Ukrainan sota, viheliäisiä ongelmia

Melkein kaikesta voi sopia.  Ja melkein kaikesta pääsee yli ajan kanssa.

Vaikkapa venäläiset siitä että valtio ei ole enää suuri.  Venäläiset olivat ensimmäisiä tasavertaisista Neuvostoliiton kansoista, eli hiukan tasa-arvoisempia kuin muut.  On ottanut pattiin kun muut menee ohi.  Mutta mennyt suuruus on jotain mistä voi toipua.

Venäjä ei ollut valmis demokratiaan Neuvostoliiton hajotessa. Jos Putinia ei olisi ollut, Putin olisi pitänyt keksiä.  Kansakunnan isä joka luotsasi maan edes jonkinlaiseen tulevaisuuteen kommunismin tehtyä haaksirikon.

Nyt Venäjä olisi jo paljon valmiimpi astumaan demokratiana demokraattisten kansakuntien joukkoon, paitsi että vielä pitäisi toipua komplekseista.  Ja hallinnon vääristymästä.  Käydään yhä yhtä Neuvostoliiton hajoamissotaa.

Vahva alemmuuskompleksi vaivaa edelleen.  Alemmuuskompleksia hoidetaan pönkittämällä ylemmyydentunnetta.
Mutta siihenkin hoidot auttavat.  Ja lopulta Putiniakaan ei enää ole.

Jopa Venäjän turvallisuusdoktriinista pääsee lopulta yli.  Tietenkin venäläiset haluaisivat että ympärillä olisi vasallivaltioita, mutta kun ei kerran ole, niin siihenkin asiantilaan lopulta tottuu.  Hiukan samaan tapaan kuin englantilaiset ovat tottuneet pärjäämään ilman alusmaitaan.

Ja ajatukseen että NATO on rajoilla, siihen on hyvää vierihoitoa antanut Baltian maat.  Eipä siitä ole isompaa seurannut Venäjälle, vaikka NATO onkin rajanaapuri.

Mutta ne viheliäiset ongelmat:

Krim

Krimin katsovat venäläiset kuuluvan Venäjälle.  Krimiä on ollut jo Jeltsin peräämässä vuonna 1991.  Silloinen heikko taloustilanne esti isommat puheet.  Ilmeisesti länsimaiden tukia olisi alettu perua jos niitä puheita olisi jatkettu.

Mutta venäläisten mielestä Krim todella kuuluu Venäjälle.  Oikein tai väärin mutta kuuluu.  Jopa Navalnyin mielestä Krim kuuluu Venäjälle.  Tämä ei ehkä olisi lopulta ylitsepääsemätön ongelma jos siihen rauhallisesti suhtauduttaisiin.

Toisaalta rajanvetoihin liittyy vahvoja tunteita.  Muistammehan miten eräs nuori nimismies Tarton rauhan teon aikaan tappoi itsensä kun Porajärvi ja joku muu pikkukunta jäi rajanvedossa Neuvostoliiton puolelle.  Oli se niin väärin.

Sotateknisessä mielessä Venäjän laivastoasema saisi ennen pitkää kenkää Krimiltä mikäli Krim kuuluisi jollekin muulle kuin Venäjälle, joten Krim olisi sikälikin hyödyllinen Venäjälle.

Donetsk ja Luhansk

Neuvostoliittolainen sotateollisuus jäi Ukrainan puolelle.  Tämä on jo vakavampi juttu teknis-taloudellisessa mielessä.  Ja sotatalouden kannalta.  Nyt helikopteriteollisuutta yritetään rakentaa Pietariin, mutta se ei ole helppo rasti.  Kyse on verkostoista, hiljaisesta tiedosta ja lukemattomista asioista.  Valmistus ei synny korkeasta käskystä.

Toisaalta Venäjä voisi tyytyä osaansa entisenä suurvaltana eikä enää hamuta vanhaa asemaansa takaisin.  Tehdä surutyötä ja hoitaa luopumisen tuskaa.

Tai jopa niin että jompi kumpi luopuisi näistä alueista.  Ei se olisi ollut mikään lopullinen katastrofi kummallekaan, ei ainakaan ennen kuin ihmisiä ruvettiin tappamaan.

Fossiiliset varat

Sodan syynä voi pitää fossiilisia raaka-aineita joita on Ukrainan maaperässä ja Krimin edustalla.  On maakaasua ja öljylähteitä.  Ja särötettävää öljyä paljon.  Tällaisesta on sodittu ennenkin.  Mutta tässäkin tulee panos-hyöty-ajattelu lopulta vastaan.  Öljy on kallisarvoista mutta sota se vasta kallista onkin.

Herson

Se viheliäisin ongelma sodan suhteen on mielestäni Hersonin alue.  Se on välttämätön molemmille eikä kumpikaan voi siitä luopua.  Pitäisi olla ratkaisu mutta ratkaisua ei ole.  Ratkaisun löytyminen voi kestää todella pitkään.

Ukraina tarvitsee vesireittiä joka kulkee Hersonissa.  Miten pelloilta tuotavat maataloustuotteet muutoin saataisiin satamaan ja merille.  Tavarankuljetus tapahtuu helpoimmin vesitse ja Ukrainan elinvoima riippuu vesireitistä.
Toisaalta, Krim ei ole elinkelpoinen ilman jokivettä.  Ja vettä Krim saa vain Hersonista.

Viheliäistä

Juuri nyt ei näytä mahdolliselta että luottamusta voisi palauttaa siten että mikään Hersonin yhteiskäyttö tulisi kysymykseen.

Kyseessä on viheliäinen ongelma johon ei ole ratkaisua.  Sen tähden sota tulee jatkumaan pitkään, jollei äkkiratkaisua, deus ex machinaa tule.

Ja mikä on pitkään.  Historiasta tunnemme satavuotisen sodan ja 30-vuotisen sodan.  Afganistanin miehitystä kesti Neuvostoliitolta kymmenen vuotta ja Yhdysvalloilta kumppaneineen 20 vuotta.  Siellä jossain kai kulkee se takaraja.

Vielä jatkoa viheliäisyyteen

Venäjä ei ole vapaa maa.  Vaikka armeijaan ei saada kuin miljoona sotilasta (Neuvostoliiton aikana olisi saatu 5 miljoonaa miestä aseisiin), niin:  Sisäinen turvallisuus elättää 2,5 miljoonan miehen armeijaa jolla ei ole parempaa tekemistä kuin vahtia kansalaisia ja suojella Putinia ja Putinin kavereita.

Ja tehdä salamurhia.  Salamurhia on tehty jatkuvalla syötöllä erityisesti Venäjällä mutta myös Venäjän rajojen ulkopuolella.  Näistä on länsimaissa usein vaiettu mutta myöskään niitä ei ole aina tunnistettu Venäjän tekemiksi salamurhiksi.

Hajaannuksen aikaansaaminen länsimaissa

Yleisöllä on se virheellinen käsitys että Venäjä tukee länsimaissa vain itselleen mieluista laitaa.  Väärin, pyrkimyksenä on mahdollisimman suuri hajaannus länsimaissa, ja sen tähden he tukevat ja levittävät kaikenlaista hajaannusta aiheuttavaa informaatiota, myös Trumpin vastaista.

Ja Suomessa Suomen puolueiden vastaista, olkoon mikä puolue tahansa.  Suomessakin on astuttu samaan ansaan, kieltäytymällä yhteistyöstä väärän puolueen kanssa.

Itselle mieluisten mielipiteiden tukeminen hyvää, hajaannuksen aikaansaaminen vielä parempaa, ajattelee Venäjän hallinto.

Venäjän media

Venäjällä johtava media on televisio ja se on täysin hallinnon ohjauksessa.  Ruudun täyttää myrkynkylvö, jopa niin että kotimaan uutiset jäävät vähemmälle.  Mitään keinoa ei ole saada esim. suomalaisten näkökantoja esille venäläiselle yleisölle.  Joudumme seuraamaan miten valhe leviää ja kasvaa.  On viheliäistä miten meillä ei ole mitään keinoa tuoda omia kantoja esille Venäjällä.

Aggressiivisuus

Venäjän olisi parasta päästä eroon aggressivisuudestaan.  Ei se vaan passaa että koko ajan etsitään vihollisesta, länsimaista, heikkoja kohtia ja hyökätään seurauksista välittämättä kaikkeen missä havaitaan heikkoutta.

Ei ole ainoastaan kyber-uhkia vaan on myös olemassa aitoja kyber-vahingontekoja.

Rajaloukkauksilla jatkuvasti tutkitaan miten niihin vastataan.  NATOn aluksia ja lentokoneita häiritään jatkuvasti ylilennoilla ja ohilennoilla ja lukitaan niihin ohjuksia, uhkaillaan raskaimman jälkeen.

Uhataan siviililentoliikennettä häiritsemällä GPS-signaalia.  Lennetään siviili-ilmailukäytävissä ilman transponderia. Sellainen vaarantaa lentoliikenteen turvallisuutta ja nämä sikapossukat tekevät sitä tahallaan.

Niin kauan kuin Venäjä ei luovu laajentumishaluistaan, länsimailla tulee olemaan ongelmia.

Onneksi tilanteeseen on herätty ja voikin olla että pitkässä juoksussa niitä ongelmia alkaakin kertyä sinne Venäjän päätyyn.