Pystyykö julkisvalta kohtuullistamaan asumiskustannuksia

Hannele Pokan johtama asuntopoliittinen työryhmä antoi äsken raporttinsa asumiskustannusten kohtuullistamisesta. Se sai hieman nyrpeän vastaanoton. Raportissa ei esitetty mitään viisasten kiveä ongelman ratkaisuun.

Rakennuskustannukset ovat asumiskustannusten lähtökohta. Mistä sitten rakennuskustannukset koostuvat? Karkeasti ottaen, jos otamme esimerkiksi urakkapohjaisesti rakennetun asuinkerrostalon, kustannukset jakautuvat seuraavasti: urakoitsijan kate on n. 10 % urakkahinnasta, verot ovat 45 % urakkahinnasta. Loput 45 % :ia jakautuvat suurin piirtein tasan työvoimakustannusten ja materiaalikustannusten välillä. Urakkahinnan päälle tulevat vielä tonntikustannukset, jotka ovat noin 10 % rakenuksen kokonaishinnasta. Absoluuttisesti mainittuihin kustannuksiin voi vaikuttaa vain laatutason muutosten kautta. Mihin näistä kustannustekijöistä julkisvalta voi vaikuttaa? Se voi vaikuttaa kahteen suurimpaan, verot ja tontin hinta.

Verotusta nykyhallitus tuskin pienentää. Verotuksen osalta helpointa olisi rakennuskustannuksiin sisältyvän arvonlisäverokannan alentaminen/ poistaminen. Toinen olisi omistusasumiseen liittyvän ja sitä kautta vuokriin vaikuttavan varainsiirtoveron poistaminen. Tontin hinta taas muodostuu kaavoituksen myötä. Se on kuntien toimivalta-aluetta. Useat kunnat paikkaavat budjettiaan tonttihuutokauppojen kautta, joissa kysyntä ratkaisee tontin hinnan. Kysyntään taas vaikuttaa voimakkaasti alueella olevan asumiseen varatun tonttivaraston koko. Huutokauppojen avulla Helsinki on muun muassa kattanut budjettiaan vuosikymmenien ajan. Myyntihinnat ovat olleet yleensä yli samalla hetkellä rakenteilla olevien asuintalojen tonttihintojen. Maan arvonnousun saa kunta. Tähän tuskin tulee muutosta. Kysymys onkin siitä, mihin arvonnousun tulot käytetään, asumiseen vai juoksevien menojen kattamiseen!

Tonttien arvonnousuhyöty pitäisi antaa asukkaille. Tontteja pitää olla saatavilla runsaasti, jotta kysyntä ei nosta hintatasoa liian korkealle. Kysyntä on voimakkainta siellä, minne suuret massat haluavat asettua asumaan. Se on pääsääntöisesti alue, missä on työtä ja palveluja. Nykysuomessa se on pääkaupunkiseutu. Uusilla minuuttijunahankkeilla Helsingistä Turkuun ja Tampereelle pyritään edelleen lisäämään muuttoliikettä muualta Suomesta Eteleä – Suomeen. Edes aluepoliikan Isä Kepu ei ole huolestunut asiasta. Muu Suomi tyhjenee. Itä-Suomen alueen kehitys jää entistä voimakkaammin jälkeen muusta Suomesta ja Lappi jää turismin varaan. Hallituksen pitäisi luoda visio koko Suomen kehittämisestä ja tehdä paljon puhuttu tiekartta sitä varten. Ei tietenkään pidä rakentaa joka niemehen, notkoon tai saarelmaan, vaan pyrkiä tukemaan aluekeskusten kehittymistä. Etätyön mahdollisuudet tukevat tätä. Ratahankkeista pitäisikin asettaa etusijoille Lahti – Heinola -Kuopio hanke ja Helsinki – Porvoo hanke ja sen jatke. Asumisen keskittyminen Etelä – Suomeen ei varmasti kohtuullista asumiskustannuksia.

Aluepolitiikka on ollut satunaista. Kepun on lähinnä pyrkinyt ohjaamaan avustukset taajamien ulkopuolelle, missä niistä saatu kansantaloudellinen hyöty on pieni. Välillä on päinvastoin lyöty kaupunkeja lekalla päähän. Näin kävi Savonlinnalle. Itä- Suomen yliopisto teki Anu Vehviläisen ollessa kuntaministeri (Joensuusta kotoisin)päätöksen, siirtää opettajakoulutuksen Savonlinnasta Joensuuhun. Sen tuloksena Savonlinnasta purettiin useita asuinkerrostaloja ja muiden asuntojen arvot romahtivat. Useat pienyrittäjät lopettivat toimintansa. Kepun ajama maakuntauudistus uhkaa vieläkin , että Savonlinnan keskussairaala lopetetaan. Se olisi kuolinisku Savonlinnalle. Se herännee henkiin vai oopperajuhlien aikaan, jos silloinkaan.

Muihin kustannustekijöihin ovat julkisvallan vaikutusmahdollisuudet pienet ellei siirrytä sosialistiseen yhteiskuntaan. Jos julkisvalta itse rupeaa rakennusliikkeeksi se voisi näennäisesti säästää urakoitsijan katteen. Ei ole kuitenkaan uskottavaa, että julkinen rakennusyhtiö olisi itse rakentamisessa yhtä tehokas kuin markkinaehtoisesti toimiva rakennusyritys vapailla markkinoilla.

Jos julkisvalta ei juurikaan voi vaikuttaa kustannuksiin markkinataloudessa riittävästi, mitä jää jäljelle? Sen tulisi helpottaa ihmisiä pääsemään käsiksi joko vuokra-asuntoon tai omistusasuntoon. Helsingissä on omistusasumisen hintaa pyritty kohtuullistamaan hitas – järjestelmällä. Sen pitäisi helpottaa pienempituloisten pääsyä kiinni omistusasumiseen. Näyttää kuitenkin siltä, ettei järjestelmä ole toiminut halutulla tavalla. Yllättäen hitas – asuntojen omistajien joukossa on lehtitietojen mukaan useita silmäätekeviä henkilöitä. Heinäluomankin perhettä on arpaonni suosinut peräti kolme kertaa. Tuotot hitas – asunnoista tulevat vuokran ja myyntihinnan kautta, kun myyntirajoitus loppuu. Hitas – asunto ei ole huono sijoitus. Mutta järjestelmän tarkoitsu ei liene toteutunut. Yhteiskunnalle syntyneet kustannukset on katettu veronmaksajien taskuista. Nuorille omistusasunnon hankkimista auttava järjestelmä on asuntosäästötili järjestelmä. Tänä päivänä sen rajat, joita ei ole vuosiin juuri nostettu, ovat liian matalat. Asunnon hankkiminen ei nuorille onnistu asuntosäästötilin kautta pääkaupunkiseudulla.

Vuokra-asuntojen osalta tutuksi ovat tulleet monet säätiöt, jotka ARA:n rahoituksen turvin rakentavat asuintaloja. Tunnetuin näistä lienee Nuorisosäätiö, joka rakensi tuhansia kohtuuvuokraisia asuntoja nuorille. Asunnot ovat menneet oikeille ihmisille. Mutta Nuorisosäätiön osalta rahaviroissa on ollut jotain hämärää. Poliisi tutkii niitä. Lehdistön mukaan nuorten asumiseen tarkoitettuja rahoja on mennyt mm. Kepu vaalitukeen. Aikaisemmin SAK loi itselleen veronmaksajien rahoilla VVO:n kautta suuren omaisuuden. VVO hyödynsi erilaiset julkiset avustukset ja käytti mm. korkea vuokra / asumistuen nosto automaattia hyväkseen.

Suomenkin asuntorakentamisessa on kautta aikain rakentaminen ja politiikka sotkeutuneet keskenään. Siinä asumisen kustannuksia ovat nostaneet asiaan kuulumattomat menot. Myös veronmaksaja on joutunut tukemaan hankkeita, tietämättään. Suomi ei kuitenkaan ole ainoa tällä saralla. Rakentamisessa on paljon osapuolia ja kyseessä ovat suuret rahat. Se herättää monien tahojen ajatukset siitä, miten pääsee osaksi noita rahavirtoja.

Suomen tasapuolisen kehityksen turvaamiseksi tehtävä visio on lähdettävä kokonaisuudesta ja elämisen tasapuolisesta jakautumisesta ympäri Suomen. Metsä unohtuu usein puilta. Lobbauksen vaikutukset näkyvät päätöksissä ja se, mistä ministerit tai muut vaikuttajat ovat kotoisin. Irtopisteiden keräämisestä pitää luopua. Oman vallan ja palkan maksimointi ei voi olla tavoite. Asumiskustannusten kohtuullistaminen on yhteiskuntamme päättäjien käsissä. Heidän on katsottava peiliin ja mietittävä, mitä on tullut tehtyä. Asumisen kustannusten kuten muunkin osalta me kansalaiset voimme toivoa uudelta vuodelta hallintoa, joka aidosti pyrkii Suomi nimisen kokonaisuuden hyvinvoinnin edistämiseen koko sen alueella. Ensi vuonna kunnallisvaaleissa voimme kertoa mielipiteemme tehdyistä toimenpiteistä ja suunnitelmista.

KAIKILLE TERVEYTTÄ JA RAUHALLISTA JOULUA JA ONNEA JA MENESTYSTÄ VUODELLE 2021 !