Finanssitalous ja tyhjästä luotu raha

 

Ymmärrän nin, että näilllä sivuilla saa kirjoittaa myös vaikeista asioista. NIinpä teen niin.

 

Tässä kirjoiuksessa puhun biljoonista euroista. Kun ihmisen on usein vaikea ymmärtää miljardeja, biljoona on 1000 kertaa sitä suurempi luku ja ainakin 1000 kertaa vaikeampi hahmottaa kuin miljardi. Ei auta, jos aikoo ymmärtää talouden toimintaa, olla ymmärtämättä biljoonan merkitystä ja sisältöä. 

 

Seuraaavassa muutamia kysymyksiä, joilla yritän selvittää Euroopan keskuspankin (EKP) olemusta.

 

Kenen on syy siihen, että säästämistä ei palkita ja että talletuskorot ovat nollilla? Siihen(kin) on syyllinen Euroopan keskuspankki (EKP).

 

Mikä julkisyhteisön pankki haluaa rahoittaa Suomen lisävelkaantumista? Euroopan keskuspankki (EKP) omistaa Suomen valtion velasta  neljänneksen ja haluaa lisätä omistustaan kolmannekseen.

 

Mikä julkisyhteisön pankki lisää finanssioperaatioillaan yksityisten pankkien voittoja ja osinkoja ja siinä sivussa kasvattaa  pankinjohtajille kestämättömin perustein maksettavia bonuksia myös voitoista, jotka jonkin ajan kuluttua niiden mksatuksesta ovat tulleet tappoollisiksi? Euroopan keskuspankista (EKP) löytyvät bankstereiden ystävät.

 

Kenen on syy siihen, että finanssitaloudessa osakkeiden pörssikurssit ja muidenkin rahatuotteiden (johdannaiset, pankkien itsensä kokoamat ja kiinni sitomat finanssituotepaketit jne.) hinnat ovat nousseet taivaisiin ilman että nousulle löytyy perusteita reaalitaloudesta? Se on EKP:n syy, sillä niin toimii keskuspankkiväki.

 

Mikä julkisyhteisön pankki on kaiken kansanvaltaisen päätöksenteon ulottumattomissa ja siinä ominaisuudessa mennen, tullen ja palatessa hassuttaa puolta miljardia eurokansalaista ja heidän rahapolitiikan kiemuroisssa rypeviä poliitikkojaan. Euroopan keskuspankissa ei tunneta demokratiaa eivätkä demokraattisesti valitut kansanedustajat tunne rahapolitiikkaa.

 

EKP on kuin laiva, joka ajaa rahameren pinnalla kohti markkinoiden jäävuorta: tyhjästä tehdyn rahan tuottaman kuplan puhkeamista ja pankkikriisiä. Vain pankit voivat saada aikaan kansainvälisen talouskriisin, kun taas EKP:n pitää estää se. Keskuspankin ja sen haarakonttoreiden rahkeet eivät riitä tuottamaan markkinoille järjestystä, ja niin suurten mustien joutsenten tanssi jatkuu – ja jatkuu myös rahanteko tyhjästä.

 

Pankeiksi lasketaan tässä rahanteon ja -jaon yhteydessä myös varjopankit, vakuutusyhtiöt, rahastot, säätiöt ja erilaiset sijoitus- yms. yhtiöt.

 

Miten synnytetään rahaa tyhjästä?

 

Me kaikki tiedämme, että pankit tekevät rahaa rahasta, mutta Euroopan keskuspankkipa tekee sitä modernimmalla tavalla: tyhjästä. Se on EKP:lle helppoa. Sen tarvitsee vain lisätä kirjanpidossa taseen molemmille puolille samansuuruinen rahamäärä, ja kas, vastaava määrä uutta rahaa on syntynyt ilman työtä, vaivaa, hikeä ja kyyneleitä.

 

Uusi raha annetaan pankkien käyttöön tolkuttoman halvalla hinnalla. Sen johdosta pankit eivät maksa rahan vähittäismyyjien (=tallettajien) säästöille korkoa, sillä ne saavat EKP:sta halparahaa käyttöönsä tukkumitassa ilman että niiden tarvitsee kerätä sitä vähittäisinä talletusten puroina. Sillä tavalla ne välttyvät myös niiltä asiakkailta, jotka tuovat hiekanjyviä pankkisalien lattioille.

 

Tämä kaikki on tapahtunut sen jälkeen, kun EKP:n rahapolitiikassa meni kaikki sekaisin. Uusi ja ennenkokematon poliittinen muutos käynnistettiin vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi esitti kuuluisan loitsunsa ja rukouksensa: ”Meidän toimivaltamme puitteissa EKP on valmis tekemään mitä tahansa tarvitaankin euron säilyttämiseksi. Pyydän uskomaan, että se riittää.”

 

Maailman likaisimpiin suurpankkeihin kuuluvan Goldman Sachsin mies Draghi oli kopioinut julistuksensa Yhdysvaltojen Federal Reserven sekä Japanin keskuspankin bittielvytyksistä.

 

Näin Draghi esikuntineen (EKP:ssa valta puolen miljardin ihmisen rahapolitiikkaan on 6-äänisellä johtokunnalla) toteutti rahanjaon finanssitalouden hyväksi helpoimmalla mahdollisella tavalla. Pankkissa ei kärsivällisyys riittänyt elvyttämään unionin maita taloustieteen klassikon John Maynard Keynesin esittämällä tavalla. Keynes esitti, että julkisen vallan oli kaivatettava seteleillä täytettyjä pulloja maahan ja saatava työllistettävä ihmiset niitä etsimään. Jos Yhdysvalloissa olisi toimittu Federal Rerven pääjohtajana toimineen Ben Bernanken mallin mukaan, rahat kansalle!-liike olisi toteuttanut rahanjaon kansalle niin, että olisi pantu helikopterit pudottamaan seteleitä niiden kerääjien vapaaseen käyttöön. Odotettiin, että kansalaisten ostovoima lisääntyisi ja talous elpyisi.

 

Näitä biljoonien erojen siemenperunoita löytyy EKP:n Suomen haarakonttorin kirjanpidollisen taseen vastattavista (veloista) otsikolla ”Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät euromääräiset velat” ja vastaavista (varoista) otsikoilla ”Euromääräiset arvopaperit euroalueelta” ja ”Eurojärjestelmän sisäiset saamiset”.

 

EKP:n taseen loppusumma on näiden tase-erien neitseellisen synnyn seurauksena noussut kymmenen vuoden aikana edellisen talouskriisin aaton (vuoden 2007 lopun) noin 1 500 miljardista eurosta tämän vuoden noin 4 500 miljardiin euroon. Siitä tyhjästä tuotetun rahan osuus on noin 2 500 miljardia. Näiden rahojen synty ei ole vaatinut bittien pihtisynnytystä; onhan se sen verran helppoa tuo bittibiljoonien poikiminen.

 

Tyhjästä luotuja rahoja ei ole koskaan siirretty reaalitaloudesta finanssitalouteen odottamaan pääomatuottoja, vaan ne ovat aina olleet syntymäpaikallaan finanssitaloudessa. Siellä niitä ei ole tungettu pulloihin eikä pudotettu helikoptereista kansalle. Kansalliset EKP:n haarakonttorit ovat jakaneet niistä suuren osan pankeille ja pienen osan jäsenmaille. Emu-maat ovat käyttäneet pankkien palveluksia saadakseen EKP:n rahat käyttöönsä, ja silläkin tavalla pankit tunkevat likaiset välikätensä kaikkialle julkisen vallan rahansiirtovirtoihin.

 

Bittirahalla on nyt tehty samaa kuin mitä entisaikaan kutsuttiin setelirahoitukseksi. Jokainen itseään kunnioittava ns. talousmies olisi tuominnut vielä kymmenen vuotta sitten bittirahalla toteutetun setelirahoituksen aivan vääräksi ja vastuuttomaksi politiikaksi, mutta nyt soi erilainen ääni kelloissa: seteliselkärankaisia ei enää ole mutta heidän tilalleen ovat tulleet rahantyhjästätekijät, bittimiehet ja -naiset. 

 

On ilmeistä, että ns. talouselämä hyväksyy ne EKP:n toimet, joilla rahat ohjattiin meidän reaalitaloutemme ohitse heidän finanssitalouteensa. Siellä ovat kytiksellä omaisuutensa lisätuottoa havittelevat Suomen rikkaat veroparatiiseineen ja jotkut myös ilman niitä.

 

Pelimerkit on jaettu, peli on lähestymässä loppuaan ja kaikkien on paljastettava ns. perskortit. Kukaan ei tunnu tietävän, miten tyhjästä synnytetty ja pankkien rahatuotteisiin kiinnittynyt raha saadaan kärrätyksi pois pankeista. Kun sitä tietoa ei ole, taloudellisen ilmanalan muutos kulkee kohti pörssikurssikuplan puhkeamista ja pankkikriisiä.

 

Herää kysymys, liimataanko koko se valtava tyhjästä luotu ja tulonjakovaikutuksiltaan hirmuisen epätasainen rahan määrä ikuisiksi ajoiksi Euroopan keskuspankin taseeseen? Luopuminen rahojen takaisinperinnästä suosisi finanssitalouden pelureita tavalla, joka on demokratian näkökulmasta kestämätön. Se olisi kaikkien aikojen suurin rahansiirto pankkivallan hyväksi, mutta ulospäin se ei kuitenkaa sellaisena näyttäytyisi. Kun rahaa ei ole kerätty veronmaksajilta vaan se on tehty tyhjästä, kukaan ei näytä menettäneen mitään. Sen sijaan jotkut ovat saaneet, ja paljon ovatkin saaneet.

 

On kysymys niin suurista rahoista, että ihmisille on vaikea selittää, mitä nyt on tapahtumassa. Nyt puhutaan asioista, joiden yhteydessä liikkuu tosi suuri raha. Kuten edellä on jo tullut esille, ihmismieli kieltäytyy ymmärtämästä jo miljardien suuruisia rahamääriä saati sitten että pitäisi ymmärtää näitä biljoonien suuruisia tukipaketteja, joita on sidottu finanssitalouteen hyvinvointiväestön elämän sulostuttamiseksi.

 

Finanssitalous rulettaa rahan vallalla. Se on finanssikapitalismia, josa kapitalistit eivät vie tuhkia köyhän pesästä. Viekööt itse, he sanovat. Vasta sen jälkeen he käyvät hakemassa sen puhtaan uunin.                              

 

Asian vierestä:

Tähän loppuun en malta olla ottamatta kantaa siihen, että Suomella on kaksi ehdokasta EKP:n uudeksi pääjohtajaksi: Erkki Liikanen ja Olli Rehn. Kumpainenkin heistä tulee Mikkelin potkupalloiijoista. Kumpikaan heistä ei ole esittänyt omia rahapoliittisia arvioita Emun tulevaisuudesta tai esimekiksi uudenlaisesta setelirahoituksesta, joka toteutetaan tyhjästä luoduilla biteillä. Liikanen on sosiaalisesti hyvä ehdokas, nopea käänteissään ja vikkelä menoissaan ja tuloissaan. Hänen asiaosaamisensa kuitenkin vähän pätkii, eikä hän ole kirjoittanut yhtäkään kirjaa (päiväkirjaa ei lasketa) asiatekstiä. Se sama kummallinen kirjoittamattomuus koskee myös Ahtisaarta ja joitakin muita demareiden kellokkaita.

Jos Erkki Liikanen valitaan uudeksi päääjohtajaksi, mitä en usko, se tuhoaa Alexander Stubbin komissaarihaaveen. Suomi ei saa kahta noin näkyvää virkaa  samana vuonna. Saksalla on sama tilanne: jos Weber valitaan komission johtoon, Jens Weidmannista ei tule EKP:n pääjohtajaa. Saksa saa varmasti näistä paikoista toisen, mutta aivan lähellä ei ole sellainen valintatilanne, että Suomi saisi sen toisen. Olli Rehn ajattelee itsestään suuria, jos hän ei luovu EKP:n pääjohtajakisasta. 

 

 

 

eskoseppanen

Olen eläkeläinen, entinen Yleisradion toimittaja, Suomen eduskunnan jäsen ja Euroopan Parlamentin jäsen. Kun en halua olla mikään ex, käytän itsestäntäni titteliä kauppatieteiden kandidaatti, vaikka en ole enää kandidaatti mihinkään toimeen,

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu