Onko presidentti alkanut johtaa ulkopolitiikkaa yksin?

1) Presidentti Niinistö EU:n kansallisten parlamenttien ulko- ja turvallisuuspoliittisessa konferenssissa (HS 6.9.2019 ):

”Niinistö vaatii unionilta yhtenäisyyttä.”

”Suomen tapauksessa omasta puolustuksesta huolehtiminen luo hyökkääjälle kynnyksen. En näe syytä, miksi sama ei pätisi EU:n tasolla.”

”Niinistö sanoi tunteneensa itsensä EU:n yhtenäisyyden puolustajana yksinäiseksi, mutta löytäneensä viime vuosina hengenheimolaisia.”

”Olen erityisen tyytyväinen Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vaatimuksista vahvemman unionin puolesta.”

2) Presidentti Niinistö suurlähettiläspäivillä (Iltalehti 20.8.2019):

–Sanottakoon nyt selvästi: kannatan voimakkaasti EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista silläkin uhalla, että se vähentäisi tasavallan presidentin valtaoikeuksia, Niinistö painotti.

Osana vaikutusvaltaisempaa unionia omakin asemamme vahvistuisi, Niinistö arvioi.

EU:n maailmanpoliittisen roolin vahvistuminen olisi Niinistön mielestä Suomen kaltaisen pienen jäsenmaan etu.

3) Presidentti kyselee EU:n Lissabonin sopimuksen avunantoartiklan merkitystä käytännössä. Miksi? Koska presidentti ilmeisesti haluaisi, että sillä olisi jo luotu sotilasliitto.

Johtopäätös edellisistä:

—Edellä olevissa presidentin aloitteissa ei ole kyse vain epämääräisistä termeistä ja päämääristä, kuten vahvempi tai yhtenäisempi EU, vaan konkreettisista aloitteista:

Rakentaa EU-maille yhteinen puolustus.

Kyllähän näin suuren asian pitäisi soitattaa kelloja yhtä lailla kuin ehdotuksen Natoon liittymisestä.

Mitä EU:n yhteinen puolustus tarkoittaisi? Jotta se olisi todellinen ja tehokas, se tarkoittaisi yhteistä armeijaa. Suomen, Saksan, Italian ym. varusmiehet ja kantahenkilökunta olisivat samoissa riveissä armeijassa. Ja miten kävisi Suomen yleisen asevelvollisuuden, mutta se ei olennaisin kysymys.

Yksi eurooppalainen armeija tarkoittaisi sitä, että unionin ulkorajat olisivat ne rajat, joita armeija puolustaisi ja joiden sisällä armeija liikkuisi ilman erityistä kutsumista maasta toiseen.

Ja vaikka ajatuksena olisi tätä kevyempi sotilasliitto eli kunkin jäsenmaan armeijan yhteistyö tarvittaessa ja siirtyminen kriisitilanteen yhteydessä avuksi kriisipesäkkeeseen, sekin olisi suuri muutos nykyiseen.

Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. En ole havainnut, että tästä olisi keskusteltu eduskunnassa tai eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa. Onko presidentti keskustellut linjastaan ulkoministerin kanssa? Jos on, ulkoministeri olisi varmaan vienyt asian hallitukseen laajempaan keskusteluun.

Nythän ei voi olla kyse siitä, että presidentti vain pohtisi vaihtoehtoja. Ei, koska edellä olevassa HS:n uutisessa oli kyse presidentin julkisesta puheesta ja vieläpä EU:n kansallisten parlamenttien ulko- ja puolustuspoliittisessa konferenssissa, joka pidettiin Suomessa 5.9.2019.

Ei voi olla niin, että jos ehdotuksen mukainen yhteinen puolustus saisi kannatusta, siinä vaiheessa Suomessa todettaisiin, että täytyypä käsitellä asia perustuslain mukaisesti ja sitten ilmoitamme lopullisen kantamme. Toki kanta voi muuttua aina, kun Suomeen tulee uusi hallitus ja uusi presidentti, mutta ainakin aloitteen esittämishetkellä tulisi olla muodollisuudet kunnossa.

Presidentti puhuu Suomen edustajana ja Suomessa noudatettavan ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukaisia asioita. Hän ei voi — sen enempää kuin ministeritkään —maalailla tulevaisuuspohdintojaan ilman, että korostaisi puhumansa olevan muuta kuin Suomen kanta.

Säännökset toimivallasta (presidentin ja valtioneuvoston yhteistyö):

Kansainväliset suhteet:

Tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Presidentti tekee kaikki merkittävät ulkopoliittiset ratkaisunsa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ja valtioneuvoston valmistelusta. Presidentti päättää Suomen ulkopoliittisesta toimintalinjasta, aloitteista ja Suomen edustajien toimintaohjeista kaikissa periaatteellisesti tai muuten merkittävissä kysymyksissä: valtioiden tunnustamisesta, diplomaattisuhteiden solmimisesta tai katkaisemisesta, diplomaattisista edustustoista, kansainvälisiin järjestöihin liittymisestä tai niistä eroamisesta sekä valtuuskunnista kansainvälisiin neuvotteluihin.

Perustuslain 93 §:ää täydennettiin 2010 muutoksella perustuslain 58 §:ään, joka määrittää eduskunnan viimesijaiseksi ratkaisijaksi, jos presidentillä ja hallituksella olisi jossain yhteistoiminnassa ratkaistavassa asiassa erilainen kanta.

TPK:n sivusto, päätöksenteko ja toiminta:

Merkittävissä ja laajakantoisissa asioissa myötävaikutus voi edellyttää keskustelua koko valtioneuvoston kanssa, mutta pääsääntöisesti riittää asian käsittely ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisessä kokouksessa tai yhteydenpito pääministeriin ja/tai asianomaiseen ministeriin – useimmissa tapauksissa ulkoasiainministeriin. Tällä tavoin presidentti päättää esim. valtiovierailuista ja virallisista vierailuista, jotka hän tekee ulkomaille tai jotka hänen kutsustaan toinen valtionpäämies tekee Suomeen.

Erkki Tuomioja: Yhteenvetona nyt jo yli 20 vuoden kokemuksesta eduskunnan roolista EU-asioiden käsittelyssä voi todeta, että Suomessa on käytössä tehokkain ja pisimmälle viety parlamentaarinen kontrolli EU-asioissa.

Hallitusohjelma:

Esimerkiksi Natoa koskeva, hallituskauden kattava linjaus sivulla 92 on seuraava:

”Suomi osallistuu Naton artikla 5 -harjoituksiin ainoastaan kumppanimaan roolissa.”

EU:n osalta on seuraava linjaus sivulla 72:

”Suomi on aktiivisesti mukana EU-puolustusyhteistyön kehittämisessä. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) on keskeinen EU:n puolustusulottuvuutta koskeva hanke. Yksittäisiin PRY-hankkeisin osallistumisessa käytetään tapauskohtaista harkintaa.”

Pysyvä rakenteellinen yhteistyö, PRY; VNK 25.9.2018:

Suomi tukee lähestymistapaa, jossa uusia sitoumuksia ei tässä vaiheessa esitetä eikä nykyisiä sitoumuksia laajenneta.

— —

PRY-sitoumukset koskevat puolustusmateriaalialan investointeja, puolustusjärjestelmien yhdenmukaistamista, joukkojen käytettävyyttä, suorituskykypuutteiden täyttämistä ja eurooppalaisia materiaalihankkeita.

Kansallinen valmistelu

EU-ministerivaliokunta 28.9.2018

Eduskuntakäsittely

Ulkoasiainvaliokunta

PRY, VNK 4.4.2018:

Päätös pysyvän rakenteellisen yhteistyön käynnistämisestä tehtiin joulukuussa 2017. Mukana on 25 EU:n jäsenmaata, kaikki paitsi Iso-Britannia, Tanska ja Malta. Osallistujamaat ovat laatineet kansalliset toimeenpanosuunnitelmat PRY-sitoumusten täyttämisestä. Maaliskuussa 2018 päätettiin ensimmäisistä PRY-projekteista ja annettiin suositukset PRY:n toimeenpanosta

Suomi on ensi vaiheessa vahvistanut osallistumisensa kolmeen projektiin: 1) ESSOR-kenttäradio, 2) sotilaallisen liikkuvuuden helpottaminen sekä 3) keskinäinen avunanto kyberturvallisuudessa. Lisäksi Suomi on tarkkailijana kahdessa projektissa. Uusista projekteista on määrä päättää marraskuussa 2018.

— —

Komission esittämä Euroopan puolustusrahasto sisältää kaksi osa-aluetta: puolustustutkimuksen ja suorituskykyjen kehittämisen.

EU:n nykyinen avunantoartikla Lissabonin sopimuksessa

MTV 5.9.2019:

Presidentti Sauli Niinistö vaatii suorempaa keskustelua EU:n turvatakuista. Lissabonin sopimus velvoittaa muut EU-maat auttamaan, jos jokin jäsenmaa joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Silti artiklan tulkinta on Niinistön mukaan jäänyt epäselväksi.

——

Niinistö kuvaili kysyneensä tätä useilta valtionpäämiehiltä. Montaakaan vastausta ei ole tullut.

Kyseessä oleva Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 kuuluu näin:

”Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin.”

— Johtopäätös: Presidentti kyselee EU:n Lissabonin artiklan merkitystä käytännössä. Miksi? Koska presidentti ilmeisesti haluaisi muuttuneessa turvallisuustilanteessa, että se olisi luonut sotilasliiton.

Sellaisen perään kysellään, mitä haluttaisiin. Siitä, mitä ei haluta, vaietaan viisaasti.

Kun valtionpäämiehiltä ei saa vastausta, artiklan merkitys näin ollen on:

– se ei luo velvollisuuksia, vaan jokainen maa itse päättää, auttaako vai ei. Suomesta ei puhuttaisi enää liittoutumattomana maana, jos tuo artikla olisi luonut sotilasliiton.

Olisi mukavaa, että muut maat olisivat velvollisia auttamaan Suomea, mutta vähemmän mukavaa, että

Suomi olisi velvollinen auttamaan muita maita. Jos Eestin edustaja kysyy Suomen edustajalta, tuleeko Suomi Eestin avuksi, jos Eestiin hyökätään, vastausta ei tule, vaan vallitsee hiljaisuus. On myös helppo vedota siihen, että silloin olisi kyseessä suurempi selkkaus.

Eduskunnan puolustusvaliokunta vuonna 2008 käsitellessään Lissabonin sopimusta:

”Valiokunta huomauttaa kuitenkin, että tiettyjen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevien artiklojen konkreettinen sisältö on vielä auki. — — Oikeudellinen näkökulma ei valiokunnan mielestä ole kuitenkaan viime kädessä ratkaiseva, vaan asia on nähtävä ennen muuta poliittisena sitoumuksena. Avunantovelvoitteen kirjaaminen Lissabonin sopimukseen on konkreettinen unionimaiden välinen solidaarisuuden ilmaisu, ja tätä taustaa vasten sitä on pidettävä painoarvoltaan merkittävänä.” — — ”Asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi, että muodollis-juridisesti avunantovelvoite sijoittuu EU:n toimielin- ja päätöksentekojärjestelmän ulkopuolelle, minkä vuoksi unionilla ei ole mitään toimivaltaa avunantovelvoitteen suhteen. — — Asiantuntijakuulemisessa tuotiin esiin, että avunantovelvoitteen kansallinen toimeenpano edellyttänee muutoksia puolustusvoimia koskevaan lainsäädäntöön, ja tätä koskeva muutostarve on syytä selvittää. Valiokunta toteaa, että unionin avunantolausekkeen tulkinnasta ei juuri käydä keskustelua Suomen ulkopuolella. Valiokunnan näkemyksen mukaan muiden unionimaiden avunantovelvoitetta koskevien näkemysten selvittyä voidaan myös Suomessa paremmin arvioida tarpeita lähteä muuttamaan kansallista lainsäädäntöä.”

Kysymykset:

1) Onko presidentti noudattanut yhteistyötä valtioneuvoston kanssa kannanmuodostuksessaan?

2) Eikö presidentin ehdotuksen mukaisessa EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomea edustavasta presidentistä tai pääministeristä tulisi käytännössä vain äänestyksiin osallistuva nukke?

Suomen painoarvo olisi pieni.

3) Suomen presidentin tapaamiset valtionpäämiesten kanssa, olisiko niitä enää? Jos olisi, eikö olisi aika etäistä EU:n ulkopoliittista johtajaa alempana viskaalina vain toistella: ”EU:ssa päätetty linja on tämä ja tämä…”.

4) Suomi ei voisi noudattaa itsenäistä linjaa suhteessa Venäjään. Tästä aiheutuisi vahinkoa Suomelle.

Uusi Suomi 22.8.2019:

”[Ulkopoliittisen Instituutin Jussi] Lassila katsoo, että Ukrainan kriisin jälkeen Niinistöstä tuli eräänlainen ukkosenjohdatin Venäjän ja lännen välillä.

”Suomen pitkä linja on, että toimeen on tultava, oli tilanne Venäjällä mikä tahansa. Merkitys korostuu yhteydenpitäjänä Venäjään, joka on eristäytynyt yhteistyöstä.” ”

Lopuksi: Minulla ei ole vähäisintäkään halua loukata arvostamaani presidentti Sauli Niinistöä eikä olla kärkevä pohdinnoissani. Mutta rivikansalaisena minulla ei ole yhteyttä keskustella suoraan hänen kanssaan.

Presidentti Niinistö on yleensä itse ollut tarkka muotosäännöstenkin noudattamisesta, olipa kyse puolustusministeri Jussi Niinistön toimista tai tiedustelulakien käsittelystä eduskunnassa.

Tässä asiassa minulle vain heräsi ajatus, onkohan kaikki mennyt muotosäännösten mukaisesti.

eskotnurminen

Varatuomari. Ollut pankkialalla 30 vuotta. Olen 56-vuotias. Vuonna 2016 alkaneen nousukauden huippu saavutettiin jo 2018. Sinä aikanakin käytännössä joka vuosi otettiin uutta velkaa. Realismia on, että nykymenon jatkuessa Suomi ei lyhennä velkaansa ollenkaan, vaan tulee ylittämään EU:n 60 %:n rajan. Ekonomistit ovat useamman kerran nytkin ennen syksyn 2018 budjettiriihtä sanoneet, että nyt on aika kerätä puskureita. Se tarkoittaa velan lyhentämistä. Mutta puuttuu poliittinen rohkeus tehdä tarvittavat päätökset. Valtionvelkaa tulisi lyhentää neljä miljardia vuodessa. Suomi ei tullut eikä tule kuntoon kuin solidaarisuudella, jossa kaikki laitetaan maksamaan. Se tarkoittaa ennen kaikkea niitä, joilla on maksukykyä. Osingot kattavammin verolle ym. Solidaarisuus tarkoittaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Se ei toteudu, jos jokainen ajaa puolueensa etua. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on paras lääke torjumaan syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Ajatuksiani voit lukea näistä Puheenvuoro-kirjoituksista, aiheina: valtion velka, sijoittamisen verotus, sisäilmaongelmat, sote, hävittäjähankinta, opiskelurauha kouluihin, työkyvyttömyyseläkeratkaisut, sokerivero, maahanmuuttajien sosiaaliturva voisi olla alempi alkuun; keinoista estää nettisaalistusta (Oulun ja Helsingin tapaukset). Vain solidaarisuudella voidaan ratkaista Suomen haasteet: sairaiden hoito, vanhusten huolto, nuorten syrjäytyminen, työttömyys, koulutus, energian saatavuus ja hinta, ilmastonmuutos, köyhyys, valtion velka, sekä alueiden kehityserot. Sisäilmaongelmiin olen ehdottanut uutta virkaa: sisäilmavaltuutettu. Nämä ongelmat koskettavat jopa 800.000:ta ihmistä. Tasoristeykset: puomit 200.000 euroa per risteys. Vaarallisimpien 140 risteyksen puomittaminen maksaisi 28 miljoonaa eli ei liian paljon.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu