Haastan finanssikapitalismin rämettyneisyyden

Haastan Euroopan keskuspankin (EKP) rahapolitiikan viisauden tuottaa mielettömän paljon uutta rahaa Emu-maiden pankkien  käyttöön ja finanssikapitalismin ylläpitoon. Tämän tien päässä meitä odottavat ankeat ajat.

 

Valta on sitä, että hallitseva eliitti kykenee esittämään kansalle oman etunsa yleisenä. Se on poliittista taistelua siitä, kenellä on henkinen hegemonia, keneltä kysytään, kenen tekeminen on tärkeää, ja vielä siitäkin, kuka maksaa tai maksattaa muilla viulut. Voittajia ovat suuret, ahneet ja röyhkeät. Luusereita ovat pienet, kiltit ja kuuliaiset.

 

Suomi lähti mukaan rahaliitto Emuun ja sitä kautta osallistumaan EU:n yhteiseen rahapolitiikkaan. Tarkoituksena oli syödä rusinoita pullasta. Toisin kävi. Emussa jäsenmaat joutuvat jakamaan pakkopullat kaikkien 19 mukana olevan maan kanssa. Kukaan ei ole ainakaan vielä sairastunut rusinoiden yliannostukseen mutta ei myöskään ole tukehtunut pullaan.

 

Emusta lähdettiin hakemaan rahapoliittista vakautta. Tarjolla on kuitenkin ollut vain epävakaa valuutta ja maailmanlaajuinen velkaongelma. Mitä kauemmin löysän rahan politiikka jatkuu, sitä vaikeammaksi tulee tyhjästä luotujen useiden biljoonien suuruisten lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksu Euroopan keskuspankin (EKP) kassaan.

 

EKP:n pankeille antama talousapu on löysää virtuaalirahaa, joka on tuotettu tyhjästä. Siis todellakin se on tuotettu niin tyhjästä kuin tyhjä voi olla tyhjä.

 

Tapa, jolla raha on tuotettu, ei suuresti eroa bitcoinien ja muiden kryptovaluuttojen synnystä. Eurot ja bitcoinit ovat napalankoja syntyperänsä ja syntymätapansa suhteen. Ennen sitä rahaa ei ollut, mutta nyttemmin sitä on. Bitcoinit ovat kuitenkin euroja suurempi huijaus joidenkin tuntemattomien markkinoiden laitapuolen kulkijoiden hyväksi.

 

Siitä, miten helppoa on tehdä rahaa tyhjästä, John Kenneth Galbraithilla on selvä käsitys: ”Prosessi, jolla pankit luovat rahaa, on niin yksinkertainen, että sitä ihmismieli hylkii.” Galbraith oli kestoehdokas Nobelin talouspalkinnon saajaksi, mutta sitä ei hänelle koskaan myönnetty. Hänen kirjoituksiaan vanhat talousteologit pitivät liian kansanomaisina ja paljastavina.

 

Summat, joita Euroopan keskuspankki (EKP) on laskenut liikkeelle rahankiertoon, ovat käsittämättömän suuria.

 

Ne syntyvät sillä yksinkertaisella tavalla, että Euroopan keskuspankki lisää taseensa molemmille puolille eli yhtäältä varoihin ja toisaalta velkoihin saman summan rahaa, ja kas, uutta rahaa on luotu sen lisäyksen verran muutamassa sekunnissa. Se raha ei ollut koskaan aikaisemmin ollut olemassa, mutta nyt oli.

 

Kukaan tavallinen ihminen ei voi ymmärtää, kuinka paljon on biljoona euroa. Jos sanotaan, että se on miljoona miljoonaa euroa, siis ykkönen ja sen jäljessä 12 nollaa, biljoona kuulostaa isolta määrältä rahaa.

 

Kun suomalainen UPM-yhtiö, joka on pääosin ulkomaisessa omistuksessa, investoi ja rakentaa maailman suurimman sellutehtaan Uruguayhin, se maksaa yhtiölle 2,5 miljardia euroa. EKP:n finanssimarkkinoille liikkeelle laskemalla ja tyhjästä luodulla rahamäärällä voisi rakentaa tuhat sellaista maailman suurinta sellutehdasta. Niin paljon rahaa on EKP käyttänyt pankkien, muiden yritysten ja Emun jäsenvaltioiden ”elvyttämiseen”.

 

Kerran muuan nuori mies, Jeesus nimeltään, yritti omatoimisesti häätää hänen aikansa banksterit synagogan kupeesta koikkelehtimasta. Se ei onnistunut. Rahanvaihtajien ammattikuntaa ei jeesustelemalla tapeta.

 

Inflaatio, joka on ollut finanssitalouden päävihollinen, on kummallisella tavalla kadonnut rahapolitiikan työkalupakista, minkä selittänee se, että irtonaista keskuspankkirahaa on käytetty pörssikurssien ja muiden rahatuotteiden hintojen nostattamiseen. Sillä tavalla inflaatio on kiinnittynyt rahatuotteisiin eikä sitä voi erikseen irrottaa niistä pois. Kansantaloustieteilijöiden pitäisi ensi tilassa kehittää käsite ”pääomamarkkinoiden inflaatio”!

 

JAinoa rajoite rahan uustuotannolle on se, että EKP menettää uskottavuutensa sellaisten rahamäärien paimenena, joiden määrää taas lisätään ensi vuonna.

 

Hyman Minsky on paljolti oikeassa, kun hän sanoo, että rahan löysyys johtaa ajan mittaan velan laadun huononemiseen ja riskitietoisuuden liudentumiseen. Kuplan synnyn edellytykset kasvavat, kun ”terve” velka muuttuu vähitellen riskirahoitukseksi ja ”myrkyttyy”. Ylivelkaantuminen jatkuu niin kauan, kunnes tulee vastaan luoton loppu.

 

Siinä sivussa lama tuottaa joukon pankkivainajia, joiden tallettajien tilit EU haluaa korvata jäsenvaltioiden budjettivaroista yhteisvastuullisesti. Suomessa säästöjen korvaukset pankin kadotessa niiden alta ollaan monia muita meitä isompia maita valmiimpia säästöjen korvaamiseen, mutta EU ajaa väkisin meille epäedullista yhtenäistä ja keskinäistä korvauskäytäntöä kaikille Emu-maille.

 

Nyt eletään aikoja, jolloin Euroopan keskuspankki on menettämässä halparahan voimalla hankkimansa uskottavuuden estää kuplan puhkeaminen. Se toimii kuitenkin niin kuin se toimii myös siitä poliittisesta syystä, että se on liittovaltioliimaa, jota EU:n federalistit välttämättömästi tarvitsevat EU:n pitämiseksi koossa ja suurvaltojen nuhteessa. Liitovaltio on edennyt nopeimmin nimenomaan rahapolitiikassa jäsenmaiden luovutettua täysivaltaisuutensa Emun käyttöön ja vain rajoitetulla oikeudella ne saavat itse osallistua EKP:n päätöksentekoon.  

 

Reaalitalous ja finanssitalous

 

Reaalitalous on tuttu juttu: työn ja toimeentulon talous.

 

Finanssitalous puolestaan on rahan ja rahatuotteiden talous, joka elää omaa elämäänsä irrallaan reaalitaloudesta ja meistä tavallisista tallaajista. Se edustaa finanssikapitalismia, joka ei ole vain taloutta vaan kokonainen yhteiskuntamuodostelma. Siinä ihmiset eivät toimi Vesa Puttosen kauppakorkeakoulussa opettaman rationaalisen käyttäytymisen teorian mukaan ennustettavasti ja teorioiden mukaan, sillä ”kansalainen eli yksilö on paljolti tietämätön ja taipuvainen ahneuteen, itsekkyyteen ja laiskuuteen”. Sitä väkeä on paljon finanssitalouden toimijoiden  joukossa, sillä se vaatii ihmisiltä vain vähän vaivaa ja yhteistyöhalua kanssakäymisissä muiden yksilöiden kanssa. Reaalitalouden investointivaje kasvaa laiskan rahan helppojen tulojen jäädessä pelimerkeiksi finanssitalouden syövereihin.

 

Kun nykyisyys yleensä on menneisyyden jatkumo, finanssikapitalismi ei näytä olevan vanhan kapitalismin kehitysvaihe suoraan ylenevässä polvessa. Se on kätilöity maailmantalouteen virtuaalivoimien aikaansaamasta systeemin ulkopuolisesta raskaudesta. Se on riippumaton yhteiskuntien historiallisista, poliittisista ja taloudellisista erityispiirteistä.  Se ei toimi vakaasti ja ennustettavasti vaan sykäyksin ja hyppäyksin sekä alas että ylös. Se vääristää reaalitalouden ja finanssitalouden erilaiset hinnat. Reaalitaloudessa kapitalisti maksaa kaikesta mahdollisimman alhaiset hinnat, kun taas finanssitaloudessa hän pyrkii aina korkeimpiin tarjolla oleviin hintoihin.

 

Finanssitaloudessa, joka on finanssikapitalismin olomuoto maailmankaikkeudessa, on vähän ihmisiä mutta paljon rahaa. Se on kasvanut erilleen reaalitaloudesta, jossa on paljon ihmisiä mutta vähän rahaa.

 

Rahapolitiikan suuressa muuntumisleikissä on kaksi tärkeää elementtiä, jotka ovat kestäneet 150 vuotta ja jotka ovat Karl Marxin näkemyksellisiä johtopäätöksiä finanssitalouden kytkystä kapitalistiseen talouteen. Marx on porvarille haukkumasana, mutta kun hän on terävimmillään, hän hallitsee vanhoista pieruista nerokkaimmalla tavalla kapitalismin suuret linjat. Hänen työarvoteoriansa ei toimi, hänen vaatimuksensa vallankumouksesta ei saanut liikekannalle edes kommunistisen puolueen Brysselin osaston 18 jäsentä, hän erehtyi sanomaan, että luonnonvarat ovat luonnon vapaat myötäjäiset ihmiskunnalle, hänellä ei ollut apunaan digitaalisia tiedostoja ja niin päin pois, mutta näissä kahdessa asiassa hän on ollut 150 vuotta porvariston kansantaloustieteilijöitä edellä:

 

1)Arvonlisäysprosessi on muuttunut finanssitalouden kehityksen mukana

”käyttöarvojen tuotannosta vaihtoarvojen maksimoimiseksi” ja

 

2) Kapitalismiin kuuluu ”rikastumisen vimma ilman tuottamisen riesaa”.

 

Pitää ymmärtää, että käyttöarvot ovat reaalitalouden ja vaihtoarvot finanssitalouden arvomaailmaa ja että finanssitaloudessa rikastumisen vimmaa toteutetaan pelkillä rahan ja rahatuotteiden ostoilla ja myynneillä ilman suoria yhteyksiä reaalitalouteen.

 

Markkinat eivät tuota vakaata kehitystä ilman valtiovallan sääntelyä ja sen muodostamaa aallonmurtajaa ja turvasatamaa.

 

Tämä kirjoitus jatkuu huomenna 27.9. Uuden Suomen puheenvuoroissa uuden blogin muodossa!

eskoseppanen

Olen eläkeläinen, entinen Yleisradion toimittaja, Suomen eduskunnan jäsen ja Euroopan Parlamentin jäsen. Kun en halua olla mikään ex, käytän itsestäntäni titteliä kauppatieteiden kandidaatti, vaikka en ole enää kandidaatti mihinkään toimeen, paitsi että nyt kyllä vuoden 2019 kansanedustajavaalit kiinnostavat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu