Venäläinen paradoksi

Paradoksit ovat kiinnostavia.  Ne uhmaavat arkijärkeä ja sitä illuusiota että ihminen olisi rationaalinen olento ja osaisi ajatella rationaalisesti.

Olen tähän mennessä kirjoittanut tuuliparadoksista (tuuli puhaltaa lämpimän suuntaan eikä tasaa maapallon lämpötilaa) ja hiilidioksidiparadoksista (hiilidioksidipitoinen ilma on huonompi eriste kuin vähähiilidioksidinen ilma).  Myös kasvihuone on paradoksi.

Mutta mennäänpä venäläiseen paradoksiin.

Venäjä haluaa että se olisi ystävällismielisten reunavaltioiden ympäröimä.

Kukapa ei haluaisi tilannetta missä ystävät ovat lähellä ja viholliset kaukana.

Tilanteen varmistamiseksi Venäjä käyttää menetelmiä joiden nojalla ystävällismieliset reunavaltiot muuttuvat epäystävällisiksi.

Mikään mahti maailmassa ei voi enää muuttaa sitä seikkaa että ukrainalaisten ystävyys on nyt menetetty.  Ukrainalaiset eivät voi missään tapauksessa pitää venäläisvaltaa enää ystävällismielisenä.

Venäjä päätyy siihen tilanteeseen mitä alun perin oli estämässä.

Ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta.

Hidasjärkisten mutta ystävällisten ja yksinkertaisten tsuhnien ystävyys menetettiin vuonna 1899 kun annettiin Helmikuun manifesti.  Se aloitti kauden jota me kutsumme sortokaudeksi.  Venäläisillä on arvattavasti sortokaudelle joku toinen nimi, ehkä ”ystävyyden ja luottamuksen kausi”.

Venäjällä ajateltiin että Suomen kautta tuleva hyökkäys parhaiten estettäisiin valmistelevilla toimenpiteillä.  Taisi käydä päinvastoin, toimet aloittivat venäläisyyden vastustamisen ja itsenäistymispyrkimykset.

Eli tulos oli täsmälleen päinvastainen kuin toivottiin.

Sortotoimet loppuivat Suomen sisällissotaan ja itsenäistymiseen.

Stalinilla oli samanlainen tavoite.  Suomen kautta tapahtuva hyökkäys Neuvostoliittoon oli tarkoitus estää ennaltaehkäisevillä toimilla.  Samantapaiset menetelmät mutta jostain syystä Stalin ajatteli että samat erehdykset toistamalla tulos olisi silti jotenkin erilainen.

Stalinille ei tullut mieleen että hidasjärkiset tshuhnat todellakin ajattelivat Tarton rauhan tarkoituksena olevan ikuisiksi ajoiksi tehty rauha kuten oli kirjattu.  Ja että suomalaiset todellakin olisivat estäneet Neuvostoliittoon kohdistuvan hyökkäyksen oman alueensa kautta ihan vaan sen takia että niin oli sovittu.

Suomen kohdalla on nyt erehdytty kaksi kertaa, tarvitaanko vielä kolmas kerta?

Vai uskovatko venäläiset jo, ettei tyhmänhölmöjä tshuhnia kannata suututtaa?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu