Me ja 2 500 000 000 000 euroa

Tein pienen hetken retken SDP:n ja Vasemmistoliiton vaaliohjelmiin, joita harvat lukevat, mutta jotka siitä huolimatta ovat politiikan tärkeää todistusaineistoa.

 

Havaitsin, että kumpikaan vasemmistopuolue ei enää kelpuuta käyttöön sanoja ”kapitalismi” tai sosialismi” eikä vastaa kysymykseen, ajaako oma puolue parempaa kapitalismia vai kapitalismia parempaa.

 

Vaikenemalla yhteiskunnallisen toiminnan perusasiat mikään puolue ei selviä ulos politiikan kriisiytymisestä.

 

Puolueiden hukkaamien sanojen ”kapitalismi” tai ”sosialismi” löytäjää pyydetään heti palauttamaan ne puoluetoimistoon.

 

Tässä asiassa suomalainen vasemmisto voisi harvinaislaatuisella tavalla ottaa oppia USA:sta. Yhdysvaltojen presidentin vaaleissa demokraattien Bernie Sanders voitti sosialismin tunnuksilla Hillary Clintonin kahdeksassatoista (18) osavaltiossa ja oli tulla valituksi maan toisen pääpuolueen presidenttiehdokkaaksi.

 

Muihin tässä käsiteltäviin asioihin kuuluu myös toinen kaikkien Suomen puolueiden vaaliohjelmista pois jätetty mutta silti poliittisen sanaston tärkeimpiin kuuluva asia: vanhan kapitalismin tilalle nousevan finanssikapitalismin maailmanhallinnan perusyksikkönä toimiva rahapolitiikka. Siinä rahat syntyvät tyhjästä ja katoavat salaperäisen voiman vetäminä pankkien tyhjään aukkoon.

 

Suuresti pientä ja suurtakin kulkijaa hämmästyttävällä ja kummastuttavalla tavalla vasemmisto ei ole maininnut vaaliohjelmissaan erikseen mainittavien asioiden joukossa rahapolitiikkaa, jossa liikutellaan edestakaisin rahatalouden historian suurimpia pääomia. Pankkijärjestelmä, jota Euroopan keskuspankki (EKP) rahoittaa tyhjästä luodulla rahalla, tuottaa rahatuotteita, joiden hinta nousee EKP:n rahantuotannon kasvun mukana. Kyseessä ovat todella isot pääomat, niin isot, että ne ovat tavallisen kaduntallaajan mielikuvituksen ulottumattomissa.

 

Näitä asioita tarkastellaan tässä kirjoituksessa rahatalouden vakauden ja inflaation vastaisen taistelun loppumisen näkökulmista.

 

Tästä kirjoituksestani Uuteen Suomeen tuli pitkä, mutta eipä ole mikään pätkä sekään asia, josta kirjoitan. Olen yrittänyt kulkea tekstin minimoimisen oikopolkuja, mutta ei se tästä ole enää lyhentynyt.

 

Kirjoituksen pituutta puolustan sanomalla, että kirjoitus tärkeä, koska asia on tärkeä. Minusta Suomessa pitää olla ainakin joku tai jotkut lukevaiset, jotka haluavat tuntea asioiden taustoja. Kiinnostuksen kohteena on se, mitä kaikkea Euroopan keskuspankki on tehnyt ja tekee vuonna 2008 alkaneen kriisikehityksen torjumiseksi.

 

On mahdollista, että Euroopan keskuspankki (EKP) on ajanut Suomen loukkuun, josta Suomi ei pääse yksin ulos. Tilanne on Ruotsissa parempi kuin Suomessa. Siellä kansa äänesti rahajärjestelmän säilytettäväksi itsenäisen valtion kansallisessa määräysvallassa, ja taas kerran Ruotsia onnisti. Se on maa, jota onni potkaisee aina syylinki jalassa. Se teki viisaasti, kun se jättäytyi pois Emusta. Tämä tarkoittaa, että Suomi teki epäviisaasti ja on siten joutumassa mukaan konfliktiin, jossa jaetaan uusiksi 2 650 000 000 000 euron suuruinen EKP:n tyhjästä tuottama ”elvytys”raha.

 

Kun rahan arvo perustuu pelkkään luottamukseen ja kun rahalla ei ole muuta arvoa, luottamus rahaan on lähiaikoina kovasti koetteilla. Istuva valta joutuu aloittamaan vähintäänkin oman politiikkansa puolustamistaistelun sen jälkeen, kun poliitikoille käy selväksi, että heidän pitää ottaa kanta edellä mainitun rahamäärän tulevaan käyttöön, vaikka heiltä ei asiaa kysytä. Rinteen hallituksen onneksi oppositiolla ei ole pätevää tulivoimaa kiusata hallituspuolueita näin isolla asialla.

 

Noin suuri rahamäärä, joka on runsaat 400 kertaa Suomen valtion budjetin loppusummaa suurempi määrä irtonaista rahaa, pitää nyt käyttää uuselvytykseen tai kerätä pois markkinoilta. Vaihtoehtoja ei ole.

 

Ensimmäisen kerran Euroopan keskuspankin (EKP) lyhyessä historiassa löytyi tarpeeksi rohkeita Saksan, Ranskan, Hollannin ja ehkä Itävallankin entisiä pankinjohtajia, jotka uskalsivat aloittaa riidan politiikan suunnasta pankin toimivaa johtoa ja sille uskollisia haarakonttoreiden johtajia vastaan. Se riita on valtavan tärkeä euron tulevaisuuden näkökulmasta. Se voi myös antaa vastauksen kysymykseen, tuleeko romahdus, tapahtuuko katastrofi, syntyykö lama, iskeekö salama vai eletäänkö tässä muuten vain niin kuin Titanicissa upottiin.

 

Panen tämän pitkän kirjoituksen blogiini kahdessa osassa, ja jos ensimmäinen osa herättää lukijoiden kiinnostusta, panen perään myös toisen osan.

 

Tästäpä se minun juttuni ensimmäinen osa alkaa. Olkaatte hyvät!

 

Me ja meidän velkamme 2 650 000 000 000 euroa

 

Kun näin on kirjoitettu niin ilmeisesti on näin:

 

1)Arvonlisäysprosessi on muuttunut finanssitalouden kehityksen mukana ”käyttöarvojen tuotannosta vaihtoarvojen maksimoimiseksi” ja

2) kapitalismiin kuuluu ”rikastumisen vimma ilman tuottamisen riesaa”.

 

Reaalitalouteen kuuluvat käyttöarvot ovat peräisin suurimmalta osin aineellisesta tuotannosta sekä ihmisten työstä ja toimeentulosta.

 

Finanssitalouden vaihtoarvot (eivät siis vaihtoarvat, jotka kyllä sopisivat tämän kasinokapitalismin ominaisuuksiin) taas kuvaavat ennen muuta rahan ja rahatuotteiden arvoa mutta myös kaikkia muitakin finanssitalouteen kuuluvia muuttujia: pörssikursseja, johdannaisia, korkoja, valuuttoja, indeksejä ja kaikenlaisia muitakin oman voitonpyynnin kalastusvälineitä.

 

Edellä siteeratut tohtori Marxin havainnot ja johtopäätökset, jotka on tehty puolentoistasataa vuotta sitten, ovat hämmästyttävän tarkkoja arvioita siitä, miten kansantaloudet kehittyvät ja kuka kaiken lystin maksaa.

 

Kapitalismi ei toimi vakaasti ja ennustettavasti vaan sykäyksin ja hyppäyksin eikä vain ylöspäin vaan myös alaspäin. Sille ovat ominaisia lamat ja laskukaudet.

 

Finanssitaloudessa on liikkeellä tai tilaisuuden tullen valmiustilassa ottaa käyttöön niin paljon löysää, irtonaista ja käyttämätöntä rahaa, että sen vaikutus ulottuu vääristämään ne hinta- ja arvosuhteet, joiden pitäisi olla finanssitalouden ja reaalitalouden välisissä arvosuhteissa suurin piirtein samanlaiset. Mutta ne eivät ole. Laman tullessa kutsumattomana vieraana taloon me reaalitalouden työn ja toimeentulon puolustajat joutuisimme maksamaan finanssitalouden ”elvytyksestä”.

 

Finanssitaloudelle ominainen asia on riskinotto. Kaikkeen taloudelliseen toimintaan kuuluu riski voittaa tai hävitä rahaa. Mitä suuremman riskin sijoittaja ottaa, sitä suurempi voi olla rahan tuotto. Sillä perusteella pankit ovat ottaneet niin isoja riskejä, että yhdenkin ison riskirakennelman pettäessä sen pankin maksukyvyttömyydestä tulee finanssitalouteen institutionaalinen sarjamurhaaja, jonka jäljiltä jää vain pankkivainajia.

 

Niiden rikkaiden ihmisten, jotka ahmivat ananasta ja hotkivat pyynsä, vaihtoehto on tämä nykyinen meno taloudessa. Suomen politiikassa eletään ilman aatosta jaloa mutta täydellä annoksella alhaista mieltä omien etujen turvaamisessa.

 

EKP elvyttää eniten niitä pankkeja, jotka toimivat investointipankkeina ja ottavat paljon herkemmin riskejä kuin talletuspankit. Tallettajien asialla ei ole kumpikaan näistä pankkiryhmistä, sillä ne saavat ja käyttävät EKP:ltä elvytysrahaa, jonka sijoittaminen markkinoille on tuottoisampaa kuin talletusten osto säästäjiltä.

 

On ilmeistä, ettei Euroopan keskuspankin uskottavuus enää riitä pelastamaan sen itsensä keittämää sekametelikeittoa, joka tuo markkinoille lisää ennätyksellisen halvalla tuotettua, tyhjästä tehtyä ja pankkien rahatuotteiksi räätälöimää ja paketoimaa rahaa. Ekonomistienkaan päähän ei mahdu oikein ison romahduksen mahdollisuus, mutta kannattaisi se mahdollisuus sinne tunkea, sillä todellisuus on ihmeellisempi asia kuin päälle päin näyttää.

 

Tyhjää on kaikkialla ja se on ilmaista kaikille. EKP voi ostaa tulevissa uuden miljardi euroa maksaneen toimitalonsa ympäriltä markkinoille toimittamissaan raha-annoksissa mausteena esimerkiksi Frankfurtin saksalaista tyhjää tai Lontoon englantilaista tyhjää, jota on vapaana suuria määriä, kun Lontoon Cityn pankit vaihtavat maata ja kaupunkia Brexitin seurauksena.

 

Kuinka paljon rahaa on paljon?

 

UPM on suomalainen (?) yhtiö ja yksi maapallon viidestä suurimmasta metsäteollisuusyrityksestä. Siitä suurin osa (64 % ulkomaille hallintarekisteröidyistä osakkeista) on ulkomaisessa omistuksessa. Että sellainen suomalainen yritys on tämä UPM.

 

Mediasta löytyy tieto: ”UPM päätti maailman suurimman sellutehtaan rakentamisesta 2,5 miljardilla eurolla Uruguayhin.”

 

Kun yksi biljoona on miljoona miljoonaa (1 000 000 000 000) euroa, se on niin iso rahamäärä, että yhdellä biljoonalla eurolla saisi rakennettua 400 maailman suurinta sellutehdasta. Euroopan keskuspankin tyhjästä luomalla runsaalla 2,5 biljoonalla eurolla saisi 1 000 maailman suurinta sellutehdasta.

 

Sillä rahalla saisi ostetuksi, jos pörssihinnat eivät reagoisi käypiin hintoihin, Helsingin pörssin kaikki osakkeet kymmeneen eri kertaan.

 

Jos siis EKP:n reaalitalouteen virtuaalisella rahalla tekemää runsaan 2,5 biljoonan euroelvytystä verrataan UPM:n 2.5 miljardin euron investointiin tai Helsingin pörssin osakkeiden 250 miljardin käypään arvoon, syntyy helposti oikea mielikuva siitä, miten paljon EKP tuotti uutta rahaa tyhjästä. Siis todella käsittämättömän paljon.

 

Kun suomalaisista eläkerahoista 2/3 on sijoitettu ulkomaisiin rahatuotteisiin, mahdollinen tuleva pörssiromahdus kohdistuu sijoitusmarkkinoilla suoraan suomalaisiin eläkeläisiin. Harvoissa Emu-maissa ja eritoten sen suurimmissa maissa on ennakolta varattu rahaa tulevien eläkkeiden maksatukseen. Suomen pitääkin torjua kaikenlainen EU:n jäsenmaiden yhteisvastuu yhteisestä eläkejärjestelmästä ennen kuin muut maat ovat ottaneet käyttöön samat etuudet, jotka suomalaisilla jo ovat. Eläkepommin ei saa antaa paukahtaa suomalaisten käsiin.

 

Kuinka se niiltä käy?

 

Rahan tekeminen tyhjästä tapahtuu niin, että jos on halu tuottaa esimerkiksi yhden biljoonan (= miljoonan miljoonan) verran uusia euroja, ne tehdään niin että keskuspankin taseessa sekä varojen että velkojen puolelle kirjataan yhtäläisellä tavalla biljoona euroa ja kas vain, simsalabim, biljoonan verran uusia euroja on syntynyt.

 

EKP:n taseen loppusumma on nostettu viidessätoista vuodessa yhdestä biljoonasta eurosta vajaaseen viiteen biljoonaan, ja siitä summasta EKP laskee runsaan 2,5 biljoonan euron osuuden olevan sellaista bittielvytystä, jossa tyhjästä luotu raha palvelee paitsi yksityisten pankkien ja sijoittajien etua myös tiettyjen valtioiden etua.

 

EKP nimittäin ostaa maksimissaan kolmanneksen vaikeuksissa olevien maiden veloista. Sen haltuun tulleiden ylivelkamaiden valtionvelkojen korot saadaan sitä kautta alenemaan. Kun korot alenevat, sillä ei kuitenkaan supisteta velkojen määrää, ja se on suurempi ongelma kuin korot.

 

Ylivelkaantuneita EU-maita, joilla on eniten velkaa suhteessa kansantuotteeseen (BKT) ovat Kreikka (181 %), Italia (132 %), Portugali (121 %), Kypros (102 %), Belgia (102 %), Ranska (98 %) ja Espanja (97 %). Ne kaikki hyötyvät EKP:n elvytyspolitiikasta, mutta monet asiansa hoitaneet maat eivät hyödy.

 

Suomi (62 %) pystyy vielä hoitamaan velkansa itse. Se ei kuitenkaan ole häärinyt kovin menestyksellisesti muiden maiden lainanantajana. Kreikan kriisin ollessa päällä sille 2 250 miljoonan lainan myöntänyt Suomi vaati saada rahalleen vakuudet. Se sai ne 900 miljoonalle (se oli korkein summa, jonka arveltiin olevan saatavissa Kreikalta itseltään takaisin), ja sen summan piti kasvaa 30 vuodessa 2 250 miljoonaksi. Suuri oli silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen yllätys, kun muut lainaajat ovat saaneet rahansa tuottamaan paremmin ilman vakuuksia kuin Suomi vakuuksiensa kanssa

 

 

Että sellaista lainaamistoimintaa harjoitti pieni ja pääomaköyhä Suomi.

 

Harvoin, jos koskaan, on maailmassa tehty niin paljon rahaa tyhjästä kuin Euroopan keskuspankki pani peliin ensimmäisen kerran vuonna 2012 vuoden 2008 romahduksesta opetuksen saaneena. Se oli selvästi rahan ja rahatuotteiden omistajien asialla. On mahdollista, ja tässä asiassa ei EKP:n toimintaan voi ollenkaan luottaa, että isot maat Saksa ja Ranska saivat erikoiskohtelun pankeilleen niiden poistuessa takakautta ulos kriisitilaan ajautuneesta Kreikasta lähes vahingoittumattomina. Aivan tuulesta temmattu ei ole taloustieteen Nobel-palkinnon saaneen Joseph Stiglitzin toteamus, jonka mukaan voitot vietiin maasta ulos ja tappiot jätettiin jaettavaksi kaikkien kesken.

 

Finanssitaloudessa liikkuvat pääomat eivät enää ole ihmistyön tulosten kasaumia. Ne ovat aineetonta, virtuaalista, vastikkeetonta, vakuudetonta ja osin halpaa rahaa finanssikapitalismin toimijoille, eniten niille, jotka ottavat riskin, ja vähemmän niille, jotka tyytyvät alhaisempaan mutta turvalliseen tuottoon.

 

Finanssitalouden markkinoilla ”vapaa” kilpailu sallii suurten pankkien syödä pieniä yrityksiä, ja siinä ovat aina päteneet viidakon lait: vahvat syövät heikompiaan niin kauan kuin sitä ravintoa riittää

 

Johtopäätös edellä olevasta on se, että EU:n yhteinen finanssitalous jyrää meitin eikä reaalitalous, jossa me elämme, kykene kilpailemaan elvytysrahoina myydystä halparahasta tasavertaisena osapuolena finanssitaloutta ja EKP:n edustamaa rahan valtaa vastaan. Ne rahat, joiden realisointi pääomaksi on osin tekemättä, on käytetty keinotteluun ja pääomien kasvattamiseen reaalitalouden ulottumattomissa. Rahaa sataa kaiken aikaa kapitalistien laareihin ikään kuin se tulisi taivaalta pörräävistä helikoptereista. (Ei tule taivaalta, vaikka sangen arvovaltainen henkilö, USA:n pankkijärjestelmän eli Fedin puheenjohtaja Ben Bernanke tuli tunnetuksi ”helikopterirahasta” ja se elvytysmalli kiinnosti myös monia ”taloustieteilijöitä”.)

 

Kun Euroopan keskuspankin harjoittaman ystävyys-, yhteistyö- ja avunantotoiminnan varoja oli jaettu ”elvytyksen” nimellä pankeille, rahat on käytetty moniin finanssitalouden tarkoituksiin kuten investointipankkien operoimiseen pääomamarkkinoilla, muun ostettavan puutteessa pörssikurssien elvyttämiseen (ostettavan puutteen aiheutti korkotuotteiden hinnoittelun vaikeus) ja sitten myös ylivelkaantuneiden valtioiden lisävelkaantumiseen.

 

Poliitikoilla ei ole ollut tästä uuden rahan luomisen tavasta mitään sanottavaa. He odottavat kiltisti sitä, milloin lasku tulee ja kuka sen maksaa. Sitä ennen he hyväksyvät kaiken, mitä EKP esittää. Lasku on kansantalouksien mahalasku.

 

Mikkelin juna män justiisa

 

Tohtori Olli Rehn on saanut osakseen lähes kaiken, mitä saada voi. Hän on opiskellut neljässä ulkomaisessa yliopistossa ja hän on nyt Suomen Pankin pääjohtaja. Hän on myös pelannut potkupalloa.

 

Mitä saa Suomen kansa vastineeksi siitä, että Olli on saanut pestin työhön, jossa ei edusteta kotimaata vaan sen kansallisen keskuspankin kantaa rahapolitiikassa ja inflaation vastaisessa taistelussa. Olli on viran puolesta keskuspankin ylimmän – ja muodollisesti ainoan – päätöksentekoelimen eli EKP:n neuvoston jäsen. Neuvostosta lisää tuonnempana.

 

Olli Rehn on jälkikäteen omaksunut edeltäjänsä Erkki Liikasen opit finanssitalouden elvyttämisen siunauksellisuudesta. Sosiaalisesti lahjakkaan ja seuramiesten parhaimmistoon kuuluvan Liikasen Ekin opit taas ovat syntyneet herraseurassa Euroopan keskuspankin neuvoston kokousten yhteydessä. Eläkeläisenä hänellä ei tietystikään ole enää mitään vastuuta mistään, mutta kyllä voi hänetkin vakavaksi vetää se, miten EKP selviää ulos ilman taloudellista katastrofia biljoonaloukustaan.

 

Elvytysrahaa jaettaessa EKP toimii kuin Suomen entinen ja osin nykyinenkin maatalouspolitiikka. Ne eroavat toisistaan eniten siinä suhteessa, että EKP lainaa rahat ”elvytykseen”, kun taas EU antaa rahat maatalouteen niin että sitä ei tarvitse palauttaa takaisin EU:lle. Viinirypäleiden tuottajat saavat rahaa ylijäämärypäleiden käytöstä bensiiniautojen ravinnoksi. EU-maiden tupakantuotanto kelpaa vain kessuksi Aasian köyhiin maihin. Oliiviöljyn tuottajat sekoittavat öljyynsä muita, halvempia kasviöljyjä. Banaanintuottajat Ranskan kaukaisilla saarilla ja Espanjan Kanarian saarilla saavat EU-jäsenyyden seurauksena korotetun hinnan menettämiensä kotimarkkinoiden aikaisemminkin kalliiden hintojen tilalle.

 

Ja niin edelleen. Kun noiden mainittujen maataloustuotteiden viljelijöille meni, humpsista vaan, runsas miljardi euroa Euroopan unionin rahaa, se on kuitenkin vain noin yksi tuhannesosa (1/1 000) siitä rahasta, jonka Euroopan keskuspankki on käyttänyt ”elvytykseen”.

 

Siitä, palautetaanko elvytysraha EKP:lle takaisin ja miten se palautetaan, jos se palautetaan, käydään vielä ankara etutaistelu.

 

Olli Rehn on ottanut mitä ilmeisimmin EKP:n neuvostossa kannan, jolla hän asettui kannattamaan keskuspankin strategiaa finanssipääomaan kuuluvan rahatalouden ”elvyttämisestä”. Sellainen kanta ehkä auttoi Ollia henkilösuhteissa neuvoston sangen sisäänlämpiävän joukon jatkona, mutta siinä oli Ollilta jäänyt miettimättä, mitä on se elvytys, jota EKP tarjoaa jäsenmailleen, ja mitkä ovat sen seuraukset finanssipolitiikan ja reaalitalouden väliselle suhteelle, jossa rahan arvo erilaistuu hyvää, eli siis huonoa, vauhtia. Rahan arvo perustuu luottamukseen, ja sitä iloa ei EKP saa enää kauan nauttia. Olli Rehnillä ei ole sellaista arvovaltaa, jolla Suomen kansan saa uskomaan häneen.

 

Hintavakaus hakusessa

 

Euroopan keskuspankin (EKP) Suomen haarakonttorin, siis Suomen Pankin, mukaan ”eurojärjestelmän rahapolitiikan päätavoite on hintavakauden ylläpitäminen euroalueella ja siten euron ostovoiman suojeleminen”.

 

Kun EKP puolustaa ”hintavakautta”, kenen puolesta ja mitä vastaan se silloin toimii?

 

Sotien jälkeen runsaan puolensadan vuoden ajan Suomen Pankin päävihollinen reaalitaloudessa oli tavaroiden, palvelujen ja palkkojen hinnannousu, jota kutsutaan inflaatioksi. Sitä vastaan taisteltiin reaalitaloudessa, joka on ihmisten taloutta erotukseksi finanssitaloudesta eli rahan taloudesta.

 

Yleensä Suomen Pankki hävisi nämä taistelut, ja demokratiakin vilahti sen verran kuvioissa mukana, että eduskunnan valitsemilta pankkivaltuutetuilta vaadittiin myönteinen päätös devalvaation tarpeesta. Enää ei vaadita. Suomen rahapolitiikkaa hoitavat vieraat voimat.

 

On kummallista, että reaalitalouden palkkojen ja hintojen nousu on inflaatiota, mutta finanssitalouden rahatuotteiden hintojen nousu ei ole.

 

EKP:n palveluksia käyttää noin 4 000 pankkia. Niistä Euroopan keskuspankki salli pankkien lainojen käytön kunkin pankin markkinaosuuksien ylläpitoon ja kasvattamiseen. Sillä tavalla ajettiin isolla jyrällä yli EKP:n velvollisuuden ottaa huomioon myös reaalitalouden investointien rahatarpeet. Riskitautiin sairastuneilla pankeilla ei ole rahan tappioiden pehmennystä. Jos pankit keinottelevat itsensä suoritustilaan, on varsin kohtuullinen vaatimus estää julkista valtaa osallistumasta yksittäisten ja yksityisen pankkien pelastamiseen konkurssilta. Elämme markkinataloudessa.

 

Kun Frankfurtissa EKP:n pääkonttorissa keksittiin tapa työntekijöiden tehdä rahaa ilman erityistä alan koulutusta, sen luomista tyhjästä harjoiteltiin kolme vuotta (2012-2015) pienillä panoksilla. Kun rahaluukut avattiin selkosen selälleen ja ensimmäinen biljoona euroa tyhjästä tuotettuna lähti kiertoon ja kun kaksi seuraavaakin vuotta lisäsivät ”elvytykseen” lähes biljoona euroa kumpainenkin, koossa oli valtava summa rahaa.

 

EKP osteli pankkien välityksellä sekä yritysten että Emu-maiden liikkeelle laskemia arvopapereita, ja osansa ostoista saivat myös velkojensa kanssa painineet ylivelkaantuneet maat. Tai itse asiassa oston kohteen ei tarvinnut edes olla ylivelkamaa, kun EKP jo halusi ostaa sen velkakirjoja pyrkimyksenään tulla kaikkien Emu-maiden valtionvelkojen päärahoittajaksi.

 

Kun ”elvytys” lopetettiin ja vuonna 2018 ei enää lisätty velkarahan määrää. Näytti siltä, että seuraavaksi keskusteltaisiin siitä, miten tyhjästä luotu raha kerätään pois niiltä, jotka ovat sitä saaneet. Mutta toisin kävi.

 

EKP elvyttää taas

 

EKP aloitti yllättäen marraskuussa 2019 uuden rahanjaon pankeille ja Emu-maille. Kun jatkoelvytys, joka perustui rahaan mutta jota EKP:llä ei omasta takaa ollut, EKP:n tyhjän rahan tuotanto jatkui ja lähestymislento alkoi lähestyä lopun alkua. Kun rahan arvo perustuu kaikessa pankkitoiminnassa pelkkään luottamukseen, EKP:n toimet johtavat ennen pitkää siihen kohdistuneen luottamuksen karisemiseen.

 

Mitä tapahtuu, kun EKP:n riskitauti diagnostisoidaan?

 

Sitä ei tiedetä keskuspankin ulkopuolella ja tuskin myöskään pankin sisässä sitä tiedetään. Keskuspankissa puhuminen virtuaalirahan takaisinvetämisestä saattanee saada aikaan pelkohermojen kevyttä värinää.

 

Keskustelu keskuspankkiin kohdistuvan luottamuksen rapisemisesta voi saada aikaan EKP:n oman toimintatavan muutoksen, mutta se voi johtaa myös Euroopan lamaoireiden vahvistumiseen. Markkinaromahdus ei kuitenkaan ole pelkästään eurooppalainen asia eikä se tapahdu, jos se tapahtuu, yksin Euroopassa (tai yksin Kiinassa tai Japanissa), sillä tällä alalla mitään historiallisesti suurta ja käänteentekevää ei tapahdu ilman Yhdysvaltojen keskeistä roolia.

 

On aivan uskomatonta, että demokratiaa julistavissa ja sitä muualle vaativissa maissa voi olla niin kaukana demokratiasta oleva vallan saareke, joka tuhoaa EKP:n rahapoliittisen mahtivallan, Sen käsissähän on koko rahasysteemin tulevaisuus. Varoituksia romahduksen ja uuden lamakauden tulosta on nyt liikkeellä enemmän kuin koskaan aikaisemmin tulossa olevan romahduksen edellä.

 

On ilmeistä, ettei Euroopan keskuspankin uskottavuus enää riitä pelastamaan pohjaan palamiselta sen itsensä keittämän sekametelisopan, joka tuo markkinoille lisää ennätyksellisen halvalla tuotettua, tyhjästä tehtyä ja pankkien rahatuotteiksi räätälöimää ja paketoimaa ”väärää” rahaa.

 

Tähän lopetan tämän ylipitkän blogin ja palaan asiaan lähiaikoina, jos tämä asia herätti kiinnostusta.

 

Kirjoituksen toisen osan lukujen väliotsikoiksi ovat tarjolla: Mario Draghi, rahan ikiliikkujan keksijä – Demokratian takapajula: Euroopan keskuspankki (EKP) – Rahalla ei ole kotia – Ahneus kassaa, kuolema tassaa – Pankkimafia on maailman vaarallisin rikollisjärjestö

 

eskoseppanen

Olen eläkeläinen, entinen Yleisradion toimittaja, Suomen eduskunnan jäsen ja Euroopan Parlamentin jäsen. Kun en halua olla mikään ex, käytän itsestäntäni titteliä kauppatieteiden kandidaatti, vaikka en ole enää kandidaatti mihinkään toimeen, paitsi että nyt kyllä vuoden 2019 kansanedustajavaalit kiinnostavat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu