Venäläinen paradoksi
Paradoksit ovat kiinnostavia. Ne uhmaavat arkijärkeä ja sitä illuusiota että ihminen olisi rationaalinen olento ja osaisi ajatella rationaalisesti.
Olen tähän mennessä kirjoittanut tuuliparadoksista (tuuli puhaltaa lämpimän suuntaan eikä tasaa maapallon lämpötilaa) ja hiilidioksidiparadoksista (hiilidioksidipitoinen ilma on huonompi eriste kuin vähähiilidioksidinen ilma). Myös kasvihuone on paradoksi.
Mutta mennäänpä venäläiseen paradoksiin.
Venäjä haluaa että se olisi ystävällismielisten reunavaltioiden ympäröimä.
Kukapa ei haluaisi tilannetta missä ystävät ovat lähellä ja viholliset kaukana.
Tilanteen varmistamiseksi Venäjä käyttää menetelmiä joiden nojalla ystävällismieliset reunavaltiot muuttuvat epäystävällisiksi.
Mikään mahti maailmassa ei voi enää muuttaa sitä seikkaa että ukrainalaisten ystävyys on nyt menetetty. Ukrainalaiset eivät voi missään tapauksessa pitää venäläisvaltaa enää ystävällismielisenä.
Venäjä päätyy siihen tilanteeseen mitä alun perin oli estämässä.
Ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta.
Hidasjärkisten mutta ystävällisten ja yksinkertaisten tsuhnien ystävyys menetettiin vuonna 1899 kun annettiin Helmikuun manifesti. Se aloitti kauden jota me kutsumme sortokaudeksi. Venäläisillä on arvattavasti sortokaudelle joku toinen nimi, ehkä ”ystävyyden ja luottamuksen kausi”.
Venäjällä ajateltiin että Suomen kautta tuleva hyökkäys parhaiten estettäisiin valmistelevilla toimenpiteillä. Taisi käydä päinvastoin, toimet aloittivat venäläisyyden vastustamisen ja itsenäistymispyrkimykset.
Eli tulos oli täsmälleen päinvastainen kuin toivottiin.
Sortotoimet loppuivat Suomen sisällissotaan ja itsenäistymiseen.
Stalinilla oli samanlainen tavoite. Suomen kautta tapahtuva hyökkäys Neuvostoliittoon oli tarkoitus estää ennaltaehkäisevillä toimilla. Samantapaiset menetelmät mutta jostain syystä Stalin ajatteli että samat erehdykset toistamalla tulos olisi silti jotenkin erilainen.
Stalinille ei tullut mieleen että hidasjärkiset tshuhnat todellakin ajattelivat Tarton rauhan tarkoituksena olevan ikuisiksi ajoiksi tehty rauha kuten oli kirjattu. Ja että suomalaiset todellakin olisivat estäneet Neuvostoliittoon kohdistuvan hyökkäyksen oman alueensa kautta ihan vaan sen takia että niin oli sovittu.
Suomen kohdalla on nyt erehdytty kaksi kertaa, tarvitaanko vielä kolmas kerta?
Vai uskovatko venäläiset jo, ettei tyhmänhölmöjä tshuhnia kannata suututtaa?
Niitä ilmastoparadokseja ovat esim. nämä:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/tuuliparadoksi-viela-yksi-syy-miksi-ilmastonmuutosajattelu-on-pielessa/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/viela-yksi-ilmastoparadoksi-aarilampotilojen-mittaus-sahara-vs-death-valley/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/esko-karinen/kasvihuoneparadoksi-tarvitsemme-jaahdytysta-tuuliparadoksi-miten-tuuli-jaahdyttaa-maapalloa/
Ilmoita asiaton viesti
Entäs tämä säätiedutus: ”Norjanmerellä on syvä matala, joka liikkuu kohti Skandinaviaa”.
On siinä merenkulkijoilla tuollaisessa matalassa ihmettelemistä, pysyisi edes paikallaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos se on syvä matala, sen ei pitäisi haitata merenkulkua.
Matalapaine tarkoittaa juuri kevyttä lämmintä ilmaa joka nousee korkealle ylös josta se suuntaa kohti napa-aluetta.
Kylmempi korvausilma pyörii matalapaineen ympärillä ja täyttää sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät ne mitään usko, joten jatketaan vain Jeff ja Nato suuntautumista.
Ilmoita asiaton viesti
”Hidasjärkisten mutta ystävällisten ja yksinkertaisten tsuhnien ystävyys menetettiin vuonna 1899 kun annettiin Helmikuun manifesti. ”
Ihan vaan historian muistelusta minulle on syntynyt käsitys, että Venäjän ystävällisen politiikka vuoden 1809 Suomen valtaamisen jälkeen olikin tarkoitettu väliaikaiseksi. Muutamassa sukupolvessa ruotsiriippuvuus saatiin häivytettyä. Normaali aika alkoi sitten tuossa vuonna 1899. Venäjän historiahan on venäläistämisen historiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Helmikuun manifesti on kyllä ollut aika järkytys aikalaisille.
Siihen asti kaikki tuntui sentään menneen aika hyvin. Meillä oli valtavat markkinat paperi- ja metalliteollisuuden tuotteille Venäjällä. Jokialuksia tehtiin Donin Rostoviin asti Hakaniemessä jne.
Nautimme vapaasta vientioikeudesta suurille markkinoille. Samalla nautimme kuitenkin tullisuojaa. Oma raha oli ollut merkittävä parannus.
Jopa Helsingin keskusta Suurkirkkoineen oli venäläisten rahoittamana rakennettu.
Mitään varsinaista syytä lopettaa manifestia edeltänyt tilanne ei ollut.
Suomalaiset eivät antaneet sellaiseen syytä. Kyse oli pelkästä epäluulosta ja määräilyn halusta pientä ja menestyksen laidasta kiinni saavaa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jossakin ihanteellisemmassa maailmassa voisimme olla edelleen suurruhtinaskunta, joka olisi kehittämättä ja testaamassa kaikenlaista myös Venäjän suurille markkinoille. Tsaarin vartiokaarti olisi suomalaisten hoidossa.
Ilmoita asiaton viesti
Jossain ihanteellisessa maailmassa Aleksanteri II:sta ei olisi surmattu ja hän olisi ehtinyt toteuttaa uudistuksensa.
Edelleen Nikolait eivät olisi olleet sellaisia nuijia kuin olivat ja olisivat ajoissa reagoineet pakollisten uudistusten edessä.
Bolshevikkien vallankaappaus olisi epäonnistunut. Tosin en tiedä olisiko siinä vaiheessa enää ollut mitään tehtävissä, Kerenskikään ei olisi antanut autonomialle suurta arvoa.
Ilmoita asiaton viesti
Ronald Reagan summasi aikanaan:
If the Soviet Union let another political party come into existence, they would still be a one-party state, because everybody would join the other party. (Remarks to Polish Americans in Chicago, Illinois on June 23, 1983).
Voidaan myös ajatella, että Putinismi edustaa sitä osapuolta, joka hävisi sisällissodan bolsevikeille.
Nykyinen venäläistämisvaihe sisältää Suomen ja myös Alaskan. Ukrainahan on ollut aina Venäjää, joten sitä ei tarvitse erikseen listata. Kuulemma.
Ilmoita asiaton viesti
Onko meillä siis toivoa päästä väliaikaisesta autoverosta eroon tossa 2048 paikkeilla 😉 .
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole. Sen sijaan bensan hinta laskee jos Venäjä miehittää Suomen.
Toisaalta, autot viedään.
Ilmoita asiaton viesti
Tapasin Ukrainan Suomen suurlähettilään vuonna 2007. Ihmettelin tuolloin hänen sotakiihkoaan. No, tilaamansa sai viidentoista vuoden päästä.
– Kaveri tuli ulkopolitiikasta, kuvasi sodan välttämättömäksi. Ja kuitenkin Ukraina ei saanut 15 vuodessa asevoimiensa iskukyvyssä juuri mitään aikaiseksi. Ennen kuin Länsiapu ennätti paikalle.
Siinä on mielestäni aito paradoksi.
Mutta blogistin aiheeseen;
Venäjän kansa pitää ulkopolitiikkaansa hyvin hoidettuna jos naapurit eivät pidä heistä. Päätelmä on etujen nollasumma-pelissä looginen ja selkeä. – mutta onko kyse nollasummapelistä vai ei?
Suomen kansan suhtautuminen ulkopolitiikkaansa lienee enemmän paradoksi kuin Venäjän.
– Näin pääteltynä parista viljellystä lauseesta: ”muiden etu ensiksi, Suomen etu vasta sitten” tai ”Suomi kuuluu kaikille”. Ensimmäinen ilmaisee Suomen valtion asennetta, toista lausetta viljeltiin Usarin Blogistaniassa pakolaiskriisin aikana oikein tomerasti.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi paradoksin selitys voisi olla, että Venäjä valehtelee väittäessään haluavansa tulla ystävällismielisten valtioiden ympäröimäksi. Diktatuurit yleensä tarvitsevat selkeän viholliskuvan, jota vastaan taistella, ja jolla oikeuttaa olemassaolonsa. NATOa toki ovat myös yrittäneet sellaisena käyttää, mutta siinä on omat ongelmansa, koska NATO ei oikeasti ole Venäjää uhkaamassa, eikä NATOa vastaan ainakaan sotilaallisia voittoja pääsisi esittelemään.
Ilmoita asiaton viesti