Terveisiä Esko Aholle

Suuressa Helsingin lehdessä kerroit valmistelevasi kirjaa oman pääministerikautesi vaikeimmasta asiasta.

Se oli 1990-luvun alussa Suomen ikioma pankkikriisi, joka maksoi valtiolle silloisessa rahassa 42 miljardia markkaa.

Sillä rahalla valtion rahaa jakelevat virkamiehet (ja jos oli naisia, joita näissä karkeloissa ei monta ruukannut olla, myös he) onnistuivat aivan uskomattomalla tavalla tappamaan meidän yli 100-vuotiaat ökypankkimme KOP:n ja SYP:n, jotka siirrettiin Ruotsiin rahastamaan suomenrahaa ruotsalaisille omistajille.

Valtion kustannukset markoissa, siis tuo 42 miljardia markkaa, olivat sen ajan eurorahassa 7 miljardia euroa.

Suomen Pankin rahanarvolaskimen mukaan silloinen 42 miljardia markkaa on nykyrahassa 10,5 miljardia euroa. Jos ruvetaan laskemaan koronaviruksen Suomelle aiheuttamia kustannuksia, on niiden arveltu nousevan pariinkymmeneen miljardiin tämän ajan euroon. Se olisi kaksinkertainen rahamäärä 1990-luvun virheiden korjauslaskuihin verrattuna. Pahimmalla hetkellä huonoimpaan aikaan Suomessa oli lähes puoli miljoonaa ihmistä vailla työtä, kymmenet tuhannet pienyritykset lopettivat toimintansa ja tuhatkunta kanssaihmistämme teki itsemurhan ylivelkaantumisen takia tai muusta vastaavasta syystä. (Itsemurhien määrästä on liikkeellä väärää, ylisuurta tietoa.)

Meillä on nyt käsissämme kaksi isoa kriisiä, joista koronavirus puhuttaa ja tyhjästä tuotettu keskuspankkiraha ei puhuta. Se, mistä ei puhuta, on vaikenemista, joka sekin tehdään jonkun eduksi.

Tie ulos kriisistä on kivikkoinen ja kuoppainen, ja sitä tietä kuvaavien pahoja paikkoja testattiin jo kerran ajamalla täyttä vauhtia 30 prosentin suuruiseen pörssiosakkeiden hintakuoppaan.

Kaiken aikaa puhutaan uuden lamakauden tulemisesta ilman että myönnetään Euroopan keskuspankin (EKP) harjoittamalla ”elvytyksellä” olevan suora yhteys nyt alkavaan rahanpuutteen aikaan. Ne rahat hukattiin EKP:n toimeenpanemassa virtuaalisen rahan liikkeellelaskussa,ja ne odottavat nyt kohtaloaan; onko se kohtalon ivaa vai liittyykö siihen rikkaiden kivaa.

Kun sanotaan, ettei ole ilmaista lounasta, Euroopan keskuspankki kattaa finanssikapitalismin ahneille ja itsekkäille rahan edessä ja perässä juoksijoille sellaisia herkkuja lainaksi, joita ei ilmeisestikään koskaan tarvitse maksaa takaisin. On epäselvää, kuinka vääräksi ollaan valmiita tunnustamaan Euroopan keskuspankin biljoonien (biljoona on 1 ja 12 nollaa) antaminen ensin lainaksi yksityisille pankeille ja niiden asiakkaille pörssi- ja muiden rahatuotteiden ostoon, sitten niiden muuttamiseen takaisin rahaksi myymällä ne takaisin EKP:lle. Vuosikymmenen puolivöissä EKP rupesi ostamaan myös emumaiden valtionvelkoja tavoitteinaan kolmanneksen osuus kunkin maan veloista. Kaikissa näissä yhteyksissä saatettiin toimia laittomasti vastoin Maastrichtin sopimusta

Nyt asiaani!

Kaimani pääministeri Esko Ahon mukaan ”Sorsan sopimus” oli suurin syy0llinen Suomen 1990-luvun alun pankkikriisin leviämiseen isänmaamme joka kolkkaan samalla tavalla kuin nyt on vaikea estää koronavirusten eteneminen tappamisen tarkoituksessa miesten joukossa.

Esko, kun sanot, että pidät 1990-luvun tapahtumista tärkeimpänä ”Sorsan sopimusta” ja siten onnettomimpana asiana sen hylkäystä. Mietitäänpä se asia uusiksi ja kerrataan, mitä silloin tapahtui ja mistä oli kysymys.

Rohkenen epäillä, että hylky sille ”sopimukselle”, jota ei koskaan ollut eikä ikinä tullut, olisi ollut tärkein pankkikriisin tapahtuma.

Kyseisen sopimuksen synty oli sellainen, että Kalevi Sorsan saapuessa kotiin lomamatkalta Espanjasta häntä olivat lentokentällä vastassa Suomen Pankkiin kokoontuneen erikoisen ukko- ja kukkojoukon edustajat. Siinä kokouksessa olivat edustettuina silloisen porvarihallituksen (mukaan lukien pääministeri), Suomen Pankin johtokunta (mukaan lukien kovan markan ideologinen isä Markku Puntila ja hänen virkamieskeklikkinsä ja joukko ay-liikkeen nokkamiehiä (ainakin SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen, metallin Per Erik Lund ja paperin Antero Mäki.

He olivat ottaneet tehtäväkseen pelastaa Suomi luopumasta 1980-luvulta saakka käytössä olleen rahamarkkinoiden liberalisoimisen tuottaman rahakaaoksen kynsistä, markan arvon tiukasta sitomisesta (väärällä valuuttakurssilla) EU:n silloiseen laskennalliseen rahan ecun arvoon ja devalvaation mahdollisuuden kieltämisen Suomen markan oikean valuuttakurssin löytymiselle.

Kaikmalleni haluan sanoa, että te olitte silloin väärässä ettekä tulleet toimeen ilman apuvoimia.

Kalevi Sorsa kuului niihin apuvoimiin. Hänen kauas kantavaa nimeään haluttiin käyttää hyväksi sitä ”sopimusta”, jota hän ei ollut valmistellut ja tuskin oli edes lukut, muun muassa sellaisen työnantajien vaatimuksen hyväksymiseen, jolla alennettaisiin kaikkia palkkoja 7 prosenttia työntekijöiden vapaaehtoisella pakolla.

Sellaista palkkojen vapaaehtoisella pakolla tehtävää alennusta en ole huomannut tehdyn nykyaikana missään Euroopassa. Kreikan konkurssin aiheuttaneet ylisuuret palkat, joiden yhteisvaluutan ulkoista arvoa ei enää voinut muuttaa yksittäisten valtioiden toimin, tosin ylittivät kaikki mahdolliset sen suhteen, mitä politiikassa voi tehdä.

Suomella oli 1990-luvun pankkikriisitaloudessa ja epäonnistuneen tuontirahan vapauttamisen ja tasapainoon tarvitun mutta tekemättä jätetyn devalvaation jäljillä edelleen vallassa Suomen pankissa toiminut Puntilan klikki, joka halusi säilyttää markan väärän arvon ja hoitaa valtion raha-asiat ilman Suomen moneen kertaan pelastaneita valuuttojen arvon muutoksia.

Joukkonsa pettäneille ay-johtajille kovan markan keinot olivat pyhiä. Niistä tuli pyhäinjäännöksiä, kun ammattiyhdistysliikkeen kenttäväki torjui ”Sorsan sopimuksen” ja johtajiensa sitoutumisen sen käyttöönottoon.
Kupla oli puhjennut, ja seuraavalla viikolla Suomi devalvoi ja siirryttiin keräämään uuta alkupääomaa ihmisten hyvinvoinnille.

Minun tuntemani Kalevi Sorsa oli tulevien vaalien presidenttiehdokas eikä hänen pitänyt suostua hänen nimissään ehdotettuun deflaatiopakkoon.

Sen sijaan en tuntenut sitä Kalevi Sorsaa, joka siihen suostui ja osallistui ”Sorsan sopimuksen” hyväksymisiltajuhlapäivällisille hänen Espanjasta saapumisensa ja ”sopimuksen” nimelleenoton kunniaksi.

Kun kävi toisin kuin pienessä piirissä oli suunniteltu, Kalevi Sorsa menetti häneen liittyneet odotukset tulla valituksi Suomen tasavallan presidentiksi Mauno Koiviston jälkeen.

Että sellainen ”sopimus”.

Rikkaan eliitin tie on vaarallinen kulkuväylä valtaan ja liukkaassa mutkassa voi kokenutkin kuljettaja ajaa helposti tieltä ulos ja jäädä sinne ojaan pääsemättä yksin sieltä ylös. Hyvää matkaa vaan…

eskoseppanen

Olen eläkeläinen, entinen Yleisradion toimittaja, Suomen eduskunnan jäsen ja Euroopan Parlamentin jäsen. Kun en halua olla mikään ex, käytän itsestäntäni titteliä kauppatieteiden kandidaatti, vaikka en ole enää kandidaatti mihinkään toimeen,

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu