Mistä raha tulee ja mihin se menee?

Kun ammutaan isolla pyssyllä, osumatarkkuudessa on toivomisen varaa.

Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus Kauppalehdessä (28.3.) lausuu, että rahamarkkinoiden tapahtumat ovat taas kerran yllättäneet ennustajat ja ”muistuttaa, että kyseessä on sokki, jota kukaan ei ole voinut ennakoida”.

Olen monta kertaa pitkän elämäni aikana joutunut ihmettelemään, kuka todellisuudessa on tämä herrarouva Ei Kukaan, joka selvästi liikkuu ”piireissä” etsimässä uutta ennustettavaa, mutta on ajautunut sivuun itse asiasta: ennusteet eivät kata rahapolitiikan eivätkä pankkien toimia osana ennustamista. Sitä voidaan kuvata niin, että osana ennustuksia on reaalitalouteen kuuluva työkansan palkkojen kehitys, mutta pääoman tuottojen kehitystä ei nähdä taloudellisesti merkittävänä yhteiskunnan osana. Sellaisella ennustamisen sisältövajeella on suuri poliittinen merkitys.

Nyt elämme merkittäviä aikoja. Mediavalta on esitellyt erinomaisen hyvän pohjatyön, mutta ongelmat alkavat, kun se rupeaa etsimään maksajia 10 miljardille tai sitä suuremmalle määrälle euroja, jotka kuuluvat koronaviruksen kustannuksiin.

On syntynyt rahan mentävä iso reikä ison rahan markkinoilla, mutta ei vain tästä mediatapahtumasta vaan samanaikaisesta pääomamarkkinoille syntyneen eurokuplan puhkeamisesta. Ennustajille on tämä taakka tullut kannettavaksi yllättäen ja odottamatta, mutta media on kertonut tulossa olevasta romahduksesta niin, että se ei ollut yllätys muille kuin ennusteiden toimitsijoille. He eivät selvästikään lue lehtiä.

Viimeisimmän viisivuotiskauden aikana Euroopan keskuspankki (EKP), ja Amerikassa sen vastine – yksityisomisteinen – Fed, ovat pitäneet yllä keinotekoista taloudellista kasvua ns. elvytyksen nimellä. EKP on ”elvyttänyt” emumaiden taloutta vajaalla 3 biljoonalla eurolla myymällä pankeille halparahaa, jota pankit ovat myyneet edelleen – niin halvalla että pankkeja eivät ole enää kiinnostaneet tallettajien säästöt – emumaiden hallituksille ja suuryrityksille.

EKP on myynyt markkinoilla rahaa, jota sillä ei ole ollut!

EKP on synnyttänyt rahaa tyhjästä, ja se on tapahtunut sangen yksinkertaisella tavalla: pankin taseeseen on sen molemmille puolille lisätty sama summa, ja uutta rahaa oli luotu sen summan verran. Löysärahan tekemisen tekniikalla ja keskuspankin tasetta manipuloimalla on synnytetty rahaa varmaankin enemmän kuin koskaan. Ei se, mitä on tapahtunut bittirahan luomistyössä kuitenkaan ihan uusi keksintö ole. Se on entisajan setelielvytystä.

On erotettava toisistaan kaksi taloutta. Pohjana on reaalitalous, joka on työn ja toimeentulon talous. Sen yläpuolelle on vähitellen kehittynyt finanssitalous, joka on rahan ja rahatuotteiden talous.

Reaalitaloudessa toimitaan käyttöarvojen tuotannossa ja
finanssikapitalismissa pyritään vaihtoarvojen maksimoimiseen.

Rahat on käytetty niin, että rahan haltijat ovat ottaneet – rahalla on valtaa ja voimaa ottaa – pääomia pelkkään sijoituskäyttöön eli tuottamaan lisää vaihtoarvoa; kun taas reaalitalous ei ole kyennyt – rahan puutteessa – puolustautumaan ottajia vastaan esimerkiksi investointien rahoittamiseksi. Modernit ja teknologisesti kehttyneet investoinnithan ovat yhteiskunnille tuottavampia sijoituskohteita kuin rahatalouden virtuaaliset arvot.

Kun rahakauppa oli puhkeamassa talouskriisiksi syntyi yht´äkkiä maailmanlaajuinen korona-ilmiö, joka varasti shown sokeilta (ent. shokki). Uskovaiset luottivat pankkiliiketoiminnan entisen gurun ja Fedin pääjohtajana toimineen Alan Greenspanin itsensä ylös kirjoittamattomaan ja ulos lausumaan oppiin: ”Kuplaa ei voi analysoida ennen kuin se on puhjennut.” Siis kaikkea piti sietää niin kauan kuin sitä kesti.

Pankkien velkaantumisen ja koronapandemian kolarissa pankkipuoli löysi yleisessä kaaoksessa keinon päästä avustettavan osaan valtiontalouksien talousvaikeuksissa. Ilman koronaa pankkien raha-asiat olisivat olleet keskeisiä uutisaiheita, vain isoja otsikoita. Koronan oloissa ne ovat olleet toisarvoisten uutisten alhaista näkyvyyttä, jota voi vaikka vähän säälitellä suurten talousuutisten kohdalla, mutta apurahaa sataa nyt myös rahatalouden laariin.

Pelissä olevat summat ovat niin suuria, että uutta keskuspankkirahaa tyhjästä toimittavan Euroopan keskuspankin (EKP) resurssit alkavat olla vähissä. Se on jo nostanut rahakoneensa – eli pankin taseen – tuotannon
runsaasta yhdestä biljoonasta (biljoona = miljoona miljoonaa eli 12 nollaa) lähes viisinkertaiseksi 4,6 biljoonaan euroon.

Kukaan ei tiedä, eikä kertoisi jos tietäisi, aiotaanko ”elvytyksen” nimellä yrityksille ja valtioille kierrätettäväksi annettu virtuaalinen (= epätodellinen mutta
oikeaa muistuttava ja matkiva) raha joskus maksattaa pankeilla takaisin vai jääkö se reliktinä roikkumaan EKP:n taseisiin muistona 2020-vuosikymmenen talouden lamaantumisesta löysän rahan ja rahatuotteiden markkinoilla.

Jos euro menettää rahan ominaisuuksiin kuuluvan uskottavuutensa käynnissä olevissa biljoonien eurojen peleissä ja leikeissä, on muistettava, miten EKP:n silloinen pääjohtaja Mario Draghi teki rahapolitiikkaa rahalla, jota ei ollut tosiasiallisesti edes olemassa (”EKP on valmis tekemään mitä tahansa” ja ”pyydän uskomaan, että se riittää”.) Sitä rahaa, joka oli käytössä ikään kuin se ei olisi ollut keneltäkään pois, on riittänyt EKP:n taseen alle biljoonan euron lähtösummasta nykyiseen 4,6 biljoonaan euroon saakka, , ja suurin osa siitä on virtuaalirahaa. Se on paljon rahaa tarkoituksiin, jotka – ja joiden valvonta – eivät ole huolellisesti valmisteltuja ja joilta puuttuu selkeä tarkoitus olla enemmän kuin pelkkä iso rahamäärä käytössä johonkin, joka täsmennetään myöhemmin.

Näissä asioissa ollaan nyt tilanteessa, jossa joku kyllä alustaa keskustelun siitä, että ”mikä kanta tässä pitää nyt ottaa siihen inflaatioon”.