Tasapaino ja keikahduspiste sopivat huonosti käsitteeseen ilmasto

Koko ilmastonmuutosoppi on mielestäni kauttaaltaan heikkoa ajattelua (koko kirjoitus on siis mielipide, ei esim. valheellisen tiedon jakamista), mutta mainitaanpa tässä eräs sen heikkouksista (mielestäni), ajattelu että ilmastossa vallitsee tasapaino ja että tasapaino voi keikahtaa tai nyrjähtää, vähäisestä vaikutuksesta.

Tasapainomalli vs virtausmalli

Ajatellaan että ilmasto on ollut tasapainossa ja ihminen on horjuttanut tasapainoa.  Mutta kun ilmasto ei roiku missään vaa’ assa.  Ilmastoa tulisi ajatella ajatella virtausmallina, missä aurinkoenergiaa ja geotermistä energiaa saapuu maapallon pinnalle paljon ja sitä poistuu samaan aikaan avaruuteen suuria määriä.

Energiatasapainoa voi ymmärtää vain jos sitä ajattelee jokena.  Yläjuoksulle sataa vettä ja joki virtaa mereen.  Joki on kertakaikkiaan vino, viettävä.  Jos joki on tasapainossa, se ei ole enää joki.  Samalla tavoin ilmasto muodostuu virtauksesta, jossa tasapaino ei ole hyödyllinen mielikuva.

Virtausmallissa ei ole hevin keikahduspistettä

Jokainen ymmärtää että satava vesi päätyy pääasiassa mereen.  Joessa voi olla enemmän vettä tai se voi virrata nopeammin, se voi jopa levitä rantaniityille, mutta mitään keikahduspistettä, nyrjähdyspistettä ei joissa yleensä ole. Ilmaston keikahduspisteestä puhuminen on halpaa puhetta.

Ajatellaanpa jokea tulvan koettelemana.  Jokeen kertyy vettä liikaa.  Kuitenkin jokaisen tulvan jälkeen tulee myös vähäsateisempi jakso.  Heltymätön kuumuus hellittää yöllä, tulee viileämpi vuodenaika, jolloin jokeen (ilmastoon) kertynyt ylimäärä ehtii virrata pois.

Virtausmallissa ei ole hevin kumuloituvaa lämpöä

Joki toimii vain jos yläjuoksulle tulee vettä.  Jos sitä tulee vähemmän, joessa virtaa vähemmän vettä.  Jokeen ei voi hevin muodostua kumuloituvaa vettä, ainakaan merkittäviä määriä.  Joessa virtaa erisuuruisia vesimääriä, itse joki on kuitenkin aina omanlaisessaan tasapainossa.

Kuumeneva ilmasto tai ilmastokriisi edellyttäisi että joki menisi tukkoon.  Mikään ei osoita, etteikö lämpöä vuotaisi avaruuteen erittäin merkittäviä määriä joka talvi, joka yö, jokaisella mantereella, jossa ilman vesihöyrypitoisuus on vähäinen.  (Pääasiallinen kasvihuonekaasu on nimittäin vesihöyry, ei hiilidioksidi).  Tuo pari wattia neliölle, mikä on hiilidioksidin tehon lisäys, ei kykene mielestäni tukkimaan jokea merkityksellisellä tavalla.  Eikä suurempikaan wattimäärä, sen puoleen.

Vähäinen muutos syvävirrassa ei aiheuta lajikatoa

Ilmakehä on erittäin häilyvä ilmiö.  Sanotaan että päivittäinen vaihtelu on säätä, ja ilmastohan muodostuu säiden joukosta.  Mutta kun tuo säiden joukkokin vaihtelee.  Vuorokaudenajat sekä vuodenajat ovat keskenään erilaisia ja vuodet ovat keskenään erilaisia ja jopa vuosikymmenet ovat keskenään erilaisia.

Häilyvät sääilmiöt rajoittavat lajien leviämistä.  Kova pakkastalvi verottaa lajistoa, samaten vaikkapa kuiva kausi. Lumeton talvi aikaansaa norppien epäonnistuneen pesinnän.

Lajeille nämä häilyvyydet rajaavat menestymistä, ei vähäinen ja huomaamaton muutos syvävirrassa, se väitetty 1,2 asteen muutos sadanviidenkymmenen vuoden aikana ”globaalissa lämpötilassa”.  (Väitetty sen tähden että sitä ei ole kyetty mittaamaan 150 vuotta sitten ja nykyisiin mittauksiin sotketaan mielestäni merkittävästi lukemia nostava lämpösaarekeilmiö mukaan).

Globaalin lämpötilan laitoin sitaatteihin sen tähden että se on teoreettinen yläkäsite, jota pitäisi käyttää vain, mikäli ilmakehä tasaisi lämpöään globaalisti.  Näinhän ei ole, sillä pasaatituuli puhaltaa päiväntasaajan suuntaan ja navoilta tuuli puhaltaa kylmästä lämpimään.  Tropiikki ja polaarialue eivät tasaa lämpötilojaan keskenään ilmaston avulla, se lämmönsiirto mitä näiden välillä tapahtuu, tapahtuu merivirtojen avulla.

Feed-back ilmiö on kaukaa haettua virtausmallissa

Ainoa keino, millä lämpeneminen voidaan selittää hiilidioksidista aiheutuvaksi, on selittää se feed-backin avulla. Hiilidioksidin omalla teholla selittäminen käy vaikeaksi.  Eli, ajatellaan että pieni muutos aiheuttaa suuria muutoksia toisaalla, joka lisää lämpenemistä.

Tällainen keinotekoinen keksitty ilmiö, ilmastoherkkyys on se selitys, millä taannoinen nopea lämpeneminen 1900-luvun lopulla on selitetty hiilidioksidista aiheutuvaksi.  Ilmastoherkkyys nostaisi hiilidioksidin tehon 1.5 – 4.5 kertaiseksi. Siten hiilidioksidin yhden asteen lämpötilavaikutus nostaisi ”globaalia lämpötilaa” keskimäärin kolmella asteella.
Mielestäni ilmastoherkkyys voisi korkeintaan olla vain pieni osa hiilidioksidin omasta tehosta.  Mutta se on toki vain oma mielipiteeni.  Virtausmallissa tuntuu keinotekoiselta ajatella, että jollakin ominaisuudella olisi trigger-efekti. Jos hiilidioksidi laukaisee jotain suuria muutoksia, niin kertokaa toki vaikutuskanava ja selittäkää mistä efektistä on kysymys.

Pelkästään lämpeneminen ei mielestäni kelpaa.  Ja tiedän kyllä että todistelua on yritetty esittää, mutta väitteet ovat mielestäni heikkoja.  Myös empiria asian ympärillä on mielestäni heikkoa.  Kuumimmat jaksot joiden väitetään aiheutuvan ilmastonmuutoksesta, koetaan silloin kun sekä hiilidioksidin että vesihöyryn pitoisuus ilmakehässä on pieni.

Mielestäni ilmasto, so. tosiasiassa kasvihuoneilmiö, on vain virta johon hiilidioksidi vaikuttaa omalla pikkuruisella panoksellaan.  Ja tuo panos, hiilidioksidin osuus kasvihuoneilmiöstä ei ole suuren suuri.  Eikä ihmisen osuus isotooppimittauksiin perustuen tuntuisi olevan suuri hiilidioksidin pitoisuudessa.  Ja, tiedän kyllä että selityksiä vastakkaisesta kyllä löytyy.  Mutta onko tiedemiesten tehtävä keksiä selityksiä vai tutkia asioita ilman ennakkotietämystä syyllisestä?

+10

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu