokirjoittaja pohtii, mitä tapahtuu, mikäli peräsimen tukikin repeää hyökkäyksessä.  Se saattaisi johtaa hallitsemattomaan vuotoon ja veneen uppoamiseen.

Mitäs sitten tehdään, mennään pelastuslautalle?  Pelastuslautta jo värinsä puolesta muistuttaa lähinnä Rapalan viehettä ja ei olisi yhtään mukavaa joutua hyökkäyksen kohteeksi pelastuslautalla, kun tappajavalaan ja klabbin välissä ei ole enää kuin neopreenia.

Ennen vanhaan ajateltiin että tappajavalas kokee veneen valaaksi.  Tappajavalaiden on todettu surmanneen valaita törmäämällä altakäsin näiden vatsaan suurella nopeudella.

Tarkennus otsikkoon

Tarkasti ottaen tappajavalaiden hyökkäykset eivät ole uusi asia.  Hammasvalaat ovat aina olleet uhkana.  Mm. veneiden pohjaväriä on mietitty, on yritetty välttää orcia ärsyttäviä värejä.   Tummanharmaata ainakin on kehotettu välttämään.

Tunnetaan aikaisempia hyökkäyksiä, muun muassa Robertsonin perhettä kohdannut hyökkäys 40 vuotta sitten. Tällöin veneen upotti voimakas isku veneen pohjaan.

Nyt hyökkäysten monilukuisuus on kuitenkin aivan uutta.

Muutos merellisessä habitaatissa

Vaikkapa 40 vuotta sitten ja sitä ennen purjehduskuvauksissa mainitaan usein merielämän runsaus.  Kala tai kalat ovat saattaneet seurailla venettä pitkiä aikoja.  Nykyisin merta voi pitää autiomaana.  Ei meri tyhjä ole kaloista, mutta vertaus autiomaahan on mielestäni perusteltu.

Se, mitä merellä kyllä on, on kalastusaluksia.  Rannikoiden tuntumassa kalastuslaitteiden väistely käy työstä.  (Puhun siis valtamerien rannikoista).  Kiinteät tonnikalaverkot jatkuvat merelle meripeninkulmien pituisina. Edestakaisin sahaavat troolarit imuroivat kaiken liikkuvan pois.

Yksi todistus ja skenaario

Sophie Iona O´Neill kertoo että meren tyhjyys on silmiinpistävää verrattuna vanhoihin purjehduskertomuksiin.

Sophie purjehti vast´ikään Kapkaupungista Englantiin ja jopa pysähtyi uimatauolle keskellä Atlanttia.

Meri huutaa tyhjyyttään verrattuna entisaikojen runsaaseen luontoon.

Sophie arvelee, että orcat ovat raivoissaan ihmiselle näiden tyhjennettyä meret ruoasta.

Ensin menivät valaat

Valailla on saattanut olla suuri merkitys merelliselle ympäristölle ja jopa ilmastolle.  Kaskelotit ovat sukeltaneet ruokansa suurista syvyyksistä ja pullauttaneet kakkojaan pinnalle.  Meri nimittäin tarvitsee myös lannoitusta. Tiettyjen välttämättömien mineraalien pula merien pintavesissä on huutava ja kaskelotit ovat paikanneet tätä mineraalien puutetta.

Pitkään jatkunut valaanpyynti on vaikuttanut merkittävästi valaiden määrään.  Ajatellaanpa että kaikki höyrykoneetkin on ensi alkuun voideltu valaanrasvalla.  Puhumattakaan valaanrasvan käytöstä valaistuksessa.

Teollinen valaanpyydystys harppuunatykkeineen entisestään vähensi valaiden määrää.

Nyt kehitys on kääntynyt, valaiden määrä on ollut jo pitkään kasvussa.

Sitten pyydystettiin kalat

Nykyisillä tehokkailla pyyntimenetelmillä meret pystytään kalastamaan tyhjiksi.  Entiset tunnetut turska-apajat on jo tyhjennetty ja nykyään turskan perässä joudutaan menemään Barentsin merelle asti ja pian sekin on tyhjennetty.

Tonnikalat ja meduusat

Meduusojen massaesiintymät ovat tulleet tavallisiksi.  Johtunee ehkä siitä että enää ei ole tonnikaloja syömässä meduusoja.

Meduusojen uusi käyttötapa

Nykyään tarjoillaan viipaloitua meduusaa herroille herkuksi.  Ei valitettavasti maistu juuri miltään, hiukan kuin söisi kuminauhan palasia.  Syödään nekin lopuksi, kalojen jälkeen!

Kestävä pyynti, just joo

Kestävän pyynnin väitteet ja leimat ja sinetit perustuvat kalalaivan kapteenin allekirjoittamaan paperiin ettei tälläkään matkalla vahingoitettu kaloja eikä rikottu suojelumääräyksiä.  Enempään niistä ei ole eikä ne käytännössä merkitse mitään.

Viljelty kala

Minkäänlainen ratkaisu ylikalastukseen ei ole kalan viljely.  Kasviruokaa käyttävät kalat tarvitsevat vähintään kilon kalajauhoa kasvaakseen kilon.  Petokalat kuten lohi tarvitsevat reilusti enemmän painokiloa kohden kalanruokaa so. kalaa, kasvaakseen.

”Ilmastonmuutos”

Vaikka en pidä ilmastonmuutosta minkäänlaisena uhkana, ja en pidä hiilidioksidia ilmaston vaihtelun aiheuttajana, niin myönnän, että hiilidioksidipitoisuuden nousu ilmakehässä voi osittain liittyä kalastukseen.

Nimittäin kalojen kakka on tehokas hiilen poistaja merestä.  Kakka sedimentoituu ja siten kalat aikaansaavat hiilen vähentymistä vedessä.  Ja kun hiilidioksidipitoisuus vähenee vedessä, vesi ottaa sitä ilmasta.  Ilman ja veden välillä on aina tasapaino hiilidioksidipitoisuuden suhteen.  (Merissä on 50-kertainen määrä hiilidioksidia ilmakehään verraten).

Jos kalat vähenevät, on luonnollista että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus voi nousta.  Ilmakehä on erittäin häilyvä ilmiö eikä tarvita suurta voimaa siihen että ilmakehän koostumus hiukan muuttuu.  Kysehän on erittäin pienestä muutoksesta, noin 100:n miljoonasosan muutoksesta ilmakehässä sadan vuoden aikana.

Yhtä hyvä selitys silti on, että pintavesien lämpeneminen (auringon johdosta) riittää pitoisuuden nousun selittäjäksi. Mutta ehkä muutoksessa on kalastuksenkin vaikutusta hitusen verran mukana.

Ja jos laittaa silmät tihrulleen ja kuvittelee voimakkaasti voi ehkä saada näyn siitä miten tupruttaminen olisi ollut myötävaikuttamassa tähän vähäiseen ilmakehän pitoisuuden muutokseen vähäisessä määrin.

Johtopäätös

Kohdistetaan resurssit todellisten uhkien torjumiseen ja unohdetaan keksityt uhat.

Hiilidioksidin pitoisuuden kasvu ilmakehässä ei ole mikään todellinen uhka.

Se uhka mikä aiheutuu ylikalastuksesta, on todellinen uhka.

+15

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu