Tuhoaako Sanna Marinin verostrategia Suomen hyvinvointiyhteiskunnan

Sanna Marinin verotuksenkiristämisstrategia on täydessä vauhdissa. Hän haluaa vaikuttaa. Helsingin yliopiston nimissä on tehty poliittinen kyselytutkimus, jonka taustaineistona verotuksen osalta on käytetty Kalevi Sorsa säätiön julkaisua. Kyselystä vastaa kukas muukaan kuin professori Anu Kantola. Kyselyn kohteena oli useita eri asi0ita. Niistä YLE: n ajankohtaistoimitus nosti vain yhden pääutisaiheekseen, nimittäin osinkoverotuksen progression noston. Kysymys kuului ”Pääomatuloja pitäisi verottaa progressiivisesti samaan tapaan kuin ansiotuloja: veroprosentin tulisi olla sitä korkeampi, mitä enemmän pääomatuloja”. Vastaukset olivat odotetut. Pienempituloiset kannattivat ajatusta, koska he olettavat olevansa saamapuolella.Poliittisesti taas porvarit vastustivat ajatusta, kun taas vasemmisto kannatti. Tulos tiedetään kyselemättäkin. Kysymys kuuluukin, aiotaanko kyselyä käyttää jonkun ns. tieteellisen tutkimuksen aineistona?

Kysmys ei ole niin yksiselitteinen, että osinkoverojen progressiota nostamalla pienempituloisten osa paranee. Tulos voi olla päinvastainen. Mutta verotuksen kiristämisen takana on demarien halu valtansa vahvistamiseen. Tavoite näyttää olevan enemmistön diktatuuri. Vain pieni osa ihmisistä ymmärtää monimutkaisia asioita. Siksi tätä kysyttäessä olisi pitänyt selittää kysytyille, mitä kaikkea progression nosto, koska siitä on itseasiassa kysymys, tarkoittaa. Nyt heidän vastaustaan käytetään johtopäätöksiin, joita vastaajien todellinen tahto ei vastaa. Lisäksi vastaajille olisi pitänyt kertoa, että tänä päivänä yrtyksen omistajien tuloa verotetaan vähintään 50%: lla tai 54%: lla. Britannian brexit äänestys on hyväesimerkki tällaisesta kysymyksenasettelusta. Niihin sisältyy  paljon tunnetta ja sitä poliitikot hyödyntävät omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Progression korotusta ei voi tarkastella erillisenä asiana. Se pitää asettaa kontekstiinsa. Nyt vastaukset ovat ”fake news” luokkaa. Koska yrityksen omistajien tuloa, joka on huomattavasti riskialttiimpaa kuin ansiotulo, verotetaan jo vähintään 50%: lla. Sen nostaminen vaikuttaa heti negatiivisesti yritystoiminnan investointihalukkuuteen Suomeen, etenkin kotimaisten sijoittaijien osalta. Kansainväliset investoijat voivat osittain kiertää Suomen verotuksen. Mutta verotuksen suunta luo epävarmuutta tulevaisuudesta. Useita vuosia on investointien määrä ollut laskevalla käyrällä. Tätäkö halutaan? Ennenpitkää tuollaisella veropolitiikalla päästään tilanteeseen, jossa suurin osa merkittävistä yrityksistä on ulkolaisessa omistuksessa. Kotimainen pääoma, jos sitä vielä on, on paennut omistajineen ulkomaille. Varmasti ennen maastamuuttoveroa. Suomesta tulee tytäryhtiötalous, jossa kaikki ovat yhtä köyhiä. Yrittämistä vasemmistopoliitikot kannattavat niin kauan, kun yrittäjä ei tienaa juuri mitään ja tulos täytyy antaa poliitikkojen käytettäväksi. Odottelen mielenkiinnolla, milloin demaritaustainen tutkija esittää teorian nykyisistä osingoista laiskana pääomana, niinkuin Mikko Rönnholm on todennut. Tämän ajatuksen takana on, että valtio pystyy poliitikkojen ohjauksessa käyttämään rahat tehokkaamin kansakunnan hyväksi. On syytä muistaa demarien saavutukset yritystoiminnassa. Yritystoiminnan kasvua ei ainakaan olisi tiedossa. Se mikä kasvaisi, on byrokratian kustannukset. Ansiotuneelle puolueväelle on saatava työpaikkoja, koska yritysmailmassa ei ole mahdollisuuksia. Valtionvarainministeri Matti Vanhanen sanoi perustellusti ei osinkoverotuksen progression nostolle. Mutta miten kepun kantti kestää, jos esimerkiksi soten maakuntauudistus on vaarassa. Kepun ei kannattaisi myydä sieluaan sen takia, koska maakuntauudistus ei lisää kepun valtaa. Perimmiltään kysymys on vallasta. Sanna Marin haluaa Suomen Viktor Orbaniksi, tosin toisenlaisella poliitikalla.

Sanna Marini politiikka unohtaa ihmisen. Me olemme kaikki erilaisia. Ihmisoikeuksien mukaan meillä kaikilla on oikeus omanlaiseemme elämään. Tämä koskee myös ns. hyväosaisia, jos hyväosaisuutta mitataan vain rahalla. Kaikkia ihmisiä vie eteenpäin oman hyvinvoinnin tavoittelu. Ei ole ihmisoikeuksien mukaista, että joku puolujohto päättää, miten ihminen saa elää. Onko oikeudenmukaista, että kansalaislle syötetään virheellistä informaatiota ja luotetaan suuren osan ymmärtämättömyyteen. Siihen perustuu enemmistön diktatuurin luominen niin Suomessa kuin Unkarissa, Puolassa, Turkissa jne. Enemmistön diktauuri ei ole demokratiaa. Demokratia pyrkii koko kansan hyvinvointiin.  Jos motivaatio estetään ja samalla osa kansasta muokataan vastikkeettomista eduista riipuvaiseksi vaali karjaksi, kansakunnan tuho en edessä. Se ei tapahdu heti. Suunta näkyy eron kasvussa verokkimaihin. Mikähän on seuraava tiedotusisku?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu