Haastan edelleen finanssikapitalismin teologian

Tämä on toinen osa eilisestä kirjoituksestani ”Taloustiede on finanssikapitalismin teologia” ja osa VI käynnistämästäni jatkokertomuksesta. Tähän jäätiin:

 

1) Arvonlisäysprosessi on muuttunut finanssitalouden kehityksen mukana ”käyttöarvojen tuotannosta vaihtoarvojen maksimoimiseksi” ja

2) Kapitalismiin kuuluu ”rikastumisen vimma ilman tuottamisen riesaa”.

 

Käyttöarvot ovat reaalitalouden ja vaihtoarvot finanssitalouden arvomaailman merkkejä ja merkityksiä. Finanssitaloudessa rikastumisen vimmaa toteutetaan rahan ja rahatuotteiden ostoilla ja myynneillä ilman suoria yhteyksiä reaalitalouteen.

 

Reaalitalouden varallisuus on muuttunut toisarvoiseksi asiaksi finanssitalouden bittirahavarallisuuteen nähden. Tämän ajan kapitalisti on se, joka omistaa paljon bittejä eikä enää se, joka työllistää muita ihmisiä niin halvalla kuin mahdollista, ottaa voittonsa edelleen työläisten selkänahasta ja maksaa reaalitaloudessa syntyneistä voitoista veroja toisin kuin finanssitaloudessa on ollut tapana tehdä.

 

Finanssitaloudessa uusi romahdus ja talouden kriisiytyminen tulee aina noin kymmenen vuoden välein. Siihen käytäntöön liittyen se tullee seuraavan kerran näinä aikoina, vuosikymmenten vaihteessa. Euroopan keskuspankki on menettämässä uskottavuutensa taloudellisesta vakauttamisesta lisäbittien tuotannolla ilman että kukaan tietää, millä tavalla ne lisälainaksi lyhyen kaavan mukaan annettavat rahat kerätään pois markkinoilta kohtuullisen ajan kuluessa.

 

Kaiken kattavat rahapelit ja pankkien keskenään muodostamat osto- ja myyntiliikkeet ovat riippumattomia yhteiskuntien historiallisista, poliittisista ja taloudellisista erityispiirteistä. Pörsseissä, joiden toimintaa viranomaiset valvovat, tai sitten ”tiskin yli” (over the counter) tehtävät pörssien toimintaa liberaalimmat kaupat eivät ole kenenkään valvonnassa. Nämä kaupat käydään pääasiassa kahden osapuolen kesken.

 

Taloustieteissä ei käsitteellistetä eikä analysoida pääomamarkkinoiden inflaatiota, jota ei näinä aikoina ole juuri lainkaan olemassa. Inflaatiolukema on joka tapauksessa eri reaalitaloudessa ja finanssitaloudessa, ja kiinnostavaa olisi tietää, kuinka eri se on.

 

Rahan tyhjästä luomisen kierre jatkuu, mutta se näyttää tulleen tiensä päähän.

 

On ilmeistä, ettei keskuspankin uskottavuus enää riitä selvittämään sotkua liittyen sen itse keittämään bittirahasoppaan, jonka ainesosiin kuuluu markkinoille ennätyksellisen halvalla tuotettu, tyhjästä tehty ja pankkien rahatuotteiksi räätälöimä ja paketoima raha.

 

EKP käynnisti vuonna 2012 sen raharallin, jossa rahaa alettiin tehdä tyhjästä. Siinä on kysymys vanhan setelirahoituksen mallista: ei kuitenkaan tehdä seteleitä vaan toimitaan tietokoneiden biteillä.

 

EKP on sen jälkeen kuuden vuoden ajan luonut rahaa tyhjästä.

 

Keskuspankin tase nousi vuoden 2006 noin 1 biljoonasta (eli miljoonasta miljoonasta) eurosta niin, että vuonna 2018 se oli 4,8 biljoonaa. Kun vuosi 2019 oli rauhoitettu tältä rahalta, keväällä 2020 rauhoitus päättyy ja EKP jatkaa velkakirjojen ostelua. Kukaan ei tiedä keinoa, jolla finanssitalouteen pesiytyneet rahat saadaan palautettua yhteiseen käyttöön.

 

Ulkopuolisesta arvioitsijasta alkaa tuntua siltä, että on vain yksi tapa päästä ongelmasta ulos: keskuspankki antaa velat anteeksi, kokonaan tai osittain. Se ratkaisu palvelee yksinomaan finanssitaloudessa toimivien sijoittajien etuja. Heillä on hallussaan omaisuus, joka on – hintojen noustessa löysän ja laiskan rahan etsiessä uusia sijoituskohteita – hankittu EKP:n rahalla siinä tapauksessa, että keskuspankin pankkiteollisuudelle antamia lainoja ei todellakaan tarvitsisi maksaa takaisin.

 

Muistosanat

 

”Auton pyörät liikkuvat, mutta et tiedä, mikä on vikana ja milloin jotain ikävää tapahtuu”, sanoi suomalainen talousnobelisti Bengt Holmström ja hän jatkoi: ”Kun ei tiedetä, mikä hevonen tulee voittamaan, ei panna rahoja minnekään. Tämä on yksi selitys investointien heikkoudelle. Tai sitten nykyinen investointilama ennustaa, että tulossa on todella suuren luokan kriisi.”

 

On suuri ero, sanotaanko ”kapitalismi saastuttaa maan, meret ja ilman” vaiko ”kypsä kapitalismi on täydellisyydessään historian loppu”.

 

Se, mikä ainakaan ei  kapitalismissa ole täydellistä, on ahneuden tuottama epärehellisyys. Viimisten kymmenen vuoden aikana pankit ovat joutuneet maksamaan lähes 400 000 000 000 euron sakot ja syytteestä luopumiskorvaukset julkiselle vallalle, joka ei edes valvo pankkien toimien laillisuutta. Suurin laittomuus on ollut maailman kaikkien korkojen manipulointi pankkien eduksi. Kannattaa lukea itse syytteessä olleen pankkimiehen Alexis Stenforsin kirja ”Riskitekijä” (Vastapaino, 2018). Se kertoo yksityiskohtaisesti sen, minkä pankit vaikenevat

 

Finanssitalous on jo kehittynyt omanlaiseksi kapitalismin muodoksi, jossa pankit ovat villejä ja vapaita aina siihen saakka, kun rahatalouden kupla puhkeaa ja finanssikapitalismin rakenteet särkyvät. Silloin huudetaan kovalla äänellä valtiovaltaa apuun.

 

Valtiovalta valvojineen on läsnä arvopaperipörsseissä, ja sen johdosta pankit toimivat niissä sangen kurinalaisesti. Pörssien merkitys taloudenpidolle ei ole enää niin tärkeä kuin se oli entisaikaan. Pörssien varoitusjärjestelmä vuoden 2008 pörssiromahduksen yhteydessä toisti vanhan tavan kohdata rahatalouden vaikeudet. Se tarkoittaa, että kukaan ei muka nähnyt, kukaan ei muka osannut tietää, ja kukaan niistä, jotka vähän näkivät, ei halunnut uskoa keinottelun ja petollisen kilpailun tuottamaan kapitalismin konkurssiin. Sen kuplan puhkeamisen uhkasta ei silloin puhuttu, ei pukahdettu, sillä ongelma oli myös silloin itse tuotettu. Lamasyyllisiä ei koskaan etsitty eikä niin muodoin koskaan myöskään rangaistu.

 

Kun taas on uusi romahdus putkessa, sen tulee johtaa tällä kerralla syyllisten etsintään. Heidän löytämisensä alkaa EKP:n miljardi euroa maksaneesta kotipesästä Frankfurtista, jossa on EKP:n pääkonttori ja sen 5+1 (viisi miestä, yksi nainen) johtokunta. He ovat tällä kerralla ja tulevan laman oloissa poikkeuksellisen paljon lamasyyllisiä. He ottivat riskin ja rakensivat seuraavaan vuosikymmenten vaihteeseen ongelman, jota he eivät kykene itse ratkaisemaan.

 

Sosialismia tai poliitikkoja on turha syyttää romahduksesta, joka on Euroopan keskuspankin omaa tekoa.

 

Draghillle lupa itkeä

 

Europan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghin lausui pankin historian kuuluisimmat kaksi lausetta heinäkuussa 2012:

 

Meidän toimivaltuuksiemme puitteissa EKP on valmis tekemään mitä tahansa tarvitaan euron säilyttämiseksi. Pyydän uskomaan, että se riittää.”

 

Maailman merkittävin talouslehti The Financial Times uutisoi EKP:n itsenäisen toiminnan näsäviisaasti ja nenäkkäästi rahan turvakäytöksi seuraavalla tavalla:

 

”EKP:n pääjohtaja julisti, että hänen pankkinsa maksaisi minkä tahansa hinnan, kantaisi minkä tahansa taakan, olisi valmis kohtamaan mitkä tahansa vaikeudet, tukisi jokaista ystävää, vastustaisi jokaista vihollista ja tekisi tämän kaiken euron säilymisen ja menestyksen varmistamiseksi.”

 

EKP petti tällä toimellaan, joka alussa toimi elvyttävänä voimana mutta joka jatkuessaan muuttui rasitteeksi ja riskitekijäksi.

 

Siitä se varsinaisen myrkyn lykkäsi…

 

Jatkuu huomenna sunnuntaina 29.9.2019

 

eskoseppanen

Olen eläkeläinen, entinen Yleisradion toimittaja, Suomen eduskunnan jäsen ja Euroopan Parlamentin jäsen. Kun en halua olla mikään ex, käytän itsestäntäni titteliä kauppatieteiden kandidaatti, vaikka en ole enää kandidaatti mihinkään toimeen, paitsi että nyt kyllä vuoden 2019 kansanedustajavaalit kiinnostavat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu